Musiikintutkimus ja etiikka - Tutkimuksen etiikka

4.2 Tutkimuksen etiikka

4.2.3 Musiikintutkimus ja etiikka

4.2.3 Musiikintutkimus ja etiikka

Oman opiskeluhistoriani aikana en ole aiemmin törmännyt vastaaviin eettisiin kysymyksiin, vaikka musiikintutkimuksessa ollaan usein tekemisissä nuorisokulttuurien kanssa.

Nurmenniemen raportin mukaan yksi tutkijoiden kohtaama lähtökohtainen ongelma oli lapsiin ja nuoriin kohdistuvan tutkimuksen marginaalisuus oman tieteenalan piirissä (Nurmenniemi 2009, 33). Tutkimusetiikka ja siihen liittyvät ongelmat eivät ole jatkuvasti esillä tutkimuskeskustelussa.

Seurasin syksyllä nuorisotutkimusseminaarissa keskustelua, jossa pohdittiin juuri sitä, kuinka musiikintutkimuksessa harvoin kohdataan nuorisotutkimuksen ongelmia. Olenko siis itse uinut väärille vesille vai olisiko musiikintutkimuksen aika kohdata nämä ongelmat ja laajentaa tutkimusaluettaan? Kyse ei ole vain nuorisotutkimuksesta, vaan etiikan käsittely musiikkitieteessä tai musiikintutkimuksessa ei yleisesti vaikuta olevan kovin suosittu aihe.

Musiikintutkija Markus Mantere käy artikkelissaan Onko musiikintutkimuksella etiikkaa?

(Musiikki 1/2010) läpi filosofisia ja musiikkitieteen luonteesta johtuvia syitä, miksi näin on tapahtunut. Kuten artikkelissa todetaan, musiikintutkimus on nykyään suurelta osin kulttuurista musiikintutkimusta (Mantere 2010, 53). Tämän perusolettamuksen äärellä itseäni ihmetyttää esimerkiksi sosiaalitieteissä ahkerasti harrastetun tutkimusetiikkaa koskevan keskustelun ja opetuksen lähes täydellinen puute omalla tieteenalallani. Tutkimukseni myötä jään kaipaamaan musiikintutkimukseen sen omista lähtökohdista käytyä keskustelua ja pohdiskelua etiikan roolista tutkimuksessa sekä ennen kaikkea parempaa käytännön ohjeistusta opiskelijoille. Näin varmistettaisiin se, että jonkin instituution kanssa tekemisissä oleva opiskelija tietää, mitä hän tekee ja instituutio voi luottaa häneen. Sujuva tutkimusyhteistyö edesauttaisi mahdollisesti näiden kahden tahon työskentelyä vastakin.

5 TUTKIMUSAINEISTO JA SEN ANALYSOINTI

Tässä luvussa käyn läpi haastatteluissa esille tulleita teemoja. Koska kaikki haastateltavat ovat poikia ja edustavat tiettyä ikäryhmää, viittaan haastateltaviin koodeilla H1, H2, H3, H4 ja H5.

Analyysi on jaettu kahteen vaiheeseen. Puran ensin aineiston haastattelussa käytettyjen teema-alueiden mukaan. Analyysissä käyn ensin läpi haastateltavien taustoja, heidän kokemuksiaan maahanmuutosta, ja mitä he ajattelevat Suomessa asumisesta. Tarkastelen maahanmuuton vaikutuksia haastateltavien identiteettiin kulttuurinen identiteetti-käsitteen avulla Sen jälkeen keskityn musiikin rooliin ja hiphoppiin heidän elämässään. Kerron, kuinka hiphop harrastus toimii käytännössä heidän elämässään, ja käyn läpi haastatteluissa esille tulleita hiphopin diskursseja. Diskurssit kertovat haastateltavien suhtautumisesta hiphoppiin ja mitä asioita he pitävät hiphop-kulttuurille olennaisina ja tärkeinä. Tarkastelen, toisintavatko haastateltavat näitä diskursseja vai rikkovatko he niitä. Erittelen samalla, minkälaisia mahdollisia identiteettiin liittyviä asioita hiphopista keskusteltaessa on tullut esille. Seuraavassa luvussa 6, käyn purettuja teemoja läpi identiteettipääoma- ja sosiaalinen pääoma-käsitteiden kanssa. Tarkennan, mitkä asiat hiphopissa vaikuttivat nuorista haastattelujen perusteella investoinnin arvoisilta, ja miten nämä investoinnit hyödyttivät heitä heidän identiteettinsä hahmottamisessa. Lopuksi heijastelen mahdollisten identiteettiratkaisujen suhdetta hiphoppiin.

Sisällön analyysin voidaan tehdä aineistolähtöisesti, teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti (Tuomi

& Sarajärvi 2009, 95—100). Olen käyttänyt työssäni teoriaohjaavaa analyysia. Teoriaohjaava analyysi on lähellä aineistolähtöistä analyysiä, missä analyysiyksiköt poimitaan aineistosta ja teoria koskee vain analyysin toteuttamista. Teoriaohjaavassa analyysissa analyysiyksiköt valitaan aineistosta, mutta teoria ohjaa analyysia. Tarkoitus ei ole testata teoriaa, vaan antaa sen avata uusia merkityksiä tutkimuksen edetessä. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 96—97.) Olen esittänyt tutkimuksen teoreettisessa osassa tutkimustietoa ja olettamuksia maahanmuuttajista, nuorista ja identiteetin rakentumisesta. Sen lisäksi olen esitellyt omana teoreettisena kokonaisuutena pääomateoriaa. Aineiston analyysivaiheessa etenen aluksi aineistolähtöisesti, mutta tuon samalla analyysiin mukaan esiteltyjä taustatietoja sekä ryhmittelen ja käsitteellistän aineiston. Toisessa osassa käsitteellistän aineistoa edelleen yleisemmälle tasolle. Tutkimukseni on jatkuvaa vuoropuhelua aineiston ja valmiiden teoreettisten mallien välillä.

53 5.1 Haastateltavien taustat

Kaikki pojat olivat haastatteluhetkellä ammattikoulussa tai lukiossa. Pojista kolmella oli omien sanojensa mukaan suurperheeksi luokiteltavat perheet, joissa sisaruksia oli jopa kymmenen.

Ainoastaan yksi haastateltavista oli perheen ainut lapsi. Kaikki olivat tulleet Suomeen ala-asteikäisinä tai nuorempina, ja he joko muuttivat Suomeen perheen kanssa tai heillä oli jo Suomessa asuvia perheenjäseniä. Haastatteluhetkellä Lähi-idästä tulleet olivat olleet Suomessa seitsemän vuotta, Afrikasta viisi vuotta ja Venäjältä muuttanut oli asunut täällä melkein syntymästä asti. Yksi pojista oli asunut hetken Englannissa. Muut olivat muuttaneet suoraan Suomeen toisen tai kummankin vanhemman kanssa. Emme käsitelleet haastatteluissa maastamuuton syitä, mutta haastatteluista saattaa tulkita, että lähes kaikkien perheet ovat alun perin joutuneet muuttamaan maastaan poliittisen tilanteen takia. Koska tutkimus koskee lähtökohtaisesti nuorten vertaissuhteita, emme keskustelleet erikseen poikien vanhemmista tai heidän suhtautumisestaan lastensa musiikkiharrastukseen. Olen poiminut analyysiin jotain asioita, jotka tulivat haastatteluissa esille ja ovat oleellisia analyysin kannalta.

Maahanmuuttajanuoren suhde perhearvoihin on perinteisesti kiinteämpi kuin vertaisnuorten lännessä (Phinney et al. 2006, 82). Tämä voisi olla peruste syventyä tarkemmin myös tähän puoleen nuorten elämässä. Halusin kuitenkin keskittyä tutkimuksessa poikiin itseensä aktiivisina tekijöinä omassa elämässään ja siksi vanhempien rooli on niin pienessä osassa tässä työssä.

Musiikkia haastateltavat löytävät ja kuuntelevat Internetistä, esimerkiksi Spotifysta ja YouTubesta. Eniten hyviä musiikkiehdotuksia saatiin kuitenkin ystäviltä. H2 mainitsee myös radion, jota hän kuuntelee töissä. Jos hän kuulee hyvän kappaleen, hän yrittää myöhemmin etsiä sen Internetin kautta. H5 ja H4 olivat katsoneet dokumentteja artisteista. Kumpikin oli esimerkiksi nähnyt dokumentteja Tupac Shakurista. H5 käy paljon keikoilla ja kävisi enemmänkin jos pääsisi alle kahdeksantoistavuotiailta kiellettyihin klubeihin sisään.

Haastateltavista kolme kirjoitti ja esitti itse rappia, yksi oli dj ja tuottaja ja yksi hiphopin aktiivinen kuuntelija, joka teki itse trance- musiikkia. Yksi pojista teki yksin satunnaisia keikkoja artistinimellä lähinnä nuorten tapahtumissa. Kaksi pojista teki musiikkia samassa ryhmässä, johon kuuluu muitakin rap-artisteja ja he ovat keikkailleet enimmäkseen Tampereella ja joitakin kertoja Helsingissä. Ryhmän pojat ovat tehneet myös musiikkivideoita YouTubeen. Ryhmän on

tarkoitus julkaista lähitulevaisuudessa mixtape eli itse koottu ja kustannettu kokoelmalevy, jolla mainostetaan yhtyettä ja jota joko jaetaan ilmaiseksi tai nimellistä summaa vastaan. He olivat saaneet kavereiden ja sosiaalisen median kautta yhteyden edellä mainittuihin Kevin Tanduun ja Toiseen Kadunpoikaan. Tandu on esimerkiksi auttanut heitä saamaan keikkoja Helsinkiin.

Ryhmällä on aikomus tehdä jatkossa yhteistyötä näiden artistien kanssa.

5.2 Maahanmuutto ja kulttuurinen identiteetti

5.2.1 Suhtautuminen Suomeen

Kulttuurisen identiteetin hahmottaminen kertoo itsensä sijoittamisesta ryhmiin ja oman paikan etsimisestä. Se yhdistää kaikkia identiteetin tasoja. Kulttuurisen identiteetin osat olivat kansallinen ja etninen identiteetti. Kansallinen identiteetti on kokemus johonkin kansakuntaan kuulumisesta ja etninen identiteetti taas ryhmään kuulumista, jossa yhteenkuulumista ja erontekoa muihin ryhmiin tehdään yhteiseen alkuperään johdetun kulttuurin avulla. Asioita, jotka vaikuttavat kokemukseen kulttuurisesta identiteettistä, olivat erityisesti käytetty kieli, sosiaaliset suhteet ja mahdollisesti koettu syrjintä. Haastatteluissa tulivat esille erityisesti kansallinen identiteetti ja juuriajattelu. Ihminen on syntymaansa tuotos ja kantaa ylpeänä tätä kansallisuutta, mutta hänen elämänsä kannalta tärkeintä on pystyä liikkumaan ja toimimaan vapaasti maailmassa, joka ei tee rajoja kansallisuuden perusteella. Poikien haastatteluissa oma kansallisuuden tunne oli edelleen vahvasti läsnä.

Mä ajattelen itteni kyllä ulkomaalaiseksi ja sillee et en mä silleen mikään. Oon mä niinku Suomen kansalainen, mutta silti mä oon syntyny mun kotimaa niinku noin kymmenentuhannen kilsan päästä ja, ja mä oon aina se mistä missä mä oon syntyny.[--] Ylpeekin siitä että. Suomi on niinku hyvä maa kyllä niinku sitä puolustan mutta siis kyllä mä aina oon niinku oman maan puolella tietysti. (H1)

Joo silleen et ei mulle oo mitään väliä että missä mä asun, mutta mä oon sieltä missä mä oon syntyny ja missä mun koti on.[--] Suoraan sanottuna että omaa maatani en petä. (H2)

Suomeen hyvinkin pieninä saapuneet pojat ovat eläneet suurimman osan elämästään Suomessa, Suomen kansalaisina, mutta kokevat silti olevansa ulkomaalaisia. Heidän siteensä kotimaahan on

pysynyt vahvana. Heidän sosiaaliset ja kulttuuriset juurensa ulottuvat kauas pois Suomesta.

Esimerkiksi H2 toisintaa ja pitää yllä juuriaan eli kulttuuria ja kansallisuutta kertomalla maansa vanhaa sanontaa, joka korostaa ylpeyttä omasta maasta: ”Meidän perheellä on semmonen sanonta, että kun meet takas maahan ni pussaa sitä, sitä maata.”

Vaikka haastateltavat eivät kokeneet olevansa suomalaisia, se ei välttämättä tarkoita, että he pitäisivät yllä pelkästään syntymaansa kansallista identiteettiä, kuten Anna Rastas muistuttaa.

Hänen mukaansa ihmiset voivat kiinnittyä yhtäaikaisesti eri paikkoihin. Ihmisille juuret voivat olla kansallisia, kulttuurisia ja sosiaalisia. (Rastas 2007, 25.) Juurilla ”viitataan yleensä historiaan, johonkin alkuperään, paitsi omaan, myös vanhempiemme ja esivanhempiemme elämään jossain paikassa” (emt. 2007, 26). Hänen mielestään ihmisillä onkin monenlaisia valtio- ja kansallisuusrajat ylittäviä siteitä (emt. 2007, 23). H2.n mielestä esimerkiksi oli samantekevää, missä hän asuu jos omassa kotimaassa ei pysty asumaan. Hänen on ollut pakko opetella monikansalliseksi, koska syntymaassa ei ole mahdollisuuksia asua. Elämällä tietyllä tavalla voidaan kuitenkin tuottaa kunniaa omalle maalleen ja elää henkisessä yhteydessä juuriinsa.

Ei se riipu rauhallisesta, se riippuu siitä että missä sä pystyt elämään. Että esimerkiks meijän maassa ei todellakaan oo tulevaisuutta tällä hetkellä et kyllä täällä voi hankkia jotai todistusta että jos sä meet takas meijän maahan, sinne omaan kotimaahan ni sie sä saat jotai tulosta ja porukka tulee arvostaa sua että jos sulla, menit ulkomaille tulit takas sulla on jotai tulosta. (H2)

H5 taas kokee olevansa sydämessään enemmän venäläinen, mutta hän toteaa, että on asunut Suomessa aivan liikaa ollakseen täysin venäläinen. Hän jakaa kansallisen identiteettinsä kahtia:

”Että vähän molempia loppujen lopuks. Että suomalaista ja venäläistä löytyy, mutta valita mä en pysty (H5).” Hän puhuu kansallisuudesta myös hiphopin yhteydessä. Hänen mielestään venäläisissä ja suomalaisissa hiphop-kappaleissa korostetaan liikaa kansallisuutta ja isänmaallisuutta. ”En ole missään nimessä mitenkään rasisti, mä kunnioitan kaikkia kansalaisuuksia niin mä en halua että jotakin ylennetään enemmän ku se on (H5).” Tämä ajatus viittaa siihen, että ollakseen ylpeä juuristaan yksilön ei tarvitse sitoa itseä mihinkään kansallisuuteen, tai että kansallisuutta pitäisi erityisesti edes korostaa. Hän näkee, että ihmiset ovat arvoisia ympäri maailmaa ja tietyn kansallisuuden korostaminen on uhka tälle tasa-arvolle ja voidaan tulkita rasismiksi. Se, kuinka helppoa tai vaikeaa on kokea itsensä jonkun maalaiseksi, johtuu siitä kuinka käytännön seikat ja kokemukset yhdistyvät yhteiskunnan asenteisiin, jotka tulevat esiin arjen vuorovaikutuksessa (Ronkainen 2009, 33). Suomessa

arvostettiin rauhaa ja sen antamia mahdollisuuksia, vaikka kotimaan ja Suomen kulttuurit koettiin lähtökohtaisesti hyvin erilaisiksi. Suomi koetaan hyväksi kompromissiksi silloin, kun omassa maassa asuminen ei ole vaihtoehto.

Suomi on niinku turvallinen maa verrattuna missä mä asuin, missä mä kasvoin, mutta niin se kulttuuri on vaan erilainen, kyllä yrittää sopeutua ja kaikkee. Se on niinku hyvä paikka niinku olla rentoutua, varsinkin kesällä, en mä suosittelis talvea mutta kesä on kyllä hyvä. Se on niinku, se on mun mielestä ihan hyvä maa. (H3)

Ronkaisen tutkimuksessa (2009, 30) käy ilmi, että ne jotka kokivat itsensä suomalaisiksi, halusivat asua myös tulevaisuudessa Suomessa ja taas muunmaalaisiksi ja kaksikansallisiksi itsensä mieltävät ajattelivat yleisemmin, että he asuvat tulevaisuudessa jossain muualla kuin Suomessa. Ronkainen uskoo, että tämä kertoo siitä, että ei ole päästy osaksi suomalaisuutta tai, että ”ylirajaiset verkostot ja kompetenssit luovat tulevaisuuden mahdollisuuksia, vapautta tai valinnanvaikeuksia yli kansallisten rajojen.”(Ronkainen 2009, 30.) Esimerkiksi haastateltavista H3 haaveilee ulkomaille lähdöstä, mutta aikoo olla Suomessa vielä pitkän aikaa ennen kuin ajattelee lähtevänsä ulkomaille.

Haastateltavien määritteleminen tiettyyn kulttuuriseen identiteettiin ja heidän suhtautumisensa akkulturaatioon olisi vaatinut laajemman haastattelun syventyen vain sitä koskeviin kysymyksiin.

Tämän aineiston perusteella he kaikki kuitenkin tekivät eroa itsensä ja suomalaisten välillä ja heidän elämäänsä kuului kokemus kulttuurisesta erilaisuudesta sekä kulttuurisesta moninaisuudesta. Osa koki edustavansa omaa kulttuuriaan erotukseksi suomalaisesta kulttuurista, osa ei ollut niin kiinnittynyt vain yhteen ryhmään vaan koki olevansa jotain näiden ryhmien välillä. Juurista ollaan ylpeitä, mutta erontekoa muihin ei tehdä alentamalla muita. Kaikki kansallisuudet ovat tasavertaisia. Sen lisäksi esiin nousee ajatus siitä, että sillä missä asuu ei ole niin väliä, kunhan ihmisellä on vapaus elää rauhassa ja toteuttaa itseään. Jonkin kansallisen tai etnisen ryhmän edustaminen ei sido itseä mihinkään, eikä sen myöskään tulisi sitoa ihmistä mihinkään. Juuret ovat kiinnekohta nuorelle, mutta hän haluaa vapauden liikkua, ja hän odottaa tulevansa kohdelluksi tasavertaisena maailmankansalaisena kaikkialla. Tässä mielessä haastateltavat toteuttavat ajatusta ylirajaisesta identiteetistä, joka ei kuitenkaan ole täysin muuttuva tilanteen mukaan vaan nojaa vahvasti heidän kokemuksistaan juurista. Litjan tutkimuksessa (2009) osa nuorista koki kehotuksen integroitumiseen alentuvana heitä kohtaan.

Heidän mielestään toisen kulttuurin sulattamissa toiseen korostetaan kulttuurien eroja ja nostetaan toisen kulttuurin arvoa toisen kustannuksella. (Litja 2009, 56.) Onkin hyvä pohtia,

miksi ja missä tilanteissa integraation katsotaan olevan paras ratkaisu maahanmuuttajille, ja kenen ehdoilla se tehdään. Yksi kysymyksistä on, millaista integraatiota yhteiskunta haluaa tukea ja voiko tällainen kansainvälinen suvaitsevaisuusajattelu hyödyttää yhteiskuntaa. Esimerkiksi sosiaalisen pääoman kannalta yli kansallisrajojen sujuvasti toimivien ihmisten verkostoituminen vaikuttaisi potentiaalisesti tuettavalta ratkaisulta maailmassa, jossa olemme jatkuvasti tiukemmin sidottuja toisiimme. Seuraavaksi syvennyn tarkemmin poikien kokemuksiin kulttuuriseen identiteettiin vaikuttavista asioista eli kieleen, syrjintään ja sosiaalisiin suhteisiin. Nämä kokemukset ovat osaltaan taustana sille, miten haastateltavat Suomessa asumiseen suhtautuvat.

Tuon erityisesti esille hiphop-harrastuksen vaikutuksia näihin osioihin.

5.2.2 Kieli

Kielelliset ongelmat voivat olla suuri este uuteen maahan kotiutumiselle ja ystävien löytämiselle.

Rap-tekstien kirjoittaminen nostaa mahdollisuuksia oppia kieliä. H4 kertoo, että hänen rappia tekevistä maahanmuuttajakavereistaan toinen aikoo tehdä enemmän englanninkielistä rappia ja toinen taas suomenkielistä. Rap-tekstien kirjoittaminen on hyvä apu kielen harjoittelussa ja hänen mukaansa toisen kaverin suomen kieli oli selkeästi parantunut. H5:lla oli neljä vuotta sitten Virosta Suomeen muuttanut venäläinen ystävä, jolla oli kielellisiä ongelmia. Hän kertoi, että tämä ystävä oli kokeillut tehdä rap-kappaleita, ja hän koki että musiikin avulla ystävä sai ongelmiinsa apua, mutta näitä ongelmia ei avattu haastattelussa enempää. H3:n kotona puhutan useampaa kieltä, eikä hän koe uusien kielten oppimista vaikeaksi. Hän aloitti rap-tekstien kirjoittamisen englanniksi, mutta Suomen saavuttuaan hän valitsi räpätä myös suomeksi. Tämä motivoi häntä opiskelemaan Suomen kieltä, ja hän kokee, että suomeksi kirjoittaminen on auttanut häntä opiskelussa.

Mut sit muutettua Suomeen ni se hidasti juttua ku oli uus maa. Jos Suomi olis ollu niinku englanninkielinen maa ni se olis helpottanu vähän. Mutta sit, se oli niinku täysin eri kieli, pitää niinku keskittyä ensiks suomen kielen opiskeluun ja kaikki [--]eli se varmaan vähän niinku hidasti, mut sitten parin vuoden päästä, kolme vuoden päästä se alkoi tuntua ja sit mä aloin taas kirjottaa niinku pikkuhiljaa sanoja suomen kielellä ja englannin kielellä. (H3)

Rap-tekstejä tehdessään, hän kertoo ajattelevansa englannin kielellä ja kääntävänsä sen suomeksi. Yleensä hän kirjoittaa omasta päästään, mutta hän tarkistaa välillä sanakirjasta sanan tarkoituksen tai oikeinkirjoitusmuodon. Hänellä on mielestään nyt suomen ja englannin kielen osaaminen samalla tasolla. Hänen mukaansa englantia on helpompi räpätä, mutta suomea on helpompi kirjoittaa. Haastatteluissa kävi ilmi, että maahanmuuttajat myös auttoivat toisiaan kielen kanssa. Näin he tutkivat myös toisiaan ja toimivat vertaistukena suomen kielen oppimisessa.

[--][toinen kaveri] kirjottaa jonku ja sitte siel on semmosia sanoja niinku et toi ei sovi tohon tai toi on kirjotettu niinkun erillä lailla et se ei sovi siihen niinku mitä se on tarkottanu ja sitte [toinen kaveri] ottaa ne ja korjaa ne. (H4)

5.2.3 Syrjintä

Muuttaessaan uuteen maahan maahanmuuttajat joutuvat usein kokemaan muutoksen enemmistöstä vähemmistöön, jonka johdosta he joutuvat määrittelemään itsensä uudelleen.

Nuorille on tyypillistä haluta sopeutua ja kuulua ryhmiin sekä yhteisöihin. Uudelleen määrittelyn seuraukset voivat kuitenkin olla, että nuoret havaitsevat, että ympäristö ei tuekaan heitä muutoksissa tai arvosta heidän vähemmistöidentiteettejään. Tällöin nuoret haluavat tästä ympäristöstä pois. (Markstrom-Adams & Beale Spencer 1994, 84—85). Maahanmuuttajalapset ymmärtävät, etteivät he ole välttämättä täysin tervetulleita uuteen kotiinsa. Tämä aiheuttaa psykologisen ristiriidan niille, jotka yrittävät sopeutua kulttuuriin, joka hylkii heitä. (Suárez-Orozco 2005, 16.) Kuten Litjan (2009) tutkimuksessa kävi ilmi, monikulttuuriset nuoret epäilevät vahvasti, että suomalaiset suhtautuvat negatiivisesti muun maalaisiin. Vallitseva kulttuuri ja oma ulkonäkö vaikuttavat siihen, että maahanmuuttaja ei voi välttämättä kokea itseään suomalaiseksi vaikka hän olisi elänyt koko elämänsä Suomessa ja tuntisi itsensä suomalaiseksi.

Että se on vähän tyhmän kuulosta, sä oot ulkomaalaine meet vetää jolleki suomalaiselle et joo mä on suomalainen, joo-o mä oon suomalainen esim. Ja vedät jollekin ihmiselle joka ei pidä suomalaista se on vähän noloo, sillon sulle voi käydä aika pahastikkin siinä vaiheessa jos vedät väärälle ihmiselle. (H1)

Rasismin keskeinen ydin ovat näkemykset paikkoihin ja kulttuureihin sidotuista ryhmistä (Rastas 2007,13). Anna Rastaan mukaan rasismi perustuu oletuksiin yksilön tai ryhmän

muuttumattomista ominaisuuksista. Näiden väitettyjen biologisten tai kulttuuristen ominaisuuksien pohjalta tuotetaan ajattelu-, puhe- ja toimintatapoja, jotka ilmenevät valta- ja alistussuhteina. (Rastas 2007, 12.) Kysyin haastatteluissa, ovatko pojat kohdanneet Suomessa rasismia. Kaikki vastasivat kyllä. H5:n sukulaisia asui Venäjällä ja hän kävi siellä useamman kerran vuodessa. Hän kertoo, että Suomessa kokee rasismia, mutta muuten hän kokee Suomessa ja Venäjällä asumisen samanlaisina. Hän sanoo, että hän tuntee olonsa kotoisaksi ja rauhallisemmaksi Venäjällä käydessään, mutta selittää sitä sillä, että hän ei käy maassa niin usein.

Jokapäiväinen elämä ja sen puolet eivät ehdi näyttäytyä vierailuiden aikana.

Kyllä se lähinnä tulee just siitä että jotkut kuulee jostakin tai sitten itse joskus sanoo jollekin että on Venäjältä kotoisin sitte vaan tulee sellasta kommenttia että oot sie ryssä [naurahtaa] niin siitähän sitten lähtee meno. (H5)

Tutkiessaan lasten ja nuorten kokemuksia rasismista, Rastas (2007, 13) on nähnyt heidät ”myös toimijoina, jotka ymmärtävät rasismin epäoikeudenmukaisuuden ja hakevat keinoja vastustaa tai välttää itseensä kohdistuvaa rasismia.” Harisen, Honkasalon, Soudon ja Suurpään (2009, 10) tutkimuksessaMonikulttuuriset nuoren, vapaa-aika ja kansalaistoimintaan osallistuminen (2009) selvisi, että nuoret olivat halukkaita puhumaan arjen ongelmista, kuten rasismista suoraan ja aikuiset pitäytyivät mieluummin suvaitsevaisuuskasvatuksessa. Sain vastaavan käsityksen haastatteluista. Haastateltavat eivät kavahtaneet rasismista puhumista vaan kertoivat kokemuksistaan ja kyseenalaistivat rasistisen käytöksen.

No mä en sille oikein voi mitään, sitä on ja tulee olemaan maailmassa. Tietenkin se on ainoo asia joka saa mut oikeestaan suuttumaan. Mua voidaan haukkua ihan mikskä vaan, ikinä, toisilla tavoilla, joista mä en ota huomiota enkä pahastu. Mutta tää rasismi on sellanen että mä en tajua sitä koskaan. Että sen takia että sä oot syntyny jossain muualla tai sun vanhemmat on jostain muualta niin sä joudut kohteeks vaikka sä et oo voinu asialle mitään. Sä oot syntyny sellaseks mikä sä olet.

Ni sen takia siin ei ole mun mielestä mitään järkeää. (H5)

Siis on täällä kyllä [rasismia], mutta eihän sitä voi välttää rasismia ja kaikkee muita juttuja mutta, tuola varmaan muissa maissakin on sitä, mutta sitä haetaan että sais niinku elää rauhassa ja tehdä mitä haluaa ja kaikki. Niin, se on just se pointti. (H3)

Maahanmuuttajanuorilla on perspektiiviä suhtautua ihmiseen, joka on syntynyt eri paikassa, koska syntymämaalla ei ollut heille merkitystä. He pyrkivät elämään omaa elämäänsä välittämättä syrjinnästä ja keräämäänystäväpiiriin sellaisia ihmisiä, jotka eivät tuomitse muita ja joiden kanssa saa tehdä mitä haluaa. Rasismiin suhtautumisessa auttaa vahva itsetunto.

Mun mielestä että ne [viittaa maahanmuuttajaystävät] on vähän semmosia niinku

[nostaa kauluksia ilmassa] pää niinku ylhäällä kävelee tuol noi et ei ne niinku välitä mitään vaik joku huutaa jostain jotain. (H4)

Haastateltavat olivat kohdanneet syrjivää asennetta myös musiikkiharrastukseen liittyen. H4 kuvailee tilannetta, jossa osa heidän yhtyeensä kuulijoista suhtautuu negatiivisesti maahanmuuttajataustaisiin rap-artisteihin. Yksi syy kielteiseen suhtautumiseen on suomen kielen käyttö.

Oon meillä jonku kokone [faniryhmä], mutta ei se hirveen iso niinku et semmosta jotka niinku on kuunnellu sitä ihan alusta asti ni sitte semmosta on, mut niinku sitä porukkaa kans niinku joka lyttää se ihan maan alle koska ku on kaks mustaa ja yks valkonen ni minksä teet.[--] Emmä tiiä niinku että se on suurimmaks osaks se suomen kieli, niinku että eihän tosta saa selvää ja mitä toi tarkottaa ja paskaa että ei saa mitään selvää. Suurin osa on tommosta kommenttia mitä sieltä tulee. (H4)

Tällainen suhtautuminen kertoo osaltaan siitä, millaisia ennakko-oletuksia tietyille genreille asetetaan. Musiikintutkija Antti-Ville Kärjän mukaan ajatukset etnisyydestä ja kansallisuudesta rajaavat sitä, minkälaista musiikkia kukakin saa esittää. Hän kuvaa kuinka ”tosielämän musiikkijulkisuudessa suomalaiset ”tummat kaverit” edustavat tyypillisesti maahanmuuttajataustaista räppiä ja esiintyvät englannin kielellä.” (Kärjä 2013, 285—286.) Gracias (Rumba 05/2014) esimerkiksi huomautti, kuinka hänen kohdallaan keskitytään aina maahanmuuttajataustaan musiikin sijasta. Hiphop nähdään sopivana genrenä varsinkin tummaihoiselle maahanmuuttajalle, mutta toisaalta genreä pitää toteuttaa tietyllä tavalla. Suomen kielen käyttäminen tai valkoisen ja mustan rap-artistin yhdistäminen ei osan mielestä kuulu genren oikeanlaiseen tulkintaan.

Siis kyllä varmaan jotkut, joitain ihmisiä vähän haittaa, ku joku maahanmuuttajataustainen ihminen tekee sitä musiikkia, ja varsinkin jos se tekee sen niitten kielellä, suomen kielellä sitä vähän niinku, vähän sattuu päähän. Mutta kyllä ne varmaan sit, emmä tiedä, kyllä ne varmaan alkaa tajuu sitä että, jos joku joku haluu tehdä jotain ni sen pitää tehdä sitä mitä se just haluaa tehä. (H3)

Sinnikkyys, jolla nuoret jatkavat suomenkielisten tekstien kirjoittamista tällaisen kritisoinnin

In document Hiphop resurssina maahanmuuttajapoikien identiteettityössä (sivua 54-0)