3.3 Hiphop
3.3.3 Hiphop Suomessa
Jani Mikkosen kirjassa Riimistä riimiin: Suomirapin nousu ja uho (2004) Iso H Fintelligens-yhtyeestä ennustaa, että hiphop tulee olemaan valtavassa suosiossa kymmenen vuoden päästä.
Hän perusti väitteensä nuorten ajatuksiin, joita hän kohtasi keikkaillessaan. (Mikkonen 2004, 192.) Vuonna 2014 hiphop artisti Cheek myi ensimmäisenä suomalaisena artistina Helsingin Olympiastadionin kaksi kertaa loppuun. Vuonna 2004 merkittävistä valtakunnallisista kanavista vain YleX soitti hiphop-musiikkia (emt. 2004, 192). Vuodesta 2009 Suomessa on toiminut
40
useampi, pelkästään urbaaniin popmusiikkiin keskittyvä radiokanava, joista esimerkkeinä Spin FM ja Basso-radio. Sen lisäksi nuorille suunnattujen suurimpien radiokanavien soittolistat pursuavat sekä kansainvälistä että kotimaista hiphoppia. Vuonna 2014 Suomen virallisen listan mukaan viikon myydyimpien albumien joukossa on joka viikko ollut ainakin yksi rap-artistin levy tai levy, joka sisältää rappia (Musiikin tuottajat, virallinen lista/albumit 2014). Cheekin levyt
”Sokka irti” ja ”Kuka muu muka” ovat myyneet tuplaplatinaa (Musiikin tuottajat, kultalevyt 2013). Vuoden 2014 virallisia myyntitilastoja ei ollut kirjoittamishetkellä julkaistu, mutta JVG:n 2014 julkaistu ”Voitolla yöhön” uutisoitiin myyneen platinaa (Radio Novan uutiset 25.11.2015).
Iso H tiesi, mistä puhui.
Hiphop-kulttuuri saapui Suomeen 1980-luvun puolivälissä elokuvien kuten Flashdance (1983) ja Beat Street (1984) edesauttamana. Musiikki seurasi näkyvämpiä kulttuurimuotoja breakdancea ja graffititaidetta. (Mikkonen 2004, 36.) 1980-luvun lopulla ympäri Suomea oli pieniä posseiksi kutsuttuja ryhmiä, jotka räppäsivät englanniksi (Mikkonen 2004, 38–39). Aluksi hiphop- kulttuuri oli alakulttuuritoimintaa, jota yhdisti samankaltaisuus punkin kanssa. Kummatkin musiikkimuodot olivat periaatteessa kenen tahansa tavoitettavissa ja kynnys musiikin tekemiseen oli matala. (Mikkonen 2004, 42.) Niemisen (2003, 173) mukaan sekä punkin ja hiphopin parissa itse tekemisen lähtökohta oli syy innostua kyseisestä kulttuurista tai jopa kulttuurin sisäinen vaatimus. Rap on edelleenkin helposti lähestyttävä musiikin muoto, jonka tekemistä tietokoneet ovat ennestään helpottaneet.
Vaikka hiphopin klubiskene alkoi olla hyvinkin vilkasta 1990-luvun alussa, Suomessa huomion saivat huumorirappia edustaneet Bat ja Ryyd, Pääkköset ja suurinta suosiota nauttinut Raptori.
Niemisen (2003, 188) mukaan yksi tyypillinen tapa suhtautua suomalaisen hiphopin ja alkuperäisen, amerikkalaisen hiphopin suhteeseen on ironia, jonka läpi Amerikasta omaksuttuja teemoja voidaan muunnella. Huumorirap leimasi suuren yleisön silmissä hiphopin kokonaan, ja suomenkielinen rap ei kiinnostanut alan harrastajia. (Mikkonen 2004, 50–51.) 1990-luvulla suosittu skeittikulttuuri edesauttoi hiphopin nousua Suomessa, kun nuoret skeittarit kuuntelivat rappia amerikkalaisten esikuviensa tapaan. Hiphopin kasvava suosio johtui myös uudesta sukupolvesta joka oli tottunut kuuntelemaan hiphoppia Music Televisionin ja Internetin kautta ja näki sen yhtenä musiikinlajina toisten rinnalla (Nieminen, 2003, 172).
Suomenkielinen rap tuli uudessa muodossa esille 1990-luvun lopussa Fintelligenssin myötä. He
41
lähtivät yhdistelemään kunnianhimoisella tavalla suomen kieltä ja mahdollisimman autenttista musiikillista taustaa. (Mikkonen 2004, 65.) Toisen aallon suomirapiksi kutsutun ilmiön tavoite oli mahdollisimman laadukkaan hiphopin tekeminen amerikkalaisia esikuvia kunnioittaen. Rappien aiheita olivat esimerkiksi hyvä itsetunto ja tarinat oikeasta elämästä (Mikkonen 2004, 68).
Nieminen (2003, 183) kuvaa suomalaisen hiphopin suomalaisimmaksi teemaksi juhlimisen ja juomisen ylistyksen, joiden kautta korostetaan yksilöllisyyttä ja kaveripiirin merkitystä. Hiphopin ollessa maailmalaajuisesti koko ajan suositumpaa, myös englanninkieliset hiphop-ryhmät ja rapparit, kuten Paleface, Bomfunk MC´s, Don Johnson Big Band ja Kwan, alkoivat saada näkyvyyttä ja menestystä pienimuotoisesti myös kansainvälisillä areenoilla. 2000-luvulla erityisesti nuoret ottivat hiphopin omakseen, ja sen suosio on pysynyt tasaisena. (Mikkonen 2004, 78.) Tähän osasyynä ovat tietokoneiden kehitys ja Internet, joiden avulla Suomeen saatiin nopeasti viimeisimmät hitit Yhdysvalloista. Lisäksi mahdollisuudet tehdä vastaavaa musiikkia kotona paranivat. Luultavasti myös hiphopin musiikillinen maailma tietokonepohjaisine sampleineen on houkutellut tietokoneajan nuoria juuri hiphopin pariin.
Tampere on ollut aina vahvasti mukana Suomen hiphopskenessä. 1980-luvun lopulta Tampereella vaikutti Lielahden posse eli ystäväporukka, joka järjesti klubeja, myi vaatteita ja perusti oman pienlevy-yhtiön Open Recordsin. He myös julkaisivat ensimmäisen suomalaiseen hiphoppiin keskittyneen kokoelmalevyn Finnish hiphop compilation vol 1:n vuonna 1998. (Mikkonen 2004, 109.) Fintelligens-yhtyeen kanssa hiphopin toista aaltoa ja asennetta edusti Seremoniamestari eli Sere. Muita tunnettuja tamperelaisia artisteja ovat Paleface, Maajoukkue-posse, Flegmaatikot ja Petri Nygård. (Mikkonen 2004, 112–113.) Nykyään Tampereella järjestetään myös suosittu, vuosittainen hiphop-festivaali Blockfest. Tampereen monitoimitalolla ja Nuorisotalo Uniikissa järjestetään konsertteja, jonne pääsevät myös alaikäiset. Chill House on Tampereen nuorisopalvelun järjestämä vuosittainen talvilomafestivaali, jossa esiintyy paikallisia hiphop-artisteja tunnettujen artistien lisäksi.
Matti Nieminen kuvailee hiphopin kehitystä kirjoituksessaan vuonna 2003, suomirapin vielä etsiessä muotoaan.
Suomihiphop tulee mahdollisesti jatkossa nykyistäkin selvemmin jakaantumaan suurien levy-yhtiöiden julkaisemaan kaupallisesti menestyvään ja amerikkalaisia esikuvia muistuttavaan mainstream hiphoppiin ja marginaalisempaan, omaperäisempään ja omakustanteina tai pienten levy-yhtiöiden julkaisemaan hiphoppiin. (Nieminen 2003, 187.)
42
Näin on mielestäni juuri tapahtunut. Myydyimpien artistien, kuten Cheekin, JVG:n ja Elastisen rinnalla, Suomessa toimii paljon myynnillisesti pieniä, mutta skenen sisällä arvostettuja ryhmiä ja artisteja. Viime vuosina suomalaisessa hiphopissa on alettu entistä enemmän korostaa paikallista erityisyyttä ja tuotu vahvasti esille suomalaisia elementtejä käyttämällä suomalaista kansanmusiikkia ja soittimia. Iskelmää kappaleissaan hyödyntää esimerkiksi kesällä 2012 suosituksi noussut Elokuu. Kansallisten elementtien lisäksi toinen vahva suuntaus viime vuosina rap-musiikissa on ollut maahanmuuttajalähtöisten hiphop-artistien näkyvyys. He räppäävät sujuvasti englanniksi ja suomeksi, mutta julkaisevat levynsä yleensä englanniksi. Maahanmuuttajataustaisia rap-artisteja ovat esimerkiksi Gracias, Noah Kin, Ekow, Toinen Kadunpoika, Kevin Tandu sekä Musta Barbaari.
Maahanmuuttajataustaiset rap-artistit ovat selvästi saaneet voimakkaan autenttisuuden leiman, mikä perustuu osaksi juuri esiteltyihin diskursseihin. Maahanmuuttajanuorten nähdään edustavan mustaihoisen vähemmistön ääntä. Vuonna 2011 City-lehti otsikoi maahanmuuttajarapin esille marssista. Muutama vuosi myöhemmin Graciaksen haastattelun yhteydessä Rumbassa (05/2014) analysoidaan kyseistä aikaa ja nähdään maahanmuuttajataustaisten rap-artistien voimakkaan esille tuonnin olleen osa tehdä vaikutelmaa vapaamielisestä ja kansainvälisestä Suomesta. Maahanmuuttajataustaiset artistit joutuvat edelleen kohtamaan määrittelyn, jossa heidät nähdään maahanmuuttajuuden kautta. Gracias itse kommentoi Rumban (05/2014) artikkelissa seuraavasti.
Olen muuttanut Suomeen nelivuotiaana ja asunut täällä siitä lähtien, yli 20 vuotta.
Edelleen olen maahanmuuttaja. Edelleen minuun isketään näitä etuliitteitä, ja räppäri tulee sitten ihan viimeisenä.
Maahanmuuttajatausta antaa artistille niin mielenkiintoisen taustan, että itse sisältö voi jäädä jalkoihin. Siksi tutkimuksessa on hyvä käsitellä aihetta mahdollisimman paljon lähtien haastateltavien omista käsityksistä. Tässä työssä pyrin välttämään kyseistä sudenkuoppaa pitämällä haastateltavien näkemykset tutkimuksen pääosassa.
43