Opiskelijoiden itseohjautuvuus

Opiskelijoiden itseohjautuvuusvalmiutta tarkastellaan aluksi mittarin kaikista osioista lasketun itseohjautuvuuspistemäärän avulla, joka antaa kuvan itseohjautuvuuden tasosta. Tämän jälkeen selvitetään itseohjautuvuuden yhteydet opiskelijoiden tausta-tekijöihin ja tarvittaessa analysoidaan löytyviä yhteyksiä tarkemmin käyttäen apuna itseohjautuvuuden perusulottuvuuksia. Lopuksi tarkastellaan tiimien välisiä eroja.

Kuviossa 15 on esitetty itseohjautuvuuspistemäärien jakautuminen koko aineistossa.

Itseohjautuvuusmittarin 21:n osion teoreettinen vaihteluväli on 21—105 ja teoreetti-nen keskiarvo on 63. Itseohjautuvuuden pistemääristä 91,6 % sijoittuu mittarin teo-reettisen keskiarvon yläpuolelle. Itseohjautuvuuspistemäärien keskiarvo koko aineis-tossa on 75,7 ja hajonta 10,1. Tulosta voidaan verrata Koron (1993, 108) 37-osioisella mittarilla saamiin tuloksiin lisäämällä siihen osiokeskiarvo 3,605x16, jol-loin saadaan keskiarvoksi 133,4. Koron (1993, 108) kasvatustieteen approbatur-opiskelijoille saama keskiarvo oli 132,4. Tuloksen perusteella ammatillisessa aikuis-koulutuksessa olevien henkilöiden itseohjautuvuusvalmiutta voi pitää kohtuullisen hyvänä, vaikka käytetyt mittarit eivät olekaan suoraan vertailukelpoisia.

Itseohjautuvuuspistemäärä

KUVIO 15. Itseohjautuvuuspistemäärien jakautuminen

Osaltaan tulosta voi selittää koehenkilöiden koulutus; Koro (1993, 112) havaitsi yli-oppilaiden itseohjautuvuusvalmiuden olevan heikompi kuin ammatillisen koulutuk-sen suorittaneiden henkilöiden. Tässä tutkimuksessa ammatillikoulutuk-sen koulutukkoulutuk-sen suo-rittaneita oli suhteellisesti enemmän kuin Koron tutkimuksessa.

Koro (1993, 112) havaitsi koulutuksen vaikuttavan itseohjautuvuuteen, mutta tässä tutkimuksessa sekä perus- että ammattikoulutuksen mukaan muodostetut ryhmät ovat itseohjautuvuusvalmiuksiltaan samankaltaisia. Pohjakoulutuksen mukaan jaetuissa ryhmissä hieman muita heikompia ovat kansakoulun käyneet ja ammattikoulutuksen mukaan jaetuissa ryhmissä hieman muita parempia ovat opistotason tutkinnon suorit-taneet. Työkokemuksella ei ole merkitystä itseohjautuvuuden kannalta ja työttömyy-denkin kohdalla pienet työttömyyden kestosta riippuvat erot ovat tilastollisesti merki-tyksettömiä. Itseohjautuvuusvalmiudessa ei ole eroja myöskään siviilisäädyn mukaan jaettujen ryhmien välillä.

Itseohjautuvuusvalmius vaihtelee jonkin verran ikäluokkien välillä, mutta erot eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Itseohjautuvuuspistemäärien keskiarvot eri ikäryhmissä on esitetty kuviossa 16. Tulosten perusteella itseohjautuvuusvalmius kasvaa iän mu-kana kolmessa ensimmäisessä ikäluokassa, mutta putoaa ikäluokissa 35—39 ja 40—

44 nuorimpiakin ikäluokkia alhaisemmaksi ja nousee lopuksi hieman ikäluokassa yli 45-vuotiaat. Tulokset ovat (mittarin osiomäärä huomioituna) hyvin pitkälle Koron (1993, 111-112) saamien tulosten mukaisia, lukuun ottamatta kahta alhaisemman pistemäärän saanutta ryhmää. Koro (1993, 157) pohtii omien tulosten pohjalta syitä yli 45-vuotiaiden huonompaan itseohjautuvuusvalmiuteen ja viittaa aiempiin tutki-muksiin, joissa on tehty havaintoja vanhempien ikäluokkien huonommasta itseohjau-tuvuusvalmiudesta. Koro (1993, 157) hakee selitystä Eriksonin vaiheteorian seitse-männestä vaiheesta, joka sijoittuu ikävuosiin 35-50. Tässä vaiheessa arvioidaan uran kehitystä ja joudutaan asettamaan tavoitteet omien mahdollisuuksien asettamissa rajoissa (Myyrä 1988, 202). Koro (1993, 157) kuvaa Dunderfeltiin viitaten, miten elämän vastoinkäymiset voivat katkeroittaa mielen, jolloin uuden aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalle. Tämän tutkimuksen tuloksia selittää keski-ikään liit-tyvien kehitystehtävien lisäksi myös koehenkilöiden sukupuoli, sillä Kuusinen ja Korkiakangas (1991, 120) toteavat keski-iän siirtymän peruspiirteiden ajoittuvan eri tavoin ja olevan melko erilaisia miehillä ja naisilla.

Ikäryhmä yli 45 40 - 44

35 - 39 30 - 34

25 - 29 alle 24

Itseohjautuvuuspistemäärä

79 78 77 76 75 74 73

72 71

KUVIO 16. Itseohjautuvuuspistemäärien keskiarvot ikäryhmittäin

Itseohjautuvuus liittyy tämän tutkimuksen tulosten perusteella taustatekijöitä enem-män henkilön persoonallisiin ominaisuuksiin ja niiden pohjalta tehtyyn subjektiivi-seen tulkintaan tilanteesta, mikä näkyy lopulta myös opintomenestyksessä. Tauluk-koon 20 on koottu itseohjautuvuuden, opiskelijan persoonallisten ominaisuuksien ja opiskeluprosessiin liittyvien tekijöiden välisiä merkitseviä korrelaatioita. Taulukosta voidaan havaita, että itseohjautuvuudella on tilastollisesti merkitsevä yhteys minäkä-sitykseen, uranvalinnan harkintaan, uranvalinnan kokemiseen onnistuneeksi ja epäre-levanttisten opintoesteiden kokemiseen. Itseohjautuvuus korreloi positiivisesti myös opintomenestyksen ja ammattipersoonallisuuden E- ja I-perusulottuvuuksien painot-tumisen kanssa.

Itseohjautuvuuden ja minäkäsityksen välinen korrelaatio on voimakas. Saatu korre-laatiokerroin (0,55) on likipitäen sama, kuin Koron (1993, 127) saamat tulokset; al-kumittauksessa 0,54 ja loppumittauksessa 0,52. Tulos tukee Koron (1993, 129) nä-kemystä siitä, että minäkäsityksellä on keskeinen merkitys itseohjautuvuusvalmiuden edellytyksenä.

TAULUKKO 20. Itseohjautuvuuden ja muiden taustamuuttujien väliset merkitsevät korrelaatiot.

Korrelaatio on tilastollisesti merkitsevä (p<0.01) kertoimilla, jotka ovat pienempiä kuin 0.4 ja korrelaatio on tilastollisesti erittäin merkittävä (p<0.001) kertoimilla, jotka ovat yli 0.4 (2-tailed).

**.

Korrelaatio on tilastollisesti melkein merkitsevä (p< 0.05) (2-tailed).

*.

Uranvalinnan harkinnalla ja uranvalinnan kokemisella onnistuneeksi on vahva yhteys itseohjautuvuuteen. Yhteydessä on mielestäni kyse siitä, että uranvalinta jota on har-kittu ja joka koetaan onnistuneeksi, lisää opiskelumotivaatiota. Onnistuneeksi koettu uranvalinta vaikuttaa positiivisesti minäkäsitykseen ja minäkäsityksen kautta itseoh-jautuvuuteen. Luopajärven (1995, 173) tutkimuksessa yleinen kiinnostus opiskeluun selitti voimakkaasti opintomenestyksen tärkeäksi kokemista. Luopajärven (1995, 180) tutkimus tukee uranvalinnan onnistumisen merkitystä, sillä niiden opiskelijoi-den yleinen opiskelumotivaatio oli korkein, jotka olivat päässeet opiskelemaan ensi-sijaista valintatoivettaan ja joilla oli aikaisempaa kiinnostusta tai tietoja alasta.

Uranvalinnan onnistuminen ja opetuksen mielekkyys korreloivat voimakkaasti kes-kenään. Havainto on merkittävä, sillä sen mukaan mielekkyyden kokemista selittävät huomattavassa määrin opiskelijan sisäiset syyt. Aittolan ja Aittolan (1985, 142) tut-kimuksessa uranvalinnan kokeminen onnistuneeksi oli opiskelun mielekkyyttä

par-haiten selittävä elämäntilanteeseen liittyvä tekijä. Opetusjärjestelyillä voidaan toi-saalta vaikuttaa mielekkyyden kokemuksiin, sillä Aittola ja Aittola (1985, 70) havait-sivat mielekkyyden liittyvän opiskelijan omakohtaisiin kokemuksiin siitä, että opis-keltavat aineet ja niihin liittyvät harjoitukset ovat mielekkäitä ja heillä on mahdolli-suus vaikuttaa tarvittaessa opiskeluprosessiinsa. Mielekkääksi koettu opiskeluproses-si lisää opiskelun intenopiskeluproses-siteettiä ykopiskeluproses-sittäisten aineiden kohdalla ja saa opiskelijan ko-kemaan oppisisällöt merkityksellisiksi (Aittola & Aittola 1985, 73). Parhaiten näiden tekijöiden yhteyttä kuvaa Aittolan ja Aittolan (1985, 250) näkemys: "Opiskelijat sekä pyrkivät näkemään että myös tekemään oman elämänsä ja opiskeluprosessinsa mah-dollisimman mielekkääksi."

Epärelevanttisten syiden ja itseohjautuvuuden välinen voimakas negatiivinen korre-laatio kuvastaa edellä olevaa kääntäen; kun opiskelija on motivoitunut ja kokee opis-kelemansa asiat ja koko koulutuksen mielekkääksi, hän pystyy huomioimaan ja käsit-telemään opiskelua vaikeuttavat asiat, jolloin ne eivät ole opiskelun esteitä. Epärele-vanttisia syitä kuvaavat yksittäiset muuttujat liittyvät väsymykseen, kiinnostuksen puutteeseen ja terveydellisiin syihin. Itseohjautuvuus korreloi negatiivisesti myös muiden opintoestemuuttujien kanssa.

Opiskelijoiden itseohjautuvuusvalmiudessa ei ole tilastollisesti merkitseviä eroja tiimien välillä. Tietoteollisuuden opiskelijoiden itseohjautuvuusvalmius on hieman muita parempi, mikä näkyy sekä itseohjautuvuuden pistemäärässä että perusulottu-vuuksille lasketuissa keskiarvoissa. Oma-aloitteisuuden ja tavoitteellisuuden – ulottuvuuden ja käsitys itsestä tehokkaana oppilaana –ulottuvuuden keskiarvot koko aineistossa ovat 3,7; keskiarvot vaihtelevat tiimien välillä vain vähän (3,6 – 3,9).

Itseohjautuvuuspistemäärien ja itseohjautuvuuden perusulottuvuuksien keskiarvot ja hajonnat tiimeittäin on esitetty liitetaulukossa 7.

Mielenkiintoinen havainto on se, että ammattipersoonallisuuden E- ja I-ulottuvuuden pistemäärillä ja itseohjautuvuuspistemäärillä on vahva korrelaatio. Tätä yhteyttä tar-kastellaan myöhemmin ammattipersoonallisuuden analysoinnin yhteydessä. Oppi-mistulosten ja itseohjautuvuusvalmiuden välistä yhteyttä tarkastellaan oppimistulos-ten tarkastelun yhteydessä.