Opetustarjonta ja muu toiminta

Sekä Kalliolan Vapaaopistossa että Helsingin työväenopistossa opetusta tarjottiin hyvin samantapaisissa aineissa kuin jo toiminnassa olleissa muissa työväenopis-toissa. Merkittäviä eroja oppiaineissa ei ollut, vaikka työväenopiston opetustarjonta vaikuttaa perustuneen enemmän etukäteen suunniteltuihin opetussuunnitelmiin.

Työväenopistossa opetusta annettiin yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa aineissa,

”eetillisissä” aineissa, joita olivat esimerkiksi etiikka, psykologia, ja kasvatusoppi.

Edelleen opetettiin luonnontieteitä ja vielä käytännöllisiä aineita, joita olivat esimer-kiksi ainekirjoitus, laskento tai kirjanpito. Tärkeänä pidettiin, ettei opetus saanut olla tunnustuksellista, siis johonkin aatteeseen tai uskontoon sitoutunutta. Työvä-enopistossa myös keskusteltiin esimerkiksi käsitöiden opettamisesta ja liikunnasta.

Tällaiset ryhmät käynnistettiin aluksi kerhotoimintana, joka ei virallisesti kuulunut opiston ohjelmaan. Kuitenkin myös luovien aineiden ja ruumiinkulttuurin katsot-tiin kuuluvan sivistyneen ihmisen ihanteeseen, joten 1920-luvulla työväenopiston varsinaiseen ohjelmaan lisättiin kansantanhuja ja ”ruumiinhoidon ja voimistelun neuvonnan” piiri. ²⁵⁹

Kalliolassa taas kurssit muodostettiin Vapaaopiston käynnistäessä toimintan-sa opiskelijoiden ilmaisemien tarpeiden mukaisesti, lähdeaineistoistoimintan-sa ei ole juu-rikaan opetussuunnitelmiin liittyvää keskustelua. Opiskelijoiden toivomat aiheet olivat samantapaisia kuin työväenopistojen tarjonnassa muutenkin. Esimerkiksi liikuntaan ja käsitöihin suhtauduttiin kuitenkin jo alusta alkaen vapaammin kuin työväenopistossa. Ihmisen monipuolinen kehittyminen myös ruumiinkulttuurin ja kädentaitojen alalla oli kuulunut setlementtiliikkeen alkuperäisiin periaatteisiin ja kokonaisvaltaisen ihmiskuvan korostamiseen. Ainakaan näihin aihepiireihin liit-tyvien aineiden sopivuudesta opiston ohjelmaan ei vaikuta käydyn keskustelua.

Voimisteluryhmät aloittivat opiston toimintana jo 1920-vuoden syksyllä.²⁶⁰ Vapaaopiston opetusohjelmassa oli kieliä, aine- ja oikeinkirjoitusta, kaunolukua, kodin sairashoitoa, pikkulasten hoitoa, kotitaloutta, kuorolaulua, naisvoimistelua, pikakirjoitusta ja käsitöitä, kuten liinavaateompelua. Vapaaopiston ohjelman tar-jonta vetosi ilmeisesti enemmän naisiin, se myös hyödytti enemmän naisia, heille opetuksesta saattoi olla hyötyä työmarkkinoilla. Ehkä myös naisille oli helpompi so-peutua Kalliolan tarjoamaan toiminnan kokonaisuuteen. Toisaalta voidaan ajatella, että setlementti myös pyrki suuntaamaan tarjontaansa erityisesti naisille, esimer-kiksi kerhotoiminnassa tyttökerhoissa kasvattaminen oli laaja-alaisempaa kuin poi-kakerhoissa, jotka toimivat enemmän viihteellisellä pohjalla. Moniin Vapaaopiston kursseihin oli liitetty paljon rakenteita, kuten sääntöjä ja erilaisia velvoitteita, joita

259 Nyström 2014, 32, 34, 37.

260 Opiston toimintakertomus 1920–1921.

ryhmiin kuuluneet naiset eivät näyttäneet kyseenalaistavan. Naiset vaikuttavat myös tuoneen herkemmin muita perheenjäseniään tai ystäviään mukanaan Kalliolaan.

Toiminnan jatkuvuutta ajateltiin ehkä turvattavan paremmin naisten välityksellä.

Työväenopistossa käytiin keskustelua siitä mitkä aineet kuuluvat vapaan sivis-tystyön piiriin. Ammatillista tai tutkintoon tähtäävää opetusta ei annettaisi. Kes-kustelua käytiin myös esimerkiksi kansakoulun oppimäärään kuuluvien aineiden opettamisesta, opistoa käynnistettäessä oli päätetty, ettei tutkintoihin johtavia aineita opetettaisi. Oletettavasti oppijoiden perustietojen ja -taitojen opetukseen olisi ollut enemmänkin tarvetta, varsinkin alkuvaiheessa opiskelijoiksi tulleiden aikaisempi koulunkäynti oli vähäistä. 1920-luvulla asia ratkaistiin työväenopistossa lisäämällä ohjelmaan erillinen kansakoulupiiri.²⁶¹

Ensivuosinaan Kalliolan Vapaaopisto tarjosi myös keskeytyneiden tai puuttuvien kansakouluopintojen täydentämistä. Lukuvuonna 1922─1923 toimintakertomuk-sen mukaan opetettiin kansakoulun ja toimintakertomuk-sen jatkoluokkien opetussuunnitelmien mu-kaisia oppiaineita sekä oppikoulun alempien luokkien tai keskikoulun aineita, esi-merkiksi kielissä oli tällaisia ryhmiä.²⁶² Vuosien 1929 ja 1933 toimintakertomuksiin on kirjattu keskikoulukurssin oppiaineet.²⁶³ Keskikoulua käytiin opistossa kahden vuoden ajan. Vuonna 1933 vuosikertomuksessa on selvitetty 15 opiskelijan opis-kelleen keskikoulun oppiaineita, joita olivat Kouluhallitukselle jätetyn selvityksen mukaan matematiikka, maantiede, eläin- ja kasvioppi, historia sekä suomen, ruotsin ja saksan kieli. Näillä opiskelijoilla oli kahden lukuvuoden opiskelun jälkeen mah-dollisuus suorittaa keskikoulun oppimäärä Helsingin Suomalaisessa Lyseossa.²⁶⁴

Sitä miksi tällaista perusopetusta ei järjestetty Vapaaopistossa enempää, on vai-kea selittää, tarvetta sille olisi ollut. Ainakaan periaatteellista keskustelua asiasta ei ilmeisesti käyty, koska kokouspöytäkirjoista tätä sivuavia aiheita löytyy niukasti.

Ehkä vapaaehtoiset opettajat eivät osanneet tai eivät olleet halukkaita opettamaan esimerkiksi kansakoulun oppimäärään kuuluvia aineita, suurella osalla heistä ei ollut opettajan pätevyyttä ja päteviä opettajia saattoi olla vaikea löytää. Ehkä taustalla vaikutti keskustelu vapaan sivistystyön alaan kuuluvista aineista, pitäisikö kansa-koulun ja keskikansa-koulun aiheet jättää asianomaisten koulumuotojen hoidettavaksi.

Yksittäisen opetukseen osallistujan kannalta mahdollisuus suorittaa näitä opintoja saattoi olla merkittäväkin, esimerkiksi työnsaannin helpottamiseksi. Ehkä Kalli-olassa haluttiin välttää tällaisten keskusteluaineiden nousemista esille. Ehkä ne opiskelijat, jotka kansakouluopetusta olisivat tarvinneet eivät olleet juuri sellaisia opiskelijoita, joita setlementti olisi halunnut opiskelijoikseen. Tätä päätelmää tukee se, ettei Vapaaopisto merkittävästi muuttanut opetettavia aineita eikä muutakaan

261 Nyström 2014, 36–37.

262 Kalliolan Vapaaopiston toimintakertomus 1922–1923, 4. HKA.

263 Kalliola vuosikertomus, Työkeskustoiminnan vuosikirja 1929, 19. HKA.

264 Kalliola vuosikertomus, Teollisuusseutujen Evankelioimisseuran vuosikirja 1933, 12. HKA.

toimintaansa, vaikka opiskelijaprofiilissa tapahtuneet muutokset alkoivat kyllä no-peasti näkyä setlementin itse laatimissa tilastoissakin.

Opiskelemaan tulleet valitsivat tietoisesti Kalliolan Vapaaopiston. Osa opiske-lijoista valitsi Vapaaopiston todennäköisesti kurssisisältöjen takia. Opiston ensim-mäiset opintoryhmät olivat syntyneet asiakaslähtöisesti. Opinnoista kiinnostuneet kokoontuivat Kalliolan aulaan kertomaan opiskelutoiveistaan ja niiden toiveiden pe-rusteella muodostettiin opintoryhmät. Opinhaluiset opiskelijat osasivat todennäköi-sesti etsiä tarvitsemiaan aineita. Valinta oli helppo, jos tarve oli selkeästi esimerkiksi pohjatietojen täydentäminen, kuten ainekirjoitus tai laskento. Jos opiskelija taas koki tarvitsevansa työelämätaitoihinsa täydennystä, hän saattoi valita esimerkiksi konepiirustuksen, mekaniikan tai kirjanpidon. Jos katsoi tarvitsevansa erityisesti naisille suunnattuja kodin elämään liittyviä taitoja, saattoi valita kodinhoidon tai liinavaateompelun.

Vapaaopiston ohjelmassa oli myös käytännöllistä kirjoitusta, ammattipiirustusta ja kielistä ruotsia, englantia ja esperantoa, taidepiirustusta, oikeinkirjoitusta, laulua, voimistelua, ja esiintymistaitoa.²⁶⁵ Vuonna 1923 kieliryhmiä oli toiminnassa kym-menen.²⁶⁶ Kielten opiskelu vain lisääntyi 1920-luvun loppua kohden, esimerkiksi vuonna 1926 yksistään ruotsin kielen ryhmiä oli kahdeksan. Myös työväenopistossa kieltenopetus oli merkittävä aineryhmä alusta alkaen. Työväenopistossa opetettiin myös venäjän kieltä, jotka puuttui Vapaaopiston opetustarjonnasta.²⁶⁷

Molempien opistojen opintoryhmien osallistujaluvut olivat suuria. Kielten opis-kelijaryhmissä saattoi olla jopa 40–50 osallistujaa. Vapaaopistossa kaikkien opin-toryhmien joukkoon mahtui vain muutama yksittäinen alle kymmenen opiskelijan ryhmä.²⁶⁸ Vuoden 1927 Asetus työväenopistoista määritteli ryhmien enimmäisopis-kelijamääräksi 40 ja vähimmäismääräksi 10.²⁶⁹

Vapaaopiston opiskelijoiden oma kiinnostus kohdistui hyvin samanlaisiin ai-healueisiin kuin Helsingin työväenopiston opiskelijoilla. Vapaaopiston opintojen järjestäjät olivat kokonaisvaltaisesti kiinnostuneita ihmisen monipuolisesta kehittä-misestä, johon kuului yhtä lailla henkisiä kuin aineellisiakin puolia. Yhteisöllisyyden edistämisellä ja ylläpitämisellä oli suuri merkitys. Myös työväenopistossa pyrittiin kyllä edistämään yhteisöllisyyttä ja vuoropuhelua opettajien ja osallistujien kes-ken, vaikkakaan ei yhtä laajasti kuin Kalliolassa. Vuonna 1919 työväenopistoon oli perustettu opistolaisyhdistys. Jo sitä ennen työväenopiston luentokurssien osallis-tujat olivat perustaneet omia toimikuntiaan, jotka suunnittelivat iltamia ja retkiä,

265 Kalliola vuosikertomus, Teollisuusseutujen Evankelioimisseuran toiminta Kalliolassa ja maaseudulla 1920, 15 ja Kalliola vuosikertomus, Tietoja Teollisuusseutujen Evankelioimisseuran toiminnasta Kalliolassa ja Maaseudun teollisuuskeskuksissa vuonna 1921, 4. HKA.

266 Kalliolan Vapaaopiston toimintakertomus 1923–1924, 4–6. HKA.

267 Nyström 2014, 35.

268 Kalliolan Vapaaopiston toimintakertomus 1926–1927, Liite 1 A. HKA.

269 Asetus työväenopistoista (59/27), § 5.

opiskelijoilla oli myös oma keskustelupiiri. Opintopiireille perustettiin yhteinen neuvosto jo vuonna 1916 ja yhteisöllisyyden edistämiseksi järjestettiin juhlia ja il-tamatilaisuuksia.²⁷⁰ Kuitenkin työväenopiston opiskelijamäärä oli niin suuri, että Kalliolan kaltaisia yhteisöllisiä vapaa-ajan toimintoja olisi ollut vaikeaa saada ai-kaan samassa laajuudessa kuin Kalliolassa. Lisäksi työväenopisto joutui vuoteen 1927 saakka toimimaan eri tiloissa ennen oman opistotalon valmistumista, mikä hankaloitti isommille joukoille järjestettävää toimintaa.

Työväenopistossa opetustoiminta vaikuttaa olleen tarkemmin opetussuunnitel-mallisesti suunniteltua, Vapaaopistossa taas enemmän merkitystä oli sillä miten Kalliolan valinneet osallistujat saataisiin yhteisöllisesti sitoutumaan ja pysymään setlementin piirissä. Kalliolassa painotettiin myös ehkä vielä voimakkaammin setle-menttiaatteeseen olennaisesti kuuluvaa ja jo Toynbee Hallista periytyvää ajatusta yhteisöllisyyden ja naapuruuden ajatuksen tärkeydestä. Se missä Vapaaopiston tar-jonta varsinaisesti erosi työväenopiston toiminnasta oli koko setlementin tarjoama kokonaisuus, josta Vapaaopisto muodosti vain osan. Vapaaopistossa opiskelevalle oli tarjolla runsaasti enemmän erilaista kursseihin liittymätöntä oheistoimintaa kuin työväenopistossa. Osallistuja saattoi saada Vapaaopiston lisäksi yhteisön, ikään kuin perheen, joka tarjosi opintoryhmien lisäksi muita mahdollisuuksia harrastus-toimintaan tai sosiaaliseen auttamistyöhön. Osallistujalla oli myös mahdollisuus saada elämäänsä uskonnollista sisältöä. Lisäksi Kalliolan kokonaisuus mahdollisti myös koko perheen osallistumisen toimintaan, lapset saattoi laittaa pyhäkouluun tai myöhemmin kerhoihin, Kalliolan setlementin kokonaisuus tarjosi esimerkik-si rippikoulun ohjelmassaan tai mahdollisuuden käydä raamattupiirissä. Kaikille osallistujan lähipiiriin kuuluville oli mahdollista löytää mielekästä tekemistä saman organisaation sisältä. Kilpailussa Helsingin työväenopiston kanssa tämä oli Kallio-lalle merkittävä etu, joka myös tuki yhteisöllisyyttä ja oletettavasti lisäsi osallistujien sitoutumista toimintaan.

270 Nyström 2014, 49–51.