Onko 20 000 asukasta tavoitteena sittenkään velvoite?

Elokuussa 2006 sisäministeriön neuvottelevan virkamiehen Arto Kosken viesti kuntaministeri Hannes Mannisen esikunnasta Hämeenlinnan seudun kuntapäättäjille oli kuitenkin yllättäen se, että ”20 000 asukkaan rajasta ei ole mitään lopullista päätöstä, ehdotonta rajaa ei ehkä

tulekaan”. ”Esimerkiksi jos kuntayhteistyössä on mukana neljä kuntaa ja 19 000 asukasta, ja jos siihen on hankalasti saatavissa yli 20 000 asukkaan alue, ehkä silloin voisi kelvata 19 000 asukasta” arvioi Arto Koski Hämeenlinnan seutuseminaarissa.

”tämä on kyllä iso haaste, puhelimet soivat jo Sisäministeriössä tämän takia”, Koski viestitti lisäksi epäsuorasti, että loppukesästä 2006 Vanhasen 1.hallituksessa ei tavoitella enää kovaa vääntöä uudistuksesta. Maan hallituksessa olevien puolueiden kesken (kesk + sdp + rkp) uudistusta ei haluttu torpedoida, vaan hallituspuolueiden tarkoituksena oli tukea kesäkuussa 2006 saavutettua kompromissia. Tarkoitus on edetä kesäkuun lopussa syntyneen

kompromissin mukaisesti (omat muistiinpanoni Kosken esityksestä 16.08.2006 Hämeenlinnassa). Eduskuntavaalit olivat tulossa kevättalvella 2007

Hämeen Sanomien selostuksen lisäksi vastaavien omien reportterimuistiinpanojeni ja illasta hankkimieni power-pointien mukaan sisäministeriön Arto Koski jäsensi myös Matti Vanhasen ensimmäisen eli ns. ”punamulta hallituksen” Parras-hankkeen politisoinnin kuulijoille selkeästi.

Kunta- ja palvelurakenneuudistus oli vuoden 2006 aikana ollut suurimmaksi osaksi virkamiesvalmistelua. Kesäkuun lopusta 2006 lähtien lakitekstiä oli kirjoitettu suomeksi ja

ruotsiksi. Koski sanoi, että uudistuksen poliittiselle käsittelylle on lisäksi jätetty aivan oma tilansa ja aikansa. Politisointiin ja aiheella politikointiin olisi varattu muutama viikko syyskuussa 2006.

Poliittinen prosessi oli näin Paras-hankkeen etenemisen varmistamiseksi määritelty kestoltaan ennakkoon vajaaksi kuukaudeksi. Paras-uudistus oli valtion policyna hahmotettu ja jäsennetty etukäteen hyvin täsmällisesti: jopa ennakkoon sille oli varattu päivät hallituspuolueiden kesken, mahdollisille poliittisille ulostuloille julkisuudessa. Arto Koski Hämeenlinnassa (16.08.2006).

Kunnille annetaan valtion paras-uudistuksessa mahdollisuus saada taloutensa ja palvelunsa kuntoon joko itse tai yhdessä naapurikuntien kanssa. Jos näin ei tapahdu, vuonna 2009 maan hallitus voi puuttua asiaan ja velvoittaa kriisikuntia yhteen, tai muulla tavoin järjestämään palvelut niin, että ne turvataan kaikille kuntalaisille tasavertaisesti.

kaavio: Sisäministeriön Arto Kosken power-point esityksestä Hämeenlinnassa (16.8.2006).

Koski painotti vielä, että aikaa kunta- ja palvelurakenne puitelain poliittiseen käsittelyyn ja uudistuksella politikoimiseen oli syksyllä pari kolme viikkoa syyskuussa 2006. Oheinen

aikatauluttaminenkin osoittaa maan hallituksen ja Sisäministeriön policyn. Uudistus etenee hyvin kirjoitetun ja ohjatun käsikirjoituksen mukaisesti.

Sisäministeriön keskeinen viesti oli siis Hämeenlinnassa (16.08.2006), että Vanhasen 1.hallitus kannustaa kuntia kuntaliitoksiin ja suosiossa ovat monen kunnan yhteenliittymät.

Tiukkaa 20-tuhannen asukkaan kuntakokoa ei tavoitella, vaikka sellainen olisikin Kosken mielestä suotava. Kun kuntaliitoksia tehdään, kunnilla tulisi olla rajanaapuruutta, vaikka aivan kaikissa tapauksissa tämäkään ei ole pakollista. Kosken arvion mukaan tekeillä oleva puitelaki on joustava ja antaa kunnille aikaa järjestää asiat. Jos maassa on taloudellisia kriisikuntia vielä vuonna 2009, tarkastellaan kuntarakennetta uudelleen. Koski muistutti myös, että Hämeenlinnan seudun esimerkkiä seurataan koko maassa kiinnostuneena. Muitakin kiinnostavia ratkaisuja oli. Salon seudullakin tavoiteltiin monen kunnan kuntaliitosta, kuten Hämeenlinnan seudulla.

Kiinnostava kysymys, mikä oli saanut hallituksen löytämään suhteellisen helposti yhteisen linjan kuntauudistuksessa (kesäkuussa 2006, vai oliko linja ollut kaiken aikaa jo 2005 aikana).

Kysymys on perusteltu, sillä lähes aina aiemmin viime vuosikymmeninä pyrkimykset suurempiin kuntiin ovat epäonnistuneet. Maan sanomalehdet olivat kesä-heinäkuun vaihteessa nimenneet uudistuksen laihaksi kompromissiksi ja liian väljäksi puitelaiksi. Voisi kuitenkin ajatella, että puitelaki on ollut kuitenkin poliittisesti se, mitä on tavoiteltukin, mutta mitä muuta?

Kun ennen puitelain jäsentymistä oli julkisuudessa puhuttu mm. modernista uudistuksesta (valtiovarainministeri Eero Heinäluoma talvella 2006) ja kun pääministeri Matti Vanhanen ja kuntaministeri olivat vahvasti sitoutuneet uudistukseen, voi kysyä, mihin osaan sitä on sitouduttu.

Kuntapalvelujen turvaamiseen, kuntapalveluiden uudistamiseen, kuntarakenteen uudistamiseen?

Ehkä yksinkertaisin vastaus on, että kaikkeen tähän, mutta ennen muuta niiden takaa tulevaan kolmanteen tekijään talouspolitiikkaan, valtion ja kuntien menojen kasvun hidastamiseen ja ehkä alentamiseenkin tulo- ja pääomaveroalennusten myötä. Olisiko niin, että sitouduttaessa moderniin palvelujen turvaamiseen ja uudistamiseen, sitoudutaan ennen muuta talouspolitiikassa

uusliberalismiin ja yritysten globaalisen kilpailukyvyn vaatimuksiin.

Julkisesti asiaa ei kuitenkaan ole sidottu tai yhdistelty näin. Menojen kasvun hillitseminen, palveluiden tehokkaampi tuotanto ja pyrkimys julkisten palveluiden hankkimiseen markkinoilta ovat kuitenkin yleisiä uusliberalismin tunnusmerkkejä. Kun kuntauudistusta voi jatkaa mikä hyvänsä enemmistöhallituskoalitio (kesk + sdp, tai kesk + kok, tai sdp + kok), voisi ajatella, että hallitusohjelmien yhteinen nimittäjä on talouspoliittinen uusliberalismi eri muodoissaan. Sitä se on ollut tietysti 1980-1990-luvun vaihteesta alkaen

Runsaan puoli tuntia kuntauudistuksesta puhuneen Sisäministeriön Arto Kosken perustuntuma ja yleisölle välittämä viesti oli se, valtion päässä puitelaki (kunta- ja palvelurakenne uudistus) oli juristien teknisessä valmistelussa, kesän ja syksyn 2006 aikana. Puitelain yhteydet voimassa olevaan muuhun lainsäädäntöön selvitettiin ja sovitettiin yhteen. Lain kääntäminen ruotsiksikin vei aikansa. Hämeenlinnan seudun kuntien aktiivisuus asiassa, kuten Salon seudun kuntien vastaava kuntaliitoshanke kiinnostivat ja niitä seurataan, arvioi Koski. Maan hallituksen paras-uudistus etenee kuitenkin omia raiteitaan ja Hämeenlinnan seutu omiaan, antoi Koski ymmärtää.

Yleistulkintani Kosken esityksestä ja monituntisesta seutuseminaarista paikalla olleena ja siitä lehdestä niin ikään jälkikäteen lukeneena, täsmentyy näkemykseen, että valtio oli tavoitellut kunta-

ja palvelurakenteen puitelailla sitä, että tietty minimi palvelutaso voidaan tarjota missä hyvänsä kunnassa asuvalle. Niin pelkosenniemeläinen kuin lammilainenkin voivat luottaa ja odottaa saavansa kunnallisia perusterveyspalveluja tavalla tai toisella.

Hallituksen policy oli siis varmistaa se, että koko maassa, missä hyvänsä kunnassa on tarjolla tietty, sovittu ja laissa vahvistettu määrä kunnallisia peruspalveluja. Tähän tavoitteeseen pääsemisen keinona voi olla pienten kuntien liittyminen yhteen suuremmaksi, mutta muitakin keinoja voidaan käyttää. Esimerkiksi palvelujen ostaminen markkinoilta on mahdollista, niin sekin, että kunnat tuottavat palveluja yhdessä. Kuntien välisten maarajojen ei tulisi myöskään estää palvelujen käyttämistä kuntarajojen yli, muistuttivat ainakin neuvotteleva virkamies ja Kuntaliitto asiassa..

Millaista policya Sisäministeriö ja maan hallitus sitten puitelaillaan oikein tavoittelivat?

Kun aiemmin olin epäillyt työssäni, että hallituksen policyna olisi ollut julkisten kuntapalvelujen tietoinen vähentäminen, aivan näin jyrkkää julkisen hyvinvoinnin karsintaa ei tavoiteltukaan.

Uudistuksen valmistelun aikana oli maan hallitukselle käynyt selville, että esimerkiksi EU:n kilpailusäädökset eivät edellytä aivan niin jyrkkiä toimia palvelujen avaamisessa markkinoille kuin suomalaisessa julkisuudessa vuosina 2005 ja alkuvuodesta 2006 mediassakin laajasti raportoitiin ja vaadittiin. EU:n kilpailuvaatimusten täsmentyessä Vanhasen 1.hallituksessa aivan ilmeisesti lievennettiin kunta- ja palvelurakenne uudistuksen puitelain vaatimuksia niin, että uudistusta voivoisi jatkaa millä hyvänsä hallituspohjalla Hannes Mannisen jälkeenkin. Uudistuksen kunnian himon tasosta ehkä tingittiin hieman, mutta suunnasta ei. Julkisia palveluja kyllä, mutta edullisesti.

Puitelaki on luonteeltaan väljä tavoitelaki. Se ei sisällä sellaisia velvoittavia keinoja ja vaatimuksia kunnille kuin ehkä aiemmin oli odoteltu. Ppuitelaki jätti keinot kuntien itsensä työstettäviksi ja valittaviksi. Puitelaki ei tältä osin uhannut kuntien autonomiaa, itsehallintoa.

Hallitus tunnusti uudistuksessa näin kuntien erilaisuuden. Oliko puitelaki sitten poliittinen

kompromissi; varmaan sitäkin. Olisiko puitelaki ollut osa modernin projektia? Ehkä joltain osin se siltä vaikuttaa, sillä se tavoittelee nykyajan työssäkäyntialueiden pohjalle muodostuvia

kuntarakenteita. Silti ehkä vieläkin enemmän kuin osa suoraa modernin projektia, puitelaki on linjapäätös, että hyvinvointipalveluja ei aleta purkaa, vaan kunnat velvoitetaan huolehtimaan niistä.

Näin kunnallisten peruspalvelujen turvaamistavoitteen kautta se on tietysti osa modernin

hyvinvointivaltion projektia: kuntalaisia ei jätetä yksin markkinoille tarpeineen, vaan kuntalaisten tarpeet voidaan toteuttaa ja turvata joko kunnan palveluina tai markkinoilta ostettavina palveluina.

Keinojensa suhteen puitelaki silti on mielestäni jotain muuta ja uuttakin. Siitä avautuu myös mahdollisuus kunnille hankkia palveluja markkinoilta. Osin kuntalaisillekin se avaa mahdollisuuden valita itse käyttämiään julkisia palveluja. Puitelaki on eräänlainen

tavoitteiden ja toteuttamiskeinojen hybridi. Se on policyna yhtä aikaa niin modernia kuin myöhäismoderniakin. Puitelain keinojen avoimuus jätti kuntapäättäjät ymmälleen, pettyneiksikin. Kovaa patistelua kuntaliitoksiin ei tullutkaan valtiolta. Valtio oli silti patistamassa kuntia uusimaan ajattelua ja ratkaisuja palvelujen tuottamisen suhteen.

Mutta mitä Hämeenlinnan seudulla tavoiteltiin?

Ehkä Hämeenlinnan seudulla tavoiteltiin valtion esitystä enemmän. Tavoiteltiin suurkunnan myötä hyppyä aivan uudelle tasolle. Haluttiin mallioppilaaksi kuntauudistusta toteuttavien joukossa.

Haluttiin olla uudistajien eturivissä, kuten media oli kertonut jo syksystä 2005. Politiikassa kaikilla on ambitioita. Lehtitekstejä ja virallisia asiakirjoja ja esityslistoja lueskellessa toimijoiden motiivit ja ambitiot eivät juuri näy. Poliittisen kunnian himon toikin selvästi uudistuksessa esille vasta

marraskuussa 2007 Hattulan kunnanjohtaja Martti Pura. Kun kuuden kunnan kuntaliitos oli varmistunut Hämeenlinnan seudulla (27.11.2007) Pura sanoi Radio Hämeen radiohaastattelussa kollegastaan Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Tapani Hellsténistä, että Hellstén on kuntauudistajana nuori, kunnianhimoinen mies.

Martti Puran arviota on varmaan poliittisesti pätevä ja relevantti. Pura oli itse aikanaan keskustan nuori, kunnianhimoinen varapuheenjohtaja. Martti Pura oli myös rohkea ja kunnianhimoinen maa- ja metsätalousministeri Esko Ahon hallituksessa 1990-luvun alussa. Pura oli Suomen

maatalousministereistä se, joka oli avaamassa Suomen maataloutta maailmalle EU-ratkaisun yhteydessä. Pura myös otti rohkeasti vastaan kaiken sen painostuksen ja uhkailun, jota sai maan EU-jäsenyyden takia. Hämeenlinnalaisen Tapani Hellsténin kunnianhimossa Pura tunnisti ehkä oman poliittisen kunnianhimonsa. Poliittista kunnianhimoa Puralla on tietysti sekin, että puolustaa kunnanjohtaja Hattulan kuntaitsenäisyyttä. Mahdollista painostusta ja ulossulkemistakin vastaan.