Ondrei Borissanpoika Vanninen (1805-1890)

Ondrei Vanninen eli Sortavalan Rautalahdella. Hänen isänsä oli mahtavana tietäjänä pidetty Boris Vanninen. Ondrei sanookin valtaosan runovirsistään oppineensa isältään.

Ondreikin taisi tietäjän tointa, mutta häntä ei kuitenkaan pidetty isänsä veroisena tietäjänä (Leino 1968, 194-196). Ondrei Vannisen runovirsissä merkille pantava piirre on, että hän lauloi ne selvällä karjalan kielellä, vaikka joitain vuosikymmeniä myöhemmin Sortavalasta ei enää tavattu karjalan kieltä puhuvia ihmisiä. On mahdollista, että Ondrein ainakin runovirsissä säilyttämä karjalan kielen taito liittyy nimenomaan tietäjän toimeen yhteisön tiedon säilyttäjänä. En ota tässä tutkimuksessa tarkempaa kantaa siihen, miten laajalti karjalaa on puhuttu, milloin ja missä, mutta näyttää ilmeiseltä, että tiedetyn ja tallennetun karjalankielisen kulttuuriperinnön alue on laajempi kuin myöhemmän kielitieteellisen tutkimuksen kieliraja. Käyn läpi Ondrei Vanniselta kaksi runovirttä toisintoineen Olut laulun ja Mavon luvun.

9.6.1. Olut laulu

Ondrei Vannisen Olut laulusta löytyy kaksi toisintoa. SKVR VII2 1320 ja SKVR VII2

1320 a. Ensinnä mainitun on tallentanut Borenius ja jälkimmäisen Basilier. Koska ensinnä mainitussa oli maininta, jotta on ”Alkupuoli Kosiomiehen virttä”, etsin SKVR:stä tuon kokonaisen toisinnon tähän tarkasteltavaksi ja käytän tässä siis numeroa SKVR VII5 loitsut 4849, joka siis on tismalleen sama toisinto kuin Boreniuksen tallentama SKVR VII2 1320, mutta siinä on myös alkuosa mukana. Tässä Kosiomiehen virressä on tosiaan alkuosa, jota ei ole Basilierin tallentamassa toisinnossa, joka sen sijaan on merkitty Olut lauluksi. Tässä tietenkin analysoin ja vertailen vain tätä Olut laulu -osuutta, koska vain siitä on kaksi toisintoa.

Ozapoiga, ońńipoiga ajaa köröttelööbi,

kuldarattaat radizi, jolla mie sodie käyne ja tagoa vain tappelizin;

ken lie tiellä pitkällääne, se vain siirdele sivuttse, ken lie t[iellä] poikkipuolin, se kahekse katkekkoone, miun on reissussa revetkö.

Augi suodi, augi moadi, augi taivahan veräjät;

miun on sulgańi sulade, höyheneńi lämbömäde.

(SKVR VII5 loitsut 4849) Osa poika, Onni poika Ajaa köröttelee; Jolla mie sotia käysin Ja takoa tappelisin!

Ken lie tiellä pitkällään, Sen siirtele sivutse;

Ken lie tiellä poikkipuolin, Se kaheksi katkekohon, Ne on reissussa revetköhön!

Auki suota, auki moata, Auki taivahan veräjät!

Miun on sulkahani sulat, Höyheneni on lämpimähät.

(SKVR VII2 1320 a)

Kuten voi huomata, Boreniuksen tallentama toisinto sisältää monessa suhteessa enemmän karjalaisuutta. Yksi poikkeus kuitenkin on; Basilier on merkinnyt č-afrikaatan näkyviin kerran Katšotahan kun taas tässä kohdassa Boreniukselta sitä ei erota katsotaan. Toisaalta myöhemmässä säkeessä č-afrikaatta taas on havaittavissa nimenomaan Boreniuksella sivuttse, muttei Basilierilla sivutse.

Borenius käyttää järjestelmällisesti soinnillisiä klusiileja (b, d, g) kun taas Basilier

järjestelmällisesti soinnittomia variantteja (p, t, k). Sen sijaan s-äänteissä on Boreniuksella vaihtelua (s/z) kun taas Basilier käyttää järjestään suomen mukaista s:ää. Boreniuksella on monesti merkittynä liudennukset varsinkin n:llä ońńipoiga mitä taas Basilierin kirjaamasta toisinnosta ei ole havaittavissa Onni poika; kerran Borenius on merkinnyt myös d:n liudennuksen tod'ińen kun taas Basilierin toisinnossa tämäkin on täysin suomen kielen mukainen totinen.

Basilierilla esiintyy myös suomen yleiskielelle ominaisempi muoto pystyä säkeessä Piikit pysty, lyijyt lyki, kun taas tässä Boreniuksella esiintyy karjalalle ominaisempi i:llinen pistyö variantti piikit pisty, lyijyt lyki, vaikkakin molemmat variantit ovat karjalassa olemassa (KKS s.v. pistyö, pystyö). Kuitenkin myös pistyä-muotoa esiintyy myös suomen murteissa (SSA s.v. pystyä), joten tämä ei osoita karjalaisuutta.

Toisinnoissa on myös sanastollinen ero kolmannessa säkeessä: Boreniuksen tallentaman säkeen virttä kelkalla vedäisin, Basilierin toisinnossa on sanan virttä tilalla vettä.

Molemmilla tallentajilla esiintyy sana rauan karvańen mikä tarkoittaa karjalaksi raudan harmaata (KKS s.v. rauvankarvaine ’raudanharmaa; ihmisestä: tummaverinen t.

harmaankalpea; maaperästä: ruosteisen punertava’). Toisaalta rauvankarvaine voi tarkoittaa myös ’ihmisestä, jonka kohtaamisen uskotaan tuottavan epäonnea’.

9.6.2. Mavon luku

Ondrei Vanniselta valitsin tarkasteltavaksi tässä tutkimuksessa myös hänen sanelemansa

”Mavon luvun” (SKVR VII3 1006 ja SKVR VII3 1006 a). Mavon luvusta on tallennettu kaksi eri toisintoa, joilla on samat tallentajat kuin Olut laulullakin; toisen on tallentanut Borenius ja toisen Basilier.

Itikaine ilman lindu,

pahembaine moam madońe, pahoin oot tehnyt kuin oot pannut, tie paremmin kuin paranna.#1 5 Veäs#2 on#3 kultańen#4 nenäzi alla vaskizen navazi,

pillojazi piilömääne, töidäzi häbiämääne.

Moan karva, kanervan karva, 10 kaike#5 ruohon karvalline, [kaike]n kastien alainen#6, läbi puun pujottelekse, läbi kannon kaivelekse,

[läbi] mättään männööbi.

15 Tules tänne kämmenelle, iholla#7 alastomalle,

varzin voatteettomalle.#8 Miss'#9 miun kyizet kindahańi, kärmeiset keändimeńi,

20 *moam maduvat#9 vanttuvańi*, (SKVR VII3 loitsut 1006, Borenius)

Itikainen, ilman lintu,

Pahempainen maanmatoinen, Pahon oot tehnyt kun oot pannut#1, Tie paremmin, kun paranna.

5 Veä sä kultainen nenäsi Alle vaskisen navasi Pillojasi piilemähän, Töitäsi häpeämähän!

Moa(n) karva, kanerva(n) karva, 10 Kaiken ilman karvallinen, Läpi puun pujottelekse,

Missä minun kyiset kinttahani, Käärmeiset kääntimeni,

Moan matoat#6 vanttuoni?

20 Kytkin mie kyitä kymmenkunnan, (SKVR VII3 loitsut 1006 a, Basilier)

Borenius käyttää paljon soinnillisia klusiileja ja liudennusmerkkejä esimerkiksi Itikaine ilman lindu, pahembaine moam madońe, Läksin kyidä lypsämääne ja peigalon

pidukaizella. Näissä samoissa säkeissä esiintyvät Basilierillä soinnittomat variantit:

Itikainen, ilman lintu, Pahempainen maanmatoinen, Läksin kyytä lypsämähän ja Peikalon pitukasella. Borenius on myös järjestelmällisempi diftongien suhteen. Eräissä kohdissa, joissa Basilier käyttää suomen yleiskielen mukaisia pitkiä vokaaleita, Borenius käyttää diftongeja. Borenius käyttää paljon karjalalle ominaista z:tä: Veäs on kultańen nenäzi, alla vaskizen navazi. Joskin Borenius käyttää myös suomenkarjalalle (jossa on suomen kielen vaikutusta) ominaisesti s:ää ja z:tä rinnakkain Miss' miun kyizet kindahańi, kärmeiset keändimeńi. Vastaavissa kohdissa taas Basilier käyttää järjestään pelkästään suomen mukaista s:ää: Veä sä kultainen nenäsi, Alle vaskisen navasi ja Missä minun kyiset kinttahani, Käärmeiset kääntimeni.

Boreniukselle esiintyy jonkin verran yhteenlangennutta adessiivi-allatiivi-sijaa, mutta sekoittuneena suomen kielelle ominaisien erillisien sijojen kanssa: alla vaskizen navazi nämä erilaiset sijat esiintyvät kerran jopa samassa säkeessä: Tules tänne kämmenelle, iholla alastomalle. Tämä viittaa suomen kielen vaikutukseen, mikä lienee ilmeistä 1880-luvun Sortavalassa. Näissäkin kohdissa Basilier käyttää järjestään suomen mukaisia muotoja Alle vaskisen navasi ja Tule tälle kämmenelle, Iholle alastomalle.

Ilmeisesti puhtaasti laululliseen kieleen ominaisena piirteenä Borenius käyttää erikoista -ne päätettä: pillojazi piilömääne, töidäzi häbiämääne. Basilier sen sen sijaan näyttää

korjanneen asua: Pillojasi piilemähän, Töitäsi häpeämähän. Tämä voi viitata siihen, että Basilier on ottanut vaikutteita esimerkiksi Kalevalan kieliasusta, koska tuo ei ole myöskään suomen yleiskielen mukainen asu. Tässä -ne-päätteessä Ondrei Vannisen laulutyyli

muistuttaa itseasiassa Karjalan kannaksen laulutyyliä. Loppuun lisätty e on selvästi täytetavu, jotta sana saadaan sovitetuksi mittaan, vaikka puhekieli ei ole enää vastannut runovirsimittaa tältä osin. Karjalankieliselle runovirrelle sen sijaan on yleensä

ominaisempaa, että lisätavu saadaan lisäämällä h-päätteeseen vokaali (esimerkiksi laulamah - laulamahe tai laulamaha), mikä on itseasiassa alkuperäisempi muoto eikä mikään lisätavu ollenkaan. Kannakselainen laulutyyli on tältä osin eri maata; Larin Paraske lauloi esimerkiksi säkeet Lähtään lankot laulamaane, vellokset vetelemääne! (SKVR V3

249) Ondrei Vannisen laulanta siis tässä suhteessa menee yksiin Karjalan Kannaksen perinteen kanssa, jossa h on hävinnyt ja lisätavu lisätään suomen kielelle ominaiseen n:än jälkeen.

Näissä kahdessa Mavon luvun toisinnossa esiintyy myös pari erikoista sanastollista eroa.

Boreniuksella esiintyy sana saduloija ’satuloida’ (KKS s.v. satuloja): kytkem mie kyidä kymmenkunnan, saduloin sada maduva. Basilier käyttää tässä samaisessa kohdassa Soatanaa: Kytkin mie kyitä kymmenkunnan, Soatanalle sata matoa. Kytken ja satuloin kuulostavat luontevilta rinnakkaisilmauksilta, joten voi olla, että Soatanan on kerääjä kuullut tai ymmärtänyt väärin. Lauri Harvilahti on kiinnittänyt tutkimiensa Inkerin kansojen runovirsien kohdalla siihen, että kerääjät eivät aina ole ymmärtäneet informanttiensa runovirttä oikein (Harvilahti 1992, 181).

On siis aivan mahdollista, että väärinymmärryksiä on karjalaisenkin runovirren kohdalla tapahtunut. Tässä samaisessa runovirressä on toinenkin kömmähdykseltä vaikuttava

sanastollinen ero. Boreniuksen tallentamassa toisinnossa loitsija käyttää pataa keittämiseen

keitän kerran keskipaikan, padasella pienozella kun taas Basilierin toisinnossa loitsija keittääkin padolla: Keitän kerran keskipaikan Patosella pienosella. Nämä sanastolliset vaihtelut viittaavat siihen, että perinteenkerääjien tallennuksessa on ollut

väärinymmärryksen ja –kuulemisen mahdollisuus, kuten Harvilahti on tuonut esille. Vähän samankaltaiselta tapaukselta vaikuttaa myös Basilierin tallentamassa toisinnossa sanan sä esiintyminen Veä sä kultainen nenäsi. Sitä ei esiinny missään karjalan murteessa eikä suomen itämurteessa, joten se lienee peräisin tallentajalta itseltään. Sinänsä on

mielenkiintoista, että esiintyy tämmöisessä muodossa, sillä sä ei ole kirjakielinenkään muoto. Oli miten oli, tätä sanaa ei esiinny Boreniuksella, vaan tilalla on imperatiivimuoto verbistä vetää: Veäs on kultańen nenäzi.

Basilierilla näyttää esiintyvän tässä useampia potentiaalisia kielellisiä virheitä,

mahdollisesti väärin kuultuja tai väärin ymmärrettyjä sanoja. Näitä sanastollisia eroja voitanee kuitenkin pitää ennemmin esimerkkinä perinteentallennuksen yhteydessä

mahdollisesta väärinymmärtämisen mahdollisuudesta, kuin runovirren itsensä sisältämästä vaihtelusta, mihin olen viitannut eräiden runovirsien suhteen aikaisemmin. Tämmöinen väärinymmärryksen mahdollisuus tietysti lisääntyy, jolleivat tallentaja ja informantti puhu samaa kieltä.