• Ei tuloksia

Olkiluodon suunnittelupalaverin tulokset (26.9.2007)

Osa II: Suurkuvanäytöt valvomoympäristössä

4. Suurkuvanäytöt ydinvoimalaitosten valvomoissa – suunnittelutyöpajojen

4.3 Tulokset

4.3.2 Olkiluodon suunnittelupalaverin tulokset (26.9.2007)

Kuten aikaisemmat haastattelututkimukset ovat jo osoittaneet (esim. Laarni ym., 2007), Olkiluodon nykyvalvomoiden suurkuvanäytöt ovat operaattoreiden mie-lestä varsin hyödyttömiä ja niitä käytetään varsin vähän. Lähinnä suurkuvanäy-töstä on ollut hyötyä simulaattorissa, jossa sitä on käytetty esimerkiksi koulu-tusmateriaalin esittelyyn.

Valvomon turbiinipuolen käyttöliittymäuudistuksen myötä yleiskuvan saami-nen prosessin tilasta on vaikeutunut. Osallistujien mukaan suurkuvanäyttö voisi auttaa erityisesti TrT:tä saamaan yleiskäsityksen turbiinijärjestelmien tilasta.

Yleiskuvalla osallistujat tarkoittivat muun muassa tietoa siitä, missä järjestel-mässä jokin vika on. Häiriötilanteissa suurkuvanäytöistä voisikin olla apua häi-riön paikallistamisessa. Lisäksi ne voivat välittää muille operaattoreille – erityi-sesti VP:lle – tietoa siitä, mitä TrT on parhaillaan tekemässä.

Nykyisessä valvomossa suurkuvanäyttö on tarkoitettu varaohjauspaikaksi.

Varsinaiseksi ohjauspaikaksi sitä ei kuitenkaan haluta, koska nykyinen suurku-vanäyttö on siihen tarkoitukseen aivan liian korkealla ja kaukana operaattoreiden työasemista. Mutta vaikka operaattorit eivät halua tehdä operointeja suurkuva-näytöltä, he kuitenkin toivovat, että suurkuvanäytöllä näkyisi tieto siitä, mitä ollaan parhaillaan operoimassa.

Kaiken kaikkiaan operaattoreiden mielestä suurkuvanäyttö ei voi korvata pa-neeleita vaan ainoastaan täydentää niitä. Parhaimmillaan se voisi palvella häiriö-tilanteiden hallinnassa sekä ylös- ja alasajoissa. Siitä voisi olla hyötyä myös huoltoseisokin aikana, mikäli sitä varten olisi kehitetty omia näyttökuvia.

4.3.2.2 Kenen suurkuva?

Osallistujien mukaan suurkuvanäytön tulisi välittää yleiskuva laitoksen tilasta kaikille operaattoreille. Nykyisen valvomon ainoa suurkuvanäyttö palvelee sen sijaan vain TrT:tä ja VP:tä. TVO:n operaattoreiden mielestä suurkuvanäyttöjen tulisi palvella ennen kaikkea valvomo-operaattoreita normaalitehoajon aikana.

Heidän mielestään se ei huoltoseisokkia lukuun ottamatta ole tarkoitettu laitoksen muun henkilökunnan (esim. käyttömiesten) käyttöön.

4.3.2.3 Suurkuvanäyttöjen suunnittelu

Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että nykyistä suurkuvanäyttöä hankittaessa ei loppuun saakka mietitty, mihin sitä aiotaan käyttää. Se hankittiin operointinäy-töksi, vaikka se ei edes kunnolla sovellu siihen tarkoitukseen. Uusia suurkuva-näyttöjä hankittaessa tulisikin miettiä tarkemmin, mitä niillä aiotaan esittää.

Suunnittelun kannalta ongelmana on kuitenkin se, että siitä ei olla yksimielisiä, mihin tarkoitukseen suurkuvanäyttöjä tulisi käyttää. Operaattoreiden näkökul-masta suurkuvanäytöt ovat vain yksi uusi käyttöliittymä lukemattomien muiden joukossa eivätkä auta kokonaisuuden hallitsemisessa, mikäli niiden sisältöä ei suunnitella huolella.

Yleiskäsitys oli, että uudet yleiskuvanäytöt voisivat pohjautua nykyisiin pro-sessitietokonenäyttöihin. Insinöörityönä suunniteltua PMS-näyttöihin pohjautuvaa turbiinipuolen yleiskuvaa osallistujat pitivätkin hyvänä. Heidän mielestään sitä voisi hyvin käyttää jatkosuunnittelun lähtökohtana.

Osallistujat suhtautuivat hieman skeptisesti mahdollisuuksiinsa päästä vaikut-tamaan suurkuvanäyttöjen suunnitteluun. Heillä oli aikaisempia kokemuksia siitä, että heidän ehdotuksiaan ei ollut otettu riittävässä määrin huomioon. Sen sijaan heidän mukaansa Olkiluoto 3:n simulaattorin valmistuminen saattaa hyödyt-tää vanhojen yksiköiden valvomoiden uudistusta. Uuden simulaattorin ratkaisut saattavat antaa virikkeitä siihen, minkälaisia suurkuvanäyttöratkaisuja kannattaa kehitellä.

Kuva 11. Olkiluodon työpajassa tuotettu suurkuvanäyttöjen sijoitteluehdotus.

KOMMENTTI: ”Tämä on tosiaan vähän tämmöinen ongelma, kun vanhaan valvomoon laitetaan suurkuvanäyttöjä, se ei ole sama kuin suunnittelisi uutta…”

Suurkuvanäyttöjen sijoittelu valvomotilaan

Suurkuvanäytöt on Olkiluodossa sijoitettava nykyiseen valvomotilaan, mikä rajoittaa suunnittelua monessa suhteessa. Operaattorit esimerkiksi haluavat, että valvomon etuosan sähkötaulut säilyvät, minkä vuoksi tilaan ei voida sijoittaa suurkuvanäyttöjä. Uutta tilaa suurkuvanäytöille löytyy lähinnä valvomon va-semmasta reunasta ReM:n pulpettien luota (ks. kuva 11). Mikäli osa sähkökaa-peista poistettaisiin, salin etuosasta voisi vapautua tilaa yhdelle suurkuvanäytölle.

Myös reaktorimestarin puoleiselle seinälle voisi tarvittaessa sijoittaa suurkuva-näytön, mutta se saattaisi jäädä liian sivuun.

Keskusteluissa ei selvinnyt, mikä sähkötaulujen kohtalo loppujen lopuksi on:

poistetaanko ne valvomosta ja jos poistetaan, millä aikataululla? Myös se jäi epäselväksi, voidaanko sähkötaulut korvata suurkuvanäytöllä ja aiotaanko näin jossakin vaiheessa tehdä.

Reaktorimestarin puoleiseen nurkkaan mahtuisi yksi iso suurkuvanäyttö, joka voisi olla noin neljä metriä leveä ja kaksi metriä korkea. Operaattoreiden mieles-tä näyttö voisi olla kaareva. Tällaisen näytön uskottiin sopivan reaktiomestarille, ja myös vuoropäällikkö voisi mahdollisesti käyttää sitä, vaikka tämä istuukin kauempana.

Nykyinen suurkuvanäyttö on operaattoreiden mielestä aivan liian korkealla.

Mikäli uusia suurkuvanäyttöjä hankitaan, ne on sijoitettava alemmas. Toisaalta valvomon vasemmassa etunurkassa oleva työpiste asettaa rajoituksia sille, miten

alas uusi näyttö voidaan sijoittaa. Turvallisuuspaneelit puolestaan rajoittavat sitä, kuinka lähelle työasemia uusi suurkuvanäyttö on mahdollista sijoittaa. Nykyinen suurkuvanäyttö on operaattoreiden mielestä aivan liian pieni. On tärkeää, että uudet näytöt ovat niin suuria kuin mahdollista, varsinkin kun ne joudutaan joka tapauksessa sijoittamaan varsin kauas operaattoreista.

Suurkuvanäyttöjen lukumäärä

Kuten edellä on ollut puhetta, nykyisen turbiinipuolen suurkuvan lisäksi valvo-moon on operaattorien mukaan mahdollista sijoittaa vain yksi uusi suurkuva-näyttöpari. Sen lisäksi on mahdollista, että myöhemmin voidaan sijoittaa yksi näyttö sivuseinälle ja toinen valvomon etuosan oikealle puolelle nykyisen suur-kuvanäytön viereen.

Osallistujat mainitsivat myös, että sähköjärjestelmien paneelit olisi ehkä mah-dollista korvata suurkuvanäytöllä. He eivät kuitenkaan pohtineet tätä vaihtoehtoa enempää, sillä heidän mielestään sähköpaneelit ovat selvästi parhain tapa esittää sähköjärjestelmiä koskevaa tietoa eikä kukaan operaattoreista halua, että paneelit poistetaan.

4.3.2.4 Suurkuvanäyttöjen sisältö

Vaikka nykyvalvomon suurkuvanäytölle ei ilmeisestikään ole mitään vakiosisäl-töä, osallistujien mukaan muutamat vuorot pitävät sillä ainakin hälytyslistaa.

Yleinen toive oli, että näytölle ”pitäisi saada mahdollisimman monenlaisia ku-via”. Suurkuvanäyttöjen sisältö on yhteydessä siihen, mihin tarkoituksiin näyttöä ajatellaan käytettävän. Vaikka ohjaustoimenpiteitä ei ensisijaisesti tehtäisikään suurkuvanäytön kautta, olisi toivottavaa, että tieto operoinneista näkyisi sillä.

Kuten edellä on ollut puhetta, operaattoreiden mielestä suurkuvanäyttö palve-lisi sekä ylös- ja alasajotilanteita että häiriötilanteiden hallintaa. Suurkuvanäytön tulisi auttaa operaattoria havaitsemaan välittömästi, mikä on vialla. Osallistujat toivoivatkin, että suurkuvanäytöltä näkisi tietoa laitoksen senhetkisestä suurim-masta ongelsuurim-masta.

Operaattorit toivoivat, että he voisivat avata suurkuvanäytölle niille räätälöityjä prosessinhallintajärjestelmän näyttöjä (PMS-näyttöjä). Nykyisen turbiinipuolen suurkuvanäytön yleiskuvana voisi toimia iso prosessikuva, joka esittäisi turbiini-puolen tärkeimpien komponenttien tilatiedot ja tärkeimmät prosessiparametrit siten, että siitä näkisi heti, onko jokin komponentti käytössä vai ei. Tällaisesta näytöstä olisi hyötyä myös laitoksen ylös- ja alasajossa, mikäli siitä näkisi, missä laitoksen ylös- tai alasajosekvenssissä milläkin hetkellä ollaan. Osallistujat toi-voivat vastaavia näyttöjä myös reaktoripuolen järjestelmistä.

Tällaisella yleisvalvontaan tarkoitetulla suurkuvanäytöillä tulisi esittää myös trendejä, sillä normaali prosessinvalvonta perustuu hyvin pitkälle trendien seuran-taan. Trendit ovat erityisen hyödyllisiä prosessin seurannan kannalta, koska niistä nähdään jo hyvin varhaisessa vaiheessa mahdolliset muutokset ja niiden suunta.

Toisaalta koska PMS-näyttöihin pohjautuvissa suurkuvissa ei ole esitetty tur-vallisuusjärjestelmiä, ne eivät sovellu varsinaiseen häiriötilanteen hallintaan. Sitä varten pitäisi kehittää omat kuvat. Myös huoltoseisokkia varten tulisi kehittää erityisesti suurkuvanäytölle tarkoitetut kuvat.

Prosessia koskevan yleiskuvan lisäksi haluttiin myös tietoa siitä, mitä operaat-torit ovat kullakin hetkellä tekemässä. Tällaiset operoinnin valvontanäytöt aut-taisivat ennen kaikkea VP:tä vuoron valvonnassa. Olisi tärkeää, että nämä kuvat vaihtuisivat automaattisesti, sillä operaattoreilla ei ole aikaa niitä vaihtaa. Osal-listujat olivat tietoisia niistä ongelmista, joita tällaiseen automatiikkaan liittyy:

järjestelmän voi esimerkiksi olla vaikea tietää, millä hetkellä kuva on vaihdetta-va toiseksi. Operaattorit voivaihdetta-vat myös kokea häiritseväksi sen, että muut pääsevät seuraamaan suurkuvanäytöltä heidän toimintaansa. Kaiken kaikkiaan pidettiin kuitenkin tärkeänä, että erilaisia suurkuvanäytölle sopivia kuvia olisi paljon ja niitä voisi valita sille suhteellisen vapaasti.

Parhaillaan kehitetään ns. hälyttävää huonetilavahtia, joka näyttää, mistä lai-toksen osasta hälytys tulee. Osallistujien mielestä suurkuvanäyttö soveltuisi hy-vin tämän tiedon esittämiseen. Järjestelmän ei kuitenkaan haluta perustuvan kolmiulotteisiin kuviin laitoksen tiloista.

4.3.2.5 Näyttöjen tekniset ominaisuudet

Kuten edellä on jo todettu, nykyvalvomon suurkuvanäyttöä pidettiin huonona monessa suhteessa. Keskeinen ongelma näytössä on, että se on liian korkealla ja myös suhteellisen kaukana operaattoreiden työasemista. Tämän vuoksi se sovel-tuu erityisen huonosti operointiin. Sekä TrT että VP pystyvät kuitenkin luke-maan suurkuvanäytöllä olevaa tietoa, mikäli näyttöä ei ole jaettu neljään osaan.

KOMMENTTI: ”Voi siitä sellaisen hätäoperoinnin tehdä mutta ei mitään jat-kuvasti, ei kenenkään niskat kestä sitä…”

Uusien suurkuvanäyttöjen sijoittelua, sisältöjä ja esitystapaa mietittäessä tulee ottaa oppia aiemmin tehdyistä virheistä. Myös itse suurkuvanäyttö saisi olla teknisiltä ominaisuuksiltaan parempi.

KOMMENTTI: ”…sen pitäisi olla kunnollinen eikä semmoinen, minkä hal-vimmalla saa…”

4.3.2.6 Tiedon esittäminen suurkuvanäytöllä

Osallistujien mielestä nykyiset prosessitietokonenäytöt ovat hyvä lähtökohta suurkuvanäyttöjen suunnittelulle. Sen sijaan Siemensin TXP-järjestelmän näyt-tökuvissa ei ole esitetty kaikkia olennaisia parametrejä, joten se ei sovellu tur-biinipuolen yleisnäytön pohjaksi. Hyvä esimerkki onnistuneesta ratkaisusta on edellä mainittu insinööriopiskelijan harjoitustyönään tekemä turbiinipuolen

yleisnäyttö, joka pohjautuu PMS-näytöille. Kyseiseen näyttökuvaan on kerätty kaikki sellaiset komponentit yksittäisten järjestelmien kuvista, joita koskevia tietoja TrT saattaa häiriötilanteessa tarvita. Osallistujien mukaan näyttökuva on selkeä ja siinä on juuri sopiva määrä informaatiota.

Suurkuvanäytön prosessikuvien tulisi siis noudattaa PMS-näyttöjen esitystapaa.

Nykyisten PMS-näyttöjen ongelmana on se, että niissä on liikaa informaatiota eikä niitä voi sellaisenaan suurentaa suurkuvanäytölle. Näyttökuvat olisikin erikseen räätälöitävä suurkuvanäyttöä varten.

Osallistujien mielestä uusien informaationesitystapojen (EID, Information Rich) kehittely on järkevää. Esimerkiksi Information Rich -konseptiin perustuvat näytöt voivat hyödyllisiä, jos ne auttavat operaattoreita havaitsemaan pienistä muutoksista, mikä on menossa vikaan. Tällaisista näytöistä on kuitenkin hyötyä vain normaalissa tehoajossa – häiriötilanteessa niistä ei ole apua, koska silloin tietoa poikkeamista on esillä muillakin näytöillä.

4.3.2.7 Suurkuvanäyttöjen ohjaus ja hallinnointi

Osallistujat toivoivat, että häiriötilanteissa suurkuvanäyttöjen sisältö muuttuisi automaattisesti: jos esimerkiksi tulisi johonkin parametriin liittyvä hälytys, jär-jestelmä esittäisi automaattisesti sopivan näytön. Osallistujien mukaan Olki-luodossa ei toistaiseksi ole vakiintuneita käytäntöjä sen suhteen, miten suurku-vanäyttöjä tulisi käyttää. Nykyisen suurkuvanäytön hallinnoinnista vastaa TrT.

Jos VP haluaa näytölle tietyn kuvan, hän voi pyytää TrT:tä vaihtamaan sen tai tehdä sen itse. Käytäntö on operaattoreiden mielestä toiminut hyvin. Heistä on tärkeää, että jatkossakin on vain yksi paikka, josta suurkuvanäyttöä voi operoida, ts. vain yhdellä operaattorilla on mahdollisuus vaihtaa tietyn näytön sisältö toi-seen. Toisaalta operaattorit eivät myöskään halua, että he joutuvat pyytämään lupaa ”päälliköltä” suurkuvanäyttöjen sisältöjen vaihtamiseen.