s. 2.4.1944, väitös 28.6.1977 Vastaväittäjät: professori Juhani Pietarinen ja professori Hannu Nurmi
Kustos: professori Reijo W ile
nius
Kirjan otsikko: On Conditions of Decision-Making. A Study of the Conceptual Foundations of Administration
Väitöskirjatyötä Bostonissa ja Konginkankaalla
Jyväskylän lyseossa lukion psykologian oppimäärään kuului filosofian kurssi seitsemännen luokan keväällä. Samoihin aikoihin äidinkielen opettaja neuvoi lukemaan hyvän kirjan, jotta ylioppilasaineessa olisi jo takin sanottavaa. Ostin ja luin Bertrand Russellin L änsim aiden filosofia n historian. N iinpä ylioppilasaine oli Hegelin elämä ja filosofia neljällä ruutupaperisivulla.
Syksyllä 1964 aloitin valtiotieteellisessä pääaineena valtio-oppi ja toi
sena käytännöllinen filosofia. Ensimmäisessä valtio-opin proseminaaris
sa dosentti M artti Noponen jakoi esitelmäaiheet istumajärjestyksessä, ja minulle tuli kohtalokkaasti ”päätöksenteko”.
Filosofian approbaturia varten luennoi Veli Valpola logiikkaa, S. A l
bert Kivinen etiikkaa ja Mårten Ringbom Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaa. Ensimmäisessä Erkka Maulan pitämässä filosofian proseminaa
rissa kirjoitin tutkielman Arthur Papin artikkelista ”Does Science Have Metaphysical Presuppositions?”
Sen jälkeen olin sitä mieltä, että luonnontieteellinen metodi on mo
dernin maailman välttämätöntä ydintä, m utta sen käsitteet eivät kata monia tärkeitä alueita ihmisestä ja yhteiskunnasta. Samaa vahvisti toi
nen seminaari Ernst Cassirerin Sym bolisten m uotojen filosofiasta. Tässä
52
hengessä seurasin sitten keskustelua ”kahdesta kulttuurista” ja asen
noiduin Drayn puolelle ”Hempel-Dray -debatissa”.
Lisää pontta ”positivismin” ja pian myös siihen nojaavan ”tekno
kraattisen” politiikan kritiikkiin toivat G. H. von W rightin filosofian laitoksen monisteet ja artikkelit aristoteelisesta ja galileisesta perinteestä sekä praktisesta syllogismista.
Filosofian peruskursseilla ja seminaareissa oli 1960-luvun puolivälissä opiskelijoita puolesta täyteen tusinaan. M uotiaine oli sosiologia ja Erik Allardtin luennoilla istuttiin kuin kirkossa, monet Sadankomitean merkki rinnassa. Vuosia tai kymmeniä padottuna ollut modernin läpi
murto oli menossa tunnuksinaan Pekka Kuusen 1960-luvun sosiaalipo
litiikka, Hannu Salaman Juhannustanssit, Arvo Salon Lapualaisooppera ja paljon muuta.
Tulin Helsinkiin opiskelemaan poliittisesti sitoutumattomana, mut
ta todennäköisenä sosiaalidemokraattina. Kuitenkin erityisesti filosofi
an opiskelu vieroitti sosialismin ja marxismin variaatioista muutamia vuosia ennen kuin ne veivät mukanaan monet ystäväni ja melkein koko seuraavan ikäluokan valtiotieteilijöitä.
Jaakko H intikka oli noina vuosina professorina, mutta hän oli usein virkavapaana. Yhteyttä syntyi kuitenkin sen verran, että hän saattoi myöhemmin rohkaista ja tukea jatko-opintoihin. Kävin hänen luennoil
laan, mutta en pysynyt perässä ja salaa lohdutti kun kerran tentissä ku
kaan muukaan ei päässyt läpi. Alkuvaiheen merkittävin vaikute häneltä oli se, että hän antoi tuolloin vaaditun ”aineen” aiheeksi Kantin P role- gom en an . M ukana seurasi puolen tusinaa aiheeseen liittyviä artikkeleita.
Kannoin P rolegom enaa salkussa yhden lukukauden, ja lopulta siitä muodostui pohja ymmärtää myöhemmin väitöskirjatyössä Hintikan ajatusta ”etsimisestä ja löytämisestä” tai ”apupiirustuksista” ongelmien ratkaisussa.
M erkittävin noiden vuosien opettaja oli minulle kuitenkin Reijo W i
lenius. Ehdin muistaakseni suorittaa hänelle approbaturin ennen kuin hänet valittiin Teiniliiton kuraattoriksi. Olin tuolloin liiton hallituksen jäsen ja seuraavana vuonna tulin puheenjohtajaksi. Näin välillemme
muodostui tuttavuus sekä käytännöllisissä että filosofisissa asioissa.
W ileniuksen luennoista vaikuttavin oli W ittgensteinin myöhemmän filosofian eli P hilosophical Investigations -teoksen ja sen aiheuttaman
53 keskustelun esittely. Itse teoksen lisäksi hän teki syvemmin tutuksi myös W illiam Drayn, G. E. M. Anscomben ja Peter W inchin. W inchin teok
sen The Idea o f a S ocial Science a n d its R elation to P hilosophy W ilenius oli tuonut lainaksi jollekin Teiniliiton kesäkurssille kesällä 1966. Filoso
fiseksi asenteekseni muodostui vähitellen tietynlainen analyyttinen hermeneutiikka, jossa analyysi perustui praktiseen syllogismiin.
W ilenius piti luentosarjan myös J. V. Snellmanista ja erityisesti hä
nen psykologiastaan. Ymmärtäminen ei ollut helppoa, mutta vahvisti nykyiselle ”history of m ind” -tutkimukselle läheistä ajatusta, että ih
mismieli on jatkuvassa sivistymisen tai taantumisen liikkeessä. Ehdotin sitten W ileniukselle pro gradu -tutkielmaksi jotakin Snellmanista ja olen vieläkin kiitollinen kun hän vastasi aiheen olevan liian vaikea. Työn otsikoksi tuli sitten ”Ymmärtämisen ja selittämisen suhteesta” ja se val
mistui alkusyksystä 1971. Se tarjosi mahdollisuuden koota yhteen pit
käksi venyneet opinnot ja tarjosi myös virikkeen väitöskirjaan.
Tutkinnon viivästymisen syy oli välillä kokopäiväiseksi muodostunut opiskelija- ja nuorisopolitiikka. Filosofiasta oli tullut pääaine ja se oli samalla omakohtaista aatteellista etsintää, joka päätyi syksyllä 1967 al- kiolaisen ihmisyysaatteen nuorsuomalaiseen keskustaan. Ensimmäinen poliittis-filosofinen linjaukseni oli esitelmä Jyväskylän Ideologiafooru- missa keväällä 1968. Sitä seurasivat Vanhan valtaus ja useita vuosia nuo
rekkaan vimmattua filosofista ja poliittista taistelua demokratian puolesta marxilaisuutta ja sen yleisdemokraattista rintamaa vastaan.
Olin tähdännyt vuoden 1974 eduskuntavaaleihin Keski-Suomessa, mutta sen teki tyhjäksi syksyn 1971 eduskunnan hajotus juuri kun olin lukemassa lopputenttiin. H ankkiuduin kuitenkin työhön Jyväskylään seuraavia vaaleja silmällä pitäen.
Pian kävi selväksi, että mahdollisuuteni seuraavissa vuoden 1976 eduskuntavaaleissa olisivat vähintäänkin kyseenalaiset. Oli valittava vaa
litaistelun ja väitöskirjan välillä. Menin tapaamaan ulkoministeri Ahti Karjalaista. Hän sanoi, että läpimeno voisi kyllä olla mahdollista, mutta vaalien jälkeen tulee uudet vaalit. Poliittisen paikan voi ailahteleva kansa viedä pois m illoin tahansa, mutta kerran saatua tohtorin arvoa ei kukaan vie. Menin samalla matkalla hakemaan ASLA-Fulbright hakupaperit ja tapaamaan Jaakko Hintikkaa. Hän ehdotti Boston Universityä ja lupasi suositella.
54
Lisensiaattityön aiheeksi otin pitkään mielessä olleen ajatuksen ke
hittää praktisesta syllogismista ”praktisen päätöksenteon” teoria. Peri
aatteessa idea oli selkeä: miten muodostetaan useampia ensimmäisiä premissejä intentiosta tai toisia premissejä keinosta ja valitaan niiden välillä. Tarjolla oli myös von W rightin ongelma, onko praktisen syllo
gismin premissien ja toimintaan johtavan johtopäätöksen välillä kausaa
linen vai looginen yhteys.
Lukuvuoden kestäneen lisensiaattityön rahoitti Suomen Akatemian humanistisen toimikunnan apuraha ja työ antoi kohtuullisen valmiuden aloittaa Boston Universityssä syyskuussa 1975. Taskussa oli myös Keijo Korhosen suosituskirje hänen tuttavilleen Harvardissa.
BU :ssa akateemiseksi ohjaajaksi tuli tieteenfilosofi Robert Cohen.
Koko lukuvuoden suurin hanke oli hänen seminaarinsa, jonka runkona oli mennä sivu sivulta läpi juuri englanninkielisenä käännöksenä ilmes
tynyt Moritz Schlickin G eneral T heory o f K now ledge.
Pro gradun yhteydessä olin havainnut läheisyyden praktisen syllo
gismin toisen premissin ja tieteellisen hypoteesin tai teorian välillä. Co- henin seminaarin aikana kävi ilmeiseksi, ettei perinteisistä induktion teorioista ole apua keinojen muodostamisen tarkasteluun. Cohen kui
tenkin otti puheeksi toimittamassaan sarjassa hiljakkoin ilmestyneen H intikan ja Remeksen tutkimuksen Pappuksen analyyttisestä menetel
mästä. Olin hankkinut sekä aloittanut kirjan jo Suomessa ja se antoikin sitten lähtökohdan vaihtoehtoisten toisten premissien eli keinojen muodostamisen analyysiin.
Kysymys praktisen syllogismin ensimmäisen premissin eli intentioi
den tai päämäärien muodostamisesta oli vaikeampi. Von W right ei sitä juuri käsitellyt ja itse Aristoteleskin sanoi Rossin Nikomakhoksen etiikan käännöksen mukaan, että harkitsemme keinoja m utta emme tavoitteita.
Onnekseni huomasin katalogista, että Alasdair M aclntyrellä oli kurs
si jossakin toisessa BU:n tiedekunnassa. Hänen aiheenaan oli David Humea seuranneet skottilaiset moralistit sekä Hegelin oikeusfilosofia aikansa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Menin mukaan ja annoin hä
nelle tutkimussuunnitelmani. Seuraavan tunnin jälkeen hän otti asian puheeksi ja kysyi, millaisia ongelmia minulla on. Kerroin Aristoteleen päämäärien käsittelyyn liittyvistä pulmista. Hän vastasi heti, että siinä kohdassahan Nikomakhoksen etiikka tavallisesti käännetään väärin.
Seu-55 raavalle tunnille hän toi kopioina David W igginsin artikkelin ja puolen tusinaa omiaan. Erityisesti W iggins avasi Nikomakhoksen etiikan luke
misen uudessa valossa, kun harkinnan tarkastelua saattoi soveltaa myös päämääriin. Tämä taas yhdisti Aristoteleen ja Pappuksen zetesiksen eli etsimisen sekä myös H intikan etsimisen ja löytämisen analyysin.
BU:ssa osallistuin myös Marx Wartofskyn, Elisabeth Rapaportin ja Joseph Agassin luennoille. Rohkenin myös tuppautua Harvardiin kuun
telemaan John Rawlsia, joka tutkimussuunnitelmani saatuaan kutsui toimistoonsa ja kysyi paljon praktisesta syllogismista. Erityisesti kevät
kaudella ajankäyttö painottui lisää Harvardin J. F. Kennedy School of Governmentiin.
Olin lisensiaattityössä kehittänyt praktisen syllogismin ja tieteellistä koetta soveltavan insinööritaidon perusteella päätösteorioiden teoreetti
sen luokituksen, jota aioin kehittää väitöskirjatyössä. Bostonissa kuiten
kin havaitsin, että Kennedy Schoolin professorit Graham T. Allison ja John D. Steinbuner olivat juuri julkaisseet teoksen päätöksenteosta.
Suosituskirjeen ja Fulbright-stipendiaatin nimikkeen turvin pääsin hei
dän kursseilleen ja muutin tutkimussuunnitelman lopun heidän töiden
sä analyysiksi oman praktisen päätöksenteon mallin pohjalta.
Myöhemmin vastaväittäjä huomautti aivan oikein tiettynä puutteena tutkimuksen päätösteorioiden luokituksen perustumisen Allisonin työ
hön. Lisäksi opin Harvardin case-metodin mukaisesti paitsi tuoreet päätösteoriat, myös niiden kautta analysoituna runsaasti Yhdysvaltojen uiko- ja sisäpolitiikan kysymyksiä.
Kolmihenkisen perheemme lähtiessä Bostoniin olin laittanut Suo
messa sisään puolen tusinaa apurahahakemuksia. Itse ASLA-Fulbright apuraha kattoi BU:n maksut sekä dollarimäärän, joka riitti asunnon ja auton vuokraan. Tamm ikuun alkuun mennessä oli käynyt selväksi, ettei apurahoja tullut.
Kiristimme vyötämme, söimme loputkin Suomesta lähtiessä myydys
tä autosta ja etsimme kehätie 128:n edullisimman ostospaikan. Pa
lasimme kotiin heti luentojen loputtua ja vaimoni vanhemmat majoittivat meidät kotiinsa Konginkankaalle. En ollut kirjoittanut Bos
tonissa kovinkaan paljoa, m utta olin onnistunut keskittämään opinnot tutkimussuunnitelman kriittisiin kohtiin sekä ostamaan pääosan tar
56
peellista kirjallisuutta. Rahapulan siivittämänä sain tekstin tarkastetta
vaksi lokakuussa.
Tarkastajia ja tulevia vastaväittäjiä nim ettiin kaksi, professori Juhani Pietarinen filosofiasta ja professori Hannu Nurmi valtio-opista. Heidän ensimmäinen arvionsa oli täsmällinen ja vahvasti kriittinen. Erityisesti ongelmana oli, ettei aivan alun von W rightin praktisen syllogismin ke
hittely näyttänyt heistä oikein kestävältä eikä siitä käynyt ilmi puhut
uinko selittävästä vai normatiivisesta käytöstä. Olin lähettänyt tekstin myös von W rightille, mikä johti kahteen melko yksityiskohtaiseen kes
keisiä kohtia koskevaan keskusteluun.
Saatuani tekstin tarkastukseen olin päässyt työhön Suomenmaan artikkelitoimittajaksi. Tarkastajien lausuntojen jälkeen jätin työn run
saaksi kuukaudeksi ottaakseni kommentit tekstissä huomioon. Tämän jälkeen tuli painatuslupa huhtikuussa 1977.
Väitöstilaisuus oli Jyväskylän yliopiston vanhan puolen juhlasalissa kesäkuun lopulla, kustoksena Reijo W ilenius. Yleisöä oli runsaat viisi
kymmentä, jyväskyläläisiä tutkijoita ja tuttavia sekä sukulaisia. Pietarisen ja Nurmen kysymykset olivat tiukkoja mutta työn loppuvaiheista tuttu
ja. Väittelijän kokemus oli myönteinen ja helpottunut. Olin ehkä jonkin verran liian peräänantamaton omalta puoleltani, kun aikaisemmat julki
set väittelykokemukset olivat politiikan saralta.
Karonkka muodosti ongelman. Akateemiset tuttavat ja ystävät olivat neljän tai viiden vuoden takaa ja Helsingissä. Vuodet Bostonissa ja Kon
ginkankaalla olivat myös vaikuttaneet. Lisäksi olin vahvasti kiitollinen lähisukulaisten taloudellisestakin tuesta. N iinpä karonkka pidettiin kus
toksen, vastaväittäjien ja lähisukulaisten kesken Konginkankaalla.
Painatusluvan tultua aloin etsiä työtä. Jorm a Ollilan löytämän ilmoi
tuksen perusteella hain vanhemman budjettisihteerin paikkaa valtio
varainministeriössä. Valtiosihteeri Teemu H iltunen kutsui käymään ja sanoi jo ovelta, että se paikka on täytetty, mutta teidät valitaan; menkää ilmoittautumaan budjettipäällikkö Korpelalle. Uudesta alaisesta yllätty
nyt Korpela kysyi, mikä on pääaine. Keräsin rohkeuteni ja vastasin, filo
sofia. Seurasi ehkä m inuutin hiljaisuus ja Korpela toivotti tervetulleeksi:
”No kyllähän näitä hommia juristikin oppii, miksei sitten filosofi.”
Alkoi praktinen päättely valtionhallinnossa. Se johti alkuun vuodeksi Pariisiin Ranskan hallintokorkeakouluun ENAriin ja samalla seuraa
57 maan lähemmin vanhan mantereen filosofista keskustelua. Väitöskirjas
sa oli jäänyt auki kysymys praktisen syllogismin premissien ja toiminnan suhteesta. Se taas johti selvittämään, m itä asiasta on Aristoteleen jälkeen sanottu. Sain Agoralta ja Pariisista alkaneen matkakertomuksen Ih m i
syyden p a lu u valmiiksi kesällä 2008.
V altioneuvoston kanslia
Jouko Väänänen Ph. D., professor
b. 1950, defence 15.12.1977 Opponent: professor John Bell Thesis: Applications of Set Theory to Generalized Quantifiers