Ihmisen perustarpeisiin kuuluu elimistön fysiologisten tarpeiden lisäksi myös toiminnan tarve sekä sosiaalisia ja tunne-elämään liittyviä tarpeita (Nores 1989, 188 - 193, kts. myös Allardt 1976, Niemelä 2009). Nämä tarpeet ja niiden täyttyminen ovat myös hyvinvoinnin kokemuksen taustalla (mm. Allardt 1976, Niemelä 2009). Ohjattuun liikuntatoimintaan osallistuminen tyydyttää näitä monipuolisesti. Ikääntyvillä liikunnan tavoitteet ovat samat kuin muullakin väestöllä. Liikkumalla edistetään niin fyysistä, psyykkistä kuin sosiaalistakin terveyttä ja toimintakykyä. Ikääntyvät voivat kanavoida liikuntaharrastukseen aiemmin työelämässä käyttämiään voimavaroja. Liikunnan harrastamisen voi aloittaa vanhemmalla iällä, vaikkei olisi aiemmin aktiivisesti liikkunutkaan. Aktiivinen liikkuminen ehkäisee toimintakyvyn laskua.
(Kari 1989, 203 - 207.) Liikunnan harrastaminen ja aktiivisuus ovat kehämäinen ilmiö: on liikuttava, että toimintakyky säilyy, mutta pitää olla toimintakykyinen, että voi liikkua (Karvonen ym. 2016, 72). Toimintakyvyn ylläpidolla on tärkeä merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Toimintakykyinen ikääntyvä voi olla aktiivinen ja ylläpitää sosiaalista elinpiiriään. Näin vireystilan lisäksi säilyy myös kokemus osallisuudesta. Oma pystyvyyden tunne on myös tärkeä psyykkisen hyvinvoinnin kannalta.
4.2.1 Ohjatun liikuntatoiminnan fyysisiä merkityksiä
Oikeanlainen ja oikealla intensiteetillä harrastettu liikunta parantaa fyysisen toimintakyvyn kaikkia tärkeimpiä osa-alueita. Lihasvoima, hapenottokyky, tasapaino, nivelliikkuvuus ja havaintomotoriikka kehon koostumuksen ohella parantuvat liikunnan vaikutuksesta. Koska monella ikäihmisellä on jokin pitkäaikaissairaus (Leinonen 2008, 223 - 229), on fyysisen aktiivisuuden merkitys entistä tärkeämpää toiminnanrajoitusten jäämiseksi mahdollisimman vähäisiksi. (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004, 29.) UKK -instituutin terveysliikuntasuositukset yli 65 -vuotiaille korostavat lihasvoiman, tasapainon ja ketteryyden harjoittamista. Ne lisäävät liikkumisvarmuutta ja ehkäisevät kaatumisia. (UKK -instituutti 2012.) Tässä tutkimuksessa kuntosaliharjoittelu toimii yhtenä ikääntyville sopivan liikuntamuodon esimerkkinä. Kuntosaliharjoittelun terveyshyödyt ovatkin merkittävät.
Lihasvoima heikkenee noin prosentin vuodessa 50 ikävuoden jälkeen. Sitä vauhdittavat monet sairaudet. Ihminen tarvitsee kuitenkin tietyn määrän lihasvoimaa esimerkiksi portaiden kiipeämiseen, purkin kansien avaamiseen ja kassien kantamiseen. (Sosiaali- ja
38 terveysministeriön oppaita 2004, 29.) Etenkin ikääntyvälle ne ovat tärkeitä asioita itsenäisen toimintakyvyn säilyttämiseksi.
Suomessa on tällä hetkellä paljon erityisesti ikääntyville suunnattuja kuntosaleja. Käsitykset voimaharjoittelusta ikääntyvien liikuntamuotona ovat muuttuneet lähes päinvastaisiksi kahdessakymmenessä vuodessa. Etenkin liikunnallisesti passiivisilla ylipainoisilla henkilöillä lihasvoiman puute voi muodostua liikkumista rajoittavaksi tekijäksi. (Sipilä ym. 2008, 107 - 119.) Toisaalta on myös ikääntyneitä, jotka ruokahalun huononnuttua kärsivät aliravitsemuksesta ja ovat siten riskiryhmässä lihasvoiman ja toimintakyvyn heikentymisen suhteen. Liikunta on keskeinen keino lihasten suorituskyvyn ylläpitämiseksi. Erityisesti lihasvoimaharjoittelun merkitystä ikääntyville on tutkittu lisääntyvissä määrin viime vuosina.
Lihasten kyky tuottaa voimaa on tärkeä ikääntyvän toimintakykyyn vaikuttava tekijä. Siksi voimaharjoittelua on suositeltu liitettäväksi ikääntyvien kunto-ohjelmiin. Tutkimusten mukaan liikuntaa harrastavilla ikääntyvillä on enemmän lihasvoimaa kuin heidän liikunnallisesti passiivisilla ikätovereillaan. Kuntosaliharjoittelu lisää lihasvoimaa sekä hermostollisten että lihaskudoksissa tapahtuvien muutosten ansiosta. Terveillä ikääntyvillä lihasvoima ja lihaksen koko kasvavat merkittävästi jo 3 - 4 kuukauden säännöllisen harjoittelun seurauksena. (Sipilä ym. 2008, 107 - 119.) Lihasvoimaharjoittelulla voi olla kokonaisvaltaisesti merkittävä yhteys ikääntyvän hyvinvointiin. Esimerkiksi vanhusten hauraus-raihnausoireyhtymässä (HRO) (diagnosoitu nimitys vanhuksen yleiselle terveydentilan heikkoudelle, mm. subjektiiviselle väsymykselle, joka ei selity suoraan millään sairaudella eikä normaalilla vanhenemisilmiöllä) keskeinen hoitomuoto on ravitsemushoidon ohella lihasten massan ja voiman saanti. Liikunnan avulla glukoosiaineenvaihdunta vilkastuu, ruokahalu paranee sekä lihasvoima, kestävyys ja liikkeiden hallinta paranevat. Lisäksi liikunnalla saattaa olla positiivinen vaikutus anabolisten hormonien pitoisuuksiin ja tulehdusmerkkiaineiden pitoisuuksien pienentymiseen ja jopa autonomisen hermoston toiminnan parantumiseen. (Strandberg ym. 2006, 1495 - 1502.)
Liikunta parantaa myös hapenottokykyä. Hapenottokyky kuvaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kestävyyskuntoa. Hapenottokyvyn heikkeneminen on lihasvoiman heikkenemisen ohella mahdollinen toimintakyvyn alentaja. (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004, 29.) Kestävyysliikunnan osalta terveysliikuntasuositukset ovat ikäihmisillä samanlaiset kuin työikäisellä väestöllä. (UKK -instituutti 2012.) Hyviä kestävyysliikunnan
39 muotoja ovat muun muassa kävely, pyöräily, uinti ja muu vesiliikunta sekä hiihto, arkiliikuntaa unohtamatta. (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004, 30).
4.2.2 Ohjatun liikuntatoiminnan psyykkisiä ja sosiaalisia merkityksiä
Liikunnalla on fyysisen terveyden ja toimintakyvyn parantumisen lisäksi myös tärkeitä psyykkisiä ja henkisiä sekä sosiaalisia merkityksiä. Liikunta vaikuttaa psyykkiseen toimintakykyyn muun muassa parantamalla muistia ja kohentamalla mielialaa. Liikunnan vaikutukset liittyvät terveyden kokemiseen, yleiseen tunnetilaan, energisyyteen ja nukkumistapoihin. Siksi siitä voikin olla apua myös psyykkisistä ongelmista, kuten masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiville henkilöille. (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004, 31.) Liikunnan harrastamisella on tärkeä merkitys ikääntyvien itsensäkin kokemana.
Fyysisen aktiivisuuden merkitystä elämänkulussa selvittäneessä tutkimuksessa ikääntyvät kokivat elämän tarkoituksellisempana liikunnallisen elämäntavan myötä. Ikääntyvän elämänvaiheessaan he kokivat liikunnan ennen kaikkea terveyden edistäjänä. Lisäksi aktiivisuus toimi heille voimavarana. Taaksepäin elämänkaarta peilatessaan he tunnistivat liikunnan olleen merkittävä sosiaalisen tuen tuoja aikuisuudessa, voimavara elämän käännekohdissa sekä voimakkaiden tunnekokemusten tulkki. (Karvonen ym. 2016, 68 - 74.)
Ohjattuun liikuntatoimintaan osallistuminen voi olla keskeinen osa ikääntyvän sosiaalista verkostoa. Sosiaalinen verkosto kuvaa niitä ikääntyvän elinareenoita, joilla hän kohtaa toisia ihmisiä ja toisaalta myös koko yhteiskunnan rakenteita. Sosiaalisten verkostojen myötä yksityinen ja julkinen tila kohtaavat toisensa. Ikääntyvän ihmissuhteiden kokonaisuus näkyy näissä sosiaalisissa verkostoissa. Ikääntyvä saa sosiaalisista verkostoista voimavaroja, mutta myös tuottaa niitä muille verkoston jäsenille. Ryhmässä harrastamisella on myös vertaistuellinen merkitys, kun se mahdollistaa eläytymisen ryhmän yhteisiin ja jäsenten yksilöllisiin tunnetiloihin. (Nores 1989, 188 - 193.) Kun esimerkiksi huomaa, millaisia ongelmia ja kokemuksia muilla on ollut, voi omaan ikääntymiseen liittyviä vaikealta tuntuvia asioita olla helpompi käsitellä. (Marin 2003, 78.)
40 Ohjattuun liikuntatoimintaan liittyvät sosiaaliset verkostot toimivat myös paikkana, jossa ikääntyvä rakentaa identiteettiään. Vuorovaikutussuhteidensa avulla ikääntyvä liittyy toisiin ihmisiin ja pitää yllä omaa sosiaalista identiteettiään. Erilaiset sosiaaliset yhteydet antavat ikääntyvälle malleja, joihin hän voi samaistua tai luoda persoonallisia eroja. Erilaiset toiminnan kentät ovat näin ollen samanlaisuuden ja erottautumisen alueita. (Marin 2003; 78, 84 - 85.) Liikunnallinen ympäristö ja liikunnalliset ihmiset tarjoavat ikääntyvälle myönteisen samaistumisen kohteen. Kun liikunta tarjoaa elämyksiä, se myös motivoi liikkumaan.
Liikunnan aikaansaama kunnon kohoaminen on omiaan kohottamaan ikääntyvän mielialaa.
Fyysisen minäkuva on tärkeä osa persoonallisuutta ja siksi kehollisen eheyden tukeminen on tärkeää ikääntyvien liikunnassa. Ikääntyvän liikuntaharrastus voi tarjota iloa ja virkistystä samoista syistä kuin liikunnan harrastaminen muissakin ikävaiheissa. Onnistumisen kokemukset, monipuoliset ja innostavat vuorovaikutussuhteet, hyvä ilmapiiri, kiinnostavat liikuntamuodot sekä mahdollisuus itseilmaisuun ja luovuuteen pitävät kiinni harrastuksessa.
(Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004, 31.)
Sosiaalisella vuorovaikutuksella on osansa onnellisuuden rakentumisessa. Oma minäkuva rakentuu kanssakäymisessä toisten kanssa ja peilaamme itseämme muiden reaktioista (Ruoppila 1989, 51). Todellisuussuhde ja minuuden jatkuvuuden tunne rakentuvat samaistumalla yhteisöihin ja ryhmiin sekä ympäröivään elämäntapaan ja kulttuuriin. Iäkkäiden psyykkiset ongelmat näyttävät liittyvän elämän sisällöttömyyteen, joka taas heijastaa jonkinlaista elämän virrasta poisjäämistä. Tämän vuoksi ikääntyvien onnellisuus näyttäisi olevan kiinteässä yhteydessä yhteisöllisyyteen ja yhteisön kautta koettavaan elämän merkitykseen. (Saarenheimo 2003, 48.)