Aikuisten alkoholinkäytöstä 1980- ja 1990-luvuilla julkaistuissa laadullisissa tutkimuksissa kiinnostus on kohdentunut voittopuoleisesti eri koulutus- ja sosio-ekonomisiin ryhmiin. Useissa tutkimuksissa aikuisväestön alkoholinkäyttöä on peilattu tutkimusjoukon yhteiskunnallista asemaa vasten. Nuorten aikuisten simmeliläistä, sosiaalisuuden tahdikasta ihannetta noudattelevassa istuskelu- tai biletyssosiaalisuudessa (esim. Törrönen 2005; Simmel 1947) voi havaita yhtymäkohtia aiemmassa tutkimuksessa modernin keskiluokkaisena ja kaupunkilaisena kuvatun
juomisen tavan kanssa (Ahola 1989). Esimerkiksi Aholan (1989) tutkimus tuo ilmi (helsinkiläis)keskiluokan kontrolloivan suhtautumisen päihtymykseen. Pienkäyttökertoja suosivalla juomisen tavalla keskiluokkaiset juojat pyrkivät myös erottautumaan muusta väestöstä humalahakuisessa juomiskulttuurissa. Voimakkaan humalahakuinen ja transgressiivinen, perinteisenä pidetty heroiininen juomisen tapa kiinnittyy tutkimuksissa etenkin työväenluokkaisiin miehiin (Alasuutari 1986; Sulkunen ym. 1985; Falk & Sulkunen 1980).
Viimeisen vuosikymmenen aikana saadut tutkimustulokset nuorten koulutustaustan mukaan eriytyvästä päihteiden käytöstä noudattelevat pitkälti aiempien, aikuisväestön alkoholinkäyttöä koskevien tutkimusten tuloksia. Esimerkiksi Simonen (2012) on vertaillut korkeasti ja matalammin koulutettujen nuorten miesten juomiseen liittyviä mielikuvia virikeaineiston avulla. Haastatelluille korkeakoulutetuille miehille transgressiivinen juomisen tapa näyttäytyi torjuttavana ja riskialttiina.
Vastaavasti vähemmän koulutetuille miehille alkoholinkäyttötilanne, jossa mies juo vain vähän, vaikutti vieraalta ja jopa epäuskottavalta ainakin omassa elinpiirissä. (Ks. myös Maunu 2011;
2012.)
2000-luvun alkupuolella julkaistuissa laadullisissa alkoholitutkimuksissa nuorten toimija-asema on kuitenkin sivuutettu melko usein. Nuoret aikuiset on myös saatettu esittää yhtäläisenä, tai päihteiden käyttötavoiltaan yhtäläistyvänä joukkona (ilman tieteellistä tai tilastollista evidenssiä).
Viime vuosina päihdetutkimus, joka huomioi nuoren aseman ja jossa nuorten päihteiden käyttöä pyritään selittämään siihen liittyvillä tekijöillä, on kuitenkin yleistynyt.
Keskiluokkaisten nuorten ravintolakäyttäytymistä käsittelevässä etnografiassaan Maunu (2014) esittää, että keskiluokkaisille nuorille aikuisille, "taviksille", yökerhoissa tapahtuva biletys on tärkeää, koska se mahdollistaa kollektiivisten tunteiden kokemisen vastapainona jopa pakkoindividualistiselle, työn ja muiden subjektiivisten tavoitteiden rytmittämälle arjelle (mts. 113–
114; ks. myös Simmel 1947). Hieman vastaavasti Maunu (2013) pitää mahdollisena, että nuorten laatimissa juomistarinoissa ammattiin opiskelevien poikien lukiolaisnuoria transgressiivisempi juomisen tyyli johtuu ammattiin opiskelevien arjen yksipuolisemmasta sosiaalisuudesta. Jos nuorilla on voimakas sosiaalisuuden tarve, mutta vain vähäiset verkostot sen tyydyttämiseen, voi tämä Maunun päättelyn mukaan tuottaa riskikäyttäytymistä voimakkaita yhteenkuuluvuuden kokemuksia synnyttävän heroiinisen tai karnevalistisen juomisen tavan mukaisesti. Kuten Maunu muotoilee: jos käytettävissä on vain yksi ja kapea pilli, jolla sammuttaa janoa, täytyy siitä pillistä imeä naama punaisena ja posket lommolla. (Mts. 281.)
Huumeisiin liittyviä kuolemia pro gradu -tutkielmassaan tarkastellut Piispa (2010) esittää, että sosiaaliseen ja riskialttiiseen päihteiden käyttöön liittyvien kuolemien keskittyminen heikossa sosioekonomisessa asemassa oleville nuorille voi viestiä työttömyyteen liittyvistä toimettomuuden ja näköalattomuuden kokemuksista (mts. 94–6). Myös tällöin, sen sijaan, tai sen ohella, että käyttötapa ilmentää nuorten koulutustaustaa ja siihen mahdollisesti liittyvää kulttuurista makua, ilmentäisi se myös nuorten elämäntilannetta.
Siinä missä laadullisessa alkoholitutkimuksessa on tarkoituksellisestikin pyritty 2000-luvulla tavoittamaan "tavanomaisia" (Maunu 2014; Simonen 2007) tai keskiluokkaisia nuoria aikuisia (Maunu & Törrönen 2006; Törrönen 2005), huumetutkimuksissa informantit ja heidän toimija-asemansa ovat edustaneet usein jonkinlaisia ääripäitä (Perälä 2011; Kekoni 2007; Väyrynen 2007;
Virokannas 2004; Salasuo & Seppälä 2004). Tuoreen tutkimuksen mukaan myös nykyinen huumeiden aktiivikäyttäjien joukko on melko polarisoitunut (Pitkänen, Perälä & Tammi 2016).
Lisäksi huumetutkimuksen rajautumiseen vaikuttaa todennäköisesti käytön laittomuus ja käyttöön liittyvät asenteet, joiden takia työelämässä olevien mukaan saaminen tutkimuksiin on todennäköisesti melko hankalaa. Ääripäiden korostuminen 2000-luvulla julkaistuissa tutkimuksissa heijastanee kuitenkin myös vuosituhannen vaihteen aikaista suomalaista huumeiden käytön kuvaa.
1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa huumeiden käyttö oli ilmiönä nykyistä harvinaisempi.
Toisen, 1990-luvulla alkaneen huumeaallon alkuvaiheessa merkittävä osa käytöstä liittyi niin sanottuun tekno- tai rave-, konemusiikki- ja klubikulttuuriin, jota ovat tutkineet esimerkiksi Salasuo ja Rantala (2002) sekä Salasuo ja Seppälä (Salasuo & Seppälä 2004). Klubikulttuurin jäsenet olivat 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun pääkaupunkiseudun yöelämän eliittiä: opiskelijoita, luovan- ja teknologia-alan työläisiä, yökerhoteollisuuden ammattilaisia ja ylipäätään edelläkävijöiksi identifioituvia nuoria, menestyviä aikuisia. Vapaa-ajalla tapahtuva käyttö merkityksellistyi myös oman yhteiskunnallisen ja kulttuurisen position korostamisen ja rakentamisen keinona.
Jonkinlaisen vastanavan mainituille klubikontekstiin sijoittuville tutkimuksille muodostavat huumetutkimukset, joiden informanteille käyttö on aiheuttanut monenlaisia merkittäviä haittoja (esim. Perällä 2002; 2011; Väyrynen 2007; Weckroth 2006; Virokannas 2004). Perälän (2002;
2011) kiinnostus on kahdessa etnografiatutkimuksessa kohdistunut jokapäiväiseen arkeen, jossa
suonensisäisten huumeiden käyttäjien elämää ja väitöskirjatutkimuksessaan alempien tasojen huumekauppiaita ja huumekauppaa useiden vuosien ajan. Perälän tutkimuksissa huumeet ja niiden käyttö saavat moninaisia merkityksiä niin, että ne kietoutuvat miltei kaikkeen tekemiseen.
Toisaalta, yhtä lailla esimerkiksi Perälän (2011) etnografia huumemarkkinoista ilmentää, miten huumekaupassa toimimista voi motivoida nuoren halu kokea osallisuutta ja rakentaa sosiaalista toimija-asemaa. Marginaalinen elämäntapa voi näyttäytyä toimijanäkökulmasta varteen otettavana vaihtoehtona sosiaaliselle ekskluusiolle. (Mts. 224.)
Nuorten toimija-asemien tarkasteltu suomalaisessa päihdetutkimuksissa paljastaa, että epidemiologisen tutkimuksen herättämästä huolesta huolimatta, heikossa sosioekonomisessa asemassa olevat nuoret ovat jääneet etenkin alkoholitutkimuksessa katveeseen niin, ettei nuorten päihteiden käytön merkitystä olla tutkittu toimijanäkökulmasta. Erittäin heikossa ja haavoittuvassa asemassa yhteiskunnassa olevat nuoret on huomioitu huumetutkimuksessa alkoholitutkimusta paremmin. Niitä nuoria, joiden päihteiden käyttö ei ole nuoren itse tai jonkun muun määrittelemänä merkityksellistynyt ongelmalliseksi ei kuitenkaan olla tavoitettu, tai tutkimuksissa ei olla kiinnitetty huomiota erityisesti nuorten yhteiskunnalliseen asemaan.
Suomalaisessa päihdetutkimuksessa ei myöskään olla erityisesti kiinnitetty huomiota päihteiden käytössä mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin nuoren yhteiskunnallisen tai muun toimija-aseman muuttuessa. Väyrysen (2007) tutkimuksessa nuorten naisten huumeiden käyttöä on tarkasteltu niin, että tutkimuksessa on rakennettu haastateltavien jälkikäteisesti rekonstruoima kuvaus siitä, miten huumeet ovat merkityksellistyneet heille eri käytön vaiheissa kokeilusta riippuvuuteen (ks. myös Kotovirta 2009, 81–92; Kuusinen 2010, 120–218). Tutkimuksia, joissa lähtökohtana ei ole ollut selvittää päihteiden käytön merkityksiä tai vaiheita ennen päihderiippuvuutta, ei Suomessa kuitenkaan olla tehty.
4 Työttömien nuorten päihteiden käytön tutkiminen
Päihteiden käytön lähestymiseen ilmiönä vaikuttaa se, miten tutkimuksessa ymmärretään todellisuuden luonne, ja miten tutkimuksessa ajatellaan, että siitä voidaan saada tietoa. Kyseiset, ontologiset ja epistemologiset kysymykset muodostavat tutkimuksen tieteenfilosofisen perustan.
Sitoudun tutkimuksessani niin sanottuun konstruktionistiseen tieteen paradigmaan.
Tutkimuksessani oletan, että päihteiden käyttö on erilaisia merkityksiä saavaa intentionaalista toimintaa, joka heijastaa yhtäaikaisesti niin toimijan henkilökohtaista, kuin jaettua sosiaalista ja kulttuurista todellisuutta. Tässä luvussa esittelen sosiaalisen konstruktionismin tutkimusta ohjaavana tieteenfilosofisena taustakehyksenä sekä kerron siitä, miten olen kerännyt tutkimusaineistoni ja miten olen analysoinut sitä.