Nuoret aikuiset suomalaisilla työmarkkinoilla

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi toi muutoksia nuorten aikuisten (25–34-vuotiaat) sosioekonomiseen asemaan. Heidän on ollut aiempaa hitaampaa edetä työelämässä korkeaan asemaan, sillä aiempaa harvempi nuori aikuinen työskentelee nyt ylempänä toimihenkilönä. Sen sijaan nuoret aikuiset päätyvät aiempaa useammin työntekijäasemaan, miehet naisia useammin.

Vaikka finanssikriisi heikensi erityisesti nuorten miesten työmarkkina-asemaa, päätyvät he kuitenkin edelleen nuoria naisia korkeampiin asemiin työelämässä. (Alatalo, Mähönen & Räisänen 2017, 13–

14.)

Finanssikriisi koetteli kaikista ikäryhmistä kovimmin juuri nuoria. Sekä nuorten (alle 25-vuotiaat) että nuorten aikuisten (25–30-vuotiaat) työttömien määrä kasvoi koko taantuman ajan, miesten kohdalla nopeammin kuin naisten. Työssäkäyvät nuoret kokevat kuitenkin työelämänsä laadukkaaksi useammin kuin vanhemmat työntekijät. Tämä positiivinen kehitys on myös ollut nopeampaa nuoremmilla kuin vanhemmilla työntekijöillä. Työoloja on mitattu neljällä mittarilla, joita ovat työpaikan varmuus, tasapuolinen kohtelu, kannustavuus sekä voimavarat. Ainoastaan työn autonomiassa nuorten kokemukset asettuvat kaikkien työllisten keskiarvon alapuolelle.

Sukupuolittain tarkasteltuna nuoret miehet kokevat nuoria naisia useammin, että heillä on vaikutusvaltaa omaan työhönsä. Miehet myös kokevat voimavaransa paremmiksi ja työpaikalla kohtelun tasapuolisemmaksi kuin naiset. (Emt., 14–15; 19.)

Ikäluokittain tarkasteltuna työllisyys kasvaa koulutustason noustessa. Siten myös nuorten keskuudessa vain peruskoulun tai toisen asteen koulutuksen varassa olevat nuoret ovat korkeammin

koulutettuja korkeammassa riskissä jäädä työelämän ulkopuolelle. Matalan koulutustason yksilöt ovat myös herkimpiä suhdannevaihteluille, jolloin taantumat ja talouskriisit iskevät voimakkaimmin juuri heidän työllistyvyyteensä. (Kalenius, 2014.)

Alle 25-vuotiaat työtä hakevat nuoret määrittelevät usein itsensä kuuluviksi ammatillisesti luokittelemattomaan ryhmään. 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä tämä on ymmärrettävää, sillä suurimmalla osalla heistä vielä puuttuu ammatillinen tutkinto tai ammatillinen työkokemus.

Luokittelemattomien ryhmän jälkeen yleisimpiä ammattiryhmiä nuorten keskuudessa ovat palvelu- ja myyntityö sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyö, joihin kuuluu yhteensä noin 90 prosenttia luokitelluista nuorista. Tämä selittyy sillä, että kyseisille aloille on mahdollista työllistyä ilman ammatillista koulutusta. (Alatalo, Mähönen & Räisänen 2017, 16.)

Sipilä, Kestilä & Martikainen (2011) ovat tutkineet peruskoulututkinnon varassa olevien nuorten työllistymismahdollisuuksia huomioiden myös näiden lapsuuden ja nuoruuden aikaisten elinolosuhteiden vaikutuksen. Tällaisia lapsuuden ympäristöön liittyviä tekijöitä, joiden ajateltiin vaikuttavan koulutukseen ja työelämään liittyvien siirtymien sujumiseen, olivat perhetyyppi, vanhempien koulutustaso, vanhempien työmarkkinatilanne sekä perheen tulotaso. Nuoruuden aikaisia olosuhdetekijöitä taas olivat perhetyyppi ja se, kuinka kaupunkimaisella alueella perhe asui.

Sekä naisilla että miehillä matala koulutustaso on yhteydessä työttömyyteen, mutta miehillä tämä yhteys on naisia huomattavasti voimakkaampi. Pelkän peruskoulun käyneiden miesten riski erityisesti pitkäaikaiseen työttömyyteen on merkittävästi suurempi kuin naisilla, kun taas jo toisen asteen koulutuksen käyneillä erot pitkäaikaistyöttömyydessä ovat sukupuolten välillä huomattavasti pienemmät. Kaiken kaikkiaan miesten riski pitkäaikaistyöttömyyteen on yli puolitoistakertainen naisiin verrattuna. Sekä lapsuuden että nuoruuden ympäristötekijöistä voimakkaimmin työttömyyteen yhteydessä ovat vanhempien matala koulutustaso (ainoastaan perusaste), yhden tai kummankin vanhemman työelämän ulkopuolisuus sekä perheen kuuluminen matalimpaan tuloluokkaan. Samat tekijät pätevät pitkittyneen työttömyyden riskiin. Nuoruuden elinolosuhteista tulevaa työttömyyttä ennustaa parhaiten asuminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella. (Sipilä, Kestilä

& Martikainen 2011, 125.)

Työllistämistoimet

Nuorisotyöttömyys on vuosikymmeniä ollut yhteiskunnallisen keskustelun aiheena ja tieteellisen tutkimuksen kohteena. Ongelmaan on etsitty monenlaisia ratkaisuja ja erilaisia työllistymisen tuen keinoja onkin kehitetty. Kerron niistä seuraavaksi.

Vuoden 2013 alussa astui voimaan Jyrki Kataisen hallituksen esittämä nuorisotakuu. Nuorisotakuun tarkoituksena on tarjota alle 25-vuotiaalle tai 25–30-vuotiaalle vastavalmistuneelle nuorelle palvelua tai toimenpidettä työllistymisen edistämiseksi kolmen kuukauden kuluessa työnhaun alkamisesta.

TE-toimisto voi tarjota nuorelle esimerkiksi työtä, koulutusta, työkokeilua, starttirahaa, palkkatuettua työtä tai ammatinvalintapalveluja. Yhteistyössä nuoren kanssa laaditaan työllistymissuunnitelma, jossa otetaan huomioon työhön tai koulutukseen pääsemiseen vaikuttavat tekijät, kuten koulutus, osaaminen, työkokemus sekä mahdolliset prosessia hidastavat tai estävät tekijät. Toiminnan tarkoituksena on siis edistää nuoren työnsaantia tai koulutukseen pääsyä sekä estää työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2013, 3–5.) Nuorisotakuu edellyttää aktiivisuutta myös nuorelta itseltään, ja hänellä on velvollisuus hakea TE-toimiston osoittamiin työpaikkoihin ja koulutuksiin (TE-palvelut 2017).

Valtion nuorisoneuvosto (2020) korostaa erityisesti työpajojen tärkeyttä koulutuksen järjestämisen yhteistyökumppanina kehitettäessä nuorten elämänhallintataitoja ja oppimisvalmiuksia, kuten myös tutkintojen osien suorittamisessa. Vaikka työpajojen merkitys vaihtoehtoisena oppimisympäristönä tunnistetaan, on työ kesken vielä sen suhteen, yhteistyöstä saataisiin mahdollisimman toimivaa ja molemmat osapuolet huomioonottavaa.

Ohjaamo nuorten tukena

Ohjaamoissa alle 30–vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille tarjotaan monialaista maksutonta ohjausta ja neuvontaa työ- ja koulutusasioissa ja tuetaan näin heidän hyvää arkeaan. Ohjaamoita on eri puolilla Suomea ja lisäksi saatavilla on myös verkko-ohjausta (Ohjaamon verkkosivut 2019).

Ohjaamossa palvelut räätälöidään nuorelle aina tämän henkilökohtaisen tarpeen mukaan, olipa kyse sitten työllistymiseen, koulutukseen, asumiseen, terveyteen tai mihin tahansa elämänhallinnalliseen tekijään liittyvistä kysymyksistä. Tarkoituksena on tarjota apua yhdessä paikassa monenlaisiin eri elämänalueiden ongelmiin pienistä suuriin, jotta nuoren ei tarvitse siirtyä luukulta toiselle mieltä askarruttavien kysymysten kanssa. Tämä laskee kynnystä hakeutua palvelun pariin, kun nuoren ei tarvitse kerta toisensa jälkeen kertoa omaa tilannettaan eri viranomaisille ja toimijoille, vaan se

hahmotetaan kokonaisuutena. Ohjaamo tarjoaa sekä lyhyt- että pitkäaikaista tukea riippuen nuoren tarpeesta. (Määttä 2017, 7–8.)

Ohjaamojen toimintaa on koordinoinut ESR-rahoitteinen Kohtaamo-hanke (2014-2021), joka on osa nuorisotakuun toimeenpanoa. Ohjaamojen kehittämiseen osallistuvat työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö. (Kohtaamon verkkosivut 2019.) Ohjaamoita on ympäri Suomea yhteensä yli 70, jonka lisäksi palveluita saa myös verkosta, puhelimitse tai erilaisten somekanavien kautta (Ohjaamon verkkosivut 2019). Ohjaamon palvelut ja toiminta vaihtelevat kaupungista riippuen ja perustuvat asiantuntijoiden tulkintoihin paikallisista tarpeista. Etenkin toiminnan alkuvaiheessa taustalla toiminut organisaatio, kuten kunta tai järjestö on vaikuttanut yksittäisen Ohjaamon käytännön järjestelyihin ja toiminnan painotuksiin. Vuosien varrella Ohjaamon toiminta ja asema on kuitenkin vakinaistunut, ja näin myös taustatoimijan merkitys pienentynyt. Kunkin Ohjaamon toimintaan vaikuttavat lukuisat tekijät, kuten resurssit, työllisyystilanne kunnassa, muut nuorille suunnatut palvelut sekä yhteistyön kulttuuri kyseisellä alueella. Kaikki nämä osatekijät näkyvät muun muassa eri Ohjaamojen tiloissa, aukioloajoissa, henkilökunnan määrässä ja tarjottujen palveluiden monipuolisuudessa. Palvelut myös kehittyvät jatkuvasti, sillä toimintaa ohjaavat periaatteet eli matala kynnys, vapaaehtoisuus ja nuoren osallisuus toimivat myös ehtoina toiminnan jatkuvuudelle. (Kautto ym. 2017, 15–18.)