Näkökulmia rauhanturvaajien rekrytoinnin ja koulutuksen kehittämiseksi

toimin-taympäristössä pystytään kouluttamaan mahdollisimman toimintakykyisiä yksilöitä ja suo-rituskykyisiä sodan ajan joukkoja (Halonen 2007, 11, 22). Kriisinhallinta- ja rauhanturva-operaatioiden johtaminen sekä niissä työskentely on yksi tapa pitää yllä valtion ja yksilöiden maanpuolustuskykyä. Voitaneen todeta, että rauhanturvaoperaatioiden onnistumisen edelly-tys on riittävän osaava henkilöstö. Siten potentiaalisten rauhanturvaajien rekrytointi sekä rauhanturvatyössä selviytymisen takaava koulutusjärjestelmä nousevat merkittävään rooliin tarkasteltaessa rauhanturvaoperaatioiden vaikuttavuutta ja onnistumista. Tutkimukseni lo-puksi tarkastelen rauhanturvaajien rekrytointiin ja koulutusjärjestelmään liittyviä näkökul-mia tämän tutkimuksen tulosten valossa. Lisäksi nostan esiin jatkotutkimuksen aiheita, joi-hin toivoisin kiinnitettävän huomiota rauhanturvatyötä tutkittaessa. Tutkimukseni tavoit-teena oli nostaa esiin rauhanturvaajien ääni ja hyödyntää heidän kokemusasiantuntijuuttaan tarkasteltaessa rauhanturvatoimintaan liittyviä prosesseja. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että rauhanturvatyötä tehneiden kokemuksia kuunnellen ja palautetietoa hyödyntäen on mahdollista kehittää nykyistä rekrytointi- ja koulutusjärjestelmää entistä paremmin tulevai-suuden rauhanturvaajia palvelevaksi.

11.1 Näkökulmia rauhanturvaajien rekrytoinnin ja koulutuksen kehittä-miseksi

Suomen aktiivinen osallistuminen rauhanturvatoimintaan perustui pitkään maamme puolu-eettomaan asemaan. Kylmän sodan päättymisen jälkeen kriisien luonne on muuttunut, mikä on edellyttänyt myös Suomen valtiolta uudenlaista kriisinhallintapolitiikkaa sekä lainsää-dännön ja sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön pätevyysvaatimusten tarkistamista. (Haa-visto ym. 2009, 227.) Suomalaisten rauhanturvajoukkojen henkilöstön toimintakyky on aina rakentunut ammattisotilaiden sotilaallisesta erityisosaamisesta sekä siviilihenkilöstön am-mattitaidosta ja motivaatiosta työskennellä vapaaehtoisesti rauhanturvatehtävässä.

Ammat-tisotilaiden määrä on yleisesti ottaen ollut noin 10–20 % rauhanturvajoukon kokonaisvah-vuudesta. Rauhanturvajoukoille määriteltyjen toimintatavoitteiden vuoksi siviilihenkilöstön ammattiosaamisen tarve on mahdollistanut eri alojen reserviläisten laajan osallistumisen rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin. (Haavisto ym. 2009, 228.) Rauhanturvaoperaatioissa saadun asiantuntijuuden voidaan katsoa palvelevan Suomen valtiota kansalaisten maanpuo-lustusosaamisen ja kriisinhallintavalmiuksien kehittymisenä. Siten rauhanturvatyössä han-kitulla osaamisella on merkitystä varauduttaessa valtiollisiin konflikteihin tai turvallisuus-uhkiin.

Rauhanturvaoperaatiot sijoittuvat vaativiin konfliktiolosuhteisiin. Rauhanturvaorganisaatiot ovat armeijan tavoin autoritaarisia organisaatioita, joissa edellytetään tottelevaisuutta ja so-peutumista annettuihin määräyksiin. Rauhanturvaoperaation toiminta- ja työskentelytapoi-hin sekä sääntöityöskentelytapoi-hin sopeutuminen sekä esimiehen kunnioittaminen ja totteleminen ovat kes-keisiä taitoja hierarkkisessa ja käskyvaltaisessa organisaatiossa. Armeijan tavoin rauhantur-vaoperaatioissa jokaisella rauhanturvaajalla on oma tehtävänsä osana kokonaisuutta, joka on hoidettava tehtäväkohtaisesti määritetyllä tavalla. Yksilöiden tulisi sopeutua noudattamaan sääntöjä ja määräyksiä sekä ottamaan huomioon ratkaisuissaan myös rauhanturvaajakolle-gat. Sopeutuminen edeltävänkaltaisiin vaatimuksiin voi olla joillekin henkilöille vaikeaa, mikä saattaa näkyä palveluksen keskeyttämisenä, samoin kuin asepalvelututkimuksessa on osoitettu. (Ks. Määttä 2007, 108; Sahi & Korpela 2002.) Jotta turhilta hakemuksilta, rekry-toinnilta sekä pettymyksiltä rauhanturvatyöhön liittyen vältyttäisiin, on syytä kiinnittää huo-miota potentiaalisten rauhanturvaajien mahdollisuuteen saada tietoa olemassa olevista rau-hanturvatehtävistä. Sähköisten viestintävälineiden kehityttyä viime vuosikymmeninä tiedon saamisen mahdollisuudet ovat parantuneet huomattavasti. Tietoisuuden lisääminen rauhan-turvatyöstä ja sen haasteista antaa mahdollisuuden pohtia kriittisemmin rauhanturvatyön edellyttämiä henkilökohtaisia valmiuksia.

Puolustusvoimien käyttämä jatkuvan haun rekrytointimenettely on ajatuksia herättävä. Tar-kasteltaessa rekrytointiprosessia ja rekrytoitavien intressejä on huomioitava, että pelkästään tämän tutkimuksen informanttien elämäkerroista muodostetut tyyppitarinat osoittivat rau-hanturvaajien kuvaavan rauhanturvatehtävään hakeutumisen syiden olevan yksilöllisiä ja si-doksissa henkilöiden elämäntilanteeseen. Rauhanturvaajien elämänkulut sekä rauhanturvaa-jaksi hakeutumista kuvaavat perustelut oli luokiteltavissa Sankariuden, Oikean ajoituksen sekä Taloudellisten kannustimien tyyppitarinoiksi, jotka avaavat kukin oman näkökulmansa

rauhanturvatyön kiinnostavuuteen sekä rauhanturvaajaksi hakeutumiseen. Sankariuden tyyppitarina muodostui rauhanturvaajaksi hakeutumista kuvaavista perusteluista, jotka liit-tyivät rauhanturvatyön kiehtovuuteen, auttamisen haluun ja maskuliinisiin ilmiöihin. Oikean ajoituksen tyyppitarinaa kuvasivat rauhanturvatyön sijoittuminen sopivaan elämänvaihee-seen, irtiotto uuvuttavasta työ- ja/tai perhetilanteesta sekä tulevaisuus-orientoituneisuus. Ta-loudellisten kannustimien tyyppitarina rakentui taTa-loudellisten ilmiöiden ympärille: rauhan-turvatyölle asetettiin erityisesti tavoite parantaa henkilökohtaista tai perheen taloudellista ti-lannetta hyödyntämällä ulkomaanpalveluksen mahdollistamaa palkka- ja verovapaisiin etuuksiin perustuvaa taloudellisen pääoman hankkimista. Tutkimukseni tarkoituksena ei varsinaisesti ollut tutkia rekrytointimenettelyä, mutta informanttien kerrontaa kuultuani pi-dän eettisesti merkittävänä seikkana, että tuon rauhanturvaajien esiin nostamia kehittämis-kohteita julkiseen tietoisuuteen. Siten esitän kysymyksenä, voisiko operaatio- ja tehtäväkoh-taisella rekrytoinnilla tavoittaa entistä ammattitaitoisempia ja soveltuvampia hakijoita. Li-säksi nostan esiin kysymyksen, olisiko jokaiselle rauhanturvaajalle tarjottava mahdollisuus osallistua koulutukseen ennen konfliktialueelle siirtymistä. Tutkimukseni informanteista osa sai kutsun rauhanturvatehtävään hyvin lähellä varsinaista palvelukseen astumista, jolloin mahdollisuus valmistautua rauhanturvaajaksi lähtöön jäi vähäiseksi. Osa rauhanturvaajista jää myös kokonaan ilman koulutusta rekrytointitiedon tullessa suomalaisen rotaation vaih-toaikataulun lähituntumassa. Rauhanturvakoulutuksen puuttuminen koskee vähäistä osaa rauhanturvaajia, mutta koulutuksen puuttumaan jääminen asettaa rauhanturvaajan tilantee-seen, joka edellyttää erityistä huomioimista rauhanturvaoperaation alussa.

Rekrytointiprosessin ja Suomessa tapahtuvan rauhanturvaoperaatioon valmistavan koulu-tuksen jälkeen rauhanturvaajat siirtyvät konfliktialueelle. Rauhanturvaorganisaatiossa työs-kentely edellyttää uusilta rauhanturvaajilta sopeutumista. Autoritaarisiin organisaatioihin sopeutumisella on kääntöpuolensa. Sopeutuminen jonkun toisen valmiiksi ajattelemaan toi-mintaan voi aiheuttaa passivoitumista. Väärälä (1995) käyttää tutkimuksessaan ilmiöstä kä-sitettä mukautumiskvalifikaatio. Kun organisaatio oppii toimimaan autoritaarisen toiminta-kulttuurin mukaisesti, ongelmaksi voi nousta heikentynyt kyky ottaa vastaan uusia ideoita ja kehittämisajatuksia. Työntekijöiden oma-aloitteisuutta saatetaan jopa vieroksua. Sekä asepalvelusta suorittavilla että rauhanturvaajilla on vapauksia vain tiettyjen, määriteltyjen rajojen puitteissa. Kriisinhallintaorganisaatioiden toiminnassa osa rajoituksista perustuu yk-silöiden vaarallisen työskentely-ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Rauhanturvatyön

voi-olisi hyvä tiedostaa autoritaarisuuden passivoiva luonne ja pyrkiä rohkaisemaan henkilöstö-ään tuomaan esiin kehittämisajatuksiaan. Konfliktiolosuhteissa kehittämisajatuksia ei kui-tenkaan voida spontaanisti lähteä kokeilemaan, vaan ne vaativat perusteellista pohdintaa en-nen toimintatapojen muutosta. (Ks. Määttä 2007, 108.) Siten erilaisten aktiivisten toimin-nanarviointi- sekä palautteenkeräysprosessien kehittäminen saattaisi palvella sekä rauhan-turvaajien kykyä reflektoida työskentelyolosuhteitaan ja -valmiuksiaan että koko rauhantur-vaoperaatiota.

Tarkastellessani rauhanturvaajien kuvauksia merkitykselliseksi sekä haasteelliseksi koke-mistaan asioista oli havaittavissa, että rauhanturvatyölle annetut merkitykset ovat sidoksissa elettyyn elämään sekä yksilön rauhanturvatyölle asettamiin tavoitteisiin (ks. Isosomppi &

Leskinen 2011, 14–17, 21–22, 52–53; Johansson & Larsson 2008). Rauhanturvatyön mer-kitykset liittyivät kriisinhallintaosaajaksi kasvamiseen, merkittävänä pidettyyn työkoke-mukseen, altruistisiin merkityksiin, rauhanturvatyön aikana tapahtuneeseen elämänsuunnan selkiytymiseen sekä rauhanturvatyön mahdollistamaan seikkailuun arvostetussa työssä.

Rauhanturvaoperaatioiden onnistumisen kannalta olisi luonnollisesti toivottavaa, että jokai-nen rauhanturvaaja kokisi työnsä merkityksellisenä. Jotta yksilöiden rauhanturvatyölle aset-tamat tavoitteet eivät olisi epärealistisia ja tuleville rauhanturvaajille muodostuisi mahdolli-simman realistinen käsitys rauhanturvatyöstä, nostan keskusteluun tutkimukseni rauhantur-vaajien esiin nostaman toiveen rauhanturvatehtävässä palvelevien henkilöiden laajamittai-semmasta käytöstä rauhanturvaoperaatioon valmistavassa koulutuksessa. Lisäksi on todet-tava, että julkisessa keskustelussa rauhanturvaajien ääni ja kokemukset rauhanturvaajana työskentelystä jäävät hyvin vähälle huomiolle.

Tutkimukseni tulokset osoittavat rauhanturvatyöhön liittyvän monia positiivisia ja merki-tykselliseksi koettuja ilmiöitä. Vastaavasti tulokset osoittavat rauhanturvaajien kohtaavan työssään lukuisia haasteita, jotka liittyvät niin sanottuihin vääriin lähtösyihin, sodanomai-sessa toimintaympäristössä työskentelyn vaatimuksiin, rauhanturvaajan kompetensseihin, eroihin toimintakulttuurissa, kulttuuristen tapojen osaamattomuuteen sekä konfliktialueella elämiseen sopeutumiseen. Edellä kuvatut haasteet liittyvät kiinteästi rauhanturvaajien rek-rytointiin ja koulutuksen sisältöalueisiin. Rauhanturvatyöhön sopeutumista saattaisi helpot-taa mahdollisimman laajan ennakkotiedon saaminen rauhanturvaoperaatioiden luonteesta sekä kustakin avoinna olevasta rauhanturvatehtävästä. Rauhanturvaajien kuvaamien työhön

liittyvien haasteiden osalta rekrytoinnin kehittämiseen näyttäisi liittyvän niin sanottujen vää-rien lähtösyiden perusteella rauhanturvaajaksi pyrkivien henkilöiden identifioiminen. Li-säksi rauhanturvaajilta edellytetään tiettyjä kompetensseja sekä kykyä sopeutua konflikti-alueella elämiseen. Sen sijaan tutkimukseni tuloksissa esiin nousseet rauhanturvatyön haas-teet liittyvät vahvasti rauhanturvaajana työskentelyyn valmistavan ja perehdyttävän sekä sitä ylläpitävän koulutuksen kehittämiseen. Rauhanturvaajat kuvasivat kohtaamiensa haasteiden kautta rauhanturvakoulutuksen tärkeiksi sisältöalueiksi hakeutumismotivaation selvittämi-sen rauhanturvaajien valmistavan- ja peruskoulutukselvittämi-sen aikana, sodanomaisessa- ja moni-kulttuurisessa ympäristössä työskentelyn valmiuksien kehittämisen sekä rauhanturvaajalta edellytettävän asiantuntijuuden vahvistamisen. Lisäksi rauhanturvaajat toivoivat kiinnitettä-vän entistä enemmän huomiota rauhanturvaoperaatioiden johtamisen kehittämiseen, kon-fliktin luonteeseen perehdyttämiseen ja rauhanturvaajien stressinhallintavalmiuksiin.

Konfliktialueella työskentely on vaativaa ja edellyttää rauhanturvaajan toimivilta erityisiä valmiuksia kohdata yhteisöllisyyden vaatimus. Intensiivinen yhdessä oleminen on sotilasor-ganisaatioille tyypillinen ominaisuus. Rauhanturvaajana työskentely on armeijan tavoin hy-vin institutionaalista elämää, jonka aikana on lähes pakko tulla toimeen rauhanturvaajakol-legoiden ja esimiesten kanssa. (Ks. Lähdesmäki 1993, 2–3; Määttä 2007, 108.) Toimialu-eelle saapumisen jälkeisen perehdytyskoulutuksen ja valmiuksia ylläpitävän koulutuksen tärkeäksi sisältöalueeksi rauhanturvaajat määrittelivät henkilökohtaisen rauhanturvatehtä-vän haltuunoton ja osaamisen kehittämisen. Haaviston ym. (2009, 231) mukaan rauhantur-vaoperaation uutta henkilöstöä pidetään valmiina toimimaan operatiivisissa tehtävissä noin kahden viikon kuluttua rauhanturvaoperaatiossa työskentelyn aloittamisesta. Tutkimukseni informantit kuvasivat kuitenkin tarvetta vahvistaa henkilökohtaiseen rauhanturvatehtävään liittyvää osaamista mahdollisimman nopeasti konfliktialueelle tulon jälkeen. Rauhanturva-operaatiossa työskentelyyn perehdyttämistä ja toimialueen tuntemusta pidettiin erittäin tär-keinä ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavina asioina. Vieraassa maastossa liikkumista pi-dettiin myös turvallisuusriskinä. Lisäksi uuteen työ- ja sosiaaliseen yhteisöön sopeutumisen merkitystä pidettiin tärkeänä. (Ks. Lähdesmäki 1993, 2–3; Väärälä 1995; 46–47; Määttä 2007, 108–109.)

Kriisinhallinnassa toteutuu oppimisprosesseja, jotka ovat usein myönteisiä ja informaalisia, oivaltavia. Kriisinhallintatehtävissä oppimisella on olennainen merkitys, mikäli halutaan

ke-101, 184–186) tarkastelee oppimisen tasoja suhteessa kriisinhallintaorganisaation ja kriisin-hallintahenkilöstön peruskompetensseihin kriisinhallintaorganisaation toiminnan kehittä-miseksi sekä erilaisten oppimisen tapojen hyödyntäkehittä-miseksi. Näkökulmat eivät ole toisiaan poissulkevia, ja oman tutkimukseni tulokset voidaan sisällyttää Anttilan (emt.) luomaan teo-reettiseen viitekehykseen kriisinhallinnan oppimisen prosesseista sekä kriisinhallintaorgani-saatiolta edellytettävistä valmiuksista ja kehittämistavoitteista. Siinä missä tämä tutkimus tavoittelee rauhanturvaajilta saatavan palautetiedon hyödyntämisen esiin nostamista yhtenä mahdollisuutena kehittää yhä paremmin rauhanturvaajia palveleva koulutusjärjestelmä, Ant-tila (2012, 184–186) rakentaa tuolle järjestelmälle organisatoriset raamit sekä oppimisen ta-poja avaavan viitekehyksen, joihin rauhanturvaajien tärkeäksi kuvaamat koulutusteemat on mahdollista yhdistää. Kriisinhallintaorganisaatioilla on olemassa monenlaisia edellytyksiä toimintansa kehittämiseksi. Kriisinhallintatyötä tekevät henkilöt tarvitsevat palautetta työs-tään läpi työsuhteensa. Lisäksi kriisinhallintatyöstä palaavalle tulisi aina järjestää deb-riefing-tyyppinen kotiinpaluukeskustelu. Siten kriisinhallinnan palautejärjestelmiä tulisi jat-kossa kehittää sekä organisatorisella- että yksilötasolla. (Anttila 2012, 179–189.)

Lopuksi totean, että tälle tutkimusmatkalle lähtiessäni en olisi voinut aavistaa, miten paljon tutkimukseni informantit tuottavat uutta tietoa rauhanturvaajaksi hakeutumisesta ja rauhan-turvaajana työskentelystä. Tutkimukseni avaa uusia näkökulmia suomalaisten rauhanturvaa-jien rauhanturvatyöhön lähtemisen perusteluista sekä rauhanturvatyölle annetuista merki-tyksistä. Tutkimus osoittaa rauhanturvaajien kohtaavan monia haasteita pyrkiessään toimi-maan rauhanturvaoperaation tavoitteiden mukaisesti. Uskon, että haasteelliseksi koettuja asioita on mahdollista vähentää tulevien rauhanturvaajien arjesta käsittelemällä niitä rauhan-turvakoulutuksessa tämän tutkimuksen informanttien esittämällä tavalla. Tutkimukseni tu-lokset painottavatkin rauhanturvaajien rekrytointiprosessin ja koulutuksen sisältöalueiden kehittämistä rauhanturvaajilta saadun kokemustiedon mukaisesti.