Muut oletukset

Mallissa tehdään politiikan lisäksi myös muita tulevaisuutta koskevia oletuksia.

Ne kuitenkin ovat samat molemmissa skenaarioissa.

Kiinteät kustannukset ja investointituet

Kiinteät kustannukset tulevat pitkällä aikavälillä uusinta- ja korvausinvestointien kautta muuttuviksi kustannuksiksi. Molemmissa skenaarioissa tehty oletus on, että täydet investointikustannukset ovat mukana viljelijöiden päätöksenteossa vasta vuonna 2010, ts. ennen EU-jäsenyyttä eli vuotta 1995 tehdyt investoinnit on silloin kokonaan poistettu ja nykyinen investointitukijärjestelmä vaikuttaa täydellä painollaan investointikustannuksiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vuonna 2006, johon tämän tutkimuksen tarkasteluaika päättyy, käytössä on vielä jonkin verran ennen vuotta 1995 investoitua pääomakantaa. Tämän vuoksi investointitukijärjestelmä ei ole vielä ehtinyt täysin vaikuttaa kokonaistason investointikustannuksiin vuoteen 2006 mennessä, eikä investointitukien koko vaikutus tule vielä esiin. Vuoteen 2010 asti voidaan mallissa siis jatkaa tuotan-toa ilman että kaikkia (kiinteitä) tuotantokustannuksia huomioidaan, jolloin tuo-tetaan "liikaa" pitkän aikavälin taloudelliseen optimiin nähden.

Oletuksena on, että investointitukien taso koko maassa keskimäärin säilyy vuosina 1998-1999 myönnettyjen investointitukipäätösten tasolla. Toisin sa-noen vuosina 1998-1999 myönnettyjen avustuksien ja korkotukien yhteenlas-kettu osuus investointimenoista säilyy jatkossakin samana. Etelä-Suomessa A-ja B-tukialueilla on vuosina 1996-1999 maksettu korkeampia investointitukia kuin C-tukialueella, mikä on osittain kompensoinut tukieroa C-tukialueeseen nähden. Vuodesta 2000 eteenpäin kuitenkin investointituen ehdot ja tukitasot ovat samat koko maassa. Koska kuitenkin A- ja B-tukialueilla on vuosina 1996-1999 myönnetty investointitukia muuta maata korkeammalla tukitasolla, maata-louden kokonaistasolla (kun tarkastellaan kaildda maatamaata-louden investointeja ja niiden tukia) A- ja B-alueen investointitukien taso on kumulatiivisesti laskettu-na vähän korkeampi kuin muualla maassa. Tämä ero investointituen tasossa, joka vaikuttaa maatalouden tuotantokustannuksiin, kuitenkin pienenee vähitel-len ja häviää pitkällä aikavälillä.

Analyysissä joudutaan tekemään myös oletuksia tulevaisuuden investointien ajoituksista. Lyhyellä aikavälillä viljelijä voi jatkaa tuotantoa jonkin aikaa vaik-ka kiinteille kustannuksille, ts. investointimenoille ei saataisivaik-kaan täyttä vaik-katetta.

Erityisesti tämä on tullut esille vuosina 1995-1999 jolloin tuotannon kannatta-vuus heikkeni keskeisissä tuotantosuunnissa mutta tuotantomäärät nousivat tai pysyivät ennallaan. Tämä johtuu investointien lisääntymisestä ja toisaalta siitä, että jo olemassa olevalle tuotantokapasiteetille on hyvin vähän vaihtoehtoista käyttöä. Tuotantovälineisiin sitoutunut pääomakanta kannattaa tällöin käyttää loppuun, vaikka tuloa ei kertyisikään riittävästi uusintainvestointeihin muuttuvi-en kustannustmuuttuvi-en jälkemuuttuvi-en. Koska maataloudmuuttuvi-en investointimuuttuvi-en aikajänne on pitkä (10-30 vuotta), monilla tiloilla tuotantoa voidaan näin ollen jatkaa "uponnein kustannuksin" jonkin aikaa ilman suuria investointeja. Pitkällä- aikavälillä kaik-ki kustannukset, vähennettynä investointitukaik-kien osuudella, on kuitenkaik-kin pystyt-tävä kattamaan, ts. kaikki kustannukset ovat muuttuvia kustannuksia.

Seuraavassa on oletettu, että kasvinviljelyn poistoista vuonna 1995 on muka-na päätöksenteossa eli muuttuvimuka-na kustannuksimuka-na 70 % (30 % uponneita), vuon-na 1996 noin 71 % jne, kunnes vuonvuon-na 2006 noin 80 % kasvinviljelyn kiinteistä kustannuksista otetaan huomioon. Pitkällä aikavälillä eli vuoteen 2010 mennes-sä tuen osuudeksi arvioidaan 14 % kasvinviljelyn kustannuksista (taulukko 6).

Lypsykarjataloudessa puolestaan on oletettu, että 20 % poistoista on uponneita (eli 80 % kiinteistä kustannuksista on mukana optimoinnissa 1995) kustannuk-sia vuonna 1995. Tästä tasosta uponneet kustannukset nousevat 27 %:n tasolle investointimenoista vuoteen 2010 (25 prosenttiin vuoteen 2006), mikä on sa-malla investointitukien oletettu osuus lypsykarjatalouden investointimenoista pitkällä aikavälillä. Siipikarjataloudessa 38 % kiinteistä kustannuksista on upon-neita (62 % poistoista mukana optimoinnissa) vuosina 1995-1998 minkä jälkeen uponneiden kustannusten osuus laskee 15 prosenttiin vuoteen 2010 (19 pro-senttiin vuoteen 2006) mennessä. Sika- ja siipikarjanlihantuotannosa uponneilla kustannuksilla selitetään alkuvuosien tuotantomäärien nousu uusien investointi-en seurauksinvestointi-ena huolimatta alinvestointi-entuvista hinnoista ja tuista.

Sianlihantuotannon kasvu oli suhteellisen hidasta vuosina 1995-1997. Sika-talouden runsaat investoinnit vuosina 1997-1998 aiheuttivat kuitenkin tuotan-non voimakkaan kasvun vuonna 1998. Vuonna 1995 sianlihaa tuotettiin Suo-messa noin 169 miljoonaa kiloa mutta vuosina 1998 ja 1999 sianlihaa tuotettiin jo noin 183 miljoonaa kiloa. DREMFIA-mallissa tämä tuotannon taso voidaan alhaisten sianlihanhintojen vuoksi (keskimäärin noin 7 markkaa kilolta vuosina Taulukko 6. Ennakoitu investointituen osuus ja viljelijöiden maksettavaksi jäävä osuus (%) kiinteistä kustannuksista pitkällä aikavälillä.

maito nauta sika siipi- kuivurit koneet ja karja kalusto

Tuen osuus 27 21 23 15 26 14

Viljelijän osuus 73 79 77 85 74 86

1998-1999) saavuttaa vain jos oletetaan kaikki kiinteät kustannukset uponneiksi eli jos jätetään investointimenot kokonaan huomiotta vuonna 1998. Tällöin kooltaan ja tehokkuudeltaan keskimääräisellä sikatilalla ei saatu katetta kiinteille kustannuksille lainkaan, vaikka tuotannon tehokkuus olikin keskimäärin paran-tunut merkittävästi vuodesta 1995 (taulukko 5). Jotta sianlihantuotannon todel-linen taso voidaan mallissa saavuttaa vuosina 1998-1999, kaikki kiinteät kustan-nukset asetettiin nolliksi (eli kokonaan uponneiksi) vuonna 1998. Vuodesta 1999 alkaen kiinteät kustannukset (vähennettynä investointitukien osuudella) tulevat asteittain mukaan päätöksentekoon vuoteen 2010 mennessä. Vuonna 2006 sikatalouden kiinteistä kustannuksista noin 72 % on mukana päätöksente-ossa. Pitkällä aikavälillä eli vuoteen 2010 mennessä investointitukien oletetaan kattavan noin 23 % sikatalouden investointimenoista (taulukko 6) eli viljelijöi-den kannettaviksi jää 77 %.

Taulukossa 6 on esitetty arvio tukien osuudesta investointimenoista pitkällä aikavälillä eli vuonna 2010. Lähtötietoina on käytetty tietoja investointi-tukihakemusten ja myönnettyjen rahoitustukien määristä suhteessa kustannus-arvioihin vuosina 1996-1999. Lisäoletuksena on, että vuosien 1998-1999 keski-määräinen tukitaso tulee säilymään myönnetyissä investointien rahoitustuissa myös vuodesta 2000 alkaen, ja että noin 80 % maatalouden kaikista investoin-neista tehdään investointitukijärjestelmän kautta. Vuoden 2000 enimmäistukitasot, jotka ovat samat koko maassa, ovat lähellä vuoden 1999 enimmäistukitasoja, joten myönnettyjen tukien taso saattaa säilyä samansuuruisena jatkossakin. Kaik-kia kiinteitä kustannuksia voidaan tuskin koskaan sisällyttää tuettaviin investointi-hankkeisiin, eikä kaikille hankkeille voida välttämättä myöntää tukea. Siksi on oletettu, että vain 80 % kiinteistä kustannuksista on tuen piirissä. Investointi-tukij ärjestelmän jatkuminen ja sen ehtojen soveltaminen riippuu koko maatalous-tukijärjestelmän tulevaisuudesta. Taulukon 6 kertoimet tulee tässä yhteydessä ymmärtää politiikkaparametreiksi yhtä lailla kuin esimerkiksi hehtaari- ja eläin-kohtaiset tuet.

Sektoritasolla tuotannon supistuminen ja laajeneminen ovat mallissa seu-rausta vuosittaisesta lyhyen aikavälin optimoinnista. Yksittäiset tuottajat voivat tehdä pitkän aikavälin investointistrategioita, mutta maatalouden kokonaistasolla viljelijöiden yhteinen pitkän aikavälin strateginen investointitoiminta ei ole pe-rusteltu oletus. Tuottajat tekevät investointipäätöksensä hyvin erilaisista lähtö-kohdista. Tässä tutkimuksessa oletetaan, että markkinoilla on aina tuottajia joilla on mahdollisuus vähentää tai lisätä tuotantoaan. Suuri osa tuottajista on sidottuja aiempiin investointipäätöksiinsä, jolloin lyhyen aikavälin muutokset tuotannossa ovat varsin rajallisia. Erilaisten kitkatekijöiden vuoksi tuotanto voi laajentua merkittävästi vain, jos suotuisat hintasuhteet ja tuet vaikuttavat riittä-vän pitkään.

Tuotantopanosten hintakehitys ja tuottavuus

Useimpien tuotantopanosten hintojen on oletettu nousevan 2 % vuodessa. Poik-keuksena ovat teollisuusrehut, joiden oletetaan kallistuvan vain 1 % vuodessa, ja lannoitteet, joiden hintojen oletetaan pysyvän nimellisesti ennallaan. Inflaatio ei siis vaikuta täydellä painollaan teollisuusrehujen hintoihin, koska suuri osa teollisuusrehujen kustannuksista on raaka-ainekustannuksia. Mikäli rehuraaka-aineiden hinnat kuitenkin muuttuvat, kuten tapahtuu esim. Agenda 2000 —rat-kaisun seurauksena, muuttuvat myös teollisuusrehujen hinnat.

Lannoitteiden hintojen oletetaan pysyvän ennallaan. Lannoitteiden hinnat ovat yleensä varsin jäykkiä kysynnän suhteen, mutta ne voivat laskea, mikäli lannoitteiden käyttö vähenee viljelyn vähenemisen takia tai jos lannoitustasot laskevat esim. kasvituotteiden hintojen laskun seurauksena. Lannoituksen ja satotason välistä suhdetta kuvaavat mallissa satotasofunktiot.

Kokonaisinflaatio on em. poikkeusten johdosta keskimäärin noin 1,8 %. Yk-sittäisten tuotantopanosten hintojen nousu on suhteellisesti sama koko maassa.

Tuotantopanosten hintojen noususta aiheutuva kustannusten nousu vaihtelee tuotantosuunnittain ja alueittain sen mukaan kuinka suuri osuus eri tuotanto-panoksilla, kuten esim. teollisuusrehuilla ja lannoitteilla, on kokonaiskustan-nuksista. EU:n maatalouspolitiikan yhtenä piirteenä on, että maatalouden sisäi-sen kehityksisäi-sen odotetaan kompensoivan yleisisäi-sen inflaatiokehityksisäi-sen, eikä tuo-tantopanosten hintojen nousua korvata tuottajille.

Tuottavuus eli satotaso ja eläinten keskituotokset kasvavat lineaarisesti ja samalla tavalla molemmissa skenaarioissa. Satotason oletetaan kasvavan hyvin hitaasti. Esimerkiksi Etelä-Suomessa ohran hehtaaritaso kasvaa vain alle 20 kiloa vuodessa, mikä on 0,5 % vuoden 1995 trendiarvosta. Muutokset lannoit-teiden ja kasvinviljelytuotlannoit-teiden hinnoissa vaikuttavat kuitenkin lannoitus- ja satotasoon. Maitotuotos kasvaa ruokinnasta riippumatta lineaarisesti noin 110 kiloa vuodessa. Mikäli ruokinnassa tapahtuu muutoksia väkirehuvaltaiseen suun-taan, tuotos kasvaa kuitenkin tätä nopeammin, koska mallissa on mukana väki-rehun tuotosvaikutusta kuvaava funktio. Emakkojen porsastuotoksen oletetaan kasvavan lineaarisesti noin 0,24 porsasta vuodessa runsaaseen 20 vieroitettuun porsaaseen emakkoa kohti vuoteen 2006. Munatuotos munivaa kanaa kohti kasvaa 0,24 kiloa vuodessa.

2.3. Tulokset