Monikulttuurisen väkivaltatyön erityisasiantuntemuksen vaatimukset

Globalisaatio, yksilöllistyminen ja yksilöiden elämänhistoriat asettavat sosiaalialalla tehtäväl-le työltehtäväl-le erityisiä vaatimuksia. Väkivallalla voidaan nähdä otehtäväl-levan kulttuurisidonnaisia merki-tyksiä ja ilmenemismuotoja, jotka erilaisissa kulttuurioloissa saattavat jäädä huomioimatta.

Väkivaltaa kokeneet maahanmuuttajanaiset voivat kohdata monenlaisia vaikeuksia ja erita-hoista syrjintää hakiessaan apua väkivallasta selviytymiseen. Kielivaikeuksien, rasismin, kult-tuuristen uskomuksien, eristäytymisen ja maahanmuuttajastatuksen vaikutuksesta naisten

yh-18 teiskunnallinen asema on mahdollisesti heikko. Lisäksi avun saaminen voi henkilökohtaisten, rakenteellisten ja kulttuuristen esteiden takia vaikeutua. (Ks. Dasgupta 1998; Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005.)

Väkivallan uhrina olevien naisten etniseen taustaan on alettu kiinnittää huomiota vasta viime aikoina. Ilmiö huomioitiin ensimmäistä kertaa 1990-luvulla, jolloin maahanmuuttajien määrä kasvoi Suomessa. Tuolloin alkoi ilmestyä maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyviä tilastollisia tutkimuksia. 2000-luvulla on julkaistu muutamia oppaita, selvityksiä ja raportteja, joissa vähemmistöryhmiin kohdistuva väkivalta huomioidaan yhtenä väkivaltatyön osa-alueena. (Mm. Haarakangas ym. 2000; Ikäläinen ym. 2003; Kyllönen-Saarnio & Nurmi 2005; Allinen-Calderon ym. 2012.) Suomessa on ilmiön huomioimisen myötä rakennettu hankkeita ja projekteja, joiden tavoitteena on kehittää palveluita maahanmuuttajanaisiin koh-distuvan väkivallan ehkäisyyn. Maahanmuuttajanaisille kohdistettuja palveluita on kuitenkin edelleen hyvin vähän, eikä esimerkiksi kunnallisten peruspalveluiden katsota tarjoavan sel-laista asiantuntemusta ja erityistieto-taitoa, jota tarvittaisiin maahanmuuttajaryhmien kanssa työskentelyssä. (Riski 2009, 33.)

Merja Aniksen (2008, 41) mukaan monikulttuuristen oppaiden ja työkäytäntöjen luomisessa on pyritty parempaan ymmärrykseen maahanmuuttajien tilanteista ja työskentelyssä tarvitta-vista työmenetelmistä. Anis kuitenkin huomauttaa, että tarvitsisimme suomalaista maahan-muuttajia ja auttamisinstituutioita koskevaa tutkimusta, jossa huomioitaisiin ryhmän erityis-tarpeita palvelujärjestelmän ja työkäytäntöjen kehittämisessä. Maahanmuuttajien kanssa Suomessa tehtyä työtä tutkineista (Alitolppa-Niitamo ym. 2005; Pitkänen 2006; Anis 2008;

Hammar-Suutari 2009) monet ovat liittäneet työskentelyn avainkäsitteeksi joko monikulttuu-risen kompetenssin tai kulttuumonikulttuu-risensitiivisyyden, joilla molemmilla tarkoitetaan pelkistetysti työntekijän kykyä ymmärtää asiakkaan kulttuurisia arvoja ja velvoitteita.

Tämä asiantuntemuksen vaade näkyy myös ulkomaisissa maahanmuuttajanaisten kanssa teh-tävää parisuhdeväkivaltatyötä käsittelevissä tutkimuksissa. Ulkomaiset tutkimukset painotta-vat kulttuurista moninaisuutta tiedostavaa työorientaatiota lähtökohtana maahanmuuttajanais-ten parissa tehtävälle väkivaltatyölle. Tietyn etnisesti mielletyn ryhmän sisällä maahanmuutta-janaisia tutkineet painottavat enemmän kulttuurispesifejä työkäytäntöjä (Raj & Silverman 2002; Ben-Porat 2010), kun taas toiset tutkijat keskittyvät maahanmuuttajanaisten parisuhde-väkivaltaan liitettyihin yhteisiin kulttuurisiin tekijöihin ja painottavat kulttuurisensitiivistä

19 otetta työssä (Menjivar & Salcido 2002; Bent-Goodley 2005). Soydan ym. (1999, 160–161) tulkitsevat käsitteiden kuvastavan sosiaalityön keskustelussa tapahtunutta yleisempää muutos-ta. Etnosentrisestä, yhteiskunnassa vallitsevaa kulttuuria painottavasta työorientaatiosta ja tavoitteista on siirrytty kulttuurista moninaisuutta arvostavaan suuntaan, jossa erilaisuus pyri-tään ottamaan huomioon työkäytännöissä. Sosiaalityö, ja sen yhtenä osa-alueena monikulttuu-rinen väkivaltatyö, nähdään postmoderniin yhteiskuntaan ominaisella tavalla erojen kautta.

Suomalaisista tutkijoista Suvi Keskinen (2011b) on analysoinut, kuinka hyvinvoinnin ammat-tilaiset (poliisit, sosiaali-, turvakoti- ja projektityöntekijät) rakentavat puheessaan diskursseja kulttuurisista eroista, etnisyydestä ja maahanmuuttajaperheessä olevasta väkivallasta. Keski-nen määrittelee tutkimuksessaan kaksi toisistaan eroavaa puhetapaa: universalistisen ja kult-tuuristavan. Tutkimuksen mukaan työntekijät käyttävät kulttuuristavaa puhetapaa, joka raken-taa rotuun ja etnisyyteen perustuvia dikotomioita ja hierarkkisia näkökulmia. Samanlaisia tekijöitä ovat löytäneet muutamat ulkomaiset tutkijat, joiden mukaan parisuhdeväkivallan syiden liittäminen normatiivisesti kulttuurisiin eroihin estää näkemästä erilaisia interventio-strategioita (Sokoloff & Dupont 2005; Volpp 2005; Dasgupta 2007). Toisaalta Keskisen mu-kaan (2011b, 161–167) kulttuuri voidaan myös nähdä liukuvana ja muuttuvana käsitteenä, jolla luodaan eroja, muttei hierarkkisesti. Universalistisen diskurssin retoriikka perustuu sa-mankaltaisuudelle, joka toimii myös vastakkaisena puhetapana kulttuuristavalle puheelle.

Universalistinen puhe ei kuitenkaan saata huomioida yksilöiden erilaisia lähtökohtia, eikä heidän kokemuksiaan esimerkiksi rasismista. Tällöin luodaan homogenisoitua ja yksinkertais-tavaa kategorisointia ihmisistä samanlaisina.

Usein maahanmuuttajien kohtaamia sosiaalisia ongelmia selitetään kulttuuriin liittyvillä omi-naisuuksilla sekä epäonnistuneella kotoutumisella. Nämä tekijät voivat toki vaikuttaa syy-seuraus-suhteisiin, mutta eivät kerro yksilöllistä kokonaiskuvaa ihmisten elämäntilanteista.

Tällaisilla argumenteilla monikulttuurisen taustan omaavat ihmiset saatetaan nähdä vain ste-reotyyppisinä kulttuurinsa edustajina. Myös maahanmuuttajanaiset, jotka ovat kohdanneet parisuhdeväkivaltaa, saatetaan asettaa tiettyyn kategoriaan, jossa yhteiskunnalliset ja yksilölli-set käsitykyksilölli-set väkivallasta ja palveluiden tarjonnasta eivät vastaa asiakkaiden tarpeita. Toi-saalta samanaikaisesti on kritisoitu yhteiskuntamme tasa-arvostavaa järjestelmää, joka ei ky-kene vastaamaan vähemmistöryhmien erityistarpeisiin. (Ks. Ronkainen 2008; Keskinen 2011a; 2011b.) Maahanmuuttajanaisten kohtaama parisuhdeväkivalta kietoutuu niin

asiak-20 kaan yksilölliseen elämäntilanteeseen kuin myös siihen, miten ammattilaiset käsittävät pa-risuhdeväkivaltaa ja toteuttavat auttamistyötä.

Suvi Keskinen (2009) on kunniaväkivallasta julkaisemassaan artikkelissa kirjoittanut kulttuu-ristamisen ongelmallisuudesta. Suomalaista kunniaväkivaltakeskustelua on leimannut dis-kurssi, jossa maahanmuuttajien kohtaamaa väkivaltaa on yksinkertaistaen selitetty kulttuurilla ja kotoutumisongelmilla. Kunniaväkivallasta puhuttaessa on nähtävissä kulttuuristamiseen liittyviä vastakkainasetteluja ja yksinkertaistuksia, joita liitetään tietyistä maista tulleisiin maahanmuuttajiin. Nämä kulttuuriset selitysmallit ovat vakiintuneet keskusteluun, eikä vaih-toehtoisia tulkintoja ole juurikaan esitetty. Saatetaan puhua muun muassa kulttuurisista tör-mäyksistä, joiden avulla selitetään maahanmuuttajataustaisten tekemiä tekoja.

Keskinen (2009, 20–26) kritisoikin väkivaltaa selitettäessä kulttuurin näkemistä sisäisesti yh-tenäisenä ja muuttumattomana. Vaikka kulttuurilla on tekemistä väkivallan kanssa, olisi se nähtävä muuttuvana ja moninaisena. Termi ”kulttuuriset käsitykset” voisivat toimia vaihtoeh-tona monoliittiselle ajattelutavalle: kaikki eivät jaa saman maan, heimon tai uskonnon sisällä yhtä kulttuurista tapaa toimia. Postmodernissa maailmassa ihmisillä nähdään olevan mahdol-lisuuksia muuttaa ja muokata omia kulttuurisia käsityksiään. Mary Allenin (2011) mukaan väkivaltaan vaikuttavia kulttuurisia tekijöitä voitaisiin tutkia esimerkiksi sukupuoliroolien, perheen tiiviyden, perherakenteiden ja kollektivismin muutoksien mukaisesti ilman, että pu-huttaisiin kulttuureihin liitetyistä yleistyksistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa raportissa on todettu, että Suomessa tarvitaan monipuolisempaa kuvaa maahanmuuttajanaisiin kohdistuvasta parisuhdeväkivallasta, mikä toisi esille väkivaltaa kohdanneiden kokemusten erot ja yhteneväisyydet (Haarakangas ym.

2000). Feministisessä tutkimuksessa on esitelty muista parisuhdeväkivaltaa selittävistä mal-leista poikkeava intersektionaalisuuden käsite, joka viittaa tapaan huomioida erilaisia tekijöitä ihmisten elämässä. Käsite huomioi sukupuolen lisäksi esimerkiksi etnisen taustan, ihonvärin, uskonnon, kansalaisuuden, luokan, sosioekonomisen aseman, iän ja fyysisen toimintakyvyn.

(Martikainen & Tiilikainen 2007, 20.)

Keskisen (2009, 18–26; 2011b, 164–165) ja Allenin (2011, 3) tutkimuksissa on paljon samaa kuin feministisessä tutkimusperinteessä käytetyssä intersektionaalisuuden selitysmallissa.

Molempien tutkimusten mukaan väkivaltatyötä maahanmuuttajanaisten kanssa tekevien tulisi

21 huomioida kulttuurinen kompetenssi, mutta kuitenkin arvioida tilannetta yksilön omasta kon-tekstista. Kulttuuriin vaikuttaa useampia tilannetta määrittäviä psyko-sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa väkivallan kokemisen riskiin ilman, että yksilön etnisyys nähdään yksinään väkivaltaa selittävänä tekijänä.

22

3 TUTKIMUKSEN MENETELMÄLLISET RATKAISUT

Aineisto tutkimukseeni on kerätty teemahaastatteluilla, jonka etuna voidaan pitää tiedonhan-kinnan kohdentamista tiettyihin aihealueisiin ja tiedon syvempään sekä selvempään käsittele-miseen. Tämä on haastatteluiden toteuttamisen vahvuus varsinkin, jos tutkimusaiheesta on etukäteen vähän tietoa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 34–35.) Yhdeksällä yksilöhaastattelulla olen pyrkinyt saamaan monipuolisen ja rikkaan kuvan työntekijöiden käsityksistä. Käsitykset ovat tutkimuskohteena melko pysyviä, kielellisesti ja sosiaalisesti rakentuneita merkityksiä, jotka saattavat olla osittain myös tiedostamattomia. (Moilanen & Räihä 2001, 52–53.)

Aikaisempi tutkimus osoittaa sen, kuinka erilaisia selitysmalleja parisuhdeväkivallasta on rakennettu (Peltoniemi 1984; Nyqvist 2001; Ojuri 2004). Väkivaltatyö näyttää määrittyvän eri tavoin riippuen siitä, kuinka väkivaltaa perheiden tai parisuhteen sisällä on milloinkin määri-telty. Tavoitteenani on kehysanalyyttisia keinoja soveltaen löytää monitulkintaisesta ilmiöstä rakennettuja vakiintuneita ajattelu- ja toimintatapoja, joiden avulla työntekijät käsittävät maa-hanmuuttajanaisiin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa sekä selviytymistä tukevaa työtä. Luvus-sa esittelen niin aineistonkeruuseen kuin myös analyysimenetelmällisiin valintoihini liittyviä tutkimuksellisia ratkaisuja sekä pohdin tekemiäni valintoja tutkimuseettisestä näkökulmasta.

Lisäksi avaan luvussa tieteellisenä orientaationa olevaa sosiaalista konstruktionismia ja tar-kastelen tutkimuksen luotettavuuden arviointia.