Tutkielmani teoreettinen viitekehys rakentuu moniammatillisen asiantuntijuuden käsitteen ympärille. Moniammatilliseen asiantuntijuuteen liittyviä keskeisiä käsitteitä ovat jaettu asi-antuntijuus ja moniammatillinen yhteistyö. Asiantuntijuutta on tutkimuksissa tarkasteltu monenlaisista näkökulmista käsin ja määritelty eri tavoin. Tutkielmani fokus on professioi-den välisessä moniammatillisessa asiantuntijuudessa ja erityisesti siinä, miten se tulee nä-kyväksi asiakirjateksteissä. Muut asiantuntijuuden lajit kuten esimerkiksi kokemusasian-tuntijuus jäävät tarkasteluni ulkopuolelle. Tutkielmassani näen moniammatillisen yhteis-työn välineenä ja työtapana lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuudessa ole-vien nuorten auttamistyössä. Isoherranen (2008, 34) on määritellyt sosiaali- ja terveysalalla tehtävää moniammatillista yhteistyötä kuvaamalla sitä asiakas-/potilaslähtöiseksi työsken-telyksi, jossa huomiota kiinnitetään potilaan elämän kokonaisuuteen sekä hänen hoitopol-kuunsa. Eri asiantuntijoiden tiedot ja taidot kootaan yhteen yhteisessä tiedonkäsittelyssä.
Asiakkaan/potilaan tilanteesta, ongelmien ratkaisuista ja tarvittavista toimenpiteistä raken-netaan tapauskohtainen tavoite ja yhteinen käsitys. Eri toimijat sopivat yhdessä toimintape-riaatteista, joiden mukaan tiedon kokoaminen yhteen toteutetaan.
Launiksen (1994, 6) mukaan asiantuntijuuden eri määritelmille on kuitenkin yhteistä eri-tyisosaamisen korostaminen. Asiantuntijuudella voidaan katsoa olevan sekä vertikaalinen eli yksilöllinen että horisontaalinen eli kollektiivinen ulottuvuus. Perinteisesti asiantunti-juutta on tarkastelu yksilöasiantuntijuuden näkökulmasta, vertikaalisesta ulottuvuudesta.
Vertikaalisessa asiantuntijuudessa korostuvat yksilön tiedollinen ja taidollinen osaaminen
sekä hänen persoonalliset ominaisuutensa. (Launis 1997, 122–123.) Vertikaaliseen asian-tuntijuuteen liittyy profession käsite, jolla viitataan ammattikuntiin, joiden edustajat sovel-tavat työssään erikoistunutta tieteellistä tietoa. Professionaalinen asiantuntijatyö on tieteen soveltamista käytännön kentällä. Työn kohdetta hahmotetaan ja jäsennetään abstraktien teorioiden ja systemaattisten mallien pohjalta. Professiot perustuvat koulutukseen ja tutkin-toon, joten asiantuntijuus on organisoitunut ammatilliseksi monopoliksi. (Konttinen 2007, 48–52.)
Yhteiskunnan ongelmien monimutkaistuminen ja yhteen kietoutuminen sekä ongelmien keskinäisten yhteyksien muuttuminen yhä vaikeammin näkyviksi asettavat haasteita perin-teiselle erikoistuneelle ja kapea-alaiselle professionaaliselle asiantuntijuudelle (Launis 1997, 122). Pohjolan (1999, 110) mukaan moniammatillinen työskentely, yhteistoiminta, tiimityö ja verkostot ovat jo 1990-luvulla nousseet hyvinvointipalveluiden avainkäsitteiksi.
Niiden kautta on pyritty hakemaan sektoroituneeseen palvelujärjestelmään joustavuutta ja moniulotteisuutta. Ammatillista työtä pyritään vahvistamaan yhdistämällä erilaista asian-tuntemusta. Tavoitteena on myös asiakaspalvelun laadun parantaminen tuomalla yhteen eri ammattien ja organisaatioiden osaamista. Asiantuntijatyössä ei ole enää mahdollista pysy-tellä ainoastaan perinteisillä tieteenalakohtaisesti rakentuneilla asiantuntemuksen reviireillä vaan asiantuntijatyöltä edellytetään rajojen ylittämistä. Horisontaalisen asiantuntijuuden käsite tarjoaa laajemman ja monipuolisemman näkökulman asiantuntijuuteen. Horisontaa-linen asiantuntijuus rakentuu vuorovaikutuksen ja yhteistyön kautta. (Launis 1997, 122–
125.)
Vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön perustuvasta asiantuntijuudesta käytetään kotimaisessa tutkimuskirjallisuudessa käsitteitä ositettu asiantuntijuus, jaettu asiantuntijuus, kollektiivi-nen asiantuntijuus ja yhteistoiminnallikollektiivi-nen asiantuntijuus (Launis 1994; Pohjola 1999, 110–
128; Lehtinen & Palonen 2007; Hakkarainen, Lallimo & Toikka 2012). Näiden käsitteiden voidaan katsoa viittaavaan samaan asiaan, ja tutkielmassani käytän selkeyden ja johdon-mukaisuuden vuoksi jaetun asiantuntijuuden käsitettä. Hakkarainen ym. (2012) kuvaavat jaetun asiantuntijuuden käsitteellä asiantuntijuutta, jossa yhdistyvät yksilölliset, yhteisölli-set ja verkostoituneet ulottuvuudet. Heidän mukaansa yhtenäinen kokonaiskuva asiantunti-juudesta edellyttää tarkastelua sekä yksilöllisenä tiedonhankintana, kulttuuriin osallistumi-sena että yhteisöllisenä tiedonluomiosallistumi-sena. Lehtisen & Palosen (2007, 116) mukaan jaettu
asiantuntijuus tarkoittaa useamman henkilön ja ympäristön hallitseman osaamisen yhdistel-mää.
Jaettuun asiantuntijuuteen kuuluu olennaisena osana moniammatillisuus, jossa pyrkimyk-senä on kehittää asiantuntijuutta yhdistämällä erilaista asiantuntemusta (Launis 1997, 125).
Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa eri tieteenaloja integroivaa moniammatillista toi-mintaa kuvataan termeillä monitieteisyys (multidisciplinary), tieteidenvälisyys (interdiscip-linary) ja poikkitieteellisyys (trans/crossdiscip(interdiscip-linary). Monitieteisessä tutkimuksessa tieteet ovat rinnakkain, eikä tieteenalojen välillä ole vuorovaikutusta. Tieteidenvälisyydessä tie-teenalat tuodaan tutkimusprosessissa yhteen ja niiden väliset rajat hämärtyvät. Käytössä ovat usean tieteenalan käsitteet, näkökulmat, teoriat ja menetelmät. Poikkitieteisyys puo-lestaan on tutkimuksessa yhteistyömuoto, joka luo uusia metodologisia ja teoreettisia viite-kehyksiä. (Klein 2010, 1–22.) Käytännön kentän moniammatillista työskentelyä kuvataan erilaisilla näistä termeistä johdetuilla käsitteillä. Tässä tutkielmassa huomio on organisaa-tioiden välisessä yhteistyössä, johon viitataan kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa termeillä inter-organizational collaboration (Palinkas ym. 2012), interagency/inter-agency collaboration (Darlington & Feeney 2008; McLean 2012), cross-institutional cooperation (Mack ym. 2017) ja multi-agency working (Golding 2010).
Moniammatilliseen asiantuntijuuteen liitetään osaamista, jossa luodaan uutta yhdessä tois-ten asiantuntijoiden kanssa. Moniammatillisen työryhmän tuottamat ratkaisumallit syntyvät erilaisuutta hyödyntäen ja erilaista osaamista täydentäen. (Isoherranen 2005, 21–22, 161.) Sarja (2011, 96) toteaa yhteisesti jaetun tietämyksen muotoutumisessa ensisijaista olevan eri asemassa olevien osapuolten kyky liikkua rajapinnoilla, kohdata erilaisuutta ja ylittää oman kulttuurinsa rajoja. Moniammatillisessa työskentelyssä yksittäisten asiantuntijoiden työstä tulee julkista ja näkyvää. Neuvottomuus ja osaamattomuus vaikeissa tilanteissa sekä työhön kätketyt salaisuudet tulevat muiden arvioitavaksi. (Pohjola 1999, 110.) Edellä vii-tattuja tutkijoita mukaillen tarkoitan moniammatillisella yhteistyöllä tutkielmassani eri toi-mijoiden asiantuntijuuden, osaamisen ja resurssien yhteensovittamista sekä työskentelyä yhteisen tavoitteen ja päämäärän hyväksi. Yhteistyössä jaettu toimijuus ei tarkoita pelkäs-tään tietojen vaihtamista, vaan eri osapuolet rakentavat yhteisen, kokonaisvaltaisen ym-märryksen tilanteesta ja sitoutuvat toimimaan yhdessä määritellyn päämäärän saavutta-miseksi.
Moniammatillisuus merkitsee erilaisten todellisuuksien ja kielten yhteensovittamista. Am-mattilaiset tuovat kukin mukanaan yhteistyöprosessiin erilaiset ammatilliset kulttuurit, kie-let, roolit ja velvollisuudet. Eri ammattien orientaatioista käsin yhteistyön horisontit piirty-vät eri suunnista, ja samaan ilmiöön tuotetaan monta eri näkökulmaa. Tämä on moniamma-tillisen työskentelyn voimavara mutta haasteeksi muodostuu erilaisten todellisuuksien tul-kintojen ymmärtäminen. Moniammatillisen yhteistyön kriittinen kohta ovat erilaiset am-mattikielet ja erilaiset ilmiöiden tulkinnat. Amam-mattikielet muodostavat erilaisia virastokie-len murteita, joissa tulevat näkyväksi erot ammatillisissa ideologioissa ja orientaatioissa.
Eri asiantuntijat puhuvat samasta ilmiöstä, mutta sen tulkinta ja sitä kuvaava kieli ovat eri-laisia. (Pohjola 1999, 112, 120; Golding 2010, 582; Palinkas ym. 2012, 74) Van den Steene ym. (2018) korostavat menestyksellinen moniorganisatorinen yhteistyön edellyttävän arvo-jen kirkastamista sekä yhteisen toimintafilosofian ja tavoitteiden muodostamista. Heidän mukaansa eri organisaatioiden toisistaan poikkeavat tavoitteet ja näkemykset asiakkaan on-gelmista muodostavat suurimman esteen lasten ja nuorten moniammatilliselle auttamis-työlle.