Milloin vahinko on aiheutettu työssä

tämättä tarvitse tapahtua työpaikalla eikä työaikana. Toisaalta vahingon ei voida katsoa ai-heutuneen työssä pelkästään sillä perusteella, että se on tapahtunut työpaikalla.¹²⁴ HE:ssä todetaan esimerkiksi, että korvausvastuu voi syntyä, mikäli työntekijä työtä tehdessään ai-heuttaa palovahingon polttamalla varomattomasti tupakkaa.¹²⁵

Vaikka VahL:n esitöissä todetaan, että eräissä tapauksissa työmatkalla tai matkalla työpai-kalta toiselle aiheutettu vahinko olisi katsottavissa työssä aiheutettujen vahinkojen piiriin, ei työntekijän pääsääntöisesti voida katsoa työmatkallaan olevan enää työssä. Työntekijän toi-minta ei ole enää työmatkalla työnantajan hyväksi luettavaa taloudellista toitoi-mintaa, eikä työnantaja sen vuoksi vastaa työmatkalla aiheutetusta vahingosta.¹²⁶ Kuitenkin mikäli työn-antaja pyytää työntekijää työmatkallaan toimittamaan työntyön-antajan asian, on työntekijä työ-matkalla asiaa toimittaessaan vielä työssä. Kun työnantajan määräämä työ on tehty loppuun ja työntekijä sen jälkeen siirtyy omalle kotimatkalleen, työnteko on päättynyt ja matka on tästä eteenpäin sellaista matkaa, jonka aikana aiheutetuista vahingoista työnantajalla ei ole korvausvastuuta.¹²⁷

Lakisääteisellä tauolla aiheutetun vahingon osalta tilanne on työmatkaa ongelmallisempi.

Saarnilehto lähtee siitä lähtökohdasta, että mikäli työntekijä aiheuttaa vahingon tauolla, työnantaja ei yleensä vastaa aiheutuneesta vahingosta isännänvastuun nojalla. Poikkeuksen muodostavat Saarnilehdon mukaan vain sellaiset tapaukset, joissa kyseessä on nimenomaan työntekemiseen liittyvä tyypillinen riski, joka toteutuu tauon aikana.¹²⁸ Kyseistä tulkintaa tukee myös työoikeuden näkökanta, jonka mukaan tauot eivät ole työaikaa, jos työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta.¹²⁹ Kyseisestä lähtökohdasta on kuitenkin työoikeu-dessa poikettu, mikäli työehtosopimuksissa on yleisesti sovittu, että kahvitauot luetaan työ-aikaan, vaikka työntekijä saisikin poistua työpaikalta.¹³⁰

Työssä ja työaikana eivät myöskään ole olleet rinnasteisia termejä isännänvastuun kannalta korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä. Tästä esimerkkinä toimii korkeimman oikeuden

124 Äimälä – Kärkkäinen 2017, s. 643.

125 HE 187/1973 vp, s. 16.

126 Saarnilehto 2007, s. 84.

127 Saarnilehto 2007, s. 85.

128 Saarnilehto 2007, s. 86.

129 Hietala – Kaivanto 2014, s. 54.

130 Hietala – Kaivanto 2014, s. 54.

ratkaisu KKO 1978 II 121. Kyseisessä korkeimman oikeuden ratkaisussa työntekijä, joka oli loukkaantunut työpaikalla leikkiessään, ei katsottu saaneen vammaansa työssä eikä työstä johtuvissa olosuhteissa. Niinpä KKO katsoi, että työnantaja ei ollut kyseisessä tapauksessa korvausvelvollinen työntekijälle aiheutuneesta vahingosta, vaikka kyseinen vahinko olikin sattunut työaikana ja työpaikalla.

Myös etätyö aiheuttaa omat ongelmansa vahingon korvaamisen osalta. Etätyö tarkoittaa työtä, jota tehdään työnantajan kiinteiden toimitilojen ulkopuolella työnsisällöstä riippu-matta.¹³¹ Etätyönä pidetään siten työtä, jota tehdään joko osittain kotona tai sitten työnanta-jan eri toimipisteissä tai mahdollisesti työkohteissa asiakkaan luona tai matkoilla.¹³² VahL:ssa tai sen esitöissä ei edellytetä, että vahingon korvattavuus edellyttäisi vahingon sat-tumista työpaikalla. Arti on katsonut, että työnantaja voi joutua vahingonkorvausvastuuseen vahingosta, joka on aiheutettu varsinaisen työpaikan ulkopuolella. Työnantajan vastuu edel-lyttää tällöin, että vahinko on yhteydessä annettuun suoritustehtävään.¹³³

Työssä määritelmän läpikäymisen jälkeen voisi todeta isännänvastuun aktualisoivan työn-teon määritelmän konkretisoituvan kahden edellytyksen täyttymiseen. 1) Vahingon tulee olla aiheutettu työsuorituksen yhteydessä työaikana. 2) Työnsuorittajan toiminta ei saa li-säksi olennaisesti poiketa siitä, mitä kysymyksessä olevan luonteisessa työssä yleensä voi-daan ottaa lukuun.

Kun isännänvastuun aktualisoituminen on saatu kiteytettyä kyseisten kahden kriteerin täyt-tymiseen työnteon osalta, nousee esiin vielä kysymykset siitä, mikä on työaikaa ja mikä työnsuorittajan työsuhteeseen kuuluvaa toimintaa? Työaikalaki (1996/605) tarjoaa osaltaan vastauksen työajan määrittelyyn. Työaikalain 4 §:n mukaan työajaksi luetaan työhön käy-tetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytet-tävissä. Kuten aikaisemmin todettu päivittäisiä lepoaikoja ei lueta työaikaan, mikäli työnte-kijä saa näinä aikoina esteettömästi poistua työpaikalta. Myöskään matkaan käytettyä aikaa ei lähtökohtaisesti lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena.

131 Paanetoja 2016, s. 13.

132 Hietala – Kaivanto 2014, s. 28.

133 Arti 1981, s. 144.

Työoikeudellisessa kirjallisuudessa on myös määritelty työntekijän työaikaa, joka työnteon piirteiden perusteella voi vaihdella työntekijöittäin. Kairisen mukaan työaikaa on ensinnäkin työhön käytetty aika. Työhön käytetty aika käsittää ajan, jolloin työntekijä tekee varsinaista työsopimuksen mukaista työtään ja siihen välittömästi liittyviä toimintoja. Työhön käytetyn ajan osalta voidaan todeta, ettei ole merkitystä sillä missä työskentely tapahtuu.¹³⁴ Työaika-lakia koskevan HE:n mukaan säännöllisen työajan tulee olla kuitenkin ennalta määrätty.¹³⁵

Työnsuorittajan työsuhteeseen kuuluva toiminta on puolestaan työsopimuskohtaista ja on vapaasti työntekijän ja työnantajan välisesti sovittavissa. Olosuhteet joiden on vallittava, jotta vahinko katsottaisiin aiheutetuksi työnantajan toiminnassa tai työssä vaihtelevat suu-resti, eikä yksinkertaisella säännöllä voida ilmaista niitä vähimmäisseikkoja, joihin ”työssä”

vaatimus viittaa. Oikeuskäytännössä ratkaistavaksi lopulta jää, miten on suhtauduttava nii-hin rajatapauksiin, joita käytännön elämässä tulee esiintymään harkittaessa, onko vanii-hinko aiheutettu pykälässä tarkoitetussa työssä.¹³⁶

Rajatessa työnantajan toiminnan tai työn piiriä on lähtökohtana kuitenkin pidettävä sään-nöksen päätavoitetta, joka on pyrkimys turvata vahingon kärsineelle korvaus vahingosta, johon tällainen toiminta tai työ saattaa johtaa. Sanotusta seuraa, että säännöstä tulisi soveltaa pikemmin väljästi kuin suppeasti, koska muuten ne edut, joiden turvaamiseen säännöksellä pyritään, helposti jäisivät riittävää suojaa vaille. Huomattavaa on myös työnantajan mahdol-lisuus turvata itsensä työntekijän tuottamukseen perustuvan korvausvelvollisuuden peittä-vällä vastuuvakuutuksella.¹³⁷ Kyseinen kaltaisen vakuutuksen ottamisen mahdollisuus usein puuttuu työntekijältä.

Kyseisten kolmen edellytyksen on siis yhtäaikaisesti täytyttävä työntekijän toiminnan osalta, jotta ensimmäinen tutkielmani käsittelemistä vastuun muodoista aktualisoituisi ja työnantaja joutuisi vastuuseen työntekijän aiheuttamasta vahingosta. Mikäli yksikin VahL:n 3:1:n edel-lytyksistä jää täyttymättä aiheutuneen vahingon osalta, ei työnantaja ole velvollinen korvaa-maan aiheutunutta vahinkoa isännänvastuun perusteella. Mikäli kyseiset edellytykset kui-tenkin täyttyvät ja työnantaja joutuu vastuuseen työntekijänsä aiheuttamasta vahingosta,

134 Kairinen 2013, s. 408.

135 HE 34/1996 vp, s. 5.

136 Lainvalmistelukunnan julkaisuja N:o 3, 1970, s. 20-21.

137 Lainvalmistelukunnan julkaisuja N:o 3, 1970, s. 20-21.

edellyttää korvausvastuun lopullinen määrittäminen työntekijän ja työnantajan välillä, pe-rehtymistä työntekijän korvausvastuuseen sekä vastuun lopulliseen kanavoitumiseen. Työn-tekijän aiheuttaman vahingon korvausvastuu ei täten jää ainoastaan työnantajan harteille, vaan työntekijä joutuu myös itse mahdollisesti vastaamaan aiheuttamastaan vahingosta. Ky-seiseen työntekijän vastuuta koskevaan sääntelyyn perehdyn seuraavassa luvussa.