Miia: Alkoholi avaa kielenkannat, mutta entä jos ei juo?

Miian kertomuksissa toimijana ja nuorena hoivaajana oleminen kietoutuu lapsuudessa ja nuoruudessa äidin alkoholin käytön ympärille. Miialla ei omien sanojensa mukaisesti ollut mitään erityisiä lisätehtäviä tai toiminnallisia vastuita kotona äidin sairaudesta johtuen, vaan kuvauksissa ilmi käyvä huolehtiminen on päihtyneen äidin valvomista ja erityisesti tämän huolien kuuntelua. Miian kertomuksista välittyy lukijalle kuva, ettei hän itse ole halukas kuuntelemaan äidin humalaista vuodatusta. Tulkintamme mukaan Miia positioituu vallitsevan kotiympäristön toiminnan kohteeksi. Kotoa poismuuttaneet isommat veljet ja isän työ toisella paikkakunnalla eivät jätä äidin puheiden kuulijaksi kuin Miian. Miian kertomuksissa esiin nouseva pakokeino ahdistavasta kotitilanteesta ovat kirjojen ja pelien tuomat toisenlaiset maailmat. Vasta jatko-opinnoissa ollessaan Miia on ryhtynyt kertomaan kotitilanteestaan myös kavereilleen, ottaen siten itsenäisen toimijan roolin.

Kuvatessaan lapsuuden ja nuoruuden kotiympäristöään Miia tuo esiin vastuita, joita hänelle vääjäämättä lankeaa. Lapsuuden ja nuoruuden arkea ja kotia kuvataan Miian kertomuksissa ympäristönä, jossa elävät kaksin äiti ja tytär – sekä elämää sävyttävä äidin alkoholismi. Tilanne ei siinä, eletyssä hetkessä, tule Miian kertomuksessa esiin huolta herättävänä, vaan vaikutukset ovat tulleet ilmi vasta myöhemmin. Äidin toimintakyky näyttäytyy Miian lapsuuden arjen kuvauksissa kohtalaisen hyvänä, sillä hänelle ei äidin alkoholismin vuoksi ole kuitenkaan langennut ylimääräisiä kotitöitä.

”Tatu on ollu jo pois kotoo jo pitkän aikaa ja sitte jossai vaiheessa Laurikin muutti sitten opiskelemaan ni sit mä oon ollu siellä periaatteessa yksin lapsena ja sitte isä on ollu viikot niinku töissä nii sitte jos äiti o ollu viikolla baarissa nii sitte se on saattanu olla niinku sillee että minä oon sitte ollu siellä yksin niinku sitte kuuntelemassa häne juttujaa.. ja tota.. sit se ei se on ehkä.. sitte nytte jotenki.. ruennu miettimää että onko se sitte vaikuttanu asioihin se että sitte o joutunu nuorempana kuuntelemaa asioita joita ei ehkä ois halunnu kuunnella..”

”Ku ei se ei mun oo silleen tarvinnu ku se ei oo semmosta kokoaikasta ja äiti kyllä hoitaa niitä hommia siellä ihan niinku silleen että ei se oo tuonu mulle mitään ylimääräsiä velvotteita silleen”

Miia kuvaa toiminnan kohteena olemista lapsuudessaan ja nuoruudessaan tilanteina, joihin hän joutuu reagoimaan. Nämä tilanteet herättävät kertomuksien mukaan Miiassa ahdistusta.

Erityisesti äidin voimakkaasta päihtymystilasta aiheutunut toimintakyvyttömyys sekä

väistämätön äidin humalaisen puheen kuuntelu esiintyvät Miian kertomuksissa vastenmielisenä toiminnan kohteena olemisena.

”Yks tapahtu ainaki yläasteella (…) äiti oli justiisa pubiin menny ja sitte tuli keskellä yötä ja sitte hän ei päässy sisään ni sitte hän joutu minut herättämää ja sitte se o ollu jotenki kauheen ahistava kokemus mulle sitte että ku hän tulee sieltä nii jotenki nii humalassa ettei pääse ees sisään ite..”

”mää aina sitä niinku vähä kuulostelen jos.. koska aika ussein ku hän on ollu vaikka pubissa ni sitten mää saatan herätä joko mä herään siihen ku hän tulee kotiin tai mä oon vielä kuitenki hereillä.. nii sitte mä aina vähä kuulostelen että niinku.. pääseekö hän nukkumaa..”

”hän (Miian äiti) ois tappanu ittesä ja hän tosiaan on puhunu siitä että häne ois pitäny kuolla ku hää oli viisky- viimestää siinä vaiheessa ku hän oli viiskytäkuus..(..) ja ne on tosi ahistavia kokemuksia mun mielestä.. että ku tuntuu siltä että kun mä en haluais kuunnella näitä juttuja”

Kouluun ja vapaa-aikaan liittyvä toiminta nuoruudessa on Miian kuvauksissa yksinäisyyden kokemuksen värittämää; yläkouluun siirtymisen myötä ystävät ovat vähentyneet, eikä harrastuksiakaan juuri ole. Arki on Miian kertomuksissa varsin yksitoikkoista ja kouluun keskittyvää. Tätä kuvataan sekä hyvänä että huonona asiana. Koulussa menestyminen tuo kertomuksissa esiin Miian taipumuksen perfektionismiin ja sen aiheuttamat paineet, toisaalta koulumenestyksen kautta voi kokea positiivisia tunteita. Aktiivisena toimijuutena Miian kertomuksissa voidaan nähdä hakeutuminen kirjojen ja pelien kautta erilaisiin mielikuvitusmaailmoihin.

”Mut sitte yläasteella lukiossa miulla väheni kaverit et mä olin aika yksinäinen.. yläaste lukio ni sitte se oli sitä et mä menin kouluun mä tulin kotiin ja siinä oli miun päivä.. että ku ei ollu mitää harrastuksiakaa..”

”Mä tykkään lukee ja niinkun pelata pelejä et semmonen niinku että pääsee johonki toiseen maailmaan nii se on niinku mun mielestä aina kiva.... no se yläasteaika oli varsinki semmosta että se oli.. niinku sillee yksinäistä ja se oli vähä vaikeaa aikaa nii ei sillo se oli vähä.. ankeeta aikaa sillo.. no tämmöset ehkä sitten niinku joku että jos koulussa meni hyvi nii se.. mut toisaalta siinäki oli se kolikon kääntöpuoli et mä olin hirvee perfektionisti yläasteella varsinki.. nii sitte se oli kanssa kauhee paine.. ja kun ei sillon ollu kavereita joitten kanssa olisi ollut voinut kokea mitään ilonhetkiä sillon justiisa yläaste lukio.. että ne on ollu just tämmösiä niinku että mielikuvitusmaailmat tai niinku tämmöset että pääsee vähä jonnekki muualle niinku sitte kirjojen tai tämmösen kautta”

Ulkopuolisen avun vastaanottajana Miia kertoo olleensa yläkoulussa käydessään koulupsykologilla. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan Miian mukaan noussut esiin tilanne kotona, vaan avun hakemisen syynä olivat koulupaineet. Muunlaista ulkopuolista apua Miia ei kerro

nuorena hoivaajana saaneensa. Vasta korkeakouluopintoihin siirtyessään Miia kuvaa kääntyneensä ongelmatilanteissa ystävien puoleen.

”Ainoo minkä et mä kävin joskus sen perfektionismin takia mää kävin kyllä niinkun pari kertaa psykologilla sillo joskus yläasteella mutta.. seki ei se sillon niinkun ei en mää näistä puhunu sillo”

”mää soitin kaverille sen jälkeen tai siinä kun mulla oli se tilanne päällä ku tai niinku se tunnetila päällä et mä aattelin että nyt pittää kyllä jollekki saaha.. mutta ei niinku silleen niinku hirveesti oo kuitenkaan niinku ollu niinku että lähinnä sitten nytten myöhemmällä iällä kavereille enemmän ehkä puhunu”

Nykyhetkessä toimijuutta ja toiminnan kohteena olemista tarkastellessaan Miia tulkintamme mukaan neuvottelee kertomuksissaan erilaisten vaikutusten merkitystä nykyiseen minäänsä.

Kodin ja koulun ulkoiset puitteet ovat tehneet hänestä yksinäisen, mutta toisaalta hän kertoo olevansa perusluonteeltaan yksin viihtyvä introvertti.

”mä en oikee osaa sitte ehkä aina eritellä että mitkä asiat johtuu siitä että niinkun on ollu tämmöstä alkoholin käyttöä ja mitkä johtuu siitä että on ollu vähä ala-asteella pikkasen koulukiusattu ja et oon ollu yksinäine että mä en oikei osaa eritellä että mikä mistä johtuu mikäkin..”

“kuitenkin sillai introverttinä ihmisenä nii kyllä mä tykkäänki olla yksin että..”

Lapsuuden ja nuoruuden perheen alkoholin värittämä arki on vaikuttanut Miian kertomusten mukaan hänen tapaansa keskustella ongelmista sekä tuntea läheisyyttä. Alkoholista nykyisin täysin pidättäytyvä Miia kuvaa paradoksaalisesti puhumattomuuden ja päihteiden välistä, lapsuudesta opittua toimintamallia: tunteista ei voi puhua ilman päihtymystä, ja koska Miia ei käytä alkoholia, ei hän kertomansa mukaan myöskään voi keskustella ongelmistaan tai osoittaa läheisyyttä kenellekään.

”kotoa saanut sen kuvan että ongelmista ja tärkeistä asioista puhutaan sillon ku ollaan humalassa ja sitte ku minä en itse ole ikinä humalassa nii mä oon sillee no enhän minä näistä asioista voi puhua.. (…)meijän perheessä on niinkun silleen että mä oon kaks kertaa kuullu mulle sanottavan että minua rakastetaan kotona ja se on ollu molemmat kerrat on ollu silleen että äiti on ollut humalassa.. (…) läheisyyden tunteet on minulle vaikeita..”

Miian kertomuksissa nuoren hoivaajan identiteetti rakentuu tulkintamme mukaan alkoholin määrittelemässä kotiympäristössä toiminnan kohteena olemisen, omana toimijuutena mielikuvitusmaailmaan pakenemisen sekä koulumenestyksen tavoittelun ympärille. Aktiivinen oma toimijuus on kuvauksissa varsin vähäistä lapsuudessa ja nuoruudessa.

Korkeakouluopintojen myötä Miian oma toimijuus lisääntyy. Toisaalta lapsuuden ja nuoruuden opitut toimintamallit ohjaavat edelleen jossain määrin tätä itsenäistä toimijuutta, eivätkä vain myönteisesti: etenkin tunne-elämään liittyvät toimintamallit aiheuttavat Miialle yksinäisyyttä.