Media kirkkoa tukevana toimijana

Aineistossa media näyttäytyi kirkkoa tukevana toimijana. Median kautta kirkko oli läsnä yhteiskunnassa kun se näkyi julkisessa tilassa median välityksellä.

Toisaalta kirkko tavoitti median kautta laajasti jäseniä, jotka eivät osallistuneet aktiivisesti kirkon toimintaan. Media näyttäytyi myös kirkon profiilia

yhteiskunnassa kohottavana ja luovana tekijänä.

Piispojen haastatteluiden perusteella media tuo kirkon näkyväksi yhteiskunnassa. Ilman median tarjoamaan julkisuutta, kirkko ei näkyisi yhteiskunnassa samalla tavoin, sillä nykyinen todellisuus on medioitunutta.²¹⁹

Minusta se on erittäin tärkeää. Jos kirkko puuttuu julkisuudesta, puhutaan sitten vaikka televisiosta, radiosta tai printtimediasta. Niin sitten kirkko puuttuu sieltä, niin sanotusti keskeltä kylää. Kirkkorakennus ei ole enää keskellä kylää, mutta se kirkon sanoma on keskellä kylää, keskellä korttelia. kaupunkia, lähiötä silloin jos me olemme julkisuudessa.

Lainauksessa piispa kiteyttää median merkityksen kirkolle aineistossa. Piispojen haastatteluiden perusteella media tuo kirkon näkyväksi yhteiskunnan julkiseen tilaan. Uskontojen vaikutuskyky on nykyään riippuvaista uskonnollisten ryhmien toimimisesta mediassa ja median kanssa.²²⁰ Kirkko näkyy ja vaikuttaa aineistossa median välityksellä.

218 Moberg & Sjö 2012, 88.

219 Sumiala 2010.

220 Hjarvard 2011, 122; Hoover 2011, 612; Lövheim 2011, 164.

Kirkko näyttäytyi aineistossa hyvin luontevana osana mediamaisemaa ja vaikutti siltä, että piispoille kirkon näkyminen mediassa oli luontevaa jatkumoa kirkon ja median välisessä suhteessa. Pohjoismaissa onkin hyvin tyypillistä, että kristinusko ja tätä kautta kirkko näytetään median kautta luonnollisena osana julkista elämää.²²¹

Toisaalta Hjarvard huomioi myös, että pohjoismaalaiselle medialle on tyypillistä olla hyvin erillinen muista instituutioista ja käsitellä yhteiskunnan eri instituutioita hyvin tasavertaisesti tekemättä eroa uskonnollisten ja

ei-uskonnollisten instituutioiden välille.²²² Tätä piispat kuvasivat haastatteluissa, kun kertoivat kirkon näkyvän mediassa hyvin totuudenmukaisena. Aineistossa

piispojen lähtökohtana oli, että media käsitteli kirkkoa samalla tavoin kuin muitakin yhteiskunnan toimijoita. Piispat kertoivatkin haastatteluissa, etteivät odottaneet minkäänlaista erityiskohtelua median taholta, vaan kirkkoa tuli käsitellä kuten muitakin yhteiskunnan instituutioita. Aineistosta nousi esille selkeästi edellä kuvattu tyypillinen pohjoismaalainen media, joka kuvaa ja käsittelee yhteiskunnan eri tahoja hyvin tasa-arvoisesti:

No totta kai media suhtautuu kirkkoon samalla tavoin kuin muihinkin yhteisöihin ja instituutioihin. Ja nostaa aina silloin asioita esille, jotka jotenkin poikkeaa siitä arkisesta elämästä tai muuten nousee esille. On ne sitten ongelmia jossakin yksittäisessä

seurakunnassa tai keskeisiä kiistakysymyksiä, jossa ollaan hyvin paljon erimieltä, tämä kirkko keskenäänkin on jakautunut, niin näitä tietenkin tulee. Ja siinä helposti on sellainen puolustautumisreaktio ja syytetään mediaa, kun se vaan kaivelee näitä. No minä olen ajatellut niin, että se on median tehtäväkin, sitä varten se on olemassa. Se on vallan vahtikoira ja tätä tehtävää tulee hoitaa myös suhteessa kirkkoon.

Piispojen haastatteluissa moni piispoista kertoi havainneensa median asennoitumisessa muutosta suhteessa kirkkoon, sillä he kokivat kirkkoa ja ylipäätään uskontoa kohtaan heränneen uudenlaista kiinnostusta median taholla.

Tämä täsmää uskonnon ja median välisen tutkimuksen huomioihin median kasvaneesta kiinnostuksesta uskontoa kohtaan.²²³ Toisaalta aineiston perusteella on vielä vaikeaa arvioida, millaiseksi median kasvanut kiinnostus uskontoja kohtaan muotoutuu, sillä piispat kertoivat haastatteluissa hiljattain alkaneesta muutoksesta:

Tässä on tapahtunut sellainen kehitys, että uskonto on alkanut näkyä enemmän kuin vielä joku kaksikymmentä vuotta sitten. Olen pappina ollut monta kymmentä vuotta ja siltä perspektiiviltä nähnyt tätä kehitystä. Uskonnon näkyminen on laajentunut, vaikka sitten samanaikaisesti kannan huolta siitä, että asiantuntemus, jolla näitä kirjoitetaan, niin se on ainakin joissakin medioissa sitten heikentynyt. Pääsääntöisesti asennoituminen on sellaista neutraalia, et ei voi sanoa et se olisi lähtökohtaisesti jotenkin, että kaikki mediat

221 Hjarvard 33-34.

222 Hjarvard 2012, 32.

223 Hjarvard 2012, 21–22; Hokka & Valaskivi & Sumiala & Laakso 2013; Hoover 2006.

negatiivisesti suhtautuisivat tai että eivät olisi yhtään kriittisiä. Vaan päinvastoin pitäisivät hyvänä uskontoja. Musta se on sellaista asiallista.

Median kasvaneen kiinnostuksen syyksi nousi aineistossa yhteiskunnan monimuotoistuminen, sillä suomalaiseen yhteiskuntaan oli kasvaneen

maahanmuuton seurauksena tullut ihmisiä, jotka olivat tottuneet uskonnon näkymiseen julkisessa tilassa. He puhuivat piispojen mukaan uskonnosta tavalla, joka haastaa suomalaisia keskustelemaan uskonnosta, kuten haastateltu piispa osuvasti kuvaa muuttunutta tilannetta:

Se johtuu siitä, että tätä uskontoa on häivytetty tästä julkisesta elämästä yksityisyyden piiriin pitkän, pitkän aikaa ja seurauksena ihmiset ovat avuttomia puhumaan uskonnollisista kysymyksistä tai käsittelemään niitä. Ja nyt vaan käy niin, että tuolta maailmalta tulee pakolaisia ja muslimeja ja he eivät suostukaan tähän maallistuneeseen pohjois-eurooppalaiseen jargoniin, jossa puhutaan moraalista, mutta ei Jumalasta. Ja he tulevat tänne uskonnollisineen kysymyksineen ja ovat niistä kiinnostuneita, he jopa tulevat meidän kirkkoihin nämä muslimit ja haluavat, että joku puhuu Jumalasta tai tulevat sinne sen takia. Kun nämä uskovat kirjoituksiin ja puhuvat Jumalasta, että tämä muuttaa tätä suomalaista yhteiskuntaa ja se huolestuttaa meitä. Me huomaamme olevamme aika

avuttomia tässä tilanteessa. Me emme tiedä yhtään miten tulisi toimia ja meillä ei oikein ole minkään näköisiä käsityksiä omasta Jumalastamme. Kun siihen tulee vahvan uskonnollisen identiteetin omaava ihminen, niin se ravistelee meitä. Ja syöttää sen kysymyksen, että varmaan tarvitsisi tehdä jotain ja miettiä, että mitä mieltä olemme ja tästä seuraa se, että uskonto julkisessa keskustelussa on esillä enemmän kuin aikoihin.

Aineistossa muuttuneessa tilanteessa uskonto oli noussut julkisen keskustelun aiheeksi. Uskonnollinen monimuotoistuminen haastoi aineistossa suomalaista yhteiskuntaa keskustelemaan uskonnosta, omasta uskonnollisesta taustasta ja uskonnon hengellisestä sisällöstä, jota piispan lainauksessa puhe Jumalasta ilmentää. Pohjoismaissa uusi tilanne, jossa yhteiskunta uskonnollisesti monimuotoistuu haastaa kirkkoja entistä monikulttuurisemmassa ja

medioituneessa ympäristössä.²²⁴ Uusimmat nelivuotiskertomukset huomioivat yhteiskunnan muuttuneen tilanteen, sillä monimuotoistuminen on melko uusi tilanne suomalaisessa yhteiskunnassa. Erilaistuva kirkko huomioi paitsi uskonnollisen, etnisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden kasvun, se ottaa huomioon myös kulttuurisen moninaisuuden, jota on esimerkiksi

pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä. Kirkko pyrkii huomioimaan ja vastaamaan erilaisiin haasteisiin, joita kasvava monimuotoistuminen teettää.²²⁵

Edellä lainauksessa piispan kuvaileva uskonnon näkyvyys julkisessa keskustelussa vaikuttaisi muodostuvan aineistossa mahdollisesti kirkkoa tukevaksi ilmiöksi, johon piispat suhtautuivat varovaisen myönteisesti. Aineisto vahvistaa huomiota siitä, että uskontoa kohtaan kohdistuu kasvanutta median kiinnostusta

224 Hjarvard & Lövheim 2012, 11.

225 Haapiainen & Hukari & Kokkola et al. 2016, 22–26.

sekä sitä, että uskonnolliset asiat ovat julkisuudessa huomion kohteena.²²⁶ Piispojen haastatteluiden perusteella median kasvanut kiinnostus uskontoa kohtaan kohdistui kirkkoon muiden uskontojen ja uskonnollisten ilmiöiden lisäksi. Aineistossa median kasvanut kiinnostus uskontoa kohtaan ei vaikuttanut vähentävän kirkon saamaa mediahuomiota piispojen kokemuksen mukaan. Tähän saattaisi vaikuttaa se, että osa piispoista kertoi aineistossa uskonnollisen

monimuotoistumisen myötä ihmisten kiinnostuvan omasta uskonnollisesta taustasta. Tämä suuntaa median huomiota kirkkoa kohtaan, sillä suuri osa suomalaisista, 71 prosenttia on kirkon jäseniä.²²⁷

Vaikka Niemelän tutkimuksessa media vahvisti uskonnollista

monimuotoisuutta, Suomessa kehitys on hitaampaa verrattuna muihin tarkastelun kohteena olleisiin Pohjoismaihin. Media vahvisti tutkimuksessa Suomessa kirkon asemaa ja kristillistä kulttuuria. Niemelän mukaan kirkon asema on Suomessa vahvempi. Monimuotoisuus uskonnollisella kentällä vähäisempää verrattuna muihin Pohjoismaihin, paitsi Islantiin, jossa kehitys oli samankaltaista kuin Suomessa.²²⁸ Nämä tekijät saattavat vaikuttaa siihen, ettei aineistossa kirkon asema ollut piispojen kokemuksen mukaan heikentynyt mediassa. Uskonnon näkyvyys aineistossa antoi kirkolle näkyvyyttä mediassa.

Kirkon tulevaisuusselonteko pitää kirkkoa erottamattomana osana

yhteiskunnan rakenteita.²²⁹ Haastatteluissa piispat pitivät hyvin luonnollisena sitä, että kirkko osallistui yhteiskunnassa käytyyn julkiseen keskusteluun.

Yhteiskuntaan suuntautuminen mediatyöskentelyssä oli piispoille tärkeää. Osa piispoista kertoi aineistossa jopa priorisoivansa yhteiskunnallista mediaa:

Minä sanoisin vilpittömästi, että priorisoin yhteiskunnallista mediaa ja olen mielelläni aina käytettävissä kun siihen on mahdollisuus. Olen myös riskillä ollut mukana ottamassa kantaa asioihin, joissa päätoimittaja on ollut näissä kysymyksissä, hän itse on saanut

tappouhkauksia. Olen pyrkinyt tulemaan siihen rinnalle, tuomaan oman ääneni. Ja tällä tavalla yhteiskunnallisen roolin korostaminen on minulle tärkeää. Ja rohkenen sanoa, että haluaisin ehkä jopa enemmän olla yhteiskunnallisen lehdistön käytettävissä kuin lehdistö siihen ehkä taipuu. Että minulla on myös ehkä valmiuksia siihen, että voisin tulla ja ottaa kantaa tiettyihin kysymyksiin, jos he haluaisivat sitä. Mutta luulen kyllä että perinteisesti kirkon roolia aika tavalla kahlitsee se ennalta ymmärrys siitä, että me puhumme liian ennalta-arvattavista asioista. Sitten se ehkä rajoittaa aika tavalla. Mutta kun kysyit tätä prioriteettia, niin yhteiskunnallinen rooli on minusta tärkeä.

Haastateltu piispa kuvaa lainauksessa, miten tärkeänä kokee tehtävänsä yhteiskunnallinen roolin. Piispa ilmentää kirkon yhteiskunnallista roolia

226 Hjarvard 2012, 21–23.

227 Tilastotietoa kirkosta 2018.

228 Niemelä 2013, 65.

229 Kirkko 2020 2010, 17.

asettumalla tukemaan päätoimittajaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Haastateltu piispa osallistuisi mielellään aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun median kautta. Tämä osoittaa miten kirkko on myös toimija suhteessa mediaan, sillä piispojen viestintä ei aineistossa näyttäydy passiivisena median yhteyttä odottavana, vaan piispat aineistossa haluavat suuntautua

yhteiskuntaan. Toisaalta piispa kokee kirkon myös rajoittavan itseään pysyen turhan ennalta-arvattavana. Aineistosta osalla piispoista kirkon yhteiskunnallinen rooli painottui vahvana suhteessa mediaan, mutta kaikilla piispoilla kirkon yhteiskunnallinen toimijuus mediassa ei ollut samoissa määrin näkyvissä.

Arvokeskustelu ja yhteiskunnallinen keskustelu olivat julkisen keskustelun muotoja ja näyttäytyivät aineistossa kenttänä, jolla kirkko toimi aktiivisesti median välityksellä. Median suhtautuminen kirkon osallistumiseen julkiseen keskusteluun oli aineistossa hyvin myönteistä. Aineiston perusteella kirkon kannanotot kiinnostivat mediassa:

Koska jos minä ajattelen niitä haastatteluja, joita olen lukenut, piispoista, kristityistä, kirkon tapahtumista aikakauslehdissä, Hesarissa (Helsingin Sanomat),

keskusteluohjelmissa, radiossa, teeveessä ja joissa itse olen ollut mukana ja usein monet muut, mikä on hyvä niin, niin kyllä tällä hetkellä varsinkin kirkon niin kuin kyvykkyyttä tai halukkuutta arvokeskusteluun haetaan ja se toivotetaan tervetulleeksi. Mutta silloin se sitten edellyttää että me olemme yksi istuja pyöreän pöydän äärellä, emmekä agendan

määrittelijä.

Aineistossa kirkko näyttäytyi yhtenä keskustelijoista, ei keskustelun määrittelijänä. Erilaistuva kirkko tuo esille, että kirkon profiili on noussut arvokeskusteluissa mediassa.²³⁰ Aineistossa nelivuotiskertomuksen huomiota vahvistavana näyttäytyi piispojen kokemus kirkon myönteisestä profiloitumisesta, piispojen yhteisen viestinnän kautta mediassa haastatteluiden tekoaikana kiivaasti käydyssä pakolaiskeskusteluissa.²³¹ Kyseisessä julkisessa keskustelussa piispojen linja oli myös ollut aineiston perusteella hyvin yhdenmukainen, mutta on vaikea päätellä aineiston pohjalta vaikuttiko se kirkon profiilin nousuun mediassa.

Aineistossa piispat eivät tuoneet esille, että olisivat kokeneet kirkon profiloituvan kovinkaan voimakkaasti mediassa sen hetkisessä²³² tilanteessa.

Kirkon hyvä työ muodosti aineistossa yhdenlaisen taustan kirkolle, kun kirkko otti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Aineiston perusteella kirkon työ yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi antoi kirkolle erilaisen näköalan yhteiskuntaan

230 Lohikoski & Saares 2016, 52.

231 Arkkipiispa ja Suomen Pakolaisapu ottavat kantaa Suomen turvapaikkapolitiikkaan;

Ulkoministeriö: Muuttoliike ja pakolaiskriisi Euroopassa.

232 Piispojen haastattelut on toteutettu vuosina 2015–2016.

kuin monille muille toimijoille. Kirkon toiminta heikompien hyväksi tuotti aineistossa kirkolle oikeaa tietoa siitä, miten yhteiskunnan huonompi osaisten asiat ovat. Tämä antoi kirkon äänelle aineistossa tietynlaista vakuuttavuutta suhteessa kirkon kannanottoihin julkisessa keskustelussa:

Ja tämä nimenomaan, minä uskon vahvasti, että meillä on sanottavaa siitä, mitä ihmisille kuuluu ja me teemme sille jotain.

Ja sitten ehkä kolmas seikka voi olla se, että kyllä tällaisen kirkon perustyön, joka tapahtuu paikallisesti, joka tapahtuu seurakunnissa. Niin kyllä sen esillä pitäminen taustana, että tältä pohjalta ja tämän työn tuoman kosketuspinnan kautta, niin kirkko on täällä olemassa.

Aineiston perusteella kirkko toimii yhteiskunnan hyväksi myös median kautta. Mediassa kirkko puolusti julkisessa keskustelussa yhteiskunnan

heikompien asemaa yhteiskunnassa. Heikompien aseman puolustaminen kumpuaa kirkon hengellisestä sanomasta, se on yksi kirkon perustuntomerkeistä.²³³

Aineiston perusteella kirkko toteutti median välityksellä diakoniatyön

yhteiskunnallista luonnetta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ihmisten hädän poistamiseksi on yhteiskunnallista diakoniaa. Diakonia pyrkii lievittämään ja poistamaan ihmisten kärsimystä ja hätää sekä herättämään vastuuta.²³⁴ Median kautta aineistossa kirkko toteutti apuaan yhteiskunnan heikompia kohtaan ottamalla kantaa julkisessa keskustelussa oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta:

Minä ajattelen, että tämä kirkon sanoma vaikuttaa ihmisten elämään ja sitä kautta vaikuttaa yhteiskuntaan. Kirkolla on suhteessa yhteiskuntaan, sillä on monenlaisia tehtäviä. On tämä yhteiskuntakriittinen, sitten meidän tehtävä on tukea yhteiskunnan myönteistä kehitystä.

Antaa tukemme sille, että yhteiskuntaa pyritään aidosti muuttamaan paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus kuvaa kirkon vapautumista

keskustelijaksi²³⁵, mikä kuvaa hyvin median taholta asetettuja odotuksia kirkolle yhteiskunnassa. Lisäksi ihmiset odottavat kirkolta voimakasta osallistumista arvokeskusteluun.²³⁶ Nelivuotiskertomuksen toisessa osassa käsitellään kirkon roolia julkisena keskustelijana. Muutos kansalaisyhteiskuntaan on sen mukaan murtanut kirkon roolia, mutta toisaalta tuonut kirkon lähemmäksi ihmisiä julkisen keskustelun kautta.²³⁷ Aineistossa piispat tunnistivat ihmisten odotukset kirkkoa kohtaan:

233 Diakonia.

234 Diakonia.

235 Kirkko vapautui keskustelijaksi 2016, artikkeli mainittu myös nelivuotiskertomuksessa Hytönen & Sorsa 2016, 223.

236 Kohtaamisen kirkko 2014, 13.

237 Hytönen & Sorsa 2016, 222–223.

Sitten minä luulen, että ihmisillä on hyvin myönteisiä odotuksia. Että he odottavat, että kirkko osallistuu keskusteluun, kirkko sitoutuu omaan sanomaansa, kirkko pitää huolta köyhistä, tukee lasten ja nuorten hyvää kasvua ja toimii yhteiskunnan omatuntona. Nämä ovat hirveän hyviä odotuksia. Ja myös he, jotka eivät ole kirkon jäseniä tai suhtautuvat kirkkoon kriittisesti. Heilläkin on usein myönteisiä odotuksia. Ja nämä odotukset ovat hyviä, ne pitää ottaa huomioon. Mutta minä olen pitänyt sitä tärkeänä että ei mennä vain näitten todellisten tai kuviteltujen odotusten kanssa. Vaan se, mitä kirkko sanoo tai tekee, niin se lähtee kirkon omasta uskonkäsityksestä ja itseymmärryksestä.

Kuitenkin kirkon kaiken toiminnan lähtökohdat olivat kirkon hengellisessä sanomassa, mitä lainaus ilmentää.

Kirkon roolia julkisena keskustelijana ilmensi aineistossa piispojen vahva vakuutus siitä, että kirkolla on sanottavaa yhteiskunnassa:

Kaikessa pohjavireenä on se, että kirkko on edelleen varteenotettava keskustelukumppani, yhteiskunnallinen vaikuttaja. Se mitä kirkko sanoo, niin sitä kannattaa kuunnella, vaikka ei kenties samaa mieltä olisikaan. Se sama ajatustapa, että kun kirkko on uskonnollinen yhteisö ja uskomme Jumalaan, niin siinä ei ole mitään semmoista mitä pitäisi hävetä.

Aineistossa piispoille kirkko näyttäytyi vahvasti nykypäivään kiinnittyneenä instituutiona, jolla oli viesti yhteiskunnalle. Osallistuvassa luterilaisuudessa kirkko on saanut siitä etääntyneiden ihmisten keskuudessa kiitosta kannanotoista yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden puolesta. Kirkko on julkisissa lausunnoissaan puolustanut yhteiskunnan heikompi osaisia ja ottanut kantaa heidän oikeuksiensa puolesta. Kirkon kannanotoissa on koettu olleen vastakulttuurinomaisuutta.

Nelivuotiskertomuksen mukaan ihmiset toivovat kirkolta puheenvuoroja näistä asioista. Kirkon kannanotot yhteiskunnan tilanteeseen ovat tapahtuneet median kautta.²³⁸ Joiltain osin aineisto tuki nelivuotiskertomuksen huomioita. Aineiston perusteella median kautta kirkko pystyi ottamaan kantaa yhteiskunnan

kehitykseen.

Aineiston pohjalta voisi päätellä, että kirkko tulee median kautta

läheisemmäksi siitä etääntyneitä ihmisiä yhteiskunnallisen vaikuttajan roolissa.

Kirkko vastasi median kautta ihmisten toiveisiin, sillä ihmiset toivovat kirkolta kannanottoja yhteiskunnan heikoimpien puolesta. Kuitenkaan piispat eivät aineistossa kuvanneet kovinkaan voimakasta roolia heikompien puolustajana median kautta, vaan olivat varovaisia suhteessa median kautta vaikuttamiseen.

Silti julkisen keskustelun kautta media tukee aineistossa kirkon asemaa yhteiskunnallisena vaikuttajana, mikä huomioidaan nelivuotiskertomuksissa.

Julkinen keskustelu mediassa tuo uskonnollisia yhteisöjä ja toimijoita

näkyvämmäksi yhteiskunnassa, mutta tarjoaa myös niille näkyvää roolia suhteessa

238 Hytönen & Sorsa 2016, 249.

yhteiskuntaan.²³⁹ Kirkon asema yhteiskunnassa näyttäytyi aineistossa vahvana eikä aineistossa media haastanut kirkon asemaa.

Aineiston perusteella median kautta kirkko muodosti omaa

julkisuuskuvaansa, vaikka piispat eivät aineistossa uskoneet tarkoitukselliseen imagon muodostamiseen. Omassa viestinnässä piispat halusivat olla

totuudenmukaisia aineistossa ja pyrkivät siihen, että kirkosta muodostui median välityksellä mahdollisimman totuutta vastaava kuva:

Minä luulen, että mahdollisimman todellista. Mikä sisältää sen, että silloin ei yritetä luoda mitään tiettyä kuvaa. Vaan että kirkko olisi näkyvillä ja näkyisi mahdollisimman

todellisena. Ja silloin kirkon täytyy suostua siihen, että mediassa on myös kirkkoa koskevaa kritiikkiä. Myös ne ulottuvuudet näkyvissä, jotka ovat kirkon vahvuuksia kuin heikkoudet tai varjopuolet. Mitä todellisempi kuva, sen parempi.

Lainauksesta käy ilmi, että aineistossa piispat kokivat myös kritiikin palvelevan kirkon näyttäytymistä todellisuutta vastaavana median kautta. Kirkossa, kuten muissa yhteisöissä oli omat varjopuolensa ja piispoista osa koki, että niiden näkyminen myös mediassa oli totuutta vastaavaa. Piispat eivät aineistossa kuvanneet mediaa kirkon profiilin tarkoituksellisena korottajana:

Totta kai kirkko haluaa luoda yhteisönä ja ehkä nyt tuota instituutio sanaa voi

käyttää, en tiedä kuinka onnistunut se on, mutta sellaisen hyvän tai miellyttävän kuvan itsestään. Mutta minä ajattelen niin, että sen pitää aina olla rehellinen. Että kirkko on tässä suomalaisten todellisuudessa ja koko maailmassa, niin se on toisaalta juuri se hyvä yhteisö, mitä toivotaan, mutta se siinä on se varjonsa, niin kuin kaikissa yhteisöissä. Ja siinä mielessä minusta kirkon kuvan luomisessa ei saa olla epäuskottava.

Piispat tunnistivat aineistossa medianedustajien osaamisen ja sen, miten medianomainen tapa viestiä on tehokasta. Tavoittaakseen viestillään ihmisiä mediassa, tuli osata sanoittaa oma viestinsä niin että se meni läpi. Mediassa ei voinut puhua aineistossa kirkollisella tavalla, vaan oma viesti tuli sanoittaa medianomaisesti:

Se on yksi kyllä minun mediastrategiani elementti. Ei mediaan voi mennä sillä perinteisellä piispallisella toisaalta ja toisaalta ja sitten vielä kolmanneksikin näin. Että pitää olla joku message. Sanoittaa niin, että ihminen, joka ei ole dogmatiikan kursseja käynyt saa sen ytimen siitä.

Kirkko instituutiona mukautuu mediamuotoihin käyttäessään viestimiseensä erilaisia mediamuotoja. Näin media vaikuttaa instituutioon ja sen tapaan viestiä suhteessa yhteiskuntaan. Media vaikuttaa myös suhteessa siihen, miten instituutio viestii sisäisesti, sillä kirkko viestii median kautta jäsenilleen. Instituution tapa käyttää kieltä, valita aiheita ja olla läsnä mediamuodossa muokkautuu valitun

239 Moberg & Sjö 2012, 88–89.

median mukaisesti. Prosessina tämä vaikuttaa instituution tapaan viestiä uskonnosta.²⁴⁰

Viestintä 2020 kirkon viestintäohjelmassa painotetaan hyödyntämään viestimien mahdollisuuksia kirkon jäsenien kohdatessa.

Aineistosta ilmennyt yksi piispojen tapa viestiä medianomaisesti oli Facebook -niminen sosiaalisen median sivusto, jonka suurin osa haastatelluista piispoista oli ottanut käyttöönsä. Ne haastatelluista piispoista, jotka käyttivät Facebookia, suhtautuivat haastatteluissa hyvin myönteisesti Facebookin kautta viestimiseen. Facebook on suurin sosiaalisen median palvelu, jota suomalaisista käyttää noin 2,4 miljoonaa henkilöä.²⁴¹

Haastatellut piispat pitivät Facebookin vuorovaikutteisuudesta, sillä sivustolla näki kuinka monta ”tykkäystä” tai ”jakoa” piispan julkaisu oli saanut.

Tämän lisäksi piispoille oli aineistossa tärkeää että ihmiset saattoivat

kommentoida suoraan julkaisuun, joten viestiminen oli vuorovaikutuksellista.

Sosiaalinen media mediamuotona toimii yhteiskunnan ”sisällä” silloin kun se on vuorovaikutuksellisen viestimisen muotona. Toisaalta ”sisällä” sijaitseminen mahdollistaa yhteiskunnallisille toimijoille keskustelemisen suoraan seuraajiensa kanssa sivuuttaen median toimimisen välittäjänä viestijän ja viestin vastaanottajan välillä.²⁴²

Aineistossa piispat pitivät Facebookin käytöstä, koska he kokivat että aloite oli piispalla itsellään. Media ei toiminut välittäjänä, vaan piispat saivat suoraan välitettyä oman viestinsä sosiaalisessa mediassa ilman median kehystämistä:

No ehkä sosiaalisessa mediassa, jossa minä saan omilla ehdoillani julkaista, pistää ulos sitä mitä minä haluan sanoa. Kun minä vaikkapa jonkun saarnani julkaisen Facebookissa, se on minun omilla ehdoillani. Ja silloin niissä on helppo analysoida ja löytää teologisia

painotuksia, mitä minulla on.

Facebookin kautta piispa pystyi aineistossa välittämään oman näkökulmansa sellaisena kuin sen itse halusivat välittyvän. Haastatellut piispat kokivat myönteisenä, ettei viesti vääristynyt Facebookissa. Piispa saattoi viestiä sosiaalisen median välityksellä suoraan seuraajilleen. Sosiaalisen median suosituimpia sivustoja luonnehtiikin omaehtoinen tuottaminen

vuorovaikutuksellisuuden ja jakamisen ohella.²⁴³

240 Hjarvard 2012, 25–26.

241 Ahonen, Ijäs & Kormilainen 2016, 69.

242 Hjarvard 2012, 25–26.

243 Seppänen & Väliverronen 2013, 38.

Facebookin kautta piispa saattoi tuoda esille omia teologisia painotuksiaan todellisuutta vastaavalla tavalla aineistossa, sillä aloite oli piispalla itsellään.

Piispat näyttäytyivät aineistossa sosiaalisen median sisällöntuottajina, sillä he kertoivat julkaisevansa Facebookin kautta saarnoja, rukouksia, viestejä ja kuvia.

Sosiaalisessa mediassa on mahdollista olla sisällöntuottajan lisäksi seuraajat, jotka eivät ole erityisen aktiivisia suhteessa sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan

toimintaan tai sosiaalinen kuratoija eli johdattaa muita mielenkiintoisien sisältöjen ääreen.²⁴⁴ Aineiston Facebookia käyttävät piispat olivat siis sosiaalisen median toimijoista aktiivisia, sillä he tuottivat verkkoon omaehtoisesti ilmaista sisältöä, jonka avulla viestivät työstään.

Sosiaalinen media näyttäytyi aineistossa mahdollisuutena välittää omia teologisia näkemyksiä. Tämä antaa mahdollisuuksia uskonnollisille toimijoille, kuten piispoille, välittää omia näkökulmia suoraan yleisölle ilman median tulkintaa. Sosiaalinen media saattaisi aineiston perusteella vaikuttaa siihen, millainen kuva uskonnollisista yhteisöistä muodostuu, sillä uskonnolliset toimijat voivat suoraan välittää ja kehystää haluamallaan tavalla kuvaa uskonnosta.

Viestintä 2020 nostaa esille sosiaalisen median ympäristönä, jossa kirkon tulee olla läsnä. Sosiaalinen media on paikka ihmisten kohtaamiselle ja

vuorovaikutukselle sekä osallistumispaikka mediassa käytävään keskusteluun.²⁴⁵ Aineiston perusteella sosiaalisessa mediassa koettu vaikuttavuus oli suurta.

Aineistossa piispat kertoivat, miten oma julkaisu Facebookissa saattoi saada suuren mediahuomion sosiaalisessa mediassa, mistä huomio levisi muihin mediamuotoihin:

Siinä tietysti aivan erityisen oman lukunsa luo tämä sosiaalinen media. Ja se on näistä ehkä kaikista median osa-alueista se arvaamattomin, nopeatempoisin ja sitä kautta kyllä yllättävästi voi saada sanomansa esille. Kyllähän se on nähty, miten vaikka arkkipiispan

Siinä tietysti aivan erityisen oman lukunsa luo tämä sosiaalinen media. Ja se on näistä ehkä kaikista median osa-alueista se arvaamattomin, nopeatempoisin ja sitä kautta kyllä yllättävästi voi saada sanomansa esille. Kyllähän se on nähty, miten vaikka arkkipiispan

In document "Kirkon sanoma on Jumala ja ihminen" : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen suhde mediaan (sivua 64-79)