Matkailu

Vaikka matkailu kuuluu pitkälti vapaa-aikaan ja on eräs virkistäyty-misen muoto, sen määrittelyn lähtökohdat ja periaatteet poikkeavat

edellisistä. Vapaa-aikaan ja virkistäytymiseen verrattuna matkailu (virtuaaliturismia lukuun ottamatta) on konkreettisempi ilmiö; sille on edellytyksenä ja tunnusmerkkinä matkustaminen, maantieteelli-nen siirtymimaantieteelli-nen tavanomaisesta elinympäristöstä pois ja takaisin.

Matkailuun liittyy sisäänrakennettuna spatiaalisuuden ehto, muut nä-kökulmat – psykologiset, sosiaaliset, taloudelliset ym. – ovat määritelmällisesti toissijaisia. Tähän liittyy myös toinen matkailun määrittelylle tyypillinen piirre. Määriteltäessä, mikä matkustaminen on matkailua, on samalla määriteltävä matkailua harjoittava henkilö eli matkailija.

Ennen matkailu- ja matkailija-käsitteiden lähempää tarkastelua on paikallaan tuoda esille niiden suhde käsitteisiin turismi ja turisti.

Useinhan matkailulla tarkoitetaan samaa kuin turismilla ja turistia käytetään matkailijan synonyyminä. Mikäli käsitteiden välistä suh-detta halutaan tarkentaa, voidaan turismi määritellä matkailun alakä-sitteeksi siten, että puhuttaessa turismista tarkoitetaan vapaa-ajan matkailua (Hemmi & Vuoristo 1993, s. 10) tai vielä rajatummin hu-vimatkailua (Aho 1994) tai ehkä kaikkein osuvimmin matkailua vir-kistäytymistarkoituksessa. Näin ollen turismi on vain yksi, joskin merkittävin, matkailun osa-alue. Vastaavasti turistilla voidaan arki-kielisen käytännön mukaisesti tarkoittaa vapaa-ajan matkailijaa tai huvimatkailijaa tai virkistäytymistarkoituksessa matkailevaa henkilöä.

Toinen matkailua ja turismia erottava tekijä on termien historialliset juuret. Turismi on lähinnä 1900-luvun käsite, kun taas matkailua on harjoitettu antiikin ajoista lähtien ja miksei aikaisemminkin (Kostiai-nen 1993).

Matkailuun liittyvien käsitteiden määrittelyt voidaan jakaa luon-teeltaan yleisiin ja luonteeltaan teknisiin (Burkart & Medlik 1981).

Matkailun ja matkailijan yleiset määrittelyt identifioivat niitä keskeisiä ominaispiirteitä, jotka erottavat käsitteet muista vastaavista. Tekniset määrittelyt liittyvät erityisesti matkailijan määrittelyyn ja ne palvelevat tilastollisia, hallinnollisia yms. tarpeita.

Matkailun yleisistä määritelmistä tunnetuin ja eniten käytetty on sveitsiläisten professoreiden Hunzikerin ja Krapfin vuonna 1942 esittämä määrittely. Heidän mukaansa matkailu on ”niiden ilmiöiden ja suhteiden kokonaisuus, jotka ovat yhteydessä vieraspaikkakunta-laisten matkustamiseen ja oleskeluun jollakin seudulla, mikäli oles-kelu on tilapäisluonteista eikä liity ansiotyöhön” (Burkart & Medlik 1981, s. 41). Määritelmä tuo julki onnistuneesti matkailuilmiön laaja-alaisuuden ja kertoo myös jotain matkailun välttämättömästä

ele-mentistä, matkailijasta. Toisaalta määritelmää voidaan pitää liiankin laveana (Leiper 1979). ”Suhteiden ja ilmiöiden kokonaisuus” viittaa melkein mihin tahansa, minkä takia määritelmän kyky ohjata mat-kailututkimusta on heikko. Tässä suhteessa parempana matkailun yleisenä määritelmänä voidaan pitää Jafarin (1977, s. 8) määrittelyä, jonka mukaan ”matkailu muodostuu tavanomaisen elinympäristönsä ulkopuolelle matkustaneista henkilöistä, heitä palvelevasta elinkei-notoiminnasta ja niistä vaikutuksista, joita matkailijat ja matkailupal-veluja tuottava yritystoiminta aiheuttavat alueen sosiokulttuuriseen, taloudelliseen ja fyysiseen ympäristöön”. Myös edellistä on mahdol-lista kritisoida tässä tapauksessa matkailijan määrittelyn epätäsmälli-syydestä (”tavanomaisen elinympäristön ulkopuolelle matkustaneet henkilöt”). Onko esimerkiksi kesämökki tavanomaista elinympäris-töä ja sitä kautta kesämökkeily matkailua?

Jafarin määritelmä antaa käsityksen matkailututkimuksen poik-kitieteellisyydestä. Poikkitieteellisyys heijastuu myös määritelmien moninaisuutena eri tieteenalojen painottaessa niille ominaisia näkö-kulmia. Taloustieteellinen korostus käy selvästi ilmi yhdestä varhai-simmista matkailijan määritelmästä, jonka mukaan matkailijoita ovat

”kaikki henkilöt, jotka täyttävät kaksi ehtoa: heidän tulee matkustaa pois kotoaan korkeintaan vuoden ajaksi ja heidän tulee kuluttaa ra-haa matkakohteessa ilman että ansaitsevat sitä siellä” (Ogilvie 1933 Morleyn 1990 mukaan). Sosiologista lähestymistapaa edustaa puo-lestaan Cohen (1974, s. 533) määrittäessään turistin henkilöksi, ”joka matkustaa vapaaehtoisesti ja tilapäisesti kotoaan pois ja takaisin odottaen mielihyvää suhteellisen pitkällä ja ei-toistuvalla matkallaan kokemastaan uutuudesta ja vaihtelusta”. Psykologista aspektia turis-tin kokemusmaailmaan painottaa entisestään Ryan (1991, s. 6). Hä-nen mukaansa turismin voidaan nähdä olevan ”keino etsiä psykolo-gisia hyötyjä, jotka syntyvät uusien paikkojen kokemisesta ja uusista, luonteeltaan tilapäisistä tilanteista, joihin ei liity työn tai tavanomai-sen kotielämän velvoitteita”. Myös Holloway (1989, s. 11) pitää kah-den edellisen määrittelijän tavoin turistin vaihtelunhalua ja tarvetta kokea uusia ympäristöjä keskeisenä turismin elementtinä. Hollowayn määritelmän mukaan ”turisti on henkilö, joka matkustaa nähdäkseen jotain uutta ja erilaista ja perille päästyään valittaa sitä, että asiat eivät olekaan kuin kotona”!

Matkailun teknisten tai tilastollisten määritelmien kehittämisen ehkä tärkeimpänä tavoitteena on matkailun tilastoinnin yhtenäistä-minen. Tähän on viime vuosikymmenten aikana pyrkinyt erityisesti

World Tourism Organization (WTO), jonka yhdessä YK:n tilastoin-tikomission kanssa määrittämät tilastointisuositukset ovat periaat-teessa laajalti hyväksyttyjä, mutta käytännössä eivät aivan yhtä laajalti sovellettuja.

Ulkomaanmatkailun osalta kyseiset tilastointisuositukset mää-rittävät kuvion 1 mukaisesti yläkäsitteeksi asuinmaansa ulkopuolella matkustavat henkilöt (international travellers).

Kuvio 1. Asuinmaansa ulkopuolella matkustavien henkilöiden luokittelu (WTO 1992, s. 4-9).

Asuinmaansa ulkopuolella matkustavat henkilöt jaetaan ulkomailla vieraileviin henkilöihin (international visitors) ja muihin asuinmaansa ulkopuolella matkustaviin henkilöihin (other international travellers).

Ulkomaanmatkailun tilastointi koskee nimenomaan edellistä ryhmää eli ulkomailla vierailevia henkilöitä. Määritelmällisesti ulkomailla vie-railevat ovat henkilöitä, jotka matkustavat asuinmaansa ulkopuolelle korkeintaan 12 kuukauden ajaksi ja joiden vierailun päätarkoitus on muu kuin kohdemaassa tapahtuva pysyväisluonteinen ansiotoiminta.

Tilastoinnin ulkopuolelle jääviin muihin asuinmaansa ulkopuolelle matkustaviin henkilöihin kuuluvat mm. maasta- tai maahanmuutta-jat, kotimaansa ja sijoitusmaansa välillä matkustavat diplomaatit tai sotilashenkilöt, pakolaiset, paimentolaiset sekä matkustajat, jotka vii-pyvät maassa lyhyen ajan esimerkiksi lentokentällä tai laivalla käy-mättä läpi passintarkastusta. Ulkomailla vierailevat henkilöt jaetaan matkailijoihin ja päiväkävijöihin. Matkailijat ovat ulkomailla vieraile-via henkilöitä, jotka viipyvät maassa vähintään yhden yön yli majoi-tusliikkeessä tai yksityisessä majoituksessa. Vastaavasti päiväkävijät ovat ulkomailla vierailevia henkilöitä, jotka eivät yövy

vierailemas-Asuinmaansa ulkopuolella matkustavat henkilöt

Ulkomailla vierailevat henkilöt

Muut asuinmaansa ulko- puolella matkustavat henkilöt

Matkailijat Päiväkävijät

saan maassa majoitusliikkeessä tai yksityisessä majoituksessa. Matkai-lun tilastoinnin piiriin kuuluvien matkojen tarkoitus on suosituksen mukaan jaoteltu kuuteen pääluokkaan: 1. vapaa-aika, virkistäytymi-nen ja loma; 2. vierailu ystävien tai sukulaisten luona; 3. liikematkailu ja ammattiin liittyvä matkailu; 4. terveydenhoito; 5. uskonto/pyhiin-vaellukset; 6. muu tarkoitus (WTO 1992).

Kotimaanmatkailun suhteen WTO:n tilastointisuositukset ovat paljolti vastaavat kuin ulkomaanmatkailun osalta. Kotimaassa vie-railevat ovat henkilöitä, jotka matkustavat asuinmaassaan tavanomai-sen elinympäristönsä ulkopuolelle korkeintaan 12 kuukauden ajaksi ja joiden vierailun päätarkoitus on muu kuin matkakohteessa tapah-tuva pysyväisluonteinen ansiotoiminta. Kotimaanmatkailijat ovat puolestaan kotimaassa vierailevia henkilöitä, jotka viipyvät matka-kohteessa vähintään yhden yön yli majoitusliikkeessä tai yksityisessä majoituksessa, ja päiväkävijät kotimaassa vierailevia henkilöitä, jotka eivät majoitu matkakohteessa (WTO 1992).

Ulkomaanmatkailun ja erityisesti kotimaanmatkailun tilastointi ei yhtenäistämispyrkimyksistä huolimatta käytännössä läheskään aina noudata WTO:n suosituksia: käytetyt määritelmät ja menetelmät poikkeavat usein toisistaan (ks. Latham 1989, Theobald 1994).

Edellä esiintyneiden kriteereiden eli viipymän ja matkan tarkoituksen ohella kotimaanmatkailun tilastoinnissa on käytetty yleisenä kritee-rinä matkan minimietäisyyttä, joka myös vaihtelee eri maissa. Esi-merkiksi USA:ssa sovellettu matkan minimietäisyys yhteen suuntaan on ollut vaihtelevasti 80 kilometriä tai 160 kilometriä, Kanadassa provinssista riippuen 40-160 kilometriä ja Australiassa 40 kilometriä (Chadwick 1987).