Luonnonkäytön intressiryhmät

Fyysisten ympäristövaikutusten ohella matkailun ja luonnon välistä suhdetta on mahdollista tutkia intressiryhmien näkökulmasta, mikä vastaa Giddensin (1984, s. 256-262) käyttämää autoritatiivista näkö-kulmaa. Tällöin tarkastelun kohteena ovat matkailun fyysisten ympä-ristövaikutusten (tai vastavuoroisesti muiden elinkeinosektoreiden luonnolle ja sitä kautta matkailulle aiheuttamien ympäristövaikutus-ten) pohjalta nousevat inhimilliset intressit ja valtasuhteet.

Intressiryhmien näkökulmasta tehdyistä kirjoituksista varhaisin ja tunnetuin lienee Gerardo Budowskin (1976) artikkeli ”Tourism and Environmental Conservation: Conflict, Coexistence, or Sym-biosis?”, jossa hän hahmottaa kahden intressitahon, matkailuelinkei-non ja luonmatkailuelinkei-nonsuojelijoiden, välisiä suhteita. Artikkelin otsikon mu-kaisesti suhde voi olla kolmenlainen:

1. Matkailuelinkeinon ja luonnonsuojelun edustajien välillä voi olla avoin ristiriita, konflikti, erityisesti silloin, kun matkailu vaikuttaa turmelevasti luonnonympäristön laatuun.

2. Rinnakkaiselo vallitsee tavallisimmin silloin, kun molempien leirien edustajat ovat vähäisessä kanssakäymisessä toistensa kanssa. Tämä voi olla seurausta matkailun tai luonnonsuojelun tai molempien kehittymättömyydestä, hallinnollisista esteistä tai yleisestä tietämättömyydestä. Matkailun kasvun seurauksena rinnakkaiselo jää Budowskin mielestä kuitenkin tilapäisluontei-seksi välivaiheeksi, jota seuraa joko konflikti tai symbioosi.

3. Kaikkein toivottavin suhde on symbioosi, jolloin matkailuelin-keino ja luonnonsuojelu on organisoitu sillä tavalla, että mo-lemmat hyötyvät toisistaan. Käytännössä symbioosi tarkoittaisi tilannetta, jossa luonnonympäristön laatu säilyy hyvänä tai pa-ranee entisestään huolimatta luonnon matkailukäytön lisään-tymisestä.

Artikkelinsa julkaisun aikoihin yli neljännesvuosisata sitten Bu-dowski löysi esimerkkejä kaikista kolmesta vaihtoehdosta, mutta to-tesi valitettavana valtavirtana olleen tuolloin matkailuelinkeinon ja luonnonsuojelun intressien siirtymisen rinnakkaiselosta konfliktiin.

Esimerkkejä konfliktitilanteista löytyy myös Suomesta. Vaikka usein esitetty väite matkailun ja luonnonsuojelun yhteneväisistä in-tresseistä tuntuukin periaatteessa loogiselta ja oikealta, ei symbioosi käytännön elämässä kuitenkaan ole aina kukoistanut. Konfliktit nou-sevat herkimmin esiin silloin, kun kyse on suojelualueiden – erityi-sesti kansallispuistojen – matkailukäytöstä. Esimerkiksi Kolin (Varti-ainen & Vesajoki 1991, Kortel(Varti-ainen 1995) ja Urho Kekkosen (Finne 1989, Vasama 1995) kansallispuistoissa ”kehittäjien” ja ”suojelijoi-den” näkemykset ovat olleet ajoittain ristissä. ”Suojelijat” suhtautu-vat karsaasti matkailuelinkeinon pyrkimyksiin tehostaa kansallis-puistojen matkailullista hyödyntämistä ja pelkäävät suojeluperiaat-teesta lipsumisen johtavan ennen pitkää koko suojelualuejärjestel-män rapautumiseen. ”Kehittäjät” puolestaan pitävät luonnonsuoje-lualueiden käyttörajoituksia kohtuuttomina ja elinkeinotoimintaa haittaavina ja vaativat puistoviranomaisilta dynaamisempaa suhtau-tumistapaa matkailupalvelujen kehittämiseen.

Monesti asetelmaa monimutkaistaa edelleen se, että matkailuelinkeinon ja luonnonsuojelun lisäksi pelissä ovat mukana useat muutkin tahot. Mitä mieltä esimerkiksi porotalouden harjoit-tajat (Viranto 1977, Kupiainen & Nieminen 1985), paikalliset asuk-kaat (Liu, Sheldon & Var 1987, Järviluoma 1993b), kunnallishallinto tai itse matkailijat (Dowling 1993, Södervall & Tekoniemi-Selkälä 1993, s. 40) ovat matkailun kehittämisestä ja siitä aiheutuvista ympä-ristövaikutuksista? Lisäksi on vielä huomioitava se, että ryhmien si-sälläkin intressit voivat vaihdella suuresti. Matkailijoiden osalta tällai-sia sisäisiä eturistiriitoja saattaa syntyä erityisesti luonnon eri virkis-tyskäyttömuotojen välille (vrt. Saastamoinen & Kajala 1995, Kajala 1999).

Käytännössä matkailun ympäristövaikutuksiin pohjautuvat in-tressiristiriidat pelkistyvät usein kysymykseen maankäytöstä. Mikä on tietyn maa-alueen pääasiallinen ja ensisijainen käyttötarkoitus? Mitkä toiminnot ovat tietyllä maa-alueella sallittuja ja kenelle? Pitäisikö matkailijoiden saada rajoitetusti moottorikelkkailla hiihtokeskuksen tuntumassa olevan kansallispuiston alueella? Mitä mieltä siitä olisivat luonnonsuojeluviranomaiset, poromiehet tai puistossa hiihtäen liik-kuvat matkailijat?

Vaikka Budowski (1976) ja myöhemmin esimerkiksi Mathieson ja Wall (1982, s. 132) sekä Butler (1991) korostivatkin konfliktia luonnonsuojelun ja matkailun vuorovaikutussuhteena, löytyy myös näkökantoja, joissa painotetaan symbioosia ja sen mahdollisuutta (esim. Gunn 1976, Romeril 1985, Hughes 1996, Goodwin 2000).

Samoin kuin konflikti, myös symbioosi näyttäytyy selvimmin kansal-lispuistoissa. Symbioosin logiikka luonnonsuojelun kannalta on se, että ilman matkailua ja matkailijoiden rahoja mahdollisuudet kansal-lispuistojen perustamiseen tai ylläpitoon heikkenisivät, joskin tilanne lienee harvoin näin yksioikoinen (Mountfort 1975, Myers 1975, Sin-diyo & Pertet 1984, Leslie 1986). Matkailun kannalta kansallispuistot ovat välttämättömiä sikäli, että juuri ne vetävät ”autenttisia” luonto-kokemuksia etsiviä matkailijoita ja mahdollistavat siten matkailuelin-keinon menestymisen.

Myös Suomessa kansallispuistojen perustamiseen on suojelu-tehtävien sallimissa rajoissa liittynyt virkistyksellisiä ja matkailullisia tavoitteita (Komiteanmietintö 1976:88). Erityisesti 1990-luvulta läh-tien matkailu ja luonnonsuojelu ovat lähentyneet toisiaan johtuen yhtäältä luontomatkailun suosion kasvusta ja kansallispuistojen mu-kanaan tuomista imagollisista hyödyistä sekä toisaalta luonnonsuo-jeluajattelussa tapahtuneista muutoksista. Saarisen ym. (2000, s. 6) mukaan luonnonsuojelussa korostui viime vuosikymmenellä biodi-versiteetin säilyttäminen, mikä osittain korvasi aluesuojelupyrkimyk-siä ja laajensi luonnonsuojelun tehtäväkenttää suojelualueiden ulko-puolelle. Samalla luonnonsuojelualueet alettiin nähdä entistä enem-män monikäyttöisinä, esimerkiksi luontomatkailua mahdollistavina resursseina. Eräs käytännön osoitus matkailun ja luonnonsuojelun intressien yhdensuuntaistumisesta on matkailuelinkeinon ja muiden paikallisten tahojen myötämielinen suhtautumistapa uusien kansal-lispuistojen – esimerkiksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston – pe-rustamista kohtaan (Koivumaa 2005).

Pidemmässä aikaperspektiivissä Suomessa 1990-luvulla alkanut matkailun ja luonnonsuojelun intressien yhdentyminen on tietyssä mielessä paluuta 1800-luvulta 1960-luvun lopulle kestäneeseen klas-sisen luonnonsuojelun aikaan, jolloin luontokohteita suojeltiin pit-kälti maisemallisista, matkailullisista ja kansallisen kulttuuriperustan säilyttämiseen liittyvistä syistä, eivätkä suojelu ja taloudellinen toi-minta olleet vielä keskenään ristiriidassa. Eräänlainen välivaihe tai aallonpohja matkailun ja luonnonsuojelun vuorovaikutuksessa koet-tiin 1970- ja 1980-luvuilla, kun luonnonsuojelussa korostetkoet-tiin uhan-alaisten lajien ja niiden elinympäristöjen suojelua ja suojelualueisiin kohdistuvaa matkailua, kuten muutakin inhimillistä toimintaa, arvi-oitiin aikaisempaa kriittisemmin (Saarinen ym. 2000, Sorsa 2003, s.

45-46, 2004).

Kun tarkastelun kohteeksi otetaan muiden elinkeinosektoreiden luonnolle ja sitä kautta matkailulle aiheuttamien ympäristöhaittojen pohjalta nousevat intressit (ja poissuljetaan matkailun ja suojelun sisäinen ristiriita), korostuu matkailuelinkeinon ja luonnon-suojelun tavoitteiden yhdenmukaisuus entisestään. Paikallisella ja miksei myös yleisellä tasolla puuntuotannon ekologisten ja maise-mallisten haittojen, teollisuuslaitosten päästöjen, maatalouden ve-sistökuormituksen yms. voidaan tällöin ajatella synnyttävän tilanteita, joissa matkailuelinkeinon ja luonnonsuojelun intressit muodostavat yhteisrintaman ympäristöhaitoista vastuullisen tahon intressejä vas-taan.