Matala kynnys ja turvallisuus

Munkkisaaren palvelukeskuksen päivätoimintojen keskeinen kysymys oli työntekijähaastattelujen mukaan se, miten saavuttaa optimitila, jossa kynnys on juuri niin matala, että asiakkaat pääsevät palveluihin, mutta ettei työviihtyvyys eikä myöskään asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuus vaarannu. Arviointiajanjaksona toiminta haki tätä rajaa. (Törmä ym. 2002, 3.) Asiakkaan aggressiivisuus nähtiin myös Kurvin huumehoitoyksikössä helposti kynnystä nostavana tekijänä. Hyvin väkivaltaista asiakasta on vaikea hoitaa. Työntekijöiden haastatteluissa nousi esiin kysymys, pitäisikö kynnystä nostaa joidenkin sellaisten ryhmien kohdalla, joita ei voi Kurvissa hoitaa. Tällaisiksi ryhmiksi mainittiin esimerkiksi psyykkisesti sairaat ja terminaalivaiheessa oleva hiv-positiiviset huumeiden käyttäjät. Matala kynnys tarkoittaa suuria asiakasmääriä, joten henkilöresurssien riittävyydestä olisi pidettävä erityistä huolta. Asiakaskunta on muuttunut myös työläämmäksi, mutta riittävän miehityksen avulla voidaan huolehtia turvallisuuden säilymisestä. ( Törmä ym.

2003, 87.)

Organisaatiolla on taipumus itse nostaa kynnystä monin eri tavoin. Organisaatiolla on huono kyky sietää epävarmuutta, kaaosta ja rajattomuutta, jota asiakaskunnassa esiintyy. Siksi organisaatiot sekä tiedostamattaan että tiedostetusti suojautuvat vaikeilta tilanteilta ja vaikeilta asiakkailta luomalla organisaation tarpeista lähteviä sääntöjä ja käytäntöjä. Sekä Kurvin että Munkkisaaren Hiv palvelukeskuksen tutkimuksessa tuli ilmi sama tilanne: matalalle kynnykselle ja asiakaslähtöisyydelle asetetut vaatimukset ovat palveluyksikön ja sen henkilöstön kannalta rankkoja. Henkilöstö pitää vaatimuksia osittain jopa epärealistisena, sillä asiakasmäärät ovat lisääntyneet ja asiakaskunta on vaikeahoitoisempaa, moniongelmaisempaa ja huonokuntoisempaa. Muodostui jännitettä akselille, asiakkaat, henkilöstö ja johto. Täysin

kynnyksetön malli sopii yksiköihin, joissa on vain vähän palveluja. Heti kun palveluja on enemmän ja niihin liittyy hoidollisia tavoitteita, tämä nostaa jo itsestään kynnystä. Myös joidenkin palvelujen sisään on jo rakennettu tietty kynnys, joka on myös laadun tae. (Törmä ym. 2003, 85-86.)

Matala kynnys on hyvä asiakkaiden tavoittamisen kannalta, mutta pulmallinen sellaisten kannalta, jotka yrittävät rajoittaa huumeiden käyttöään ja välttää rankimmin käyttävien seuraa. Päiväkeskuksen asiakkaista suuri osa on päihtyneitä. Hankalinta oli työntekijöiden mukaan asiakkaiden päihtymys. Silloin he olivat arvaamattomia ja aggressiivisia eikä heihin saanut kontaktia. (Törmä ym. 2002, 44.) Asiakkaiden käytös on usein hyvin rajatonta matalan kynnyksen paikoissa. Munkkisaaren työntekijät kertoivat haastatteluissa, ettei asiakkaiden käyttäytymisellä eikä puhumisella ole rajoja, mikä on monelle työntekijälle varsinkin alussa hyvin raskasta. Asiakkaat haluavat luokitella työtekijöitä ja laittavat heidät tosi koville.

Kielenkäyttökin on sellaista, että se vaatii henkilökunnalta tavallista enemmän. Monet Munkkisaaren palvelukeskuksen haastatelluistakin olivat sitä mieltä, että käyttäytymiseenkin pitäisi voida jollain tavalla puuttua eikä työtekijöiden tarvitsisi sietää mitä vain. (Törmä ym.

2002, 43.)

Päiväkeskus toimii matalan kynnyksen periaatteella ja se merkitsee, että toimintaa ei aina voi ennakoida, koska asiakasmäärät ja heidän kuntonsa vaihtelevat. Ongelmana päiväkeskuksessa on se, että päiväkeskuksen asiakkaat voivat tulla melkein millaisena tahansa; heille ei ole asetettu mitään vaatimuksia, mutta sen sijaan ylläpitohoitoasiakkaiden tulisi toimia tiettyjen sääntöjen mukaan. Päiväkeskuksessa sekä päiväkeskuksen että ylläpitohoidon asiakkaat käyttäytyvät rajattomasti. He haistattavat, uhkailevat ja jankuttavat saadakseen tahtonsa läpi.

Ongelmana on usein se, että puhe ei mene perille. Sitä ei ymmärretä tai sitä ei haluta ymmärtää tai puhutut asiat muistetaan tai halutaan muistaa väärin. Omat tarpeet nähdään usein kaikkein lähimpänä olevina, eikä jakseta muistaa, että samoista rajallisista resursseista taistelevat myös muut asiakkaat. Myös päiväkeskuksessa asiakkaat jakavat työntekijät nipottajin ja reiluihin. Nipottaja on sellainen, joka pitää kiinni yhdessä sovituista asioista.

Reilu on sellainen, joka tekee juuri niin kuin asiakas tahtoo.

Matala kynnys on tiiviissä yhteydessä turvattomuuden kanssa. Suurin turvallisuusriski on asiakkaiden arvaamaton ja ajoittain väkivaltainen käytös. Henkilökunta joutuu olemaan jatkuvasti valppaana, koska matalasta kynnyksestä johtuen ei voi tietää, minkälaisia ja missä

kunnossa olevia asiakkaita milloinkin joudutaan palvelemaan. Munkkisaaren palvelukeskuksen kaikki haastatellut työntekijät olivat sitä mieltä, että johonkin mittaan asti uhkaa piti sietää, koska muutoin ei tätä asiakaskuntaa voinut auttaa. Turvallisuuden parantaminen nähtiin kuitenkin tärkeänä. Turvallisuuskysymys ei koskenut ainoastaan henkilökuntaa vaan myös asiakkaita. Matalan kynnyksen periaate merkitsi sitä, että voitiin tulla päihtyneenä ja vanhat kaunat ja maksamattomat velat kiristivät asiakkaiden välisiä suhteita. Pienissä tiloissa syntyy helposti aggressioita. (Törmä ym. 2002, 34-35.)

Monet työntekijöistä olivat tyytymättömiä Munkkisaaren palvelukeskuksen projektin johdon suhtautumiseen turvallisuuskysymykseen. Koettiin, että matalan kynnyksen periaatetta noudatettiin jopa työntekijöiden kustannuksella. Sitä henkilökunnan osaa, joka päivittäin joutui paineen alla kohtaamaan arvaamattomia tilanteita ja ottamaan riskejä ei oltu työntekijöiden mielestä kuunneltu tarpeeksi. (Törmä ym. 2002, 37.) Johdon toimintafilosofia voi olla kontrollia välttävää ja kynnyksettömyyttä korostavaa, mutta työntekijöiden mielestä kontrollikeinoja pitäisi lisätä ja matalaa kynnystä tulisi jossain määrin nostaa, jotta työssä tuntuva turvattomuus vähenisi. (Mt. 117.) Oikea henkilökuntamitoitus sekä lisääntyneet keinot antaa asiakkaille rajoituksia huonosta käytöksestä parantaisivat myös turvallisuutta.

(Mt. 35.)

Sankaruuden ihannointi päihdehuollon työntekijöiden keskuudessa on yleistä. Ei uskalleta tunnustaa omia pelkojaan ja heikkouttaan ongelmatilanteissa. Työntekijät usein yrittävät enemmän kuin on pakko, säilyttääkseen ammattitaitoisen vaikutelman. Mutta mitä lähempänä henkilö on fyysisesti matalaa kynnystä, sitä suuremman merkityksen hän antaa turvallisuuskysymyksille ja sitä stressaavampana hän kokee jatkuvan väkivallan uhan.

Joissakin työyhteisöissä turvallisuuskysymyksistä ei saa kuitenkaan puhua, sillä turvajärjestelyjen katsotaan heikentävän asiakaspalvelua tai sanotaan, että turvajärjestelyt, esimerkiksi vartijan käyttö, ei sovi ideologiaan.

Tutkimassani yksikössä työntekijöiden mielipide on se, että heillä on oikeus työskennellä mahdollisimman turvallisissa olosuhteissa. Sosiaaliviraston johdossa ymmärretään turvallisuusasioiden merkitys ja avoin keskustelu on sallittua. Turvajärjestelyt ovat nykypäivää, sillä asiakaskunta on erilaista kuin 10 vuotta sitten. Päihdehuollon yksiköitä rasittaakin tällä hetkellä työntekijäpako. Vaihtuvuus yksiköissä on suuri ja työntekijät ovat turhautuneita. Jatkuva pelon alla työskentely ei ainakaan ole hyväksi ihmisen hyvinvoinnille.

Pelko yksikköjen ja oman työpanoksen puolesta saa kuitenkin aikaan sen, että ikävistä asioista ei haluta julkisesti puhua. Voi myös leimautua epäammatilliseksi, jos nostaa esiin kysymyksiä, jotka liittyvät asiakkaiden käyttäytymiseen.

Päiväkeskuksessa jouduttiin noin 10 kuukautta toiminnan aloittamisen jälkeen kiristämään kontrollikeinoja, sillä asiakkaat rupesivat käyttäytymään aggressiivisesti ja rajattomasti.

Laadittiin muun muassa uusi hoitosopimus, koska asiakkaiden kohdalla ongelmia tuli sen suhteen, että kaikki eivät tulleet aukioloaikoina, eivätkä antaneet seuloja ja lisäksi käyttäytyivät uhkaavasti. Entiset liukuvat lääkkeen hakuajat jouduttiin laittamaan kiinteiksi ja huonoon käytökseen ruvettiin puuttuman välittömästi.