Havainnointi

Havainnoinnin käsitettä ei käytetä tutkimuksissa yhdenmukaisesti. Havainnointi voi viitata kvalitatiivisiin metodeihin yleisesti tai suppeasti vain osaan kvalitatiivisista metodeista. Sitä käytetään toiminnan ja käyttäytymisen kuvaamiseen ja sen ymmärtävään tulkitsemiseen.

Havainnointia on varsin yleisesti sovellettu tapaustutkimuksissa. Tutkimusvälineenä se on joustava ja sopii muuttuvien tilanteiden tutkimiseen. Lisäksi havainnointi soveltuu hyvin tilanteisiin, joissa on olennaista säilyttää tuntuma tutkimuskohteeseen kokonaisuutena.

Havainnoinnissa kohdetta ei irroteta ympäristöstään, vaan tutkimuskohteen ja ympäristön suhteen tarkastelu on osa tutkimusta. (Törrönen 1999, 29.)

Havainnointi voi olla systemaattista ja jäsenneltyä tai osallistuvaa havainnointia, joka on vapaasti tilanteissa muotoutuvaa. Toisin sanoen havainnointi voi vaihdella formaalisuuden ja tutkijan osallisuuden mukaan. (Hirsjärvi 1997, 201.) Havainnoinnin aste voi vaihdella. Tutkija voi olla pelkkä havainnoija ja olla osallistumatta lainkaan subjektien elämään ja toimintaan.

Tavallista on kuitenkin se, että havaintojen tekeminen yhdistetään osallistumiseen. Joissakin tilanteissa tutkija osallistuu ja joissakin vain tarkkailee. Osallistuminen havainnoinnin apuvälineenä tuo aineistonkeräykseen myös muut aistit kuin kuulon ja näön, myös tunteet.

Tutkimuksen subjektit itse päättävät, milloin osallistutaan ja milloin ei. Silloin voidaan välttää tutkittavien käyttäytymisen muutokset johtuen tutkijasta. (Grönfors 2001, 131.)

Tässä tutkimuksessa on käytetty osallistuvaa havainnointia. Osallistuva havainnointi tarkoittaa arjessa elämistä, kuuntelua ja katselua, tilanteiden ja asioiden sekä ihmisten kohtaamista ja keskusteluja heidän kanssaan. Se on tilanteissa mukana olemista ja asioiden kirjaamista päiväkirjoihin. Osallistuvan havainnoinnin aikana tutkija perehtyy inhimilliseen kanssakäymiseen ja ryhmän ihmissuhteisiin. Osallistuvassa havainnoinnissa tutkija tarkkaillee omia ja muiden reaktioita. Hän on sekä osallinen että ulkopuolinen. Hänen pitäisi tiedostaa se, mikä jää muilta huomaamatta tai minkä muut pitävät annettuna. Havainnointi on yritystä ymmärtää rutiineja. Tutkija yrittää etsiä käyttäytymisen merkityksiä ja yrittää ymmärtää ihmisten tapaa elää. (Törrönen 1999, 29-30.)

Havainnoinnilla saadaan tietoa, toimivatko ihmiset niin kuin he sanovat toimivansa.

(Hirsjärvi 1997, 199.) Osallistuva havainnointi sopii tilanteisiin, joissa tutkitaan asioiden merkityksiä, tulkintoja ja interaktiota. Se sopii sellaisiin tutkimuksiin, jotka ovat yleisölle tuntemattomia, riidanalaisia ja joista on vähän ymmärrystä. (Waddington 1994, 108.) Havainnointi myös kytkee tiedon sen kontekstiin. Havainnoinnin merkittävin anti on se, että se antaa tietoa siitä, mistä tutkittavassa asiassa on kysymys ja miten se toimii. Havainnointia tulee suorittaa joustavalla, tutkivalla ja strukturoimattomalla lähestymistavalla. (Robson 2001, 89.) Havainnointimenetelmän valinnalle tutkimuksen metodiksi tulisi kuitenkin olla aina selkeä perusteltu. Asiaa tulee miettiä tutkimuskohteen ja tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta, koska havainnointi on aika työläs menetelmä. (Grönfors 2001, 129.)

Havainnoinnissa tarvitaan vuorovaikutustaitoja ja pitää käyttäytyä niin, ettei tutkittavat tunne oloansa uhatuiksi. (Waddington 1994, 109.) Tutkijan sukupuoli, luokka-asema ja persoonalliset taidot sekä avoimuus vaikuttavat tutkimuksen suorittamiseen. (Mt. 120.) Havainnointia tehdessään tutkija käyttää omaa persoonaansa tutkimuksensa tärkeimpänä välineenä. Tutkijan on tunnettava omaan persoonaansa liittyvät tekijät, jotka saattavat vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. (Grönfors 2001, 125 ja Waddington 1994, 108.) Tutkija voi vaikuttaa tutkimuksen luotettavuuteen, siksi nämä tutkijakohtaiset näkökulmat on otettava huomioon. Havainnointia onkin kritisoitu siitä, että havainnoija saattaa muuttaa tutkittavia tilanteita. Tätä voidaan yrittää helpottaa sillä, että tutkittavien kanssa ollaan mahdollisimman pitkään, jotta tutkija ei läsnäolollaan muuttaisi todellisuutta. (Alasuutari 1989, 63-70.) Myös se, että tilanteissa ei tehdä muistiinpanoja vaan vasta sen jälkeen, voi auttaa siihen, että tutkija ei vaikuta niin paljon tutkittaviin. (Hirsjärvi 1997, 201.)

Havainnointimenetelmä tässä tutkimuksessa tarkoittaa havainnointia, joka on tilanteissa vapaasti muotoutuvaa. Eli havainnointi vaihtelee osallisuuden ja formaalisuuden mukaan.

Joissakin tilanteissa olen osallistunut enemmän ja joissakin olen enimmäkseen vain tarkkaillut. Tässä tutkimuksessa havainnointia ei ole suoritettu salaa. Havainnointi on suoritettu noin kahden vuoden aikana. Havainnointimenetelmä on mielestäni tässä tutkimuksessa hyvä menetelmä, sillä aihe on arka ja siihen liittyy paljon asioita, joista ei saa ääneen puhua, leimautumatta huonoksi ammattilaiseksi. Havainnoinnilla saadaan myös tietoa tutkittavasta aiheesta kokonaisuutena, sillä siinä koetetaan saada ymmärrys tutkittavasta aiheesta suhteessa ympäristöönsä.

Tutkimuksessani olen havainnoinut yksikön arkea, arjessa tapahtuvaa vuorovaikututusta ja siihen liittyviä kriisejä, omia ja muiden reaktioita, tunteita, rutiineja, toimintakäytäntöjä, sääntöjä ja ilmapiiriä. Havainnoinnilla yhdistettyinä haastatteluihin ja keskusteluihin voidaan saada kokonaiskuva siitä, millaista ylläpitohoito on yhdessä sitä toteuttavassa yksikössä.

Havainnointi kohdistui muun muassa seuraaviin asioihin: hoidon sisältö, struktuuri ja resursointi, käytäntö ja toimintatavat, hoitoideologia ja arvot, hoitosuhde, fyysiset tilat, ilmapiiri ja asiakkaiden suhtautuminen.

Määrällisesti suurin määrä havaintoaineistoa on syntynyt vapaissa keskusteluissa, koska niissä työntekijät tuntuivat puhuvan vapaimmin. Näissä keskusteluissa oli paljon tunteitakin mukana, ja ne ilmaisivat sen, mitä kulloinkin oli ilmassa.

Aluksi havainnointi kohdistui kaikkeen mahdolliseen. Myöhemmin se fokusoitui tiettyjen kysymysten ja teemojen ympärille, joita sitten analysoin. Tilanteita, joita havainnoin olivat lääkkeenjako, kokoukset, toiminnat, keskustelut eri tilanteissa myös vapaamuotoiset kahvihuonekeskustelut sekä erilaiset retket. Näistä tilanteista tein muistiinpanot, joista poimin tiettyihin teemoihin liittyviä tekstisegmenttejä.

Tarvitaan ainakin kolmenlaisia muistiinpanoja: varsinaiseen vuorovaikutukseen keskittyviä, joissa kirjataan osallistujat, mitä he tekevät ja sanovat, muiden reaktiot ja muu välitön informaatio, joka liittyy itse vuorovaikutustilanteeseen. Kontekstitietoja on myös tarpeellista kirjata, missä tilanteessa vuorovaikutus tapahtui, mihin kellonaikaan sekä muita olosuhdetekijöitä, jotka voivat vaikuttaa varsinaiseen vuorovaikutukseen. Tärkeää on, että eri muistiinpanotyypit pidetään erillään. Näin mahdollistuu niiden erillinen käsittely

analyysivaiheessa, jolloin eri käyttäytymismalleja voidaan tarkastella eri konteksteissa.

Muistiinpanojen teko on esianalyysiä. Kaikkea ei kirjata eikä ole tarkoituksenmukaistakaan kirjata. Kolmas muistiinpanotyyppi on sellainen, jossa tutkija käsittelee omaa itseään tutkijana, henkilönä ja tutkimukseen oleellisesti liittyvänä subjektina. Tunteet epäonnistumiset, niiden seuraukset tutkimuksen kulkuun. (Grönfors 2001, 135-136.) Muistiinpanot ovat tulkintaa siitä, mitä yhdessä on tuotettu. (Mäkelä 1990, 32.)

Tutkimuksessani olen kirjannut muistiinpanoihin kontekstitietoja, varsinaiseen vuorovaikukseen keskittyviä tietoja. Lisäksi olen tehnyt muistiinpanoja omista tunteistani, omien ajatusteni kehittymisestä tutkimusprosessin aikana sekä tutkimusprosessin etenemisestä ylipäätänsä. Havaintomuistiinpanoja on yli kahdelta vuodelta kokouksista, asiakastilanteista sekä keskusteluista.

Oma asemani tutkittavan yksikön johtajana voi johtaa ongelmiin, mutta se voi olla myös hyvä asia. Voin toisaalta kulttuurissa sisällä olevana helpommin ymmärtää, mistä on kyse, mutta toisaalta perusoletukset saattavat myös olla tiedostamattomia, niille jotka organisaatiossa toimivat. Johtajuuteen liittyvä hierarkkinen suhde saattaa jossain määrin olla ongelma, mutta olen työskennellyt työntekijöiden kanssa pitkään, joten he tuntevat minut hyvin. Havainnointijakso on ollut myös niin pitkä, että ei sitä monikaan ole oikeastaan havainnointina ajatellutkaan, vaan se on jopa unohdettu jossain määrin. On oikeastaan vaikea kuvitella, mitä työntekijät olisivat sanoneet toisin jollekin muulle haastattelijalle. Voi olla, että asioiden sanomista olisi pikemminkin jarruteltu vieraalle haastattelijalle. Se, että kertoo mielipiteitänsä asioista, ei vaikuta työntekijän asemaan yksikössä. Kaikkien työntekijöiden mielipiteet ovat olleet myös hyvin samansuuntaisia. Mielipiteitä on lausuttu joskus hyvinkin tunteikkaasti ja voimakkaasti. Haastattelut ja havainnointi sopivat hyvin yhteen, sillä puhuessa voi sanoa eri asioita kuin käytännössä toimitaan. Haastattelut ja havainnointi voivat paljastaa ristiriitaisuuksia tai ne voivat tukea toinen toisiaan. Ristiriitaisuudet tai tukeminen kertovat jotain organisaation avoimuuden asteesta. Tässä tapauksessa haastattelu- sekä havaintoaineisto ovat olleet hyvin samanlaisia.

Haastatteluissa esittämiensä ajatusten lisäksi työntekijät ovat kirjoittaneet kokemuksiaan paperille esimerkiksi tietyistä teemoista. Teemoja ovat olleet ylläpitohoidon sisältö, käsitykset säännöistä, seuloista, lomista, lääkityksestä ja toiminnoista sekä asiakkaiden kohtaaminen.

Työntekijät kirjoittivat hyvin mielellään kokemuksistaan ja käsityksistään. Kirjoituksia on

kirjoitettu noin 1,5 vuodesta eteenpäin toiminnan aloittamisesta. Ymmärsin vasta tuolloin hyödyntää heidän omaa kirjoittamistaan.

Tutkimuksessa käytän myös kirjallisia lähteitä. Ne voivat olla tiimin tulkintaa organisatorisista kysymyksistä. Esimerkiksi organisaation julkilausutulla visiolla voi olla organisaation imagea nostava merkitys. Ne voivat antaa tietoa struktuurista, suunnittelusta, koulutuksista ym. Niitä voidaan käyttää muun aineiston rinnalla. Ne kertovat organisatorisista malleista ja siitä miten saadaan työt tehdyksi. Ne ovat subjektiivisia ja fragmentaarisia. Niitä ei saa ottaa annettuina vaan ne ovat kontekstisidonnaisia. Ne voivat osaltaan auttaa organisaation käyttäytymisen ymmärtämisessä. (Forster 1994, 148-149.) Olen käyttänyt lähteenä yksikön hoitofilosofiaa, hoito-sopimusta, hoitosuunnitelmaa sekä viikko-ohjelmaa.