Kangasniemen perhe uuden talonsa edustalla 60-luvulla.
Tilat koneistettiin ja harmaaferkut vaihtuivat isoiksi massikoiksi. Valmet 33 oli jo kova peli.
Kyntöaurat vaihtuivat kaksisiipisistä neljäsiipisiin.
Honkajoen ensimmäinen varsinainen konemies, Hannu Mäkikantti, osti itsekulkevan leikkuupui-murin ja nuoret isännät ajoivat rahtia yömyöhään ja kuivureilla valvottiin öitä. 1860-luvulla yli 80
% suomalaisista eli ainoastaan maataloudesta, sata vuotta myöhemmin meillä oli tiloja n. 330 000.
Kangasniemen vanha talo oli vetoisa ja kylmä.
Kun pojan tukka jäätyi seinään kiinni, päätettiin rakentaa uusi ja paremmin lapsiperheelle sopiva talo. Vuosina 1960-68 syntyivät Kari, Jukka, Jar-mo ja Jouni. Mistä saataisiin rahat uuteen taloon?
Ansiotasoa oli nostettava. Maatalouden neuvoja Allari Seppä teki laskelman, että tarvitaan ainakin 30 lehmää, jotta kannattavuutta voitaisiin kohottaa riittävästi. Se puolestaan johti siihen, että uusi na-vettakin oli tehtävä, ja taas mentiin pankinjohtaja Päivönsalon puheille.
Jouko tilasi Hankkijalta ison elementtinavetan, mikä tuotiin rekalla eräänä syysiltana suoraan naapurin pihaan. Mahtoi siinä Koppelomäen Alli säikähtää. Ainakin hämmästyi toinen naapuri, kun seuraavana päivänä ajoi traktorilla ojaan nähtyään kuin tyhjästä nousseen navetan. Uusia hyvätuot-toisia lehmiä hankittiin ympäri Pohjanmaata ja Satakuntaa aina Nakkilasta asti. Karjaa jalostettiin, koska enää ei maksettu pelkästä rasvasta vaan myös valkuaisesta. Litramäärät kasvoivat huimasti 40–80 litrasta aina 400-600 litraan. Lypsykarjatalous ke-hittyi Honkajoella niin pikavauhtia, ettei neuvonta pysynyt perässä. Joukollekin suositeltiin sellaista AIV-pönttöä, että vaikka tehtiin puolta suurempi, jäi sekin pieneksi. Samoin oli putkilypsyn laita. Neuvo-jan mukaan ei putkilypsy tule koskaan yleistymään Suomen kaltaisessa maassa. Maitotalous kasvoi niin, ettei lypsykoneen kannun kantaminen navetan pitkiä käytäviä pitkin edestakaisin ollut mielekästä, eikä Jouko hennonut rasittaa Ainoa liikaa. Elämä oli niin kiireistä, että Aino välillä toppuutteli menoa, mutta isännät tunnetusti laajentavat ja investoivat ja emännät pelkäävät riskinottoa.
Putkilypsyt ja tilatankit tulivat, ja pian kävi meijerikin pieneksi. Antti Kamppi, Jouko ja eräät muutkin isännät alkoivat vaatia lisää pennejä mai-donhintaan. Meillä litrahinta oli selkeästi pennejä huonompi kuin maakunnan muissa meijereissä ja Honkajoen meijeri kuului Satakunnan heikoimmin tuottaviin. Puhuttiin Karvian, Honkajoen ja Kan-kaanpään meijereiden välisestä yhteistyöstä, mutta neuvottelut kariutuivat. Meijeriväki nousi takaja-loilleen puolustaen kiihkeästi itsenäistä Honkajoen meijeriä. Lisähintaa vaatineet, meijerikapinalliset leimattiin pettureiksi ja oman pesän likaajiksi.
Syyttely puolin ja toisin oli turhaa; vika ei ollut tietenkään meijerin johtajassa tai henkilökunnassa, jotka tekivät työnsä hyvin, vaan maitomäärä meillä
oli 6,5 miljoonaa litraa verrattuna esim. Ilmajoen meijerin saamaan 24 miljoonaan maitolitraan. On-han siitä jo helpompi maksaa jotain tuottajallekin.
Tänäkin päivänä on häpeällistä, miten surkea hinta tuottajalle maksetaan maidosta. Ei ole laitaa, että pullotettu vesikin maksaa enemmän. Kuluttajat kyllä arvostavat maitoa, mutta miten saada arvostus näkymään maidon hinnassa tuottajalle?
Jouko oli ja on edelleen yhteiskunnallisesti ak-tiivinen. Hän esittää asiat selkeästi ja pohjalaisen jämptisti, joten tiet aukenivat sekä MTK:n että karjanjalostusorganisaation merkittäviin luotta-mustehtäviin. Hän oli MTK:ssa aikoinaan nuorin valtuuskunnan jäsen. Usein Aino kyyditsi miestään aamujunalle tai lentokentälle ja tuli sitten teke-mään navetta-askareet. Maaseudun naisilta vaadi-taan monien taitojen lisäksi hyvät hermot ja kyky olla monessa paikassa yhtä aikaa. Pojat kasvoivat omatoimisiksi ja tilan töissä oltiin pienestä pitäen.
Kerrankin kun lehmä alkoi poikia ja vanhemmat olivat poissa, yksi pojista juoksi naapurin Allille kertomaan, että vain toinen etusorkka näkyy, asiat eivät ole oikealla tolalla.
Peltoja salaojitettiin, tilusteitä parannettiin. AIV-rehun yleistyttyä karjanruokinta tuorerehulla tuli mahdolliseksi talviaikaankin eivätkä lehmät enää menneet umpeen pitkiksi ajoiksi. Koetoiminnalla onnistuttiin kehittämään paremmin Suomen ilmas-toon soveltuvia viljalajikkeita ja rypsin viljely alkoi myös Honkajoella.
Väkilannoitetut pellot tuottivat enemmän, sa-moin jalostettu karja, jopa liiankin hyvin sillä nyt ajauduttiin melkoisiin ylituotanto-ongelmiin. Oli voivuoria, viljavuoria, munavuoria ja ties mitä.
Tuotantoa alettiin nyt puolestaan rajoittaa; peltoja paketoitiin, maksettiin teuraskorvauksia ja puhuttiin
”talonpojan tappolinjastakin”. Toisaalta maaseudun nostaminen köyhyydestä aktiivisella maatalouden tulopolitiikalla loi jännitteitä kaupunkilaisten ja maalaisten välisiin suhteisiin. Siitä huolimatta maatalouden tulotaso ei pysynyt 1970-luvulla pal-kansaajien ansiotason kehityksen mukana. Pienet tilat joutuivat niin ahtaalle, että moni joutui lopet-tamaan. Se ei ollut helppoa varsinkaan iäkkääm-mille. Sodan käyneet veteraaniviljelijät tyytyivät katsomaan sivusta kuinka nuoret isännät rynnivät eteenpäin. Isänikin kertoi kyliltä tultuaan mitä uutta
”Kangasniemen johtaja” tai Isokasken Erkki olivat kehitelleet. Isokaskella tehtiin elementtihuviloita jo 60-luvulla. Varsinainen kysyntä tuotteelle tuli vasta 10 vuoden kuluttua. Samoin oli vihannespuolella: ti-lalla kehitettiin tuoretuotteiden kuluttajapakkaukset, jotka löivät itsensä läpi vasta vuosia myöhemmin.
Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä tuli uute-na asiauute-na maatalouslomittajatoiminta. Vanhemmat viljelijät olisivat mieluummin ottaneet tämän tuen rahana, eihän maalaisväestö ennenkään ollut lomia viettänyt saati matkustellut. Jouko MTK:n nuorena
Aino Kangasniemi uudessa putkilypsynavetassa.
valtuutettuna ymmärsi, että jaksaakseen pitkät päivät ja rankat työt on välillä osattava levätä ja rentoutua ja äänesti lomitustoiminnan alkamisen puolesta.
Honkajoen nuoret tuottajat perustivat v. 1967 Nuorten tuottajien kerhon, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se sai julkisuutta valtakunnalli-sestikin, kun Suomen Kuvalehti julkaisi siitä pitkän jutun. Kerhon toimesta tehtiin paljon opintomatkoja;
mm. maatalousministeri Nestori Kaasalainen otti heidät vastaan eduskuntatalossa ja teki vaikutuksen vierailijoihin. Veikko Vennamokin kävi Honkajoella ja puhui nuoret tuottajat niin pyörryksiin, että jos olisi heti ollut vaalit, hän olisi kerännyt enemmistön äänet. Kerhon toiminta oli kuitenkin epäpoliittista, tietoa hankittiin ja jaettiin ja puhallettiin muutenkin yhteen hiileen. Lohjalta tuli kerrankin puhuja, ag-rologi Karhu, kertomaan kalkituksen merkityksestä satotason kohottamiseksi Aihe oli niin kiintoisa, että ravintola Honka oli tupaten täynnä. Puhuja selvitti kuulijoille magnesiumin merkityksestä kasviravin-teena ja lypsykarjan terveyteen. Naapurikunnassa Siikaisissa sattui olemaan Suomen magnesiumpitoi-sinta kalkkia ja isännät lähtivät kilvan hakemaan tätä ihmeainetta. Mutta eiväthän viljakärryt kestäneet aina raskaan kalkin painoa ja monelta hajosivat kärryt hankintamatkalla.
EU:hun mentiin 1995 honkajokisten vastustuk-sesta huolimatta. Viljelijöille alkoi ankara paperisota ja jatkuva epävarmuus tukien ja hintojen laskiessa.
Pitkäaikainen maataloussihteeri Pasi Vanhahonko valoi uskoa viljelijöihin, ei pojat heitetä kirvestä kai-voon, kyllä EU:ssakin syödään. EU:hun mentäessä oli tiloja 249 ja nyt on aktiivitiloja 175; eli pienistä karjatiloista on luovuttu, eritoten viimeisten parin kolemen vuoden aikana. Mutta on ollut positiivis-takin kehitystä. Toista tuhatta hehtaaria peltoa on raivattu ja keskipinta-ala 37,4 ha. Lauhalaan Jouko Pajukoskelle on rakennettu yli 70 lehmän navetta, Paastossa Jussilalla on 800:n emakon sikala ja samankokoinen osakeyhtiöpohjainen HonkaPorsas löytyy Karvian tieltä. Honkajoki on suurimpia sika-pitäjiä Satakunnassa. Hakanen ja Ylilammi tuottavat lihaa satapäisine nauta- ja sonnilaumoineen.
Honkajoen ruoan tuotanto on niin monipuolis-ta, että voi sanoa, että mitä meiltä ei saa, sitä ei tarvitakaan. Kurkut ja salaatit saadaan HonkaTar-hoilta, monipuoliset tuorevihannekset Isokaskelta ja lisäaineettomat makeat luomutomaatit KKK-vi-hannekselta.
Saila Kamppi
I
ltauutisissa kerrotaan Lähi-idässä tapahtuneista pommi-iskuista. Kuvat jalattomista miehistä ja kasvot verissä paareilla makaavista lapsista, joiden ympärillä huivipäiset naiset huutavat taivasta koh-den, ovat viikoittaisia. Uutistenlukija toistaa tutuksi käyneen rimpsun: kuinka paljon on kuolonuhreja ja loukkaantuneita, missä kaupungissa isku tapahtui ja onko joku ilmoittautunut iskujen tekijäksi tai kenen epäillään olevan syyllinen. Länsimaissa media ei ole asettunut varsinaisesti kenenkään puolelle. Se näyttää kärsimyksen katsojille, jotka tuudittautuvat kotisohvillaan ajatukseen: onneksi tuollaista ei ta-pahdu täällä meillä. Koteja tuhoutuu kuitenkin Lähi-idässä lakkaamatta. Alituinen pelko kuolemasta ja hyväksikäytöstä on todellinen. Sukupolvi toisensa jälkeen on kärsinyt ja etsinyt joukostaan syyllistä.Kansa on jakautunut vähintäänkin kahtia. Eri-mielisyydet muslimien ja palestiinalaisten välillä ovat jatkuneet niin kauan, ettei voida enää var-muudella sanoa, mistä kaikki alkoi. Osapuolilla on asiasta omat versionsa. Lapsia on kasvatettu vihaan.
Veli on kääntynyt veljeä vastaan, vaikka islamilla ja kristinuskolla on yhteinen alkuperä ja molemmat opettavat lähimmäisen rakkautta. Uskonto on muut-tunut välienselvittelyssä aseeksi, jolla erotetaan oi-keat vääristä ja pyhitetään hirmuteot. Puhdistamisen seuraukset ovat äärettömän laajoja ja monisyisiä.
Gazassa, joka pommitettiin viime kuukausina uu-delleen maan tasalle, tavalliset ihmiset ovat olleet eristyksissä vuosia. Jälleenrakentamisen vuodet ovat olleet raskaita, mutta nyt sekin, mitä oli saatu traumatisoivasta pelosta huolimatta rakennettuksi, on rakennettava uudelleen.
Nuoret, jotka ovat eläneet epävarmuudessa koko elämänsä ja nähneet kuolemaa ympärillään, ovat otollisia uhreja terroristien värvääjille. Viralliset hallitukset eivät ole pystyneet muutokseen eivätkä pysyvyyteen, koska kansa ei ole ollut niiden takana.
Valta on ollut Lähi-idässä samoissa käsissä kuin tehokkaimmat aseetkin. Yhdysvaltojen sekaantu-minen valtapolitiikkaan Lähi-idässä on vaikeuttanut asioita entisestään. Vastakkainasettelut ovat saaneet uuden ulottuvuuden: kaiken länsimaalaisuuden ja etenkin amerikkalaisuuden vastustamisen. Toisaalta osa nuorista ja varsinkin niistä, jotka ovat asuneet
länsimaissa, ovat valmiita muutokseen. Lähtiessään sotaan Bush teki pahan virheen, jota Obama yrittää paikata nopeuttamalla Irakista vetäytymisen aika-taulua, koska voimapolitiikka ei vetoa moniinkaan amerikkalaisiin. Mutta Lähi-idässä osa kansasta on muuttunut yhä vanhoillisemmaksi ja naisen asema jopa huonontunut, kun taas toiset ovat yleisglobaa-lisaation vuoksi omaksuneet länsimaisia tapoja.
Liittyminen terroristijärjestöön on voinut tuntua mo-nista ainoalta vaihtoehdolta vaikuttaa olosuhteissa, joissa vihamielisyyksien jatkuminen on ollut ainoa pysyvä asia vallanpitäjien vaihtuessa.
Ryhmittymien luokittelu terroristijärjestöiksi on lähtenyt kansainvälisistä elimistä, mikä on ai-heuttanut sen, että esim. YK yrittäessään järjestää neuvotteluja osapuolten välillä on leimannut osan taistelun osapuolista rikollisiksi, jolloin osapuolten kuuleminen ei ole ollut tasa-arvoista, mikä on johta-nut aina vain uusiin vihamielisyyksiin. Kaikkia ryh-mittymiä ei ole edes kutsuttu neuvotteluihin, vaikka epätoivoinen kansa seisoisi niiden takana. Tämä taas on johtanut uusiin vihamielisyyksiin Palestiinassa, Irakissa ja muissa Lähi-idän maissa jokainen joutuu muodostamaan oman käsityksensä tapahtumista.
He ovat mukana sodassa, jonka osapuolten väliset suhteet ovat epäselviä.
Monen maailmankuva on pirstaloiutunut. Mis-tään ei voi olla varma eikä keneenkään voi luottaa, ei edes omaan naapuriin. Monet radikalisoituvat ja aloittavat oman taistelunsa. Elämään varjostavat viha ja pelko. Oman tulevaisuutensa suunnittelu on monen mielestä varmasti mahdotonta. Kukapa us-kaltaisi perustaa perheen sodan keskelle tai seurata omia unelmiaan ja kouluttautua vaikkapa geeni-tutkijaksi. Kun toivo paremmasta on hävinnyt, jo nuoret katkeroituvat. Järjestämällä valtionhallinto ja luomalla tasa-arvoiset elinolosuhteet voitaisiin saa-da toivo heräämään uudelleen. Kansan usko omaan selviytymiseensä lisäisi suvaitsevaisuutta.
Ylioppilas Riikka Tuomi
Riikka opiskelee tällä hetkellä Tampereen Yli-opiston Kauppatieteellisen tiedekunnan Yrityksen johdon ja hallinnon osastolla.