Luonnonmaantieteelliset tekijät

Historiallisesti ajatellen ratkaisevin tekijä alueellisen kiinnostuksen syntymisessä tiettyä urheilulajia kohtaan on ollut luonnonolosuhteiden puolesta syntyvä mahdollisuus harjoittaa kyseistä lajia. Aivan alkuvaiheessaan urheilu ei ollutkaan urheilua sanan nykyaikaisessa merkityksessä, vaan lähinnä sotataitoa, metsästyskäyttäytymistä ja yleistä olemassaolon taistelua (Aalto 1987, 17). Luonnonmaantieteelliset olosuhteet ja arkiset sekä sotaisat toimet ovatkin alun perin olleet lähtökohtana urheilun

synnylle.

Ajan myötä luonnonmaantieteen merkitys on vähentynyt, koska tekninen kehitys on edennyt niin pitkälle, että miltei kaikenlaisten keinotekoisten olosuhteiden luominen on mahdollista ja harrastamisen esteet tässä suhteessa vähentyneet. Keinotekoiset olosuhteet ovat monessa lajissa jopa täysin välttämättömiä lajin harrastamisen kannalta. Kaikissa tapauksissa keinotekoisetkaan olosuhteet eivät kuitenkaan voi korvata aitoja, vaan monet urheilulajit, esimerkiksi suunnistus, perustuvat täysin vapaan luonnon hyväksikäyttöön. Toiset lajit, kuten golf, puolestaan perustuvat modifioituun luontoon ja lisäksi useat lajit vaativat tietynlaisia luonnonoloja, esimerkiksi lunta tai vettä suoritusten onnistumiseksi. Siksi viimeistään taloudelliset realiteetit vaikuttavat siihen, että edelleen luonnonmaantieteelliset olosuhteet ohjaavat jossain määrin tietyn alueen harrastuneisuutta.

Luonnonmaantieteellisistä suureista urheilulajien kannalta merkityksellisiä ovat muiden muassa ilmastotyyppi, korkokuva ja vesistöjen runsaus. Näillä ja monilla muilla tekijöillä on vaikutuksensa ihmisten normaalielämään ja sen myötä heidän harrastuksiinsa. Miltei kaikkien nykyaikaisten, yleensä hyvinkin tiukasti tilallisesti määriteltyjen urheilulajien alkuperäiset versiot ovat syntyneet ilman mitään standardisoituja tilallisia rajoitteita. Yleiset

alueet, kuten niityt, pellot, kukkulat ja kadut, toimivat alun perin urheilun suoritus- ja seuraamispaikkoina ja loivat puitteet urheilun kehittymiselle.

Siksi on mahdotonta kuvitella, että esimerkiksi vuorikiipeily olisi lähtöisin korkokuvaltaan tasaisesta Tanskassa tai jääkiekko pääosin aavikkoa pinta- alaltaan olevasta Saudi-Arabiasta. Tämän pohjalta on helppo myös ymmärtää, että joidenkin lajien juurruttaminen “vieraalle maaperälle”

saattaa tekniikan luomista mahdollisuuksista huolimatta olla varsin vaikeaa, jos luonnollista kontaktia kyseiseen toimintaan ei voi omalla alueella syntyä.

Suorituspaikkojen standardisoinnilla on ollut lisäksi alueellisia seurauksia siksi, että huippusuorituspaikkoja ei välttämättä voida rakentaa kaikkialle, vaan mahdollisesti vain muutamia kokonaista maata kohti. Tämä vaikuttaa aina urheilun alueelliseen organisoitumiseen lajivalintojen kautta (Itkonen

1996, 280).

2.3.1.1 Ilmastoja maaperä

Ilmastotyypillä ja alueen maaperällä on erittäin suuri merkitys urheilulajien harrastamiseen ja niiden seuraamistottumuksiin. Luonnollisin ilmastoon perustuva jako on urheilulajien määritteleminen kesä-ja talviurheiluihin sen mukaan, minkälaisten ilmasto-olosuhteiden vallitessa niiden harjoittaminen on luonnonympäristössä mahdollista. Ilmaston puolesta talvilajeiksi katsotaan sellaiset urheilulajit, joille lumi, jää tai muut alhaista lämpötilaa edellyttävät elementit ovat välttämättömiä. Tämä merkitsee sitä, että puhtaat talvilajit ovat urheilulajien joukossa sekä määrällisesti että harrastajamäärällisesti vähemmistönä, koska valtaosa maapallon ihmisistä asuu kokonaan lumettomilla tai talviaikaankin leudoilla seuduilla.

Ilmastollisista tekijöistä lämpötilan lisäksi ainakin sademäärä ja tuulisuus ovat voimakkaasti urheiluharrastusta ohjaavia tekijöitä. Thornes (1977,

258-267) on esittänyt seuraavan kuvion sään merkityksestä urheilutapahtumille:

KUVIO 2. Sääolosuhteiden merkitys urheilulle Thornesin mukaan.

(Bale 1989, 27).

Säätila

Vastus

1

Etu

Thornesin kuvion mukaan säätila on ulkotiloissa tapahtuvien urheilujen kohdalla merkittävä tekijä, koska säällä on suuri vaikutus tapahtumien onnistumiseen niin itse urheilusuoritusten kuin taloudenkin kannalta.

Tietynlaiset epäsuotuisat olosuhteet, kuten sade, liiallinen tuuli tai kuumuus, saattavat johtaa jopa kilpailutapahtumien peruuntumiseen. Tämä on tyypillistä etenkin tietyille herkille lajeille, kuten mäkihypylle tai purjehdukselle. Tästä seuraa, että erityisolosuhteita vaativilla urheilulajeilla on taipumus sijoittua alueille, joilla niiden suorittamista häiritsevät luonnonolot ovat minimaaliset ja olosuhteet siten lähinnä optimia.

Paikalliset ilmasto- ja maaperätekijät määrittävät myös sen, voidaanko tiettyä urheilulajia harjoittaa pääasiassa uiko- vai sisätiloissa. Alunperin

kaikkea urheilutoimintaa on harjoitettu ulkona, mutta uusia lajeja kehitettäessä monet on suoraan suunniteltu tapahtuviksi sisällä. Useimpia perinteisiäkin ulkolajeja harrastetaan nykyisin myös sisällä niillä alueilla, joilla säätila ei pysy riittävän stabiilina vuoden ympäri. Lisäksi monien lajien suuret urheilukilpailut pyritään järjestämään pääasiassa sisätiloissa ilmasto-oloista riippumatta. Sisätilojen rakentaminen on kuitenkin aina taloudellinen kysymys ja siten köyhillä alueilla urheilulajien kirjon voidaan olettaa olevan rikkaita alueita kapeamman.

2.3.1.2 Korkokuva ja vesistöt

Useimmat urheilulajit edellyttävät korkokuvaltaan tasaista aluetta vähintään tarvitsemansa kentän kokoiselle alueelle. Yleisesti ottaen suuret korkeuserot ja etenkin maan kaltevuus ovatkin urheilutoiminnalle negatiivisia seikkoja.

Toisaalta melkoinen joukko urheilulajeja perustuu nimenomaan korkeuseron välttämättömyyteen. Lajeja, kuten alppihiihtoa, mäkihyppyä ja kelkkailua, vuoristokiipeilystä puhumattakaan, ei ole mahdollista harjoittaa ellei luonnosta löydy niiden suorituspaikkojen vaatimaa maastoa.

Korkokuvalla on myös toisentyyppinen urheiluvaikutus, sillä tietyn alueen korkeus merenpinnasta vaikuttaa siellä saavutettaviin urheilutuloksiin.

Selvää on, että vuoristoisilla alueilla urheilu on vaikeaa, koska liiallinen korkeus tekee kaiken urheilun erittäin vaikeaksi kylmyyden ja etenkin ilman happipitoisuuden laskun vuoksi. Korkeus ei ole kuitenkaan yksiselitteisesti kielteinen asia, sillä tiettyyn pisteeseen asti vähäisempi ilman happipitoisuus edesauttaa kestävyyslajien harjoittelua ja toisaalta pienemmästä ilmanvastuksesta on monissa lajeissa selvää hyötyä. Korkean ilmanalan olosuhteet siis suosivat tiettyä lajeja, joiden piiristä mahdollisesti nousevat tähtiurheilijat voivat saavuttaa alueelle tietynkaltaisen urheiluprofiilin.

Kuten vuoristot, myös vesistöt rajoittavat useimpien lajien harjoittamista, mutta ovat toisten edellytyksenä. Esimerkiksi uinti, vesipallo, melonta, soutu, purjehdus, purjelautailu ja moottoriveneily vaativat laajaa vesialuetta suorituspaikakseen. Kahden ensinmainitun kohdalla keinotekoiset uima- altaat ovat tosin syrjäyttäneet aidot vesistöt kilpailupaikkoina lähes täysin, mutta muut ovat edelleen vesistöolosuhteista riippuvaisia. Siten vesistöjen olemassaolo ja paikallinen yleisyys määrittävät hyvin monen urheilulajin levinneisyyttä, koska laajoja vesistöalueita ei pystytä taloudellisesti järkevin satsauksin luomaan, eikä niiden kaltaisten olosuhteiden tekninen simulointikaan ole helppoa.