Kappaleessa 5 käsiteltyjen urheilulajien kiinnostavuutta koskevien alueellisten analyysien pohjalta on helppo todeta, että ensinnäkin suomalaisten eri urheilulajeja kohtaan kokema kiinnostus ei alueellisesti vaihtele kovinkaan suuressa määrin ja toiseksi Rooneyn esittämä ajatus muutamasta yhden valtakunnan alueella suosioltaan yli muiden nousevasta urheilulajista pitää paikkansa myös Suomessa. Jääkiekko, hiihto ja mäkihyppy sekä yleisurheilu ovat ne lajit, joita seuraa käytännöllisesti katsoen puolet kaikista kansalaisista. Ne ovat siis lajit, joihin suomalaisilla on niin vahvat tunnesiteet, ettei niiden asemaa Suomen valtalajeina voida kyseenalaistaa. Suomen urheiluhistoriaa ajatellen tulos ei ole yllätys, sillä yleisurheilu, hiihto ja mäkihyppy ovat Suomessa perinteisesti paljon harrastetut ja menestystä tuoneet lajit. Uudempi tulokas jääkiekko on puolestaan ollut 1970-luvulta lähtien ylivoimainen suosikki suomalaisten palloilulajien joukossa ja sen viimeaikaiset menestykset ja etenkin jääkiekon piirissä kaikilla tasoilla havaittavissa oleva ammattimainen toiminta ovat nostaneet sen lajikulttuurin vähintään edellä mainittujen perinnelajien tasolle, ellei jopa niiden ohi.
Kaikkien näiden lajien kiinnostavuus on paitsi korkea, myös koko maan laajuinen. Jääkiekon suosio on kaikkein tasaisin. Se vaihtelee Vaasan läänin alueen 45 %:sta Tampereen ja Kuopion alueiden 56 %:n. Vaasan läänin ja Pohjois-Suomen (47 %) alueiden vaatimattomammat tulokset eivät sikäli ole yllätyksiä, että näillä alueilla ei ole lainkaan jääkiekon pääsarjajoukkueita, mikä kaikkine sivuvaikutuksineen merkitsee tietynlaista estettä lajikulttuurin etenemiselle. Hiihdon ja mäkihypyn saamat kannatuslukemat ovat suurimmassa osassa maata miltei yhtä suuret alueittaisen vaihteluvälin ollessa 40 % - 58 %. Pienimmät lukemat tulevat molemmille aivan odotetusti Helsingin ja Turun alueilta, joilla luonnonolosuhteet, muiden
lajien kova kilpailu harrastajista ja paikallisten esikuvien vähäisyys heikentävät hiihdon ja mäkihypyn asemaa. Vastaavasti Kuopion ja Pohjois- Suomen keskimäärin harvaanasutuilla alueilla edellä mainitut tekijät toimivat käänteisesti näiden lajien puolesta. Mäkihyppy ja hiihto ovatkin valtalajeista maalaiskuntien asukkaiden suosikit.
Yleisurheilun kiinnostavuus vaihtelee maan eri osissa edellisiä enemmän, mutta toisaalta tutkimusajankohta oli valtalajeista sille epäedullisin. Jopa helmikuinen tutkimus tuottaa yleisurheilulle Vaasan läänissä 50 %:n kannatuksen, mutta toisaalta sekä Tampereen että Kuopion alueella sen kiinnostavuus jää alle 30 %:n. Näihin tuloksiin vaikuttavat varmasti se, että Pohjanmaalla lajivalikoima on varsin rajoittunut ja talvilajien suosio keskimääräistä alhaisempi ja toisaalta se, että talvilajit saavat kaikkein suurimman kannatuksen juuri Tampereen ja Kuopion alueilla. Yleisurheilun koko maata ajatellen hyvään tulokseen nojaten voidaan kuitenkin todeta, että myös siitä on kiinnostunut noin puolet 15-74-vuotiaasta väestöstä, sillä mikäli sama tutkimus olisi tehty kesällä, olisi yleisurheilu varsin todennäköisesti noussut kaikkein kiinnostavimmaksi urheilulajiksi.
Neljän valtaurheilun jäljessä muista erottuvat moottoriurheilu ja jalkapallo, joiden kummankin kiinnostavuus vaihtelee alueittain jossain määrin.
Moottoriurheilun (vaihteluväli 17 % - 26 %) suosio on suurimmillaan Vaasan läänissä ja pienimmillään, merkillistä kyllä, Lahden alueella, jossa moottoriurheilutoiminta on vireää. Syynä tähän saattaisi olla se, että moottoriurheilu jakaa ihmisten mielipiteet yleensä jyrkästi puolesta ja vastaan ja aktiivinen moottoriurheilutoiminta voi siksi aiheuttaa myös tietynlaisen vastareaktion. Jalkapallon (11 % - 23 %) kiinnostavuus vaikuttaa olevan riippuvainen sarjamenestyksestä ja ilmasto-olosuhteista, sillä sen suosio on suurin Varsinais-Suomessa ja pienin Kuopion alueella ja Pohj ois-S uomessa.
Talvilajien puolella kauas valtalajien jälkeen, mutta myös selvästi muiden edelle, sijoittuu taitoluistelu. Alueellisesti taitoluistelu saa naisten äänillä kautta maan tasaisen 10 % - 15 % kannatuksen lukuunottamatta Lahden (7
%) ja Kuopion (3 %) alueita. Itä-Suomi muodostaa siis taitoluistelun kohdalla selkeän poikkeuksen. Muista talvilajeista alppilajit, lentopallo ja koripallo saavat jonkin verran kannatusta. Alppilajien kannatus vaihtelee harrastusmahdollisuuksien mukaan Vaasan läänin alueen nollasta Kuopion alueen seitsemään prosenttiin. Harrasteliikuntana suositun lentopallon kiinnostavuus on hyvin tasainen kautta maan. Sen sijaan koripallon suosio on selkeästi alueittaista painottuen Helsingin ja Turun alueille. Muualla maassa koripalloa ei noteerata juuri lainkaan.
Kesälajeista kolmen kärjen takana tulee uinti (8 %), jonka kiinnostavuudessa poikkeusalueet ovat merellinen ja hyvät harrastusmahdollisuudet tarjoava Turun alue (13 %) ja toisaalta maaseutupainotteinen Vaasan läänin alue (4 %), jolla esimerkiksi uimahallitiheys on oleellisesti pienempi. Muiden vähemmän kiinnostusta herättäneiden kesälajien kannatus on suhteellisen tasainen koko maassa, tosin hevosurheilun (4 % - 8 %) ja tenniksen (1 % - 5 %) kohdalla vaihteluväli on viisi prosenttiyksikköä. Hevosurheilun suosio on odotetusti suurin useita tunnettuja ravipaikkakuntia sisältävällä Keskon Lahden toimialueella ja tennis kiinnostaa niin ikään aivan odotetusti eniten hyvien harrastusmahdollisuuksien pääkaupunkiseudulla.
Kuten kappaleessa 5 on osoitettu, poikkeavat miesten ja naisten mielipiteet tiettyjen lajien osalta selvästi toisistaan. Kaikkein helpoimmin muodostettava seuraajaprofiili on taitoluistelulla, joka kiinnostaa käytännössä yksinomaan naisia. Muita kaikilla alueilla enimmäkseen naisia kiinnostavia lajeja ovat uinti, tanssi ja voimistelu. Jalkapallo ja moottoriurheilu ovat puolestaan yhtä selkeitä miesten lajeja, kuten
voimailulajitkin Turun aluetta lukuunottamatta. Yleisesti ottaen miesten ehdoton suosikki on jääkiekko ja naisten suurin kiinnostus suuntautuu hiihtoon ja mäkihyppyyn. Kaikki nämä suurimman kiinnostuksen kohteena olevat lajit ovat kuitenkin molempien sukupuolten listojen kärjessä.
Kaupunkilaisten ja maalaiskunnissa asuvien esittämien mielipiteiden eroavaisuuksista voidaan todeta, että joukkuelajit koetaan odotetusti kiinnostavampina kaupungeissa. Edes syrjäseutujen pelinä pidetty pesäpallo ei tee poikkeusta tässä suhteessa. Vastaavasti maaseudulla joukkuepelit ovat heikoilla, mikä voidaan nähdä esimerkiksi Vaasan läänin alueen alueellisista ja paikkakuntakohtaisista tutkimustuloksista. Edelleen odotetusti vaikuttaa siltä, että suuremmilla paikkakunnilla urheilulajeja kohtaan tunnettu kiinnostus jakautuu maaseutuun verrattuna laajemman lajivalikoiman kesken. Tämä pienentää hieman kaikkein suosituimpien lajien kannatusta suurissa väestökeskuksissa lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa joku päälajeista on tietyn alueen tai paikkakunnan erityinen menestyslaji.
Kaiken kaikkiaan Suomi vaikuttaa urheilulajeihin suuntautuvan kiinnostuksen osalta olevan varsin yhtenäinen maa. Tietyt ihmisten mielikuvissa varsin voimakkaana elävät käsitykset alueellisista mahtilajeista eivät osu lainkaan yksiin Keskon olympiatutkimuksesta saatujen urheilulajeja kohtaan tunnettua yleistä kiinnostavuutta koskevien tulosten kanssa. Paras esimerkki tästä on Etelä-Pohjanmaan lajina pidetyn painin olematon kiinnostavuus Keskon Vaasan läänin toimialueella.
Alueellisia ja etenkin paikallisia eroja toki esiintyy, mutta kokonaisuutta tarkasteltaessa ne jäävät suhteellisen vähäisiksi ja eri lajien kannatussuhteet ovat pitkälti yhteneväiset kaikilla Keskon seitsemällä toimialueella. Osittain tätä selittää jo se, että kokonaisuudessaan Suomessa on vain noin 20 lajia, joiden voidaan olympiatutkimuksen perusteella katsoa herättävän laajempaa
kiinnostusta. Keskon vuoden 1996 olympiatutkimuksen aineistosta onkin vaikea löytää mitään poikkeuksellista mielenkiintoa herättävää alueellista kysymystä. Käytännössä kaikki huomioidut erikoisuudet ovat selitettävissä kappaleessa 2.3 esiintuoduilla ympäristötekijöillä, joista kaikilla on oma merkityksensä myös Suomen urheiluelämän nykytilalle.
Talousmaantieteellisestä näkökulmasta tapahtuva aiheen teoreettinen lähestyminen on nähtävä Suomenkin kohdalla järkevänä, vaikkei Suomi monessa suhteessa varsin homogeenisena maana tarjoakaan erityisen värikkäitä esimerkkejä teoreettisten toimintaympäristötekijöiden vaikutuksesta reaalimaailmassa havaittaviin urheiluelämän piirteisiin.
Suomessa tärkeimmiksi ympäristötekijöiksi vaikuttavat nousevan kulttuuritekijät, erityisesti lajikulttuurin kehittyneisyysasteen pitkälti määrittävä perinne, ja toisaalta ilmastolliset tekijät, joiden vuoksi talvilajit ovat Suomessa vahvasti esillä. Sen sijaan taloudellisilla ja väestömäärällisillä tekijöillä ei Suomessa, ilmeisesti joukkotiedotusvälineiden kattavuuden vuoksi, ole urheilulajien yleisen kiinnostavuuden kannalta niin suurta merkitystä, kuin niillä todennäköisesti olisi, jos tutkimuskohteena olisi ollut yksinomaan urheilulajien suora seuraaminen.
Myöskään tietyn lajin omakohtainen harrastaminen ei vaikuta olevan suoranaisessa suhteessa kyseisen lajin yleiseen kiinnostavuuteen. Tästä hyvinä esimerkkeinä toimivat erittäin harvojen harrastama, mutta sangen kiinnostavaksi koettu mäkihyppy ja toisaalta liikuntamuotona suosittu, mutta urheilulliselta kiinnostavuudeltaan olematon pyöräily. Vaikuttaakin siltä, että yleisen kiinnostavuuden kannalta optimaalinen urheilulaji on Suomessa juuri hiihdon ja yleisurheilun kaltainen kansallinen menestyslaji, jota on helppo seurata tiedotusvälineiden, erityisesti television, välityksellä ja jota on halutessaan myös mahdollista itse harrastaa lajin vaatimuksia
ymmärtääkseen. Tällaisten lajien kohdalla suuret niihin kohdistuvan kiinnostuksen muutokset ovat erittäin epätodennäköisiä, ellei suomalaisten kilpailullinen menestys kyseisissä lajeissa oleellisesti ja hyvin pitkään kestävän jakson ajaksi muutu.