Luonnonantimet kiven heiton päässä tehtaalta

Vaikkakin Pankakoski sijaitsee reilun viiden kilometrin päässä Lieksan keskustasta ja kylä on tehtaan ympärille kasvanut, toisin kuin suuri osa Lieksan maaseutukylistä, haastateltavat mieltävät Pankakosken ennemmin maaseuduksi kuin kaupungiksi. Ilmapiiri on maaseutumainen verrattain tiiviistä rakentamisesta ja keskustan läheisyydestä huolimatta. Maaseutumaisuuteen vaikuttaa suurelta osin ympäröivän luonnon läheisyys. Kysyin nykyisinkin tehtaassa työskenteleviltä Jarmolta ja Jannelta, mitä mieltä he ovat tehtaan ja ympäröivän luonnon läheisyydestä. Molemmat arvelevat,

72 että ennen ympäristönäkökohdat ovat saattaneet olla hieman enemmän rempallaan menneinä vuosina, mutta arvioivat, että nykyisin ympäristönäkökulma on huomioitu asianmukaisesti.

Menneistä vuosista Janne arvelee, että ”ehkä joskus sillon aikasemmin. Just jotai kaheksakytäluvulla, onhan siitä ollu, että se Lieksan jokee jollahi tavalla linkkaa.”. Jarmo arvioi mennyttä hieman täsmällisemmin ja kertoo, että ”ehkä ennen on ollu tällee, että mitä enemmän on saatu puuta tuhottuu, ni sen kovempi palkka ollu. Ja, jos tehas ei oo ottanu hioketta, se on aukassu ylikuomun kautta jokeen, ylimääräsen hiokkeen. Elikkä ne on aina ajanu täysiä ja se on menny, ku koneet ei oo ottanu, nii jokeen, mutta eihän se oo ollu ku puuhioke.”. Eli tämän pahempaa tuhoa tehdas ei ole haastateltavien mukaan luonnolle aiheuttanut ja yhdeksi syyksi tehtaan vähäisille ympäristöhaitoille Jarmo mainitsee sen, että tehtaassa ei ole keitetty eikä keitetä sellua.

Jarmon ja Jannen mukaan tehtaan ympäristökuormitus pitäisi olla aiempaa vähäisempää veden- ja jätteenpuhdistusmenetelmien myötä. Jannen mielestä ”tuskin sitä kukaa huommookaa millää tavalla.”. Jarmo nostaa esille kehittyneiden puhdistusmenetelmien ohella yhteiskunnan edellyttämän ympäristönkuormitusseurannan: ”… ja sitte ympäristöluvat ja pitää tarkkailla tätä, joka vuorokausi otetaa näytteet koneelle ja raportit lähtee ympäristöviranomaisille, että eihän täällä eletä ku siat pellossa.”. Pohdin haastatteluiden yhteydessä tehtaan vaikutusta erityisesti Ruunaan koskiin, mutta tämän pohdiskelun yhteydessä Jarmo huomautti, että Ruunaan kosket tosiaan sijaitsevat tehtaan yläpuolella. Täten tehtaan vesistökuormitukset eivät ole menneinäkään vuosina voineet virrata Ruunaan kalastatus- ja virkistysalueelle.

Luonnon läheisyys on näkynyt ennen kaikkea kalastusharrastuksen – tai ennen sitä saattoi kutsua jonkinlaiseksi elinkeinoksikin – muodossa. Muun muassa Mauno painottaa, että ”siis kalastushan on niin tärkee ollu. Kaikki pankakoskelaisetha kalasti ennen vanhaan. Pankajärvi oli kalanen paikka.”. Olavi puolestaan muistelee menneiden vuosien vähäisin varustein toteutettuja kalareissuja hyvillä mielin seuraavasti: ”Enne, niin ku lauantaina, niitä oli paljon, niin ku meiänni kotoo, aina sinne joku porukka lähti siimanlaskuun ja yökalassa oltiin. Voi, meillä oli mukavia reissuja. Ei ollu telttoja eikä mitää, eikä kesämökkiä. Jos vettä sato, nii vene laitettii kallellee ja tulet tehtiin ja siellä sitä olla kökötettiin.”. Selitys siimalla pyynnin perinteeseen selittynee osin Maunon mukaan sillä, että sodan jälkeen kalastukseen tarvittavia verkkoja ei ollut, joten oli tyytyminen pelkkään siimaan.

On kalastus niinkin tärkeätä aikoinaan Maunon kertoman perusteella ollut, että sotarintamallakin miesten mielissä ovat kotirintaman kalareissut pyörineet. Hän kertoo esimerkin ystävänsä isästä,

73 joka rintamalta kirjoittaessaan oli Maunon sanojen mukaan aina kirjoittanut kirjeen loppuun:

””Muistakee kerätä kastematoja.” … nii pääsee kallaan.”. Eipä liene ihme, että Janne muistelee, että aikoinaan Pankakoskella järjestettiin urheilukilpailujen lisäksi myös pilkkikisoja. Pääosin kalastus oli sallittua, mutta lohien nousun aikaan koskessa kalastaminen oli kiellettyä. Mauno kertoo, että aikoinaan lohien pyynti on houkutellut kielloista huolimatta: ”nousun aikaan koskessa oli kielletty, mutta siinä käytii salakalalla aina ku alko illat pimetä, semmosta harrastettii.”.

Pankakoskea ympäröivä luonto on suonut puitteet kalastuksen ohella myös metsästykselle. Mauno kertoo, että aikoinaan oravanmetsästys oli Pankakoskella suosiossa oravannahasta saatavan hyvän hinnan vuoksi. Mauno toteaakin, että ”Se oli hyvin tärkeetä, viiskytluvulla se oravanmetsästys.

Kyllä.” ja muistelee itse käyneensä ukkinsa mukana oravia metsästämässä. Minua kieltämättä näin kaupungissa kasvaneena ja 1980-luvulla syntyneenä hieman ihmetytti tämä oravanmetsästyksen esille nouseminen. Olin elänyt luulossa, että oravannahka-aika olisi sijoittunut paljon kauemmaksi – ehkä aikaan ennen setelirahoja. Mauno kylläkin mainitsi myös hieman tutumpia eläimiä, joita metsästettiin. Esimerkiksi lintumetsällä käyminen on edelleenkin yleinen harrastus. Jarmo puolestaan ei ollut valmis vähentämään metsästystä parisuhteenkaan vuoksi, vaikkakin myöntää, että vanhemmiten metsästys ei ehkä ole ollut aivan niin merkittävä osa elämää kuin nuorempana:

”Miehä metästi elämästäni kymmenen vuotijaasta nelikymppiseksi. Ku mentii emännän kanssa yhteen, minulla oli semmonen ehto, että minä en jarruta harrastuksiani. Mutta ku ikää tulloo, ni rupee kiinnostus vähenemää.”.

Tehtaalaiset ovat sen verran kalastusta ja metsästystä arvossa pitäneet, että toimintaa varten on perustettu Pankakosken Tehtaan Kala- ja Metsämiehet ry, jonka Jannekin muisti mainita. Yhdistys on perustettu jo vuonna 1952 ja se toimii edelleen (Saarelainen 19.9.2007). Mauno kertoo, että saattoivat työntekijät jopa pyytää lomaakin töistä, että pääsivät esimerkiksi oravametsälle. Jarmo taas summaa, että metsästys on häneltä loppunut lähes kokonaan, mutta kalastus on pysynyt elämässä edelleen sen verran tärkeänä, että osa vapaa-ajasta on yhä pyhitetty kalastukselle – poissa kaupungin melskeestä ”mutta sitte kalastus, nyttenni tämän kahen viikon vapaan otin töistä, että korvessa oon koko ajan.”. Pohdin samalla itse ääneen, kuinka yleistä luonnossa liikkuminen on ja missä määrin kaupunkilaiset viihtyvät luonnossa suhteessa maaseudun ihmisiin. Tästä Jarmo totesi, että ”Varmaa aikasa tekköö, mutta kyllä minä oon huomannu, että kaupunkilaisii niin ku minun kansa on käyny kalalla ja metälläki, nii ne tykkeevät siitä.”.

74 Kuten Jarmokin edellä totesi, saattaa kalastuksen ja metsästyksen merkitys ja siihen laitettava aika muuntua elämän varrella. Samoin tavoin Olavi ja Liisa kertoilevat kalastusharrastuksen muuntumisesta iän myötä. Liisa aloittaa kertomalla, että ”Paljoha meiäki käytii kalassa, mutta myö ollaa jo vanhoja. Ei myö nyt ennee jakseta.”. Olavi kertaa: ”Nii, sillon ku myöki mentii naimisii, nii sitähä käytii samalla keinon.” ja Liisa täsmentää ”Siimaa laskemassa ja verkkoja piettii.”. Nuorista taas Liisa ja Olavi arvelevat, että nuoret käyvät kyllä vielä koskikalalla, mutteivät ihan samalla tavalla kuin itse aikoinaan kävivät.

Janne nuorimpana osoittaa, että vielä sitä Pankakoskella verrattain nuoretkin ovat luonnossa oppineet liikkumaan: ”Kyllä niin ku harrastukset on ollu mullaki ja kavereillahi just kalastus ja metsästys. Ollaan me oltu luonnon kanssa tekemisissä ihan penskasta lähtien.”. Lapsena sitä ovat Jarmonkin pojat oppineet luonnossa liikkumaan kalastuksen ja metsästyksen ohessa. Hän tosin tuo esille etteivät kaikki pankakoskelaisetkaan samalla tavalla kalastusharrastukseen suhtaudu, vaikka siihen puitteet ja perinteet olisivat: ”Vanhin poika on hullu kalalle. Se vois vaikka aina olla kalalla.

Sitte tämä keskimmäinen sannoo, hän pitää idioottina semmosta ihmistä, joka päivän kahtoo avantoon. Nuorinta sitte, häntä sitä kiinnostaa kalastus. Se on vähän luonteesta kiinni vai onko se geeneistä.”.

7 ERISTYNEISYYDESTÄ OSAKSI MUITA