Hikikilpailun intoa pennusta ehtoopuolelle

Urheilu ja liikunta esiintyivät jokaisessa haastattelussa. Tämä johtuu osin siitä, että johdattelin haastateltavia kysymällä urheiluun liittyvistä asioista, mutta urheilu tuli esille myös tilanteissa, joissa en sitä suoranaisesti edes kysynyt. Tehdas on osaltansa ollut vauhdittamassa urheilun ja liikkumisen iloa pankakoskelaisten keskuudessa. Kun pyysin kertomaan tehtaan osallisuudesta liikuntaan, Olavi aloittaa ”… tehaski piti ite semmoset hiihtokilpailut. Nehän oli ku olympialaiset, tässä.” ja Liisa jatkaa ”urheiltii”, johon Olavi täsmentää ”kaikki”.

Myös Pirjo, Janne, ja Jarmo kertovat tehtaan järjestämistä hiihtokilpailuista. Muun muassa Pirjo kuvailee kilpailupäivää seuraavasti ”Nii ja oli ne hiihtokilpailut, ne Gutzetin hiihtokilpailuthan oli ihan tapahtuma. Sielä oli aikamiehiä hiihtämässä ja naisia ja tietysti lapsia, koska täällä lapsia oli paljon. Nii minäki oon hiihtäny monta kertaa tehtaan hiihtokilpailussa. Mulla oli yksi vakituinen kumppani, jonka kanssa kilvottii, Ikosen Irma. Joko minä tai hiä, jompikumpi aina voitti, ja aina oltii tehtaan hiihtokilpailuissa.”. Haastateltavat vaikuttavat olevan yhtä mieltä siitä, että menneiden vuosien hiihtokilpailut ovat olleet merkityksellisiä, yhteisöä kokoavia tapahtumia.

66 Haastateltavien näkemykset siitä, kenelle tehdas on hiihtokilpailut järjestänyt, poikkeavat hieman toisistaan. Jannen vastauksesta saa vaikutelman, jonka mukaan hiihtotapahtuma olisi suunnattu kaikille pankakoskelaisille. Olavi ja Liisa puolestaan selventävät, että hiihtokilpailut oli nimenomaan suunnattu tehtaan työntekijöille ja heidän perheilleen lapset mukaan lukien. Täten tapahtuma ei varsinaisesti olisi pankakoskelainen tapahtuma vaan siihen saattoi osallistua kuka tahansa, joka työskenteli tai jonka perheenjäsen työskenteli tehtaassa, vaikkei olisi asunutkaan Pankakoskella. Vastaavasti pankakoskelaisuus itsessään ei tällöin riittänyt osallistumiseen. Pirjon kertomukset taas myötäilevät vähän Jannen sekä Olavin ja Liisan näkemyksiä.

Lapsille hiihtokilpailut ovat olleet haastattelujen perusteella erityisen tärkeitä, eikä lapsia ilmeisesti ole käännytetty hiihtotapahtumasta pois, oli se sitten tarkoitettu vain tehtaalaisten perheille tai ei.

Pankakosken tehtaiden Sosiaalitoiminnan vuoden 1968 vuosikertomuksen (Enso-Gutzeit Oy 1968) mukaan lapsille kunnollisia hiihtokilpailuja onkin järjestetty vielä ainakin 60-luvun lopulla, mutta aikuisten hiihtokilpailut lopetettiin vuonna 1964 ja ne korvattiin palkintonsa mukaan nimensä saaneella Kirjolohihiihdolla. Samoihin aikoihin Olavi ja Liisakin sijoittavat hiihtokilpailujen kulta-ajan jälkeisen hiipumiskulta-ajankohdan. He muistelevat, että 1956 syntyneiden lastensa ollessa kymmenvuotiaita, hiihtokilpailuja vielä järjestettiin, mutta ei hyvin paljon sen jälkeen. He lisäävät, että johtaja Simolan aikaan hiihtokilpailuja vielä järjestettiin, mutta hänen jälkeensä niiden merkitys alkoi hiipua. Liisa aloittaa muistelemalla ”No, Simolan aikaan oli vielä.”, minkä Olavi vahvistaa

”Oli, oli Simolan aikaan.”. Liisa jatkaa, että ”Vaan siitäpä lähtiin ei.”, mutta Olavi korjaa ”Sittepä saatto olla.” ja Liisa täsmentää tarinaansa ”Nii, sittepä saatto olla, tai kyllähän jotaki on ollu, mutta ei niin suuressa merkityksessä, mitä oli.”.

Pirjo muistelee, että tehtaan hiihtokilpailuista on kovin pitkä aika ja laskeskelee, että tehdas ei olisi samankaltaisia tapahtumia järjestänyt enää pariinkymmeneen vuoteen. Tällöin nuorin haastateltava Jarmo olisi ollut kymmenkuntavuotias, mikä voisi sopia siihen, että hänkin muisti mainita tehtaan järjestämät hiihtokilpailut. Enso-Gutzeit Oy:n henkilöstölehtien perusteella on mahdollista kuvitella, kuinka merkityksellisiä hiihdot ovat olleet ja missä vaiheessa niiden merkitys on ainakin tehtaan näkökulmasta hiipunut. Aloitin lehtien selaamisen vuosien 1945 lehdistä. Ensimmäisen vuosikymmenen aikana lehdistä löytyi juttuja tuloksineen jokaisen Enso-Gutzeitin tehdaspaikkakunnan kisoista. Tästä voi myös päätellä, että hiihtokilpailut, tai sen kaltaiset kilpailut, eivät olleet suosiossa ainoastaan Pankakoskella, vaan vähintään Enso-Gutzeitin tehdasyhteisöjä yhdistävä ilmiö. Vähitellen lehtien jutut painottuvat isoimpien kisojen, kuten virkailijahiihtojen, kuvaamiseen ja 1970-lukua lähestyessä urheilujutut muuttuvat yleisemmin kuntoilusta kertoviksi.

67 Hyvänä osoituksena hiihtokilpailujen merkityksellisyydestä voi pitää kilpailuja seurannutta palkintojen jakoa. Jarmo toteaakin, että tehdas ”vielä oli niin fiksu siihen aikaan, että jakovat palkinnot, karamellipussit, sen takii sitä käytii hiihtämässä.”. Olavin mukaan palkinnoksi on jaettu myös lusikoita ikäsarjojen viidelle tai kuudelle parhaimmalle, minkä lisäksi viimeiseksi tullut sai

”semmosen pullasta tehdyn rinkelin, jumborinkelin.”. Itse palkintojenjaosta muistelevat Liisa ja Olavi muistelevat, että ne pidettiin tehtaalla maalis-huhtikuussa pääsiäisen tienoilla. Juttu vuoden 1947 henkilökunnan lehdessä (Enso-Gutzeit Oy 1947, no 2-3) kuvaa hyvin menneiden vuosikymmenten hiihtokilpailujen merkityksellisyyttä ”Kisojen päätyttyä seurasi palkintojenjako, minkä johtaja Hautala suoritti. Urheilukentän pukukopin rappujen ympärille olivat saapuneet jo tuntia ennen sataprosenttisesti kaikki paikkakunnan 4-5-vuotiaat. … Kaikkien loppuun saakka hiihtäneiden kesken arvottiin viisi kaunista kalakukkoa. Ainakin viisi perhettä Pankakoskella unohti tuona iltana onnellisesti kaiken säännöstelyn ja kaikenlaiset leipäkortit.”.

Tehtaan osallisuus liikuntaan ei rajoittunut ainoastaan urheilukilpailujen pitämiseen. Muun muassa Janne kertoo, että tehdas ”piti huolta siitä, että oli harrastustoimintaa.”. Harrastustoiminnan ylläpidon tehdas mahdollisti Jannen mukaan pitämällä esimerkiksi tenniskentän ja punttisalin kunnossa. Jarmo muistelee puolestaan, että hänen nuoruudessaan tehdas huolehti muun muassa urheilukentän ja uimalaitoksen kunnossapidosta. Puitteiden kunnostamisen ohella tehdas järjesti toimintaa myös erilaisten joukkuepelien muodossa. Janne mainitsee pankakoskelaisten vahvoina lajeina muun muassa jääpallon ja lentopallon. Jarmo puolestaan kertoo pelaavansa edelleen lentopalloa, vaikkakaan pelaaminen ei enää tapahdukaan tehtaan puitteissa. Sekä Janne että Jarmo toteavat, että nykypäivänä tehtaan rooli on toinen. Janne ilmaisee tämän esimerkiksi kuntosalista puhuessaan seuraavasti ”Sitäkää ei ennee kyllä nykyjään ole.”.

Pankakoskesta ja urheilusta puhuttaessa on tärkeää tuoda esille, että aikoinaan Pankakoskella toimi aktiivisesti kaksi urheiluseuraa: Pankakosken Tehtaan Urheilijat ry PTU ja Voimistelu- ja Urheiluseura Tarmonpojat ry, joka myöhemmin muuntui Pankakosken Valpas ry:ksi. Itse ihmettelin haastatteluja tehdessäni, miksi Pankakosken kokoinen kylä on tarvinnut aikoinaan kaksi urheiluseuraa. Jarmo mainitsee yhdeksi syyksi asukkaiden lukumäärän ”… siihen aikaan, täällä asukkaita ollu, paljo lie muuten ollukkaa kaiken kaikkiaan. Minä muistan, että kaikki kylät ja pihat oli pentuja täynnä, pelattiin ja juostiin.”.

Kahdelle urheiluseuralle on olemassa toinenkin syy ja yksi vihje siihen löytyy Asko Saarelaisen (19.9.2007) kokoamista Pankakosken yhdistystoimintaa esittelevistä tiedotteista. Työväen

68 Urheiluliiton (TUL) alaisen Valpas ry:n toiminnaksi on määritelty ”jäsenten ruumiillisen ja henkisen toiminnan edistäminen” kun taas Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) alaisen PTU:n toiminnan kohdalla mainitaan urheilullisen toiminnan edistämisen lisäksi, että kyseessä on tehtaan urheiluseura ja jäseniksi kelpaavat vain ”yli 16-vuotiaat hyvämaineiset tehtaan työntekijät”.

Mauno arveleekin, että aikoinaan ”Se on ollu aikoinaan hyvinni tärkeetä, jos PTU:hun on kuulunu,…”. Hänen mukaansa esimerkiksi tehtaan työpaikkoja haettaessa väärään urheiluseuraan kuuluminen olisi voinut olla este työpaikan saamiselle: ”Mut sit ku kuulu työväenurheiluseuraa, ni oli vaikeempi piästä. Se käviki niinpäin, että se kävi rasitukseks. Moni ei päässy työväenseuraan kuulumisen kautta.”.

Samansuuntaisesti Valpas ry:n ja PTU:n toimintaa kuvailevat myös Jarmo ja Pirjo. Pirjo toteaa, että

”No, vähän poliittisestihan se on. Valpashan oli vähän tämmönen työväestön seura ja PTU sitten katottiin semmoseksi porvariseuraksi. Sillä tavalla, niin, semmonen ero.”. Jarmo kertoo vastaavanlaisen tarinan kuin Mauno, mutta tässä tapauksessa PTU:n toimintaan kuuluminen on aikoinaan muodostunut rasitteeksi. Hän kertoo, että ”Sillo ku minun (työläis)eno on hypänny mäkee, tuossa PTU:n rivilöissä… Siitä on ollu semmosta pientä urppasuu, ettei pitäis mennä niihi porvariseuran.”. Näin ollen perustyöläiseksi lasketulle enolle on ollut haittaa tehtaan urheiluporukkaan kuulumisesta. Kaiken lisäksi eno on Jarmon tarinan perusteella kuulunut aikoinaan PTU:hun ainoastaan siksi, että PTU:lla oli varaa mäkihyppysuksiin, eikä taustalla ollut mitään erityistä poliittista vakaumusta. Urheilun ja poliittisten aatteiden sekoittuminen on aiheuttanut aikoinaan harmia ilmeisesti myös muille kuin Jarmon enolle. Yrjö Kosonen esittää jo vuoden 1949 (Enso-Gutzeit Oy 1949, no 5) henkilökunnan lehdessä toivomuksen pankakoskelaisille, ”että se (urheilu) olisi yhteistoimintaa niin herrojen kuin työläistenkin kesken, ilman minkäänlaisia aate- tahi puoluepyyteitä,…”.

Useiden vuosikymmenien päästä Kosonen esittämän toivomus on ilmeisestikin toteutunut, sillä Jarmo toteaa urheiluseurojen poliittisen suuntautuneisuuden piirteistä lopuksi ”nythä ei sil oo ennee yhtää merkitystä.”. Saarelaisen (19.9.2007) mukaan molemmat seurat toimivat edelleen, mutta Maunon ja Pirjon vastausten perusteella kumpikaan seura ei enää ole yhtä aktiivinen kuin ennen.

PTU:n nykyinen toiminta on hiipunut lähes kokonaan, vaikkakin Maunon kuuleman mukaan PTU:n ammuntaharrastus on vielä jäljellä. Pirjo taas kertoo Valppaasta, että sillä ”oliki todella paljon niitä tapahtumia ja pikkujouluja ja kivoja ohjelmia ja ne oli just sielä työnväentalolla. … yleensä kyläläiset oli kovin innostuneena niistä ja kävivät niissä. Nyt on kaikki neki loppunu. … Noo,

69 Valppaalla on jonkun verran toimintoo, mutta tietysti nythän tiältä on vähentynä lapset…”. Näin ollen Vapas ry:nkin toiminta on hiipunut verrattuna siihen, mitä se joskus aikoinaan oli.

Urheilutoiminnan hiipumista Pankakoskella voi osin selittää urheiluharrastusten korvautuminen muilla harrastuksilla. Esimerkiksi Janne selvittää, että ”sit rupes olee täällä Lieksan keskustassa muita harrastuksia…”. Tehtaan puolella aktiivinen liikuntaan ja hyvinvointiin keskittyvä toiminta on jäänyt melko pienen joukon – tehtaan palokunnan – harteille. Jarmo kertoo, että palokuntalaisia on kannustettu liikkumaan muun muassa järjestämällä terveyteen ja ravintoon liittyvä luento sekä testaamalla palokuntalaisten lihaskuntoa ja hapenottokykyä. Palokuntalaiset ovat myös jatkaneet pankakoskelaista urheilukilpailuperinnettä, josta Jarmo antoi yhden esimerkin: ”… viime kesänä mie järjestin semmosen kymmenottelun, leikkimielisen. Siinä oli pyörälläajot, tikanheitot, kiekonheitot…”.