Luokittelun teoriaa

Käsittelen tässä alaluvussa lyhyesti luokittelun teoriaa ja tieteessä vallinneita ja nykyään val-litsevia käsityksiä kategorioista ja niiden olemuksesta. Osuus on tässä luvussa teorialuvun sijaan siksi, että luokittelun teoria pohjustaa ja perustelee tutkimuksessa käyttämiäni mene-telmiä.

Klassinen teoria

Perinteisesti kielitieteessä kuten muussakin tieteessä on noudatettu käytännössä kyseenalais-tamatta sellaista ajattelutapaa, että kategoriat ovat tarkkarajaisia ja niiden jäsenyys on abso-luuttista, eli jäsen joko kuuluu tai ei kuulu luokkaan. Tätä ajattelutapaa kognitiiviset kielen-tutkijat kutsuvat ns. klassiseksi teoriaksi. Klassisessa teoriassa ajatus on, että kategorian jäse-net ovat aina tasavertaisia ja yhtä edustavia kategorian jäseniä ja kaikkiin kategorian jäseniin pätevät samat riittävät ja pakolliset merkityspiirteet (features), jotka määräävät kunkin jäsenen luokkaan kuulumisen. Nämä kategoriaa määrittelevät merkityspiirteet myös voidaan eritellä toisistaan ja määrittää kunkin piirteen toteutuminen tai toteutumatta jääminen. (Taylor 1995, 21-24; Leino 1999, 32-33.)

Nämä erilaiset piirteet nähdään kielitieteessä universaaleina ja ihmisestä tai kult-tuurista riippumattomina, ja niiden voi olettaa löytyvän kaikista kielistä (Taylor 1995, 25-29).

Klassisen kategorioinnin taustalla on ajatus siitä, että kieli on ikään kuin ihmismielen ulkoi-nen, täydellinen ja kokonainen systeemi, joka on olemassa itsessään ja jota ihminen kieltä käyttäessään vain heijastelee (Lakoff 1987, xi-xiii).

Klassinen luokittelu on ollut vallalla tieteessä Aristoteleestä lähtien ikään kuin automaattisena taustaoletuksena, jota ei edes mielletty teoriaksi (Lakoff 1987, 6). Moderniin kielitieteeseen se on levinnyt erityisesti fonologiassa, johon se sopiikin suhteellisen hyvin, koska piirteitä ja variantteja on vain rajallisesti ja piirteet on yleensä helppo määritellä toteu-tuu / ei toteudu -tyyppisesti (Taylor 1995; 24). Klassista luokittelua on sovellettu laajasti myös muihin kielitieteen osa-alueisiin, erityisesti semantiikkaan. Semantiikassa sen puutteet tulevat näkyviin selvästi, koska semanttisten piirteiden määrä ja toteutuminen on paljon epä-määräisempää kuin fonologiassa. (Mts. 36).

Semanttisia merkityspiirteitä luokitellessa huomaa nopeasti, että ne eivät ole-kaan foneettisten piirteiden tavoin absoluuttisia ja universaaleja, vaan riippuvat ihmisen tul-kinnasta ja kulttuurisesta tiedosta (Taylor 1995, 56-58). Siksi klassinen käsitys kategorian luonteesta onkin ongelmallinen semantiikan alueella. Mitä monimutkaisempi tai epämääräi-sempi sana tai ilmaus on, sitä vaikeampi sitä on luokitella aukottomasti erilaisten merkitys-piirteiden perusteella. Johdosten semantiikka, johon oma tutkimukseni keskittyy, on vielä itsenäisiä sanojakin epämääräisempää, koska johtimet ovat usein merkitykseltään epämääräi-sempiä ja monimerkityksisiä ja johdoksen merkitykseen vaikuttaa johtimen lisäksi myös kan-tasana ja konteksti.³ Klassisen teorian mukaisen kategorisoinnin soveltaminen johtamisen semantiikkaan ei siis välttämättä ole mielekästä.

Prototyyppikategoriat

1900-luvun aikana on alettu vähitellen irrottautua klassisesta teoriasta ja kehitetty muunlaisia tapoja nähdä kielelliset kategoriat. Tämä kehitys on tapahtunut samalla, kun tieteessä on yli-päätään alettu nähdä ihmisen kognitio ja kieli sen osana uudella tavalla. Esimerkiksi Lakoff (1987) esittelee teoksessaan kehitystä perinteisestä kielikäsityksestä kognitiiviseen kielikäsi-tykseen ja sen myötä siirtymää klassisesta luokittelusta niin sanottuihin prototyyppikategori-oihin 1900-luvun kielitieteessä. Uudempi kielikäsitys on, että kieli syntyy ihmismielessä ja on riippuvainen ihmisestä. Kieli rakentuu metaforille ja ihmisen oman (ruumiillisen) kokemuk-sen kautta, ja kokemuk-sen perustana ovat kognitiiviset mallit. (Lakoff 1987, xiv-xv.)

Prototyyppikategoria perustuu nimensä mukaisesti prototyyppeihin, eli kategori-aa parhaiten edustavkategori-aan stereotypikategori-aan tai kanoniseen mielleyhtymään. Kategoria määrittyy prototyypin perusteella, mutta kaikkien jäsenten ei tarvitse täyttää kaikkia prototyypin

3 Esimerkiksi Kytömäki (1977) puhuu johtimen merkityksen sijaan sen funktioista juuri merkityksen epämääräi-syyden takia. Hän kuitenkin pyrkii noudattamaan johtimien semanttisessa analyysissään klassista luokittelua, mikä aiheuttaa monenlaisia vaikeuksia hänen tutkimuksensa luokittelulle verbien monimerkityksisyyden ja -tulkintaisuuden takia.

teitä tai piirteitä, vaan kategorialla voi olla enemmän tai vähemmän edustavia jäseniä. (Jääs-keläinen 2004, 29; Leino 1999, 36-37.) Kategorian määritelmät nähdään enemmän merkityk-sen suuntaviivoina kuin kyllä/ei-tyyppisinä määreinä (Taylor 1995; 62). Prototyyppikategori-alla ei siten tarvitse olla selvää rajaa, vaan kategorioiden välit ovat pikemminkin jatkumoita kategoriasta toiseen (esim. Lakoff 1987, 56). Kognitiivisessa kieliopissa olennaista ovat myös skeemat tai semanttiset mallit, eli enemmän tai vähemmän abstraktit ajattelun (ko-konais)rakenteet, joihin varsinaiset kielen ilmaisut ja niiden ymmärtäminen nojaavat (Jääske-läinen 2004, 76).

Klassinen teoria ohjaa helposti mahdollisimman yksinkertaiseen kategorian määritelmään, mutta prototyyppinen analyysi pyrkii yksityiskohtaiseen prototyypin kuvauk-seen siten, että myös epäprototyyppisten jäsenten suhde selkenee. Tällä tavalla kuvauksesta tulee monipuolisempi ja todellisempi. (Leino 1999, 39-40.) Esimerkiksi Jääskeläinen soveltaa väitöskirjassaan (2004) prototyyppikategorioita johto-opin tutkimukseen luokittelemalla joh-doksia enemmän tai vähemmän prototyyppisiksi instrumentatiiveiksi, ja käsittelemällä proto-tyyppisiä ja marginaalisempia johdoksia erikseen. Samoin Jääskeläinen tuo semanttisten kate-gorioiden välisten jatkumoiden avulla esiin katekate-gorioiden prototyyppisiä piirteitä ja niiden välistä liukumaa. Johto-opin alueella merkitykset ovat moninaisempia ja epämääräisempiä, joten prototyyppiajattelu mahdollistaa avoimemman ja kattavamman ilmiöiden tarkastelun, kuten Jääskeläisenkin työ osoittaa.

Perheyhtäläisyys

Perheyhtäläisen kategorian (family resemblance chategory) käsitteen esitteli ensimmäisenä Wittgenstein, joka pohti ’pelin’ kategoriaa, ja havaitsi, että kaikilla peliksi hahmotettavilla asioilla ei ole mitään yhteisiä piirteitä, mutta ne silti hahmotetaan peliksi erilaisten ’peliin’

liittyvien mielikuvien verkossa. Prototyyppisiin kategorioihin liittyy kiinteästi ajatus, että ka-tegorialla ei tarvitse olla mitään riittävää tai pakollista määritteiden joukkoa, minkä perusteel-la kategoriaan kuuluminen määräytyy. (Taylor 1995, 38-39).

Kategorioiden perheyhtäläisyys perustuu tälle ajatukselle ja tarkoittaa sitä, että prototyyppisessä kategoriassa kaikkien kategorian jäsenten ei tarvitse olla missään tekemisis-sä toistensa kanssa eikä niillä tarvitse olla yhteisiä piirteitä kuuluakseen samaan kategoriaan.

Sen sijaan kategorian jäsenet ovat tekemisissä keskenään erilaisten perheyhtäläisyyksien kaut-ta muodoskaut-taen eräänlaisen merkitysten ja merkityskenttien verkon. Tällöin jokaisella katego-rian jäsenellä on välttämättä semanttisia yhtäläisyyksiä jonkin kategokatego-rian jäsenen kanssa,

mutta millään ei tarvitse olla suoraa merkitysyhteyttä kaikkiin jäseniin. (Lakoff 1987, 16;

Taylor 1995, 38-40.)

Perheyhtäläinen kategoria mahdollistaa semanttisessa analyysissa sen, että kate-gorian sisällä voi olla hierarkioita ja useampia katekate-gorian sisäisiä merkityskeskuksia, joista joku voi olla keskeisempi kuin toinen. Se vapauttaa ajattelemasta kategorioita yhden yhteisen merkityksen omaavina. Tämä laajentaa mahdollisuuksia myös johto-opin semanttisessa tut-kimuksessa, koska johdinten eri merkitykset ja niiden luomiin malleihin perustuvat epäproto-tyyppisemmät laajentumat pääsevät paremmin esiin olematta ”ongelmia” luokittelulle.