-
Gene Youngblood – Expanded Cinema (1970)Pidän elokuvaa modernina taiteenmuotona jossa yhdistyy monet taiteenlajit. Kuten missä tahansa muussakin taiteenlajissa, on elokuva parhaimmillaan kun se on vain elokuvaa – ei ”taide-elokuvaa” tai
”perinteistä elokuvaa”. Ymmärrän kuitenkin, että mitä kokeellisimpia muotoja tekijä pyrkii löytämään, herää hänelle kysymys onko kyseessä enää elokuva, vai jotain täysin muuta. Ehkä Myrsky läheni teatteria, sillä äänisuunnittelu ja sen toteutus vastasi teatteriäänisuunnittelua. Ei ole kuitenkaan tärkeää arvottaa teosta sen perusteella onko se puhtaasti täyttääkö se tietyn taidemuodon ulkoiset kriteerit. Teosta pitäisi arvottaa vain sen mukaan, ovatko siinä käytetyt keinot harmoniassa teoksen teemaan tai merkityksen kanssa. Puhuvatko teoksen osaset samaa kieltä?
Erityisesti elokuvassa tämä on tärkeää.
Taiteissa on aina tapahtunut vastareaktioita. Kubismi ja surrealismi kumpusivat osittain siitä, että valokuva syrjäytti maalaustaiteen todellisuuden kuvaajana. Tästä syystä uskon että elokuva on vielä tärkeä taidemuoto, sillä se tarjoaa jotain muuta mitä saamme television tarjoamasta ”todellisuudesta”. On mielenkiintoista että elämme jonkinlaista realitybuumia. Monet ohjelmat pyrkivät olemaan todellisia, vaikka tiedämme että ne ovat käsikirjoitettuja. Elokuvan ei tarvitse kuvat tätä ”todellisuutta”, vaan se voi kääntää katseensa muualle. Elokuvan parissa me voimme kokea jotain muuta, hypertodellisuutta tai unia.
Malliesimerkkinä näytelmäelokuvan puolella pidän Gaspar Noén elokuvia. Hänen tapansa liikkua näytelmäelokuvan rajojen sisällä, sen rajoja venyttäen, on äärimmäisen mielenkiintoinen. Yhtenä esimerkkinä Irréversible (2002), jossa tarina kulkee takaperin loppukohtauksesta alkuun. Toinen vahva elokuva on jo mainittu Enter the Void (2009), jossa seurataan kuolevan miehen viimeisiä hetkiä tällä tajunnan tasolla.
Noén elokuvat ovat jotain mitä vain elokuva voi tarjota, matkoja, tajunnan laajentumista, haasteita jotka säväyttävät keinoilla joita elokuvassa on aina ollutkin.
Historiallisesti katsottuna näytelmäelokuva, on se oikku jota elokuvasta ei pitänyt tulla. Siteerasin jo aiemmin futuristeja (kappale 3.1.), mutta elokuvan historian alkuhämärään kuuluu myös pitkä perinne
abstraktia elokuvaa (Le Grice, 1977). Abstraktin elokuvan pioneerit, ja jopa neuvostoliittolainen Vertov, pitivät näytelmäelokuvaa epäelokuvamaisena. Käyttäen Youngbloodin termiä, koen että elokuvan mittapuuta voidaan pitää synestesiaa. Sen kautta elokuvan arvottaminen kokeelliseen ja perinteiseen ei enää päde. Synestesian kautta voimme arvottaa elokuvaa kuinka hyvin se pääsee tavoitteeseensa yhdistää osasensa suuremmaksi teokseksi.
K o e n e t t äMyrskyssäoli, ainakin minulla henkilökohtaisesti, tavoitteena päästä elokuvakerronnan juurille. Liveorkesterilla, ja e r i t y i s e s t i l i v e n ä t e h d y i l l ä ä ä n i l l ä , p y r i m m e t e k e m ä ä n elokuvakokemuksesta välittömän ja hetkessä tapahtuvan. Jos ei muuta, niin live-elementit toivat elokuvan esittämiseen jonkinlaista lisäarvoa, mutta pyrkimyksenä oli ainakin äänisuunnittelulla luodaMyrskyyn toinen kerronnan ja kokemisen taso. Tällä tavoin, ehkä kainostikin, toivoin että elokuvaa voisi tulkita monella tavalla. Esimerkiksi elokuvan levitettävän version (perinteisesti leikattu) ääniraita, ei mielestäni ole vaikutukseltaan samanlainen kuin liveäänillä. Toinen ei ole parempi toista, ne vain kertovat hieman eri tarinan.
Elokuvan esittäminen livenä tuntui minusta todella luonnolliselta. Se oli toki todella jännittävää, enkä voi väittää että kaikki meni täysin putkeen. Jollain tapaa minusta tuntui, että ääni-ilmaisu oli täysin minun hallinnassani. Tämä on paradoksaalista, sillä niin monet asiat saattoivat mennä pieleen. Ehkä syy oli siinä, ettei minulla ollut mahdollisuutta epäröidä, niin kuin usein äänen jälkitöissä teen. Oli vain reagoitava musiikkiin, kuviin kankaalla ja ehkä hieman yleisön reaktioihin.
Kokeiluni Myrskyn parissa johti minut lukemaan elokuvan historiaa minulle uudesta kulmasta. Tätä tekstiä kirjoittaessani on ollut mielenkiintoista huomata miten mykkäelokuva, futuristinen ja abstraktielokuva ja expanded cinema ovat linkittyneet toisiinsa.
Mykkäelokuva oli tavallaan expanded cineman alkusysäys, sillä mykkäelokuvia säestettiin livenä. Futuristit ja abstraktin elokuvan tekijät syventyivät kokeiluissaan mitä elokuvallisuus on, mikä on elokuvan kielioppi jos se ei tukeutuisi muihin taiteisiin. Perinteinen näytelmäelokuva puolestaan lähti tutkimaan tarinankerrontaa montaasin keinoin, syventämään niitä keinoja joita oli jo tutkittu teatteritaiteissa.
Kuten sanoin, en halua arvottaa minkäänlaista ilmaisua hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi. Hyvä teos on aina hyvä teos, käytettiin sitten dialogia ja sinfoniaorkesteria tai suttuista seinälle projisoitua videomateriaalia ja improvisaatiomusiikkia. Tarina on aina kaiken yläpuolella, ja jokaiselle tarinalle on ideaali muoto. Ymmärrän että käytän tässä sanaa tarina todella vapaasti, ja ehkä ”väärin”. Se on hyvin latautunut sana, ja sitä harvoin yhdistetään kokeelliseen elokuvaan.
Kokeellisessa elokuvassa, ja erityisesti expanded cinemassa, pyritään
teoksiin joissa tarina ei ole keskiössä. Se mikä tarina taas on, ei voi muotoilla yksinkertaisesti. Koen että tarinaksi voi luokitella teoksen sisäisen teeman, ne raamit jonka sisällä se elää. Mielessäni, niin kuin sen koen, ja miten haluan sanan tarinan tulkita, poikkea kuitenkin Hollywood-elokuvan tarinoista. Tunnen enemmän vetoa elokuvan juuriin, niihin muotoihin jotka Hollywoodin luomat kerronnan konventiot saavat näyttämään ”kokeellisilta”.
Tällä hetkellä minua kiinnostaa kerronta improvisaation kautta, ja k o e n e t t äMyrsky on ollut sille alkusysäys. Minua kiinnostaa suunnattomasti mahdollisuus löytää tarina uudestaan joka kerran kun sen esittää. On myös valtavan kiehtovaa, että expanded cineman keinoin, laajentamalla elokuva esitykseksi, voidaan elokuva esityksestä saada kokemus jota myös katsoja voi osallistua. Palaan taas bändivertaukseen, improvisaatioon. Niin kuin jazz-yhtye improvisoi teeman ympärillä, uskon että elokuvan voisi orkestroida samalla tavalla. Tämä ei päde vain kokeellisen elokuvan parissa, vaan parhaimmillaan mikä tahansa elokuva syntyy tiiviin yhteistyön kautta. Siinä missä perinteistä elokuvaa tehdään ryhmässä enimmäkseen Le Gricen mainitsemassa ”tuotantoajassa”
(kappale 3.4.), itseäni kiinnostaa tehdä teoksia ”näytösajassa”. En ole törmännyt itse live-elokuva-, tai abstrakteihin elokuvaprojekteihin, joten olen ajatellut aloittaa itse pienimuotoisilla kokeiluilla.
Kuten kirjoitin kappaleessa 4, on esityksellä oltava jokin ydin, vaikka teos olisi miten vapaa tahansa. Vapaaimprovisaatiokin kytkeytyy esittäjään ja katsojan omiin kokemuksiin, vaikka kuinka esittäjä ei haluaisi teostaan tulkittavan esimerkiksi tarinana tai jonkin ajatuksen ilmentymänä. Se että teos esitetään, tarkoittaa sitä että se on elossa, ja jos se on elossa, se puhuu. Kiinnostavaa onkin löytää kieli joka avartaa kokemustamme maailmasta. Pahimmillaan taide on silloin kun se ei herätä katsojaa tai kokijaa itse tekemään teosta kanssaan. Muutoin kontaktia ei tule, ja silloin teos kuolee.
Vaikka haikailenkin c-kasetin, analoginauhan ja filmin perään, koen että elämme elokuvantekijöinä kiehtovaa aikaa. Digitaalisuuden myötä minulla on periaatteessa elokuvakamera mukanani housujeni taskussa kaiken aikaa. Voin tehdä kannettavalla tietokoneella enemmän ja nopeammin kuin mitä elokuvataiteilijat uskalsivat unelmoidakaan vielä 1960-luvulla. Ennen kaikkea voimme tehdä elokuvia, tai mitä tahansa muuta taidetta, riippumattomina ulkoisista tahoista. Tietenkään se ei ole vain hyvä asia. Se että tarjontaa on paljon, ei tarkoita sitä, että kaikki mitä sanotaan elokuvaksi, olisi hyvää. Pitää myös ottaa huomioon, että kaupalliseen levitykseen tähtäävät elokuvat vaativat tiettyä tyyliä ja laatua kuva-ja ääni-ilmaisussa. Tätä varten tarvitaan ammattitaitoa ja resursseja. Elokuvan muodon parissa kokeiluun meillä on kuitenkin kaikki tarvittava.
Se että voi tehdä, ei tarkoita että osaa, mutta on myös selvää että vain tekemällä oppii. Digitaalisuuden myötä on mahdollista kokeilla enemmän, kevyemmin ja siten tehdä enemmän virheitä joista voi oppia.
Samalla ei ole taloudellisesti mahdotonta seurata omaa visiotaan.
Kanavat ovat auki maailmalle, ja yhteisöjä voidaan luoda eriskummallisimpienkin ilmiöiden ympärille. Ei voi jäädä odottamaan, että Vanderbeekin kulttuurillinen kommunikaatiokeskus luotaisiin meidän puolestamme, tai että juuri minunlainen teos valmistuisi tyhjästä – ne on tehtävä itse.
Tarinat kiehtovat minua. Tällä hetkellä minua kiinnostaa vaihtoehtoishistoria. Mitä elokuva olisi jos se olisi mennyt abstraktiin suuntaan, tai jos se olisi seurannut futuristien manifestia tai Vertovin ja Youngbloodin unelmia? Minulle taide on tapa elää omanlaista elämää ja olla osallisena muiden elämässä. Tutkimukseni vaihtoehtoisen elokuvan parissa ovat olleet todella vapauttavia. Haluan jatkaa kokeilujani elokuvan vaihtoehtoisten muotojen parissa, ja saattaa olla sulaa hulluutta, mutta haluan löytää keinon yhdistää perinteisen elokuvan, abstraktin- ja live-elokuvan sekä futuristien manifestin vision.
8. Lähdeluettelo
Kirjallisuus
Bailey, Derek:Improvisation: Its Nature And Practice In Music. Perseus Books Group, 1993
Bartlett, Mark:Expanded Cinema; Socialimagestics and The Visual Acupuncture of Stan Vanderbeek's Expanded Cinema. Tate Publishing, 2011.
S.55, 58 ja 60-61
Elcott, Noam M.:Expanded Cinema; On Cinematic Invisibility: Expanded Cinema between Wagner and Television. Tate Publishing, 2011, s.42
Le Grice, Malcolm:Abstract Cinema and Beyond. Studio Vista, London 1977
Le Grice, Malcolm:Expanded Cinema; Time and the Spectator in the Experience of Expanded Cinema. Tate Publishing, 2011. s.160-70
Rees, A.L.:Expanded Cinema; Expanded Cinema and Narrative: A Troubled History. Tate Publishing, 2011. s. 13
Rees, A.L.:Expanded Cinema; Expanded Cinema and Narrative: A Troubled History. Tate Publishing, 2011. s.16
Scholes, Robert:Narration and Narrativity in Film, Quarterly Review of Film Studies, vol.1, no.3, 1976, s.285-6
Vorkapich, Slavko:"Toward True Cinema,'' in Film: A Montage of Theories, ed. Richard Dyer MacCann (New York: Dutton Paperbacks, 1966), p.
172
Youngblood, Gene:Expanded Cinema.P. Dutton & Co., Inc., New York 1970. s.76,
http://www.vasulka.org/Kitchen/PDF_ExpandedCinema/book.pdf
Verkkolähteet
Ailanen, Antti:Metropolis film concert with Cleaning Women.Film Diary, 16.6.2011
http://anttialanenfilmdiary.blogspot.fi/2011/06/live-cinema-concert-metropolis-with.html
Audiovisual Academy:Interview with the Light Surgeons. 20.3.2012.
Viitattu 15.4.2015
https://www.youtube.com/watch?v=tNe7ZZ_unuk
American Theatre Organ Society:Theatre Organ History – The Origins.
ATOS, 1955–2015. Viitattu 15.4.2015
http://www.atos.org/about/history/theatre-organ-1 Cleaning Women
http://www.cleaningwomen.com/
Fones-Wolf, Elisabeth: Sound Comes to the Movies: The Philadelphia Muscians’ Struggle Against Recorded Music. Pennsylvania Magazine of History and Biography, vol.118, number ½, January/April 1994. s. 9. Viitattu 15.4.2015
https://journals.psu.edu/pmhb/article/view/44896/44617 Light Surgeons
http://www.lightsurgeons.com/
Marinetti, F.T; Corra, Bruno; Settimelli, Emilio; Ginna, Arnaldo; Balla, Giacomo; Chiti, Remo: Futurist Cinema, 1916
http://www.unknown.nu/futurism/cinema.html
Moffatt, Steve; Daily, Manly:Lord of the Rings Part 3 scores a hit with the Sydney Symphony Orchestra’s audiences. Daily Telegraph. 30.9.2013. Viitattu 15.4.2015
http://www.dailytelegraph.com.au/newslocal/northern-beaches/lord-of- the-rings-part-3-scores-a-hit-with-the-sydney-symphony-orchestra8217s-audiences/story-fngr8hax-1226730151571
Mäkelä, Mia: The Practice of Live Cinema
http://www.miamakela.net/TEXT/text_PracticeOfLiveCinema.pdf
Novak, Matt: Sound Effects of Silence: SFX Before There Were Talkies.
Pacific Standard, 14.11.2012. Viitattu 15.4.2015
http://www.psmag.com/nature-and-technology/sound-effects-in-the-silent-movie-era-49317
Pearson, Roberta E.; Simpson, Philip:Critical Dictionary and Television Theory. Routledge, 2005. s. 412. Viitattu 15.4.2015
https://books.google.fi/books?
id=pDKEAgAAQBAJ&pg=PA412&lpg=PA412&dq=lumiere+brothers+live+mu sic&source=bl&ots=2za1429Y1A&sig=SNsjUUa1HKX104if5qwBssLh_QQ&hl=
fi&sa=X&ei=qB0uVYKFMeTnywOIvYHYDA&ved=0CCQQ6AEwATgK#v=one page&q=lumiere%20brothers%20live%20music&f=false
Robinson, Max:“Could be fantastic, no?” A Review of Jodorowsky’s Dune.
Deadshirt.net. 26.3.2014. Viitattu 15.4.2015
http://deadshirt.net/2014/03/26/could-be-fantastic-no-a-review-of-jodorowskys-dune/
Senses of Cinema: Great Directors: Dziga Vertov
http://sensesofcinema.com/2003/great-directors/vertov/
Slade, Caroline:The Lumière Brothers: celebrating the first light in the motion picture industry. The Telegraph, 19.10.2012. Viitattu 15.4.2015.
http://www.telegraph.co.uk/culture/film/film-news/9618679/The- Lumiere-Brothers-celebrating-the-first-light-in-the-motion-picture-industry.html
Stephenson, Hunter: Gaspar Noé’s Big Trip. The Interview Magazine.
14.9.2010. Viitattu 15.4.2015
http://www.interviewmagazine.com/film/gaspar-noe-enter-the-void#page2
Elokuvat
van Ingen, Sami: Primaries https://vimeo.com/119592662 Noé, Gaspar: Enter the Void, 2009
https://www.youtube.com/watch?v=bKRxDP--e-Y Noé, Gaspar: Irréversible, 2002
https://www.youtube.com/watch?v=ObgtSFusVK4 Oikari, Elina: Myrsky, 2013
http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1553326 Siivonen, Eeva: Unknown Location, 2012 http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1530758 Smith, Jack: Flaming Creatures, 1963
https://www.youtube.com/watch?v=YrAlBrWpDSw Sonntag, Jan-Peter ER: Nebensonnen, 2011
http://www.wkv-stuttgart.de/en/program/2013/exhibitions/on-dithering/works/
Kuvalähteet
Kansikuva: Prospero tutkii hylättyä laskuvarjoa, kuva 1; Tanja Heikkilä Still-kuvat Myrsky-elokuvasta (kuva 1, 4, 5 ja 6); Tanja Heikkilä
Kuva 2, Invisible Cinema, 1970, Anthology Film Archives. Valokuva:
Michael Chirikis
Kuva3, Moviedrome, 1963-5. Valokuva: Stan Vanderbeek
http://www.stanvanderbeek.com/_PDF/moviedrome_final.pdf Vande