Liveäänisuunnittelu

There is no inevitability in cinema's history; it's the result of needs, priorities, social and economic pressures. In a theoretical sense there is no reason why the plastic arts – painting, sculpture or music – should have not emerged as the dominant formal formal basis for cinematic culture.

-

6.1. Äänisuunnittelun ideointi ja ajatus

Elokuvan säveltäjällä ja ohjaajalla oli jo ennalta käsitys, ohjaajan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta, mihin kohtauksiin hän teki musiikkia. Keskustelimme kuitenkin ryhmässä, mitkä kappaleet sopisivat kuhunkin kohtaukseen, ja missä mahdollisesti musiikki ja ääni toimisivat lomittain. Elokuvan aloituskohtaus oli tästä malliesimerkki. On tärkeää luoda pohja elokuvan ymmärtämiselle heti ensimmäisten minuuttien aikana.

(Miranda metsässä, kuva 5)

Alkujaksossa (kuva 1 ja 5) Prospero ja hänen tyttärensä Miranda kulkevat sateisessa metsässä, joka on täynnä autonraatoja ja muuta romua. Heidän liikkeitään seuraa etäältä Caliban. Läpi kohtauksen

läsnäolo selväksi. Kohtauksen läpi kulki sateinen atmosfääri, tarkoittaen eräänlaista äänimaiseman taustakangasta, tietynlaista tilaääntä.

Kuulemme myös Mirandan ja Prosperon äänet kun he taittavat oksia askelillaan, ja kulkevat märän aluskasvillisuuden keskellä, jotka askelsin livenä synkronissa kuvan kanssa.

Seuraavassa kohtauksessa Prospero ja Miranda ajavat vanhalla autolla läpi sateisen saaren. Caliban on sullottu auton takaosaan, häkkiä muistuttavaan tilaan. Auton äänet ovat tahallaan epätodelliset, kirskuvat ja kohisevat kuin vanha epäkuntoinen radio. Halusin alkujakson ja ajokohtauksen äänien välillä olevan riittävästi kontrastia, että se herättäisi katsojan ymmärtämään, ettei äänisuunnittelu noudattaisi

”perinteistä” mallia, vaan olisi ekspressiivisempää. Näin jälkeenpäin ajateltuna taisin alitajuisesti hakeaMyrskyyn ensimmäisten äänielokuvien rosoista, ja ehkä hieman ylilyövän tehokeinoista ilmaisua.

Äänet olivat selkeästi käsintehtyjä, ne eivät olleet ”todellisia” vaan edustivat tiettyä todellisuutta.

Tämän kaltaisen kontrastin luominen oli tärkeää äänisuunnittelun tyylin ”myymiselle”. Toivoin että heti alussa katsoja saisi tarpeeksi vihjeitä miten elokuvaa kokonaisuutena voisi lukea, jotta tämä voisi helpommin uppoutua tarinaan. Sillä kaikesta kokeilevuudestaan huolimatta,Myrsky on todella tarinallinen elokuva. Se kulkee alusta keskikohtaa, ja siitä loppuratkaisuun. Ehkä siksi pyrkimyksenäni olikin sekoittaa hieman pakkaa, tehdä elokuvaan jokin uusi taso joka tekisi siitä maagisemman. KoenMyrskyn äänisuunnittelun vilpittömänä, ja jote nk in via ttomana , k uin ka tsoi si k olmek y mmentäluv un kauhuelokuvaa. Halusin tiettyjen äänien olevan isoja.

(Herrasmiehet eksyksissä ”romuvuorilla”, kuva 6)

Ehkä ekspressiivisin kohtaus elokuvassa oli kun vanhat herrasmiehet eksyvät ”romuvuorille” (kuva 6), eräänlaiselle sivilisaation raunioille.

Kohtauksen kuva on värillisen sijaan mustavalkoinen, mikä loi kohtaukseen toismaailmallisen tunnelman. Tähän kohtaukseen puolestaan loin improvisoimalla ”metallisen” soinnin hengittelemällä erilaisten syntetisaattoreiden ja resonaattorien lävitse. Tässä tapauksessa syntetisaattori jakoi ääntäni useisiin eri oktaaveihin, muodostaen erilaisia harmonioita jopa pelkästä hengityksestä. Resonaattori puolestaan korosti ääneni tiettyjä taajuuksia siten, että niihin tuli metallinen särmä. Romuvuori-kohtaus oli alusta pitäen sellainen, että se tarvitsi jotain erilaista. Tämä kohtaus oli äänisuunnitteluni kolmas

”taso”. Siinä oli äänimaisema joka ei ollut realistinen (askeleet, tuulen tuiverrus jne.), eikä siinä ollut ääniä jotka maalasivat jonkinlaista todellisuutta, vaan se oli jotain muuta. Ehkä se oli kolmen eksyneen miehen sisäinen maisema, ehkä se oli romuvuoret jotka huokailivat tuulessa, en ole varma. Halusin kohtaukseen voimakkaan tunnelman, joka jakaisi elokuvan alkupuoleen ja loppupuoleen. Hahmojen etsintä alkoi olla lopussa, joten halusin saattaa heidät, ja katsojan, tarinan loppuratkaisuun.

Kuten mainitsin, tarkoituksenani oli löytää äänisuunnittelussa sopiva tyyli joka sopisi mykkään elokuvaan. Myrskyn tapauksessa se tarkoitti sellaisen elokuvan äänisuunnittelua jossa ei ole dialogia.

Mykkäelokuvassa jokainen leikkaus, liike, kamera-ajo, väri ja rajaus tulevat tavattoman näkyväksi, ja siksi tärkeäksi, joten äänisuunnittelussa pyrin eräänlaiseen hiljaisuuden estetiikkaan. Kaikki äänet jotka

Myrskyyn tein pyrki luomaan hiljaisuuden tilan, korostamaan että dialogia ei ole, että kuvamaailma antaa suurimmat vihjeet elokuvan avaamiseksi. Jokainen ääni oli tarkkaan harkittu, niin kuin elokuvaa tehdessä pitääkin, mutta rajoitteiden vuoksi äänisuunnittelu oli paljon harvempaa kuin yleensä uskaltaisin tehdä. Äänisuunnittelijana pyrin siis olemaan mahdollisimman paljon pois tieltä. Päätökseni tehdä äänet livenä tietenkin kaivoi maata hankkeen alta, sillä itse äänten tekeminen tuli näkyväksi. Vaikka äänisuunnittelu oli harvaa, oli niiden tekeminen performanssi johon katsojat eivät olleet tottuneet.

Koska tulin äänisuunnittelijana projektiin myöhään, oli kokeiluni rajoitettu siihen miten saisin työni mahtumaan elokuvaan. Jälkikäteen mietittynä tämä oli ehkä hyvä asia, sillä liveäänisuunnittelun toteuttamisessa oli paljon tehtävää. Sain siis keskittyä teknisten ongelmien ratkaisuun ja esityksen harjoitteluun. Ideaalitapauksessa, ja ehkä tulevaisuutta ajatellen, olisin halunnut totaalisempaa kokeilua.

Tarkoitan tällä sitä, että olisi ollut hienoa improvisoida säveltäjän, ohjaajan, kuvaajan ja leikkaajan kanssa, luoda materiaalia yhdessä ja kehitellä elokuvaa yhdessä. Tämä ajatus oli liian iso ja raskas toteutettavaksi päälle liimattuna, joten emme lähteneet kokeilemaan tuota metodia. Lisäksi ryhmän pitää olla luonteeltaan lähtökohtaisesti avoin tällaiselle kokeilulle. En usko että esimerkiksiMyrskyn säveltäjä tai leikkaaja olisivat olleet avoimia improvisaatiolle. Toisaalta Myrsky ei lähtökohtaisesti ollut projektina kokeilua mahdollistava, sillä se oli adaptaatio näytelmästä. Näytelmässä oli elementtejä joita haluttiin elokuvaan, joten elokuvaa tehdessä pohjavireenä oli jo tietty tarinallisuus.

Nämä kokeilut johtivat kuitenkin siihen, että halusin ottaa selvää vastaavista elokuvakokeiluista. Sitä kautta törmäsin juuri expanded cineman käsitteeseen, jaMyrsky voidaankin liittää löyhästi siihen perinteeseen.

6.2. Tekniikka

V a l i t s i n ä ä n i s u u n n i t t e l u n i t y ö k a l u k s i A b l e t o n L i v e -sekvensseriohjelman. Nimensä mukaisesti Ableton on tehty live-esiintymistä silmälläpitäen. Se on ohjelmana stabiili, helposti käytettävä ja sen kanssa voi käyttää miltei mitä äänikorttia tahansa. Olin vasta hiljattain ostanut Abletonin omalle läppärilleni, ja olin tutustunut siihen tekemällä musiikkikokeiluja. Ableton on ohjelmoitu siten, että minkä tahansa äänen voi ajaa synkronissa sisäisen tempon kanssa milloin vain.

Samalla ääntä voi muokata reaaliajassa. Halusin kokeilla ohjelmaa livetilanteessa, kokeilla osaanko suunnitella session niin, että se ajaa

tarvittavat äänet, joita voin muokata mieleni mukaan, sekä toimii eräänlaisena mikserinä ulkopuolisille äänilähteille.

Ableton toimi kahdessa tehtävässä. Leikkasin valmiiksi ääniä, kuten atmosfäärisiä tehosteita (tila ja taustaääniraidat jotka luovat käsityksen kohtauksen todellisesta tai kuvitteellisesta tilasta esim. sade, pakkastuuli jne.) ja monimutkaisempia tehostekokonaisuuksia, joita ajoin synkronissa elokuvan tapahtumien kanssa. Toinen ohjelman tehtävä oli v a s t a a n o t t a a k a h d e n m i k r o f o n i n s i g n a a l i , j a a j a a n e äänentoistojärjestelmään.

6.3. Mikrofonit

1) Kondensaattorimikrofoni (Sennheiser MKH 50) oli ns. foley-mikrofoni. Äänipöydälläni, ja sen läheisyydessä, oli esityksen aikana tarkkaan valittu kokoelma välineitä joilla tein tarvittavat foleyt.

2) Dynaaminen mikrofoni (Shure sm57), ns. efekti-mikrofoni. Tämän mikrofonin signaali meni Abletonissa kahteen erilaiseen kanavaan, joissa oli sarja erilaisia äänenmuokkausefektejä kuten resonaattoreita, viiveitä ja ns. beat-repeat-efekti jolla ääni voidaan silputa abstraktiksi rytmiksi.

Esityksen aikana revin paperia, lauloin ja puhalsin tähän mikrofoniin. Se oli siis äänisuunnittelun improvisatorisin elementti.

Alun perin oli tarkoituksenani tehdä kaikki äänet valmiiksi, ja ikään kuin miksata äänet livenä. Tämä olisi ollut enemmän miksaamista kuin sitä liveäänisuunnittelua jota olin ajatellut. Siksi luovuin tästä ajatuksesta, sillä halusin löytää keinon tehdä äänisuunnittelusta jollain tasolla vapaampaa.

6.4. Harjoittelu

Kun oli saanut ajatuksen siitä, mitä elokuvan esittämisen tekninen rakenne olisi, aloin harjoittelemaan. Heti kun olin saanut miltei valmiin leikkauksen, aloin haalimaan itselleni ”soittimia”. Kolusin aluksi koulun foley-varaston puoliksi tyhjäksi, mutta pian huomasin, että en tarvinnut paljon sävyjä, vaan kangas oli kangas, hiekka oli hiekkaa. Käytännön asiana painoi tietenkin se, ettei minulla ollut mahdollista ottaa lavalle niin valtavaa määrää ”soittimia”. Pimeässä salissa, paineen alaisena, sekoaisin varmasti nuoteissani, joten tiivistin foley-tarpeiston aivan minimiin. Minulla oli pieni muoviamme, joka toimi maana (hiekka, sora ja nurmi), muutama kangaspala erilaisiksi vaatteiksi, pulloja ja astioita ja pari metalliesinettä koneiksi. Oli myös tärkeää erotella mitä ääniä pystyin toteuttamaan uskottavaksi foleynä, ja mitkä tuli suosiolla

ohjelmoida. Tämä johti äänisuunnittelussa tietynlaiseen niukkuuden estetiikkaan. Käytännössä elokuvassa oli kohtia johon en ryhtynyt

”tunkemaan” ääntä, vaan jossa soi taustalla vain vaimea atmosfääri.

Nämä olivat tärkeitä havaintoja, sillä ne muistuttivat minua siitä mitä mykkäelokuvassa voi tehdä. Paikoittainen äänettömyys oli varsin luonnollista, ja korosti äänellisten tai musiikin siivittämien kohtausten tärkeyttä.

Suhtauduin esityksen harjoitteluun kuin olisin menossa soittamaan musiikkia lavalle – biisi vain sattui olemaan neljäkymmentä minuuttia, ja minä olin yhtyeeni ainoa jäsen. Tutustuin jokaiseen foley-esineeseen kuin soittimeen, opettelin kohtaukset ulkoa, etten vilkuilisi ohjelman aikajanaa. Tällöin pystyisin reagoimaan siihen mitä kuvassa tapahtuu, sen sijaan että vain toistaisin äänet kovalevyltä. Huomasin että oli myös tärkeää, että harjoittelin mahdollisimman pitkiä kaaria, eli useita kohtauksia kerrallaan. Se oli tärkeää siksi, että minun tuli tietää mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtui jotta olisin valmistautunut. Toki minulla oli Abletonissa aikajanalla merkintöjä ja värikoodeja muistiinpanoina. Melko nopeasti päätin harjoitella aina koko elokuvan mitan kerrallaan. Tällöin kaikki vaihdokset tuli harjoiteltua ja sisäistettyä mahdollisimman hyvin. Jos nyt näkisin Myrskyn, osaisin ensimmäisten kohtausten jälkeen varmasti kertoa mitä tapahtuisi äänessä seuraavaksi.

6.5. Haasteet

Myrskyn äänisuunnitteluun kuului monia vaiheita, monia intuitiivisia valintoja, mutta myös paljon teknistä viilaamista. Kun aloitin Ableton-session rakentamisen, sain avukseni Ville Katajalan, joka olikin korvaamaton projektin kuluessa. Sain häneltä lainaan kontrollerin joka oli tarkoitettu juuri Abletonia varten. Hän suostui myös livevedon miksaajaksi. Esitys pidettiin Lume-keskuksen Studionäyttämöllä, tila joka koulussamme vastaa teatteria. Katajala mikitti orkesterin puolestani, ja miksasi ääniefektit ja musiikin ensi-illassa. Tämä nosti teknisen paineen harteiltani, ja vapautti minut viimeiseen asti viilaamaan omaa esitystäni.

Myrskyllä oli yhdet neljän tunnin harjoitukset ennen ensi-iltaa. Suurin osa ajasta meni tekniseen valmisteluun, joten ehdimme vetää elokuvan suurin piirtein kerran lävitse. Äänikortissani oli mahdollista ajaa ulos kahdeksan kanavaa ääntä, mutta päätimme yhdessä Ville Katajalan kanssa, että ajaisin hänelle vain stereoparin. Hän levitti ne esityksessä kaiuilla 5.1.-äänentoistoon.

Isoin ongelma mikä ilmeni harjoituksissa, oli se, että ”soittimieni”

dynamiikan hallinta oli todella hankalaa. Miksaajani saattoi nostaa

äänieni kokonaistasoa, mutta yksittäisten elementtien painotus oli minun sormissani. Foley-tehosteiden tekeminen ja miksaaminen samanaikaisesti olivat todella hankalaa, joten esityksessä päätin panostaa selkeyteen nyanssien sijaan. Kunhan ääni kuului, ja vielä oikeaan aikaan, niin olisin tyytyväinen. Tässä ongelmaa helpotti jotenkuten se, että olin todella tarkkaan valikoinut foley-tarpeeni.

6.6. Onnistumisia ja kritiikkiä

Myrskyn esittäminen oli minulle lopputyöni kohokohta, mutta teimme elokuvasta ”tavallisen” kopion. Levitettävää kopiota varten äänitimme koko orkesterin monikanavaisesti Musiikkitalon tiloissa. Erityisesti elokuvan leikkaajalle, Inka Lahdelle, tämä versio herätti elokuvan henkiin. Hänen ja muutaman yleisössä olleen henkilön mielestä liveäänisuunnittelu teki elokuvakokemuksesta levottoman. Yleisössä herätti kiinnostusta katsoa mitenääniä tehdään, sen sijaan että he keskittyisivät siihen mitä äänet tekivät elokuvalle. Tämä on tietenkin luonnollinen reaktio, mutta asia jota en tullut pohtineeksi ennen ensi-iltaa. Ihmiset ovat tottuneet näkemään orkesterin lavalla. Se on helppo häivyttää taustalle ja vain kuunnella musiikkia. Äänten tekeminen livenä oli performanssi, enkä tajunnut että siitä tuli osa elokuvan koreografiaa.

Tämä seikka oli jälleen kiusallinen muistutus siitä, että osaani esityksessä ei ollut alusta alkaen kirjoitettu elokuvaan. En tarkoita että liveäänet eivät tuoneet mitään lisäarvoa elokuvaan, sillä mielestäni ne toivat.

Niiden esittäminen livenä ei ollut vahvasti motivoitua. Jos nyt aloittaisin alusta, olisin pyytänyt lisää harjoitusaikaa, ja rakentanut äänistä todellisen performanssin joka ehkä olisi vaikuttanut kuvaleikkaukseen.

Olisin tehnyt äänen kielen ja performanssin laadun niin selväksi heti alusta alkaen että se olisi sulautunut esitykseen paremmin. Tämä olisi t i e t e n k i n v a a t i n u t s i t ä , e t t ä a j a t u s t a o l i s i k e h i t e t t y j o käsikirjoitusvaiheessa.

Suurimmat haasteet olivat kuitenkin esteettisiä. Minulla kesti kauan sovittaa säveltäjän kanssa elokuvan musiikki ja ääniraita yhteen, ja ehkä vielä kauemmin kesti ymmärtää miten elokuvaa jossa ei ole dialogia voi äänisuunnitella. Ehkä kaikkein tyytyväisin olin kohtauksiin jossa kolme herrasmiestä vaeltelevat Prosperon saarella etsimässä ruokaa ja merkitystä omalle olemassaololleen. Noiden kohtausten herkkyys on parasta mitä olen äänisuunnittelijana luonut, ja se on esteettisesti tapa tehdä ääntä jota haluan jatkossa toteuttaa.

Koska ääniä ei ollut käsikirjoitettu elokuvaan, olivat ne paikoitellen päälle liimatun tuntuisia. Ne eivät tuoneet mitään uutta siihen.

Muutamat abstraktimmat kohdat, kuten kohtaus ”romuvuorilla” sekä

Arielin kohtaus, toimivat sen sijaan erittäin hienosti. Kohtaus missä Ariel nostattaa myrskyn, revin suuren paperin palasiksi. Ableton muutti repäisyt sähiseväksi rytmiseksi meluksi. Noissa kohtauksissa ääni oli selkeästi niitä varten tehty, ja loivat niihin vahvan tunnelman ja ehkä paransivat niitä.

Toinen seikka mikä oli sekä hyvä että huono, oli liveäänten ja liveorkesterin samanaikaisuus. Se että on kaksi vuorottelevaa, live-elementtiä elokuvaesityksessä, saattoi tehdä performanssista kompuroivan. Jälkeenpäin en osaa sanoa, tekikö se Myrskystä kiinnostavan vain hankalan ymmärtää. Tarvitsiko elokuva liveääniä?

Olisiko hieman kokeellisempi musiikki ja liveäänet sekoittuneet paremmin keskenään?

Elokuvan realistisemmat kohtaukset opettivat myös paljon. Äänien käyttö oli niissä pakon sanelemana todella harvaa ja selektiivistä.

Muutamat raidat loivat kokonaisen kohtauksen tunnelman. Tärkeintä oli äänen laatu, sen tekstuuri, ja jos se on kohdallaan, muuta ei kaivata.

Tämän kaltaisessa äänisuunnittelussa on jotain minulle ominaista. Pidän harvasta äänikerronnasta. Minua kiehtoo ajatus siitä, ettei ääni ole todellisuutta vaan edustaa sitä. Tapani käyttää ääntä on tavallaan impressionistinen.Myrskyssä kokeilin kuinka harvaa äänikerronta voi olla. Koska dialogia ei ollut, olin vapaa luomaan kaiken alusta.

Oikeastaan oli pakko, sillä sata prosenttista ääntä ei ollut.

Vaikka elokuvan ensi-ilta oli minulle ”se juttu”, paras oppi Myrskyyn tekemästäni työstä tuli minulle äänen jälkitöissä. Elokuvan levitettävä versio ei ole minulle niin tärkeä kuin sen esitys. Kuitenkin tehdessäni sitä, minulla oli aikaa käydä läpi niitä valintoja joita olin esitystä varten tehnyt. En usko että olisin tehnyt vastaavaa äänisuunnittelua, jos elokuva olisi tehty puhe-elokuvana.Myrskyn näennäinen mykkyys sai minut pohtimaan äänisuunnittelun merkitystä uudella tavalla.