Liite Mäntsälän maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen

1940-1990 historiikkiin

Tauno Ratsula

Agronomi, maat.metsät.kand.

Maanviljelysneuvos

Invaliidisäätiön Maatalousoppilaitokseen haettiin ^v. 1952 maatalous-opettajaa. Minut valittiin ^{professori Viljo} Vainikaisen kertoman mukaan siksi, ^että minulla ^oli kokemusta ^käytännön maanviljelyk-sestä. Kävin ^{katsomassa paikkaa,} sitä esitteli rehtori Yrjö Rainio.

Minun olisi pitänyt tulla välittömästi Saarelle, mutta koska oli sadonkorjuun aika, ^{en voinut} jättää silloista työtäni, joten sovim-me, että tulisin Saarelle lokakuun alussa.

Muistan, miten syksy muuttui sateiseksi, mutta ennätin saada enti-sessä paikassani viljat leikkuupuimurilla talteen. ^Pahnat jäivät osittain pellolle ja osa sänkimaasta ^jäi kyntämättä, sillä sakea lumisade ^yllätti tuolloin monen viljelijän. Saarelle tullessamme minua kohtasi ^{ankea näky, sillä viljaa} oli vielä pystyssä ja sokeri-juurikasta maassa ja kaikki tämä lumen sisällä. Vaikka väkeä, op-pilaat ja palkolliset, oli paljon, ulkoiset olosuhteet olivat erit-täin hankalat ja työnjohtajalla oli tukalaa saada edes suurin osa sadosta pelastettua.

Kyntöä ja ympäristöoppia

Oppitunteja en ollut koskaan aikaisemmin pitänyt, mitä joskus sota-aikana komppanialle sotilasasioissa. Oppiaineiksi sain mm. maan-viljelysoppia, metsänhoitoa, laskentoa, fysiikkaa, äidinkieltä, joka minulle turkulaiselle ^oli muutenkin vaikeaa, ^ja sitten vielä aineita, jotka olivat jääneet minulle, nuorimmalle agronomille. Rehtori Rainio selosti, mitä ^minun pitäisi opettaa. Muusta piti itseni huo-lehtia^.

Niin alkoi ensimmäinen ^tuntini Invaliidisäätiön

Maatalousoppilai-tavannut näitä tulevia oppilaitani. Nyt tänä aamuhetkenä sei-soimme vastatusten ^- luokka ja minä. Oppilaat olivat suurimmaksi osaksi sotainvaliideja, mutta oli mukana myös nuorempia sotaorpoja.

Sotainvaliidit olivat suunnilleen minun ikäisiäni, jotkut ehkä van-hempiakin kuin minä. Mutta minulla oli heti alusta pitäen tunne, että olin ^saapunut omieni joukkoon. Pyysin oppilaat istumaan, mutta nämäpä eivät istuutuneetkaan,

vaan

sanoivat, että ^ensin lauletaan virsi ja luetaan aamurukous. Ehdotin virrestä "Joutukaa sielut, sill

1

aika ^on kallis" kaksi ensimmäistä säkeistöä. Virsi oli ^tuttu sodasta, sillä sitä ^me joukkueessani silloin tällöin olimme laulaneet. Oppi-laat olivat ^hyviä laulajia, ja sain valtavasti voimaa tuosta virrestä ja rukouksessa pyysin Korkeimmalta voimaa, että tämä yhteinen työmme menestyisi ja aikanaan kantaisi kauniin hedelmän.

Ensimmäisen tunnin aiheena oli kyntö. Olin jakanut aiheen kahteen

osaan:

hevos- ja traktorikyntö. Uuden läksyn valmistelun aikana oppilaat saivat keskeyttää ja tehdä kysymyksiä, joita sitten yhdessä pohdimme. Aihe oli minulle tuttu, sillä olin kotonani kyntänyt hevosilla ja myöhemmin traktorilla, joten minulla oli käsitykseni mukaan vankka pohja, mistä puhuin. ^Ja niin alkoivat tuntien pidot,

Jotka

^{kestivät Saarella yli 30 vuotta. Jouduin} työpäjapuolella opettamaan myös ympäristöoppia. Se oli mielenkiintoista, ⁿⁱⁱⁿ mielenkiintoista, että sitä kesti poislähtööni saakka.

Tällä tavoin opin myös ^tuntemaan kaikki oppilaitoksemme oppilaat, mitä pidin hyvin tärkeänä, varsinkin silloin, kun

Jouduin

oppilaitok-sen johtajaksi ja rehtoriksi. Silloin voin käyttää tuntemustani

arvostelukokouksissa hyväkseni.

Samalla tutustuin työpajakoulun opettajiin kiinteästi. Erikoisesti minulle ^on jäänyt mieleen monitaitoinen, ystävällinen insinööri Walfrid Paavola. Hän oli paljon nähnyt ja kokenut ihminen. Muistan, miten hän otti minut mukaansa tutustumaan kartanon ympäristöön ja siellä asuviin ihmisiin, ^joista varsinkin Niemisen ^mamma

on

jäänyt mieleeni. Hän oli iloinen, kaikkitietävä ja paljon kokenut tulitik-kutehtaan eläkeläinen.

Keksintöjä Saarella

keksijä. Saarella ollessaan hän kehitti traktorin perään kiinni-tettävän salaojankaivuukoneen, josta prototyypistä nykyiset kevyet salaojankaivuukoneet ^ovat imeneet ideansa. Yhdessä tällä kokeiltiin pelloilla ja löydettiin aina parannuksia. ^Ja vielä eläkkeelle siir-ryttyäänkin ^Paavola työskenteli tämän rakkaan ja maanviljelykselle tärkeän koneen kanssa, kunnes uupui

sen

viereen sydänhalvauksen mur-tamana. Sanottuna päivänä meidän piti mennä kokeilemaan laitetta, joka siirtäisi ^maan kaivetun ojan reunalta kauemmaksi. Sovimme, että käytyäni työnjaolla maatilalla tulen työpajalle ja ajetaan traktori ^{pellolle ja} katsotaan, ^miten uusi laite käytännössä toimii.

Työnjaon suoritti kuten aina ennenkin työnjohtaja, mutta minulla oli sellainen tapa, ^että aamuisin pistäydyin sikalassa, ^navetassa, kana-lassa tai työnjaolla, silloin aivankuin eli talon mukana ja sai tie-toonsa mahdolliset ^{puutteet. Kun} tulin työnjaolta, sain kuulla, että Paavola oli saanut sydänkohtauksen. Tuli mieleen, ^että Paavola sai sankarikuoleman omalla taistelukentällään. Tämä salaojankaivuukone oli vain yksi Paavolan monista patenteista. Ilmeisesti ei ole ylei-sesti tunnettua, että ^useimpien Valion toimittamien

S/P

meijeriko-neiden prototyypit valmistettiin Saaren työpajoilla.

Koulutilan elämää

Palatakseni vielä syksyyn 1952, se oli poikkeuksellinen monin tavoin.

Syksy ^oli sateinen ja talvi yllätti viljelijät kertakaikkiaan, paljon jäi viljaa

Ja

^juureksia lumen alle, josta niitä koetettiin pakkasten tultua pelastaa. Aikamoinen yllätys tuli, kun karjanhoitaja ilmoitti joulukuussa, että heinät ^{ovat lopussa} ja pahnojakaan ei ole. Ymmär-rätte, mikä tuska meillä oli, kun navetassa oli kolmisenkymmentä päätä ja lisäksi muistaakseni ^seitsemän hevosta. Ostettiin heinää ja pah-noja mistä saatiin ja karjatalousagronomi koetti laskea, ^että valku-aiset ja rehuyksiköt riittäisivät. ^Ehkä riittivät, kun kevään koit-taessa mikään elikko ei ollut kuollut, ^mutta teurasauto vei mukanaan huonoimmat yksilöt. Tämä oli ainoa talvi koko kolmenkymmenen vuoden ajalla, jolloin oppilaitos joutui turvautumaan vieraaseen heinään.

Tosin pahnoja koottiin ilmaiseksi ympäristön

tiloilta. Ja

^siitä

leh-mät jalostivat karjanlantaa koville tilan savimaille, mutta ^{se on} taas jo aivan eri asia.

Kun kevään kynnykselle tultiin, niin rehtori Rainio ^{kehoitti minua} tekemään viljelysuunnitelman vuodeksi 1953. Viljelysuunnitelmia olin tehnyt aikaisemminkin, mutta tässä jouduin erittäin vaikean tehtävän eteen. ^En tuntenut tilan maalajeja enkä niitten viljavuutta ja lumen ^{lähdettyä tajusin, että} heinäniityt

Ja

^{laitumet olivat} osittain sammaloituneita ja siksi ha-sadot olivat jääneet alhaisiksi.

Ensi töikseni ^tilasin tarvittavan määrän fosfori- ja typpilannoit-teita, sillä savimaat sisältävät luonnostaan kalia ja useita hiven-aineita. Kalkitukseen ^ei siinä vaiheessa ^{puututtu. Lisäksi ehdotin,} että tehdään valiosiemensopimusviljelyksiä.

Kevät 1953 oli ^aikainen; muistan, miten kylvö aloitettiin jo huhtikuun 20. päivänä Sisu-kauran kylvöllä. Tämä oli ensimmäinen valiosiemen-sopimus, mitä tilalla oli tehty. Saimme kylvöt ennätysajassa kuntoon ja sääolosuhteet olivat ihanteelliset. Kesä oli maanviljelijälle suotuisa

Ja

^{saimme hyvät} sadot, maatila tuotti hyvän voiton.

Taloudenhoitajan kanssa hankimme ^mm. polttopuut oppilaitoksen käyt-töön. Samalla hankittiin myös haapatukkeja oppilaitoksen yhteydessä olevalle raamisahalle. Haapatukit sahattiin lankuiksi ja laudoiksi, kuivattiin Saarella ja lähetettiin Helsinkiin Invaliidisäätiöön, jossa sen proteesipajalla valmistettiin erilaisia proteeseja in-valiidien käyttöön.

Haapapuusta luovuttiin vasta, kun muovi ohitti sen. Tämä oli tie-tenkin suuri helpotus invaliideille. He vapautuivat painavista

"puujaloista" ja tilalle tulivat kevyemmät tekojäsenet ja tukilait-teet.

Uusi sikala

Kotieläimiä oli maatilalla lehmiä, hevosia, sikoja, lampaita, kanoja ja kaniineja. ^Kaniinit olivat ainoastaan Invaliidisäätiön sairaalan koe-eläimiä, mutta niitä hoiti pienkarjanhoitaja, joka huolehti myös

lepoon tulleista eläimistä.

Sikala oli huonossa kunnossa, ^se oli ^pimeä kivirakennus keskellä piha-aluetta; talvisin sisällä oli pakkasta, joten

emme

uskaltaneet

lisesti epätaloudellista. Saimme sikalanhoitajaksi erittäin tunnol-lisen, ahkeran ^ja ammatitaitoisen Jenny ^{Honkasen. Hänen} aloittaessaan työtään oppilaitoksessa lupasin, että lähitulevaisuudessa rakennetaan uusi ^sikala, jossa on emakko-osasto sekä lihotussikaosasto.

Tällä perusteella keskustelin

Johtokunnan

puheenjohtajan, professori Viljo Vainikaisen kanssa uuden sikalarakennuksen rakentamisesta.

Asialle ^oli suosiollinen myös ^rehtori Rainio, joka kehoitti minua tekemään rakennussuunnitelmat sekä summittaiset kustannusarviot.

Kustannusarvioissa ^{tuli ottaa} huomioon rakennuksen laajuus sekä suoranaiset kustannukset ottaen huomioon sen, ^että oppilastyötä pyrittäisiin käyttämään mahdollisimman paljon hyväksi, sillä silloin oli paikkakunnalla puutetta sopivista opetustyökohteista. Sikalan-hoitaja Honkasen kanssa sovittiin, että ^uuteen sikalaan koetettaisiin saada tilat ^n. 15-20 emakolle, jolloin porsituskarsinoita olisi 8 kappaletta porsasosastoineen ja lihotussikoja pidettäisiin n. 200-250 kappaletta, ja että keskelle tulisivat rehutilat ja keittiöosat.

Siinä vaiheessa ^ei vielä kiinnitetty huomiota sosiaalisiin tiloihin, sikalanhoitaja asui aivan lähellä juuri kunnostetussa asuinhuoneistos-sa,

samassa

rakennuksessa oli myös

sauna

käytettävissä.

Johtokunta hyväksyi suunnitelman olettaen, että sikalan tuotolla maksetaan rakennuskustannukset. Rakennuspiirustusten laatijaksi valittiin talousneuvos Siikonen Hyvinkäältä, joka silloin oli tun-netuin karjarakennusten suunnittelija. Vihdoin saatiin piirustukset hyväksyttyä Invaliidisäätiössä, kustannusarvio nousi 2.200.000:een silloista ^rahaa.

Työtä ^{tehtiin ahkerasti} ja ^minusta tuntui, ^että jokainen koetti parhaansa. Keskuslämmitys asennettiin kellarikerrokseen ja höyryn-kehitin samalle tasolle kuin muutkin tilat. Syöttökaukalot teetettiin Orimattilan kivenhakkaajilla. ^Tämä oli silloisissa olosuhteissa halvin ratkaisu. Lämpöputket olivat uusia, mutta karsinaputket saatiin eräästä purettavasta banaanilaivasta. Tämä putki oli suhteel-lisen vahvaa amerikkalaista putkea. Rakennuksen seinät tehtiin laudasta ja Toja-levystä, joka slammattiin ja kalkittiin. Ovet ja ikkunat tehtiin painekyllästetystä puusta eikä niitä maalattu. Näin rakennus oli valmis, kaikki tuntui hyvältä, sillä kustannusarviokaan ei noussut kuin 10.000 mk:lla arvioidusta.

Meidän sikalassa oli oppilaitoksessa kehitetty lannanpoistolaitekin, joka toimi sähkömoottorilla ja oli varustettu suunnanvaihtokytkimellä.

Sikala tuotti erinomaisesti

Ja

maatila lisäsi vuosittain voittoaan ja tyytyväisiä olivat sekä johtokunnan jäsenet että Invaliidisäätiön isännistö, jolle jouduin selostamaan maatilaa sekä sen käyttöä opetustarkoituksiin.

Tieteellistä toimintaa

Sikala oli erinomainen ^opetus- ja tuottokohde. ^Siat herättivät uutta kiinnostusta, nimittäin tieteellisesti. Käydessäni kerran

Invaliidisäätiössä tiedusteli ylilääkäri, professori Anders Lan-genskiöld, voidaanko sikoja leikata. Vastasin, etten tiedä, ^mutta me olemme sikalanhoitajan kanssa leikanneet ns. tyräporsaita.

Joilla

kives

on

^jäänyt kiinni. Nukutukseen olemme käyttäneet Invaliidisää-tiöltä saamaani eetteriä, ^nämä leikkaukset ^ovat onnistuneet satapro-senttisesti. Langenskiöld pyysi, että Invaliidisäätiön lisensiaatit saisivat kokeilla sioilla erilaisia skolioosi-leikkauksia jotta tuloksia voitaisiin soveltaa aikanaan ihmisiin. Annoin luvan, sillä siathan olivat Invaliidisäätiön. Sovittiin, että samasta pahnueesta, yli kymmenestä porsaasta, otetaan kaksi ^porsasta kokeeseen.

Ensimmäisessä leikkauksessa työn suorittajat toivat mukanaan nukutus-laitteita, jotka eivät sopineet sian kärsään lainkaan. Sikalanhoitaja lainasi meidän käyttämäämme ^litran autonöljyastiaa, jonka pohjalle asetettiin ^vanua ja siihen kaadettiin hieman ^eetteriä. Astiaan työnnettiin sian kärsä, ^{ja niin} sika nukahti, mutta astia peitettiin tiiviisti muovilla, etteivät operoijat itse olisi nukahtaneet kesken työn. Leikkaussalina lääkäreillä oli tallin yhteydessä oleva työn-jakohuone ja leikkauspöytänä tavallinen pöytä. Leikkaukset onnis-tuivat hyvin eikä yhtään sikaa kuollut leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen porsaat laskettiin takaisin pahnueeseensa, jotta myöhemmin olisi voitu todeta eroavuuksia leikkaamattomiin sikoihin.

Sikojen kasvaessa niitä vietiin Invaliidisäätiöön röntgenkuvattavik-si. Samassa häkissä oli aina pari porsasta. Röntgenhuone oli Invaliidisäätiön alakerrassa. Kerran pääsi pari porsasta irti saattajaltaan ja juoksi iloisesti pitkin alakerran käytävää, kunnes joutui kiinni. ^Me kaikki, jotka olemme olleet sikojen kanssa

teke-niisissä, tiedämme, miten sika huutaa kiinnijoutuessaan. Tällöinkin siat huusivat ^kuin viimeista ^{päivää, ja} tietenkin ääni kantautui yleramäksikin, jolloin potilaat olivat ihmetelleet: "Kuka on herännyt kesken leikkauksen ^{kun noin} huutaa?"

Teurastus tapahtui pahnueittain ja kukin ruho punnittiin erikseen.

Näin voitiin havaita, ettei ruhopainojen välillä ollut sanottavia eroja. Lihankäsittelyn yhteydessä kauppaneuvos Paavo Heinosen toimesta lähetettiin tarpeelliset luustonosat Invaliidisäätiölle.

Tämä oli suurenmoista ^palvelua tieteen hyväksi. Tänä päivänä tällai-nen ei ehkä olisi enää mahdollistakaan. Kaiken kaikkiaan sikakokeet maatalousoppilaitoksessa tuottivat yhteensä neljä väitöskirjaa, joten ^siinäkin suhteessa sikala toimi käytännön ja tieteen opinahjona.

Vesihuolto ja valaistus kuntoon

Oppilaitoksen vesihuolto ^on ollut päärakennuksen vinnillä olevan säiliön varassa. Oli ilmennyt ^vaikeuksia paineen pysymisessä tarpeek-si korkeana. Tämän takia johtokunta päätti, että oppilaitoksen alueelta etsitään sellainen ^kaivon paikka, joka tyydyttää tulevankin veden tarpeen ^ottaen huomioon mahdolliset uudet oppilasrakennukset ja opettajien asuntojen uudistamiset, jolloin kaikkiin henkilökunnan asuntoihin saataisiin vesijohdot sekä WC:t ja viemärit. Suoritettujen kairausten tuloksena uusi vedenottamo tehtiin hiekkakuoppaan entisen kaivon paikalle. Kokoojakaivon lasketun syvyyden piti olla 12 m,

mutta vajaassa 11 m:ssä tuli kaivoon ^vettä jo niin paljon ja nopeasti, että kaivuumiehet hädin tuskin pääsivät pois.

Kaivovesi osoittautui hieman hiilihappopitoiseksi; tämän takia vedenottamoon rakennettiin ilmastusallas ja veteen piti sekoittaa kemikalioita, jotta vesijohtoputket eivät syöpyisi. Tässä vaiheessa jouduttiin kymmenen cm:n valtaputkesta lähteviin talojohtoihin asentamaan paineenalennusventtiilejä, sillä muuten nämä johdot eivät olisi kestäneet vallitsevaa painetta. Samanaikaisesti rakennettiin jätevedenpuhdistamo, joka ^oli ensimmäinen Mäntsälässä, sekä viemäri-verkosto koko oppilaitoksen alueelle. Sekä ^vesi- että viemärilaitos rakennettiin osittain oppilastyönä. Työ vaati opettajilta suurta ammattitaitoa

Ja

asukkailta pitkämielisyyttä.

Samanaikaisesti oli rakennettu oppilaitoksen alueelle katuvalaistus, ja Mäntsälän kunnan puolesta sähkölaitos rakensi tievalaistuksen nelostien ^varteen oppilaitoksen kohdalle ja lisäksi katuvalot kaupal-le. Taisimme olla ensimmäinen maatalousoppilaitos maassamme, jonka päätiet oli valaistu, ainakin kateellisia ääniä kuului rehtoreitten kokouksissa.

Valtion kouluksi

Huomattava muutos oppilaitoksessa tapahtui 1967, kun Invalidisäätiö luopui siitä ja oppilaitos siirtyi valtiolle. Koska 60-luvulla sodasta kärsimään joutuneitten oppilaiden _{määrä väheni} jatkuvasti jääden jo alle 50 ^%, katsoi Invalidisäätiö, ettei

sen

tarvitse kouluttaa terveitä, vaan heidän koulutuksensa kuuluu valtiolle.

Asiassa oli kuitenkin yksi suuri mutta: valtiolla ^{ei ollut rahaa} lunastaa oppilaitosta Invalidisäätiöltä. Vihdoin budjettipäällikkö ilmoitti, että seuraavassa valtion talousarviossa on pienoinen määräraha, mikäli Invalidisäätiö haluaa tehdä esisopimuksen kaupasta.

Kaupan toteutuminen ^oli monimutkaista, sillä ^osan maasta omisti valtio ^osan Invalidisäätiö. Osa valtion rakennuksista oli säätiön ja osa valtion maalla. Vastaavasti olivat asiat säätiön rakennuksil-la. Sioista tuli erimielisyyttä; asia ratkaistiin

seuraavassa

kokouksessa, jossa lihanostaja ilmoitti n. 150 sian yhteispainon ja siitä maksettavan hinnan. ^Jos paino ylittää arvion, hän ^on valmis maksamaan lisähinnan jokaiselta arvion ylittävältä kilolta. ^Kun siat sitten teurastettiin, painoarvio ylittyi hieman yli kymmenellä kilolla.

Vaikka maatalousoppilaitos siirtyikin valtion omistukseen, sai

se

kuitenkin itselleen

oman

asetuksen, jossa sen osastot ja opintosuunnat määriteltiin ja invaliidlen etuisuudet taattiin.

Oppilaitos alkoi v. 1967 pitää maatalous-teknillisiä kursseja Keravan nuorisovankilassa. Varsinaisen opetuksen antoi vankilan henkilökun-ta, mutta kurssien ohjelmasta vastasi maatalousoppilaitos ja minä op-pilaitoksen rehtorina toimin kurssien johtajana. Kursseista annet-tiin myös todistus. Kurssit olivat lyhytaikaisia, mutta oppilaat olivat yleensä opetuksesta kiinnostuneita. Muutama ^kurssin

suorit-Vuonna 1959 oli oppilaitoksen nahkatyöosasto ajautunut siihen pis-teeseen, ettei sillä ollut ^enää tarpeellista oppilasmäärää.

Joten

osasto ei ^saanut aloituslupaa. Näin yksi osasto loppui, mutta opettajan vakanssi jäi, mikä olikin tarpeen myöhemmin, kun opet-tajatarve puutarhakoulussa lisääntyi.

Öljylämmitys kasvihuoneisiin

Kasvihuoneitten pinta-alaa sekä kasvivalikoimaa oli lisättävä.

Täten saatiin myös tuotanto monipuolisemmaksi ja tuottokin

nousemaan.

Kasvihuoneita lämmitettiin haloilla. Tämä oli monellakin tavalla vaikeata työtä. Ensiksi ^ei tahtonut saada kuivia halkoja ja toiseksi tarvittiin erikseen lämmittäjä yöaikoina. Tosin käytettiin lämmityk-seen myös jonkin verran antrasiittia, mutta puu oli kuitenkin var-sinainen lämmitysaine.

Kun sitten alkoi saada lämmitysöljyä, ehdotin, ^että muutettaisiin lämmityskattila öljylämmitteiseksi. Öljylämmitykseen siirtymisen jälkeen kasvihuoneita laajennettiin, kasvivalikoimaa monipuolistettiin ja uusi lämpökeskus tehtiin. ^Se tehtiin tässä vaiheessa ⁿⁱⁱⁿ suurek-si, että myöhemmän laajennuksen yhteydessä voitiin sinne sijoittaa toinenkin kattila. Laaja uudistustyö tehtiin oppilastyönä ja omat opettajamme vastasivat kukin osuudestaan.

Maataloushallitus muutti oppilaitoksen puutarhakoulun toiminnan yksivuotiseksi. Tämä päätös ei miellyttänyt

sen

paremmin oppilaitosta kuin oppilaitakaan. Tähän asti oli opiskelu tapahtunut siten, että oppilaat olivat puolitoista vuotta oppilaitoksessa ja suorittivat tämän jälkeen puolen vuoden harjoittelun harjoittelupaikoissaan. He jäivät harjoittelupuutarhoihin työntekijöiksi, jotkut siirtyivät

jatkamaan opintojaan puutarhurikouluissa.

Johtokunta lähetti professori Vainikaisen, sosiaalineuvos Ailion sekä minut maataloushallitukseen, mutta turhaan me siellä kävimme, kuten kävi turhaan myös oppilaitten lähetystö, jonka lähetin sinne esittämään oppilaitten kannan. Koulutusaika lyheni puoleen, samoin väheni mielenkiinto puutarhaopetusta kohtaan. Viidentoista vuoden

Tytöt puutarhakouluun

Ensimmäiset naispuoliset oppilaat tulivat aikoinaan juuri puutar-hakouluun. ^Me opettajat ja muu henkilökunta olimme ehkä liian vanhanaikaisia, jopa sovinisteja, mutta muutama tyttö tuli piristämään oppilaitoksen miesvaltaisuutta. Muistan, kun tyttöjen puhuttelussa toivoin, että ^he viihtyisivät täällä, ^eräs tytöistä vastasi, että miksei ^täällä viihdy, ^kun on lähes parisataa poikaa talossa. Näin heitettiin minulle ^{jauhot suuhun.}

Tyttöjen tulosta oppilaitokseen oli vain positiivisia tuloksia.

Aikaisemmin putkityöosaston oppilaat olivat tulleet pannuhuoneeseen hyvin vaivautuneina ja melkeinpä puolipakosta ja arpaa heittäen, kuka joutuu pannuhuonetta ja sen laitteita'korjaamaan tai siivoamaan.

Mutta nyt oli toinen ääni kellossa, melkeinpä tapeltiin, kuka pääsee pannuja siivoamaan. Jopa iltatöinä pojat olivat tyttöjä auttamassa.

Tekniikka ja puutarha lähenivät toisiaan.

Kasteluvedet järvestä

Olin ^aina haaveillut järviveden johtamisesta kasteluvedeksi ^ns.

puutarhametsän ympärillä oleville viljelyksille. Samalla voisi varmistaa tulipalon sattuessa veden ^saannin. Meillä oli valmiit suunnitelmat tähän, mutta koskaan ei ollut löytynyt rahaa asian toteuttamiseen. Joulukuussa 1979 ilmoitti ammattikasvatusneuvos Matti Laamanen, ^että nyt olisi mahdollisuus ^saada tarvikerahat hankkeeseen. Harvoin on tullut niin miellyttävää puhelinsoittoa kuin tuo. Heti tilattiin tarvittavat putket ja laitteet ja työt tehtiin rakennustyöosaston ^töinä.

Syöttökaivon teko oli vaikeaa ja nopeutta ^vaativaa työtä. Kaivon sortuminen oli usein lähellä, ^mutta kokemus auttoi. Pikatien alitus oli vaikea, sillä routarajan alle oli saatava reikä ja tuohon reikään työnnettyä muoviputki. Työ sujui kuitenkin mutkattomasti eikä kaira osunut tien alle jääneeseen puutolppaan kuten vuosia aikaisemmin, kun

samaa

tietä alitettiin. Näin saatiin kasteluvedet toukokuusta

Tulipalon sammuttamiseen vettä ei ole toistaiseksi ^tarvittu.

Vireää rakentamista

Vuoden 1980 aikana alkoi hiljalleen varmistua, että oppilaitos saa määrärahan ^{vuoden 1981 valtion} tulo- ja menoarvioon uusien ^ja nyky-aikaisten kasvihuoneitten tekemiseen. Kun sitten 1980 syksyllä varmistui, ^{että määräraha on tulevassa tulo-} ja menoarviossa, ⁿⁱⁱⁿ tietenkin suunnitelmat otettiin esiin ja ryhdyttiin oppilaitoksessa tutkimaan ^{vielä tarkemmin kuin tähän asti. Joitakin pieniä} muutoseh-dotuksia tehtiin ammattikasvatushallituksessa ^(AKH) jo hyväksyttyihin suunnitelmiin. ^Mutta työt päästäisiin aloittamaan ^vasta 1981 puolella ja ^tämä merkitsi sitä, ^että tasoitus ja kaivuutyöt suoritettaisiin routaantuneessa maassa. Se tulisi kalliiksi ja veisi pitkän ajan.

Otin yhteyttä esimiehiini

AKH:ssa Ja

^{he olivat sitä mieltä, että} omalla vastuullani voin aloittaa työt heti.

Teinkin urakkasopimuksen erään kaivuu- ja sorayhtymän kanssa, ja aloitimme työt lokakuun aikana ja

ne

sujuivat erinomaisesti. Ruoka-mullat siirrettiin sivulle ja kaivuu oli helppoa sulan

maan

aikana.

Soranajo saatiin ^{valmiiksi ennen marraskuun} loppua. Mutta eräänä päivänä sain ^aimo ämpärillisen kylmää ^vettä niskaani, kun ^AKH:sta soitettiin ja ilmoitettiin, että työvoimamisteri irroittaa tulo- ja menoarviossa olevan määrärahan työvoimapoliittisista syistä vasta

seuraavan

vuoden kesällä. Siinä minulla oli ^harmia 200.000 mk:n urakan ^{kanssa. Sain} apua Mäntsälän kunnanjohtaja Tapio Hyyryläiseltä sekä ^kunnan luottamusmiehiltä siten, että lähetystönä marssimme työvoimamisteriöön apua hakemaan, mutta turhaan.

Myöhemmin asia kuitenkin kääntyi eduksemme kansanedustaja Marjatta Väänäsen ansiosta. Hän myös soitti ^eräänä iltana myöhään

eduskunnas-ta, että työvoiraamisteriö on irroittanut määrärahat oppilaitoksel-lemme. Uusi aika oli alkanut oppilaitoksessa puutarhaopetuksen alalla. Rakenteiden ^osalta noudatettiin Kauppapuutarhaliiton suun-nitelmia huomioiden uudet virtaukset ja kokemukset kasvihuonevil-jelyssä.

Toinen suuri rakennustoimi oli uuden oppilasasuntolan ja

voimistelu-tanon asuntola luovuttaa tilansa uudelle asuntolalle. Uusikartanossa, joksi rakennus oppilaitten keskuudessa nimettiin, pidettiin oppilai-toksen 40-vuotisjuhla.

Kun oppilaitos oli täyttänyt 35 ^vuotta 1975 oli asiaa juhlittu työn merkeissä, mutta 13.10.1975 maanviljelyskoulun päätöstilaisuus pidettiin koko oppilaitoksen yhteisenä kahvitilaisuutena, jossa paljastettiin entisten rehtorien Niilo Hukkisen ja Yrjö Rainion sekä silloisen johtajan Tauno Ratsulan valokuvasuurennokset.

Vuosi 1975 oli ammattioppilaitosten kehittämisen ^alkua. Mäntsälä oli teollistunut. Siellä oli mm. Mäntsälän Metalli, jossa tarvittiin käyttöelektroniikka-asentajia. Järvenpään ammatillinen kurssikeskus

oli esittänyt AKH:IIe, että Mäntsälän maatalousoppilaitoksessa voitaisiin aloittaa elektroniikka-asentajan kurssi syksyllä 1976.

Tätä oli myös Helsingin työvoimapiirin toimisto ^puoltanut. Kurssia varten oli jo olemassa valmis opetusohjelma sekä laitteiden hankintaan määrärahat. ^AKH:n maatalousopetuksen osasto katsoi kuitenkin, että uusi opintosuunta ei sovi maatalouskouluun ja ⁿⁱⁱⁿ elektroniikkaosasto jäi vain haaveeksi.

Myöhemmässä vaiheessa oppilaitos luopui koko työpäjaosastosta ja jäljelle jäivät vain maatalous- ja puutarhakoulut eri osastoineen.

Tämä johti siihen, ^että Mäntsälän ^kunta perusti oman ammattioppi-laitoksen kirkonkylään.

Tärkeä oppilaskunta

Oppilaskunta on hyvin tärkeä oppilaitoksessa. Jouduin ^heti taloon tultuani mukaan oppilaitten hengelliseen toimintaan. Meillä oli viikoittain tilaisuuksia, joissa lauloimme virsiä ja hengellisiä lauluja seka luimme Raamatusta kohtia, joiden perusteella keskus-telimme. Koska suurin ^osa hengellisestä piiristämme muodostui sotainvaliideistä, keskustelimme sodan tilanteista, joissa "tuntematon tekijä" oli tuonut pelastuksen. Toisinaan oli joku tuomassa seurakun-nan terveisiä meille. Järvenpään Luther-opiston vierailut muuttuivat tavaksi. Silloin tavallisesti koko Saaren väki kokoontui ruokasaliin ja talo tarjosi pullakahvit. Tuolloin lähes koko henkilökunta asui

In document Mäntsälän maatalous- ja puutarhaoppilaitos 1940-1990 · DIGI (sivua 109-132)