Liitäntä: Suhteet kyläläisiin – opetusta ja auttamista

Rankinin (2002) mukaan liberaalit teoriat olettavat yhteisöjen olevan perheiden tapaan harmonisia ja solidaarisia sosiaalista pääomaa edistäviä kokonaisuuksia. Koska GRAVIS:in mikrolainamalli pyrkii naisten kokonaisvaltaisen elintason parantamiseen, kenttätyöntekijät rohkaisevat oma-apuryhmän jäseniä kehittämään yhteisöään ja sen palveluja. Tällöin naiset joutuvat tiiviiseen vuorovaikutukseen muiden asukkaiden kanssa ja liberaalien teorioiden harmoninen yhteisö voi osoittautua toisenlaiseksi.

Kun Samuh aloitti toimintansa bhil mina -yhteisössä, GRAVIS ei ollut vielä perustanut sinne muita oma-apuryhmiä. Vaikka järjestö oli toki toiminut alueella aikaisemmin, asukkaat suhtautuivat uuteen aluevaltaukseen epäilevästi, minkä vuoksi oma-apuryhmän jäsenet joutuivat kestämään kyläläisten ennakkoluuloja, paheksuntaa ja ihmetystä. Etenkin naapurit ja kyläyhteisön miehet kommentoivat heidän toimintaansa ryhmässä ja kyseenalaistivat heidät säädyllisinä naisina. Khan (1999) puhuu samanlaisista bangladeshilaisten naisten kohtaamista ennakkoluuloista, kun nämä aloittivat palkkatyön mikrolainahankkeessa. Khanin naisten ja myös tutkimukseni bhil minojen yhteisöt olivat siis varsin erilaisia kuin liberaalin teorian kuvaama harmoninen yhteisö, sillä niiden

28 Rajasthanin hallinnon aluetason päätöselin, joka muodostuu 4-5 kylän edustajista.

jäsenet olivat rikkoneet perinteistä naisihannetta. Tästä huolimatta ainakin Samuhin naiset yrittivät olla välittämättä kommenteista ja jatkoivat oma-apuryhmässä.

Kyläläisten lisäksi myös naiset itse joutuivat aluksi totuttelemaan oma-apuryhmän toimintaan.

Käydessään tapaamassa gram panchayatia, naiset olivat aluksi arkoja puhumaan sen edustajille Samuhin ajamista asioista ja halusivat ylläpitää yhteisönsä purdah-normia. GRAVIS:in kenttätyöntekijöiden ja erityisesti Punitan suostuttelemina he muuttivat vähitellen käyttäytymistään;

kertoivat entistä useammin mielipiteensä panchayatin kokouksissa ja nostivat huivin pois kasvoiltaan tavatessaan sen edustajia. Oppiessaan kenttätyöntekijöiltä hygieniasta, terveydestä ja koulutuksesta he muuttivat omaa toimintaansa myös näissä. Naiset alkoivat harjata lastensa hampaat, kammata heidän tukkansa ja huolehtia omasta hygieniastaan kuukautisten aikana.

Sisäistäessään GRAVIS:in uusia arvoja, normeja, tietoja ja taitoja ja omaksuessaan ne osaksi moraalijärjestystään he halusivat rohkaista myös muita kyläläisiä toimimaan niiden mukaan.

Koska valtion palvelut eivät juuri ulotu bhil mina -yhteisöön, kenttätyöntekijöiden kannustamana Samuhin jäsenet päättivät vaatia ja kehittää niitä sinne itse. He alkoivat opettaa yhteisönsä muille naisille koulutuksissa ja kokouksissa saamaansa tietoa kuten kertoivat terveydestä, koulutuksesta ja Intian hallituksen suunnitelmista. Lisäksi he alkoivat auttaa sekä yhteisön miehiä että naisia käytännössä muun muassa viemällä heitä sairaalaan, myöntämällä heille lainaa synnyttämistä tai sairauden hoitamista varten ja kannustamalla äitejä viemään tyttärensä kouluun tai rokottamaan lapsensa kylään tulevan sairaanhoitajan luona. Kyläläisten vastustelusta huolimatta Samuhin jäsenet vakuuttivat heidät luottamaan itseensä ja neuvottelivat näin lisää valtaa ja sosiaalista pääomaa.

Vähitellen muut asukkaat huomasivat, että oma-apuryhmän naiset saivat myönteisiä vaikutuksia aikaan niin perheissään kuin koko kyläyhteisössä, ja heidän asenteensa alkoi muuttua. Vaikka asukkaiden auttaminen on naisten mukaan vieläkin hankalaa, yhteisten vuosiensa aikana he ovat saaneet lisää arvostusta, mikä on helpottanut heidän toimintaansa yhteisössä. Myös Khanin (1999) tutkimuksen bangladeshilaisten naisten suhteet yhteisöjensä muihin asukkaisiin paranivat vähitellen kun he huomasivat, että mikrolainahankkeella oli myönteisiä vaikutuksia naisten elämään.

Kyläyhteisön lisäksi Samuh on ollut suuri apu GRAVIS:ille. Koska kenttätyöntekijöiden ei ole tarvinnut perustaa bhil mina -yhteisöön kylätoimikuntia²⁹; he voivat tarvittaessa konsultoida esimerkiksi oma-apuryhmän jäseniä kehityshankkeiden sopivista edunsaajista. Lisäksi Samuhin naiset ovat tukeneet heitä koulutuksen ja terveyspalvelujen vakiinnuttamisessa kyläyhteisöön auttamalla perustamaan sinne asukkaiden työntekoa helpottavan päiväkodin. Naisilla on ollut valtaa ja sosiaalista pääomaa suostutella myös sekä sairaanhoitaja että kylän koulun opettaja tulemaan säännöllisesti töihin kaukana sijaitsevaan yhteisöön. Dhriti kertoo opettajan suostuttelusta otteessa 6. Vaikka hän ei aluksi myönnä Samuhin saaneen paljon aikaan, lopulta hän tunnustaa, että jäsenet ovat kyenneet vakuuttamaan opettajan tulemaan kouluun. Dhritin puheenvuoro on esimerkki siitä, että jäsenet ovat rohkaistuneet vaatimaan heille kuuluvia oikeuksiaan kyläyhteisön asioiden parantamiseksi:

Ote 6

Laura: Am, what are the most important things that you think that… you feel that your group has attained?

Dhriti: (She is saying that) No. Our group has not done something… except that there is a local teacher who doesn’t come so we do go to him and tell him that you should come to the school regularly because we are paying you. And you should come and take the classes.

Laura: And has the local… How has the local teacher replied? Has the problem being solved?

Dhriti: Now the problem has been solved. He is coming regularly to the school.

Laura: And… And how did he change his attitude? What do you think were the most important things that he started to come to the school again?

Dhriti: (She is saying that) All ten of us had gone to ask him to come to the school again. (and she says) It’s maybe because of that, that he changed his mind and is coming.

29 engl. Village Development Committee (VDC) on GRAVIS:in kehittämä elin, jonka tarkoituksena on lisätä kyläyhteisön itsehallintoa ottamalla alakastiset ja naiset mukaan päätöksentekoon. VDC koostuu asukkaiden Gram Sabhassa, yleisessä kyläkokouksessa, valitsemista miehistä ja naisista, jotka edustavat eri kasteja, uskontoja ja yhteiskuntaluokkia, ja joilla on ryhmässä tasamääräinen edustus. Se hallinnoi yhteisön kehityshankkeita yhdessä GRAVIS:in kanssa ja huolehtii sen Gram Koshista, kehitysrahastosta, eli päättää hankkeiden edunsaajista. Lisäksi se antaa jäsenille tietoa yhteisön kehittämiseksi ja ratkaisee tarvittaessa asukkaiden hankkeeseen liittyviä erimielisyyksiä.

(Kantor 2006, 3, 5.)

Liberaalien teorioiden vastaisesti bhil mina -yhteisö ei aluksi tukenut Samuhin jäsenten toimintaa, vaan se suhtautui heihin torjuvasti. Naiset kykenivät kuitenkin neuvottelemaan itselleen valtaa, arvostusta ja sosiaalista pääomaa auttamalla muita kyläläisiä parantamaan elämänlaatuaan ja saamaan palveluita, joita nämä eivät ennen yhtä helposti saaneet. Lisäksi jäsenet auttoivat GRAVIS:in kenttätyöntekijöitä kehittämään yhteisön elinoloja ja rohkaistuivat vaatimaan ulkopuolisilta valtion toimijoilta oikeuksiaan. Terveystoiminnan, tiedon jakamisen, gram panchayatin ja lainojen myöntämisen kautta he kykenivät vaikuttamaan niin kyläyhteisönsä naisiin kuin miehiin. Vaikka sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen sinänsä on hidasta, jäsenet ovat ainakin pyrkineet lisäämään arvostustaan ja sosiaalista pääomaansa yhteisössä. Samuhin jäsenten valta ei ole kuitenkaan ikuinen, vaan miehet tai muut naiset voivat edelleen pyrkiä haastamaan sen.

Jos oma-apuryhmä ei tulevaisuudessa kykene toimimaan kyläläisten hyväksi, asukkaat voivat evätä sen oikeuden toimia yhteisössä. Tällaisia tuloksia on saanut esimerkiksi Leach ja Sitaram (2002), joiden tutkimuksessa silkinmyyntihankkeen epäonnistuminen aiheutti riitoja sekä naisten välille ja heidän ja perheenjäsenten että naisten ja kenttätyöntekijöiden välille. Tämä puolestaan hankaloitti naisten asemaa yhteisössä ja perheessä. Jos Samuh saa aikaan kuitenkin lisää myönteisiä vaikutuksia yhteisössä, sen jäsenet voivat ansaita entistä enemmän arvostusta, valtaa ja sosiaalista pääomaa. Parhaassa tapauksessa he innostavat myös muita asukkaita osallistumaan yhteisön kehittämiseen.