Lapsen paras

Äiti3: Esimerkiksi mitä oli sosiaalityöntekijän kanssa keskusteluja täällä näin, niin hänen mielestään se minun vauvanhoitoni… Se oli hänen mielestään ihan

esimerkillistä.

Kaksi yllä olevaa sitaattia ovat Äiti3:n haastattelun eri kohdista. Äiti toi

haastattelussa esiin paljon positiivisia tuen saamisen kokemuksia. Hän käyttää puheessaan ensikodista ilmausta ”täällä” ja työntekijästä ilmausta ”sosiaalityöntekijä”. Toisin kuin Äiti9 ja Äiti5 edellä, Äiti3 ei tuo puheessaan esiin lainkaan vastakkainasettelua ensikodin tai sen työntekijöiden kanssa. Päinvastoin, hän kertoo, että sekä miesystävän läsnäoloon että vauvan hoitamiseen liittyvistä asioista ollaan ensikodilla oltu hänen kanssaan samaa mieltä. Äiti on kokenut annetun palautteen kehumisena ja hänen ilmaisuistaan puuttuvat täysin aiemmissa otteissa äitien esiin tuoma puolustusasema ja ”minä vastaan muut” – asetelma. Sitä vastoin Äiti3:n kuvaama asetelma on tasa-arvoinen, mitä neutraalien ilmaisujen käyttö korostaa.

6.1.3 Lapsen paras

Äidit kertoivat ensikotijaksoonsa johtaneista syistä haastatteluissa. Lähes kaikki äidit, seitsemän yhdeksästä, kertoivat syyksi sen, että eivät osanneet tai jaksaneet hoitaa vauvaa ja toivoivat tukea ensikodista. Yksi äideistä kertoi syyksi päihteitä käyttävän kaveripiirin (koti oli Äiti1:n mukaan meluisa ja rauhaton) ja yksi äideistä kertoi puolison

päihteidenkäytön johtaneen siihen, että ”sossut vaan sanoivat, että pitäisi tulla tänne”

(Äiti9). Tätä jälkimmäistä äitiä lukuun ottamatta äidit käyttivät ensikotisijoitukseen

johtavien tapahtumien kuvauksissa runsaasti lapsen parasta korostavia ilmaisuja. Äidit kertoivat esimerkiksi, että eivät pystyneet hoitamaan lastaan tai koti ei ollut vauvan tarpeiden mukainen.

Lapsen paras on kulttuurisesti hyväksytty asenne (Janhunen & Saloheimo 2008, 28) ja esimerkiksi Yhdistyneitten Kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan

yleissopimuksen kulmakivi (YK:n yleissopimus lasten oikeuksista 1989, 7). Hyvän äidin kuuluu tarjota lapselle hoivaa ja toimia lapsensa parhaaksi uhrautuvuuteen saakka. Näen lapsen parhaan korostamisen ensikodissa asuvien äitien kertomuksissa yhteiskunnallisesti hyväksyttävänä syynä selittää omaa päätymistä sijoitetuksi lastensuojelun yksikköön. Jos äiti kokee ensikotisijoituksen eräänlaisena äitiyden epäonnistumisena, epäonnistuminen tulee hyväksyttävämmäksi lapsen parhaalla perusteltuna.

Äiti5: Se oli perjantai, se oli ennen äitienpäivää. Mun puoliso lähti lääkepäissään ja kännissä ajamaan autoa yöllä ja mä en pystynyt hoitamaan mun lasta yksin.

Niin mun äiti sitten ehdotti, että jos mä tulisin tänne (ensikotiin).

Äiti5 kertoo tiedostavansa sen, mikä hänen lapselleen on parasta ja näkee

ensikotisijoituksen syyksi ennen muuta lapsen edun. Puolison lähdettyä yöllä päihtyneenä pois kotoa äidille jäi huoli omasta lapsen hoitamiseen liittyvästä jaksamisesta. Hän kuvaa tilanteen pelottavuutta kertomalla puolison olleen ”lääkepäissään ja kännissä” ja

sekakäyttö kuvautuu äidin kertomuksessa omaa pärjäämättömyyttä selittävänä tekijänä.

Äiti kertoo tulleensa ensikotiin sosiaalipäivystyksen ohjaamana yöllä ja ensikoti näyttäytyi tässä tilanteessa hänelle ennen muuta pelastuksena sietämättömäksi käyneeseen

tilanteeseen. Myöhemmin haastattelusta kävi ilmi, että päihteet ja riidat olivat olleet parisuhteen rasitteena jo pitkään ja äidillä oli mielenterveyteen liittyviä vaikeuksia. Hän ei kuitenkaan ensisijaisesti tuo omaa tilannettaan esiin ensikotiin hakeutumisen syynä, vaan tärkein motiivi oli saada apua ja tukea lapsen hoitoon.

Äiti2: Että tuli vähän yhtäkkiä kaikki. Kotonakin oli vielä kaikki vähän laittamatta sun muuta. Ehkä ihan hyvä, että täällä ollaan, niin saadaan vähän laitettua kotiakin parempaan kuntoon. (--) Vauvahoitokin oli alussa varmaan… Ei tiedetty yhtään mitään, että miten hoitaa ja näin. Niin täällä ehkä just saanut tukea siihenkin.

Äiti2:n lapsi syntyi raskausviikolla 38+0, kaksi viikkoa ennen laskettua päivää, eikä siten ollut lääketieteellisesti ennenaikainen. Äiti kuitenkin koki lapsen syntymän suurena yllätyksenä, minkä vuoksi kotona ei ollut ehditty varautua vauvan tuloon. Vauvan hoito oli äidille ja tämän puolisolle vierasta. Ensikotisijoitus näyttäytyy äidille keinona

pystyä valmistelemaan omaa kotia vauva-arkeen ja opetella vauvan hoitamista turvallisessa ympäristössä. Myöhemmin haastattelusta kävi ilmi, että hän koki olleensa ennen vauvan syntymää väsynyt. Tästä huolimatta hän nosti ensisijaiseksi syykseen ensikotisijoitukselle lapsesta huolehtimaan oppimisen ja kodin valmistelemisen uuteen elämäntilanteeseen.

Kahden edellisen otteen äitien kokemusmaailmaa yhdistää se, että heidän oma tarvitsevuutensa ei tullut esille ensikotisijoituksen syystä kerrottaessa. Sekä Äiti5 että Äiti2 toivat esiin myöhemmin haastatteluissaan psyykkiseen oireiluunsa, väsymykseen ja

ahdistuneisuuteen, liittyviä seikkoja. Ensisijainen syy ensikotiin tulemiselle ei näiden äitien kuvausten mukaan ollut heidän oma vointinsa, vaan lapsen hoidon turvaaminen, lapsen paras.

Lapsen paras tuli esiin myös siinä, että äidit toivat esiin runsaasti hyveellisiä tavoitteita oman lapsensa tulevaisuutta ajatellen ja kuvasivat asioita, joita halusivat lapselleen tulevaisuudessa. Lapsen hyvää tulevaisuutta perusteltiin usein retorisesti vastakkainasettelun kautta kertomalla, että oma lapsi saa parempaa kuin mitä äidin omat vanhemmat ovat hänelle aikanaan tarjonneet.

Äiti10: Mä en halua, että se (lapsi) kokee sitä ikinä, että mä en välitä tai mä jotenkin hylkäisin sen tai jotain. En mä nyt halua, että se tuntee mitään semmoista, koska teini-ikä on oikeasti yksi semmoinen elämänvaihe, missä oikeasti mä olisin esimerkiksi tarvinnut mun vanhempia tosi paljon, mutta mä en saanut sitä tukea.

Ja mullahan tuli sitten siitä masennukset ja tällaiset kaikki mahdolliset niin en mä vaan halua semmoista mun lapselleni. Koska kuitenkin on asioita, missä tarvitsee vanhempien tukea, tarvitsee joko äidin tai isän tai sitten molempien. Mutta mä ainakin haluan tarjota mun lapselleni sen, että sillä on aina äiti.

Äiti10 tuo haastattelussaan esiin useita hyveellisiä tavoitteita lapsensa elämän suhteen, joista yksi on tässä otteessa. Hän asettaa retorisesti vastakkain omien

vanhempiensa puutteellisuuden tuen antajina ja tavoitteensa toimia itse toisin oman lapsensa kohdalla. Tuetta jäämisen kokemusta äidin kertomuksessa painottavat siitä aiheutuneet pitkäaikaisvaikutukset, ”masennukset ja kaikki mahdolliset”. Hän toistaa otteessa kolme kertaa sen, että ei halua vastaavaa omalle lapselleen. Toistaminen toimii tehokkaana keinona oman tavoitteen hyvyyden korostamisessa. Äiti perustelee omaa kantaansa toteamalla, että elämässä tulee vastaan asioita, joissa tukea tarvitaan. Tämän seikan valossa tuen tarjoaminen omalle lapselle kuvastuu tarpeellisena hyvän äidin tehtävänä.

Äiti10 perustelee hyveellistä tavoitettaan vain lapsen parhaalla, ei lainkaan oman tulevaisuutensa kautta, kuten jotkut muut haastettelemani äidit tekivät. Jotkut äideistä

liittivät omia tulevaisuudenhaaveitaan, kuten ammatin hankkimista tai omakotitalon omistamista lapsensa parhaaseen. Esimerkiksi omakotitalon hankkiminen merkitsi eräälle äidille (Äiti5) sitä, että sitten on ”jotain mitä jättää omalle lapselleen”. Äiti10:n

kertomuksessa sen sijaan oma kokemuksellisuus liittyy tavoitteen perusteluihin siltä osin, että hän haluaa tehdä lapselleen toisin kuin mitä hänelle itselleen on tehty. Äiti10 ei tuo esiin henkilökohtaisia toiveitaan tai tulevaisuudenhaaveitaan, joihin lapsen paras olisi liitettynä.

Haastatteluissa tuli esiin jännite, jossa äidin ymmärtämä lapsen paras ei aina ollut sama kuin ensikodin tai lastensuojelun käsitys. Äidit itse eivät olleet samaa mieltä

ensikodin työntekijöiden kanssa lastensa kasvua ja kehitystä vaarantavista, omassa kodissa asumiseen liittyvistä riskeistä. Jotkut äideistä kokivat hyvin vahvasti ja ilmaisivat

haastatteluissa voimakkaasti sen, että heitä pidetään ensikodissa vasten tahtoaan. Vaikka nämä äidit toivat haastatteluissa esiin myös positiivisiksi kokemiaan asioita, he kokivat ensikotisijoituksen osittaisena vapaudenriistona.

Äiti9: Siis ei niillä (työntekijöillä) ole periaatteessa mitään syytä pitää mua täällä, koska ne ovat vain kehuneet ja... Eikä ole ollut mitään ongelmaa. Ei niistä tiedä, kai ne nyt keksivät taas jonkun syyn, että *pitävät mua täällä* (hiljaisella äänellä).

Äiti9 toteaa, että työntekijät eivät ole antaneet hänelle lapsenhoitoon liittyen minkäänlaista negatiivista palautetta ja vetää tästä sen johtopäätöksen, että hän olisi vapaa lähtemään kotiin. Hän kuitenkin lisää latautuneen lauseen ”ei niistä tiedä”, mistä käy ilmi äidin kokema epäily työntekijöitä kohtaan. Äiti purkaa tämän epäilyn sanoittamalla

pelkonsa siitä, että taas kerran hänestä löydetään syy, jonka perusteella kotiutuminen ei ole mahdollista. Äidin puheesta tulee vahvasti esiin työntekijöitä kohtaan tunnetun

epäluottamuksen lisäksi se, että hänen mielestään kotiutumisen estävät syyt ovat keksittyjä.

Hän itse ei tunnusta näitä samoja syitä tai ei ainakaan pidä niitä niin vakavina puutteina, että arvioisi oman lapsensa olevan niiden vuoksi vaarassa. Äidin pettymyksestä kertoo äänenvoimakkuuden hiljeneminen sitaatin lopussa. Työntekijät vaikuttavat sanelevan sen, kotiutuuko äiti, vai jääkö hän edelleen ensikotiin. Ensikotijakson jatkuminen kuvautuu Äiti9:n kertomuksesta vastentahtoisena hänen käyttäessään pitää-verbin passiivia

”pidetään”. Samoin kuin vankia pidetään vankilassa, äitiä pidetään ensikodissa.

Vaikka vain kaksi yhdeksästä haastattelemastani äidistä toi esiin pohdintaa kotiutumisestaan lapsen edun kannalta, on mahdollista, että tutkimukseeni valikoituneet äidit ovat juuri niitä, jotka ovat nähneet lapsen edun tärkeänä ja sen vuoksi jatkaneet

ensikotijaksoaan kuvaamastani jännitteestä huolimatta. He ovat tahtoneet pitää tiukasti kiinni lapsensa huoltajuudesta ja siksi pysyneet ensikodissa koko tutkimusjakson ajan.

Perustelen tätä sillä, että tutkimukseni aikana kolme äitiä osallistui ainoastaan

alkutapaamiseen ensikotijaksonsa alkaessa. Koska tutkimukseen osallistuminen ja sen jatkaminen oli vapaaehtoista, minulla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten tai mistä syystä näiden kolmen äidin ensikotijakso päättyi. Yksi syy tutkimuksesta pois jättäytymiselle voi olla se, että lastensuojelun oli puututtava tilanteeseen erottamalla äiti ja lapsi toisistaan.

Voi siis olla, että tutkimuksestani valikoituivat pois sellaiset äidit, jotka eivät kestäneet ristiriitaa lapsen tarpeiden ja omien tarpeittensa välillä ja siitä aiheutuvaa jännitettä ensikodin (lastensuojelun) odotusten ja oman suoriutumisen välillä.