2 .1 Läh tökohda t
Lapsen oikeudet ontunnistettuihmisoikeuksina suhteellisen myöhään. Lasten elämän lu-ettiin aikaisemmin kuuluvaksi yksityiselle alueelle, jossa oleville ei turvattu oikeuksia. Lapsille ei oleturvattu oikeuksia kotona, mutta ei myöskään esimerkiksi koulussa,joka oli kodin tavoin yksityistä aluetta. Yksityisellä alueella, kuten kotona ja koulussa, van-hemmatja opettajat käyttivät valtaa suhteessalapsiin. Yksityiseen elämänalueeseenlii t-tyvän vallankäytön lisäksi lapsia pidettiin liian epäkypsinä nauttimaan oikeuksista. He olivat vasta valmistautumassa aikuisuuteen,jolloin heidän ei katsottu olevanriittävän va l-miita ollakseen oikeuksien haltijoita. (Nieminen 2013, 305-306.)
Suomessalasten perusoikeudet ovattulleet näkyviksi 1970- ja 1980-luvuilta alkaen. Tuo l-loin säädettiin useitalakeja kutenisyyslakijalastensuojelulaki,jotka koskivatlasten ase-maa. Samaan aikaan perheoikeus muuttui perheyksikön oikeudesta yksilöiden o ikeu-deksi. Vuonna 1983 säädetty lastensuojelulaki tunnusti perusoikeuksien kuuluvan myös lapsille,ja perusoikeuksienturvaaminentuliottaalainsäädännön perustaksi. Tämän ka t-sotaan olleen ensimmäisiä askeleita suomalaisessa yhteiskunnassa,jolloinlapsen etu ha-luttiin tunnustaa ja sen toteutuminen haluttiinturvata lainsäädännöllä. (Nieminen 2013, 307-308.) Lapsen oikeudet ovat näkyvillä myös Suomen perustuslaissa. Suomen perus-tuslain 6 § koskee yhdenvertaisuutta. Tämän pykälän mukaanlapsia on kohdeltavatasa -arvoisesti yksilöinä ja heilletuleeturvata oikeus saadavaikuttaaitseään koskeviin asio i-hin kehitystään vastaavasti. (Suomen perustuslaki 1999/731.)
Edunvalvonnan lähtökohdat ovat Lapsen oikeuksien sopimuksessa. Lapsen oikeuksista on säädetty kansainvälisesti vuonna 1989. Tuolloinlapsen oikeuksien sopimus hyväksy t-tiin YK:n yleiskokouksessa. Suomessa lapsen oikeuksien sopimus tuli voimaan vuonna 1991. Sopimuksenradikaaleimpana sisältönä on pidetty 12 artiklaan sisältyväälapsen o i-keutta osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus omaan mielipiteeseensäja senilmaisemiseen kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lastatulee näin myös kuulla häntä koskevissa oikeudellisissaja hallinnollisissa
toimissa,ja hänellä on oikeus vaikuttaa häntä koskevaan päätöksentekooniästään huol i-matta.(Sinko 2004, 100; Bardy 2009, 34; Araneva 2010, 59;Hakalehto-Wainio 2013, 17-18, 39.)
Vaikka YK:nlapsen oikeuksien sopimus korostaalapsen etuaja oikeuksia perheen u lko-puolella eli viranomaisen velvollisuuksia suhteessa lapseen, siinä korostetaan useassa kohdassa myös perheen roolialapsen elämässä. Sopimustoisaalta vähentää vanhemman oikeuksia lapsen asiassa, muttatoisaalta myös turvaa perhe-elämän suojan jalapsen o i-keuksien toteutumisen yhdessä. Lapsen oikeudet vahvistuvat iän myötä, mikä on luon-nollinenjatkumo vanhempien oikeuksien vähänemiselle. Toisaalta on hyvä muistaa, että vaikka lapsella on oikeus osallistua häntä koskevaan päätöksentekoon, vanhemmilla on kuitenkintosiasiallinen päätösvalta. (Nieminen 2013, 348-349.)
2 .2 Lapsen o ikeude t hän tä koskevassa pää töksen teossa 2.2 .1 Kuu lem inen ja puheva l lan käy t tö
Perustuslain 21§:n 2 momentissa säädetään yksilön oikeudestatulla kuulluksi ennen o i-keuksiinsa, etuihinsatai velvollisuuksiinsa vaikuttavan päätöksentekemistä. Tällä turva-taan oikeusturvantoteutuminen.(Suomen perustuslaki 1999/731).Lastensuojelulakiin s i-sältyy lisäksi kuulemismenettelyynliittyvä erityissäännös,jota noudatetaanlastensuoje -lun eri toimenpiteitä toteutettaessa. Lastensuojelulain 42§ on kuulemismenettelyyn lii t-tyvä erityissäännös,jonka ensimmäinen momentti koskee alle 12-vuotiaitalapsia,joiden mielipidetulee selvittää ennen heitä koskevan päätöksentekemistä, sekä 12-vuottatäy t-täneitä lapsia, joiden kuulemisen yhteydessä noudatetaan hallintolain säädöksiä. Kuu le-mismenettelyntavoitteena on mahdollistaalapselleja nuorelle lausua mielipiteensä pää-tettävästä asiasta sekä osallistua itseään koskevan asian käsittelyyn jatämän kautta va i-kuttaa asian ratkaisemiseen. (Araneva 2016, 473, 484.)
Lastensuojeluprosessissa asiakkaana on lapsi, jota tulee kuulla ja tavata iästään huol i-matta. Lastensuojelulaki ei määrittele ikärajoja lapsen tapaamiseen tai hänen kanssaan keskusteluun. Olennaista on se, että jokainen päätöksen kohteena oleva lapsi tavataan
ikätasoisellaantavalla. 12-vuottatäyttäneellälapsella on kuitenkin huoltajan ohellai tse-näinen, rinnakkainen puhevalta. Lasta koskevien päätösten dokumentoinnista tulee i l-metä, ettälapsen etu ontutkittuja huomioitu.(de Godzinsky 2013, 160.) Lapsen o ikeuk-sien komitean mukaanlapsen edun selvittäminen edellyttäälapsen näkemysten huomioon ottamista. Tämän vuoksi ratkaisu ei voi ollalapsen edun mukainen,mikälilapsen näke-mystä ei ole kuultuja huomioitu. (Hakalehto-Wainio 2013, 40.) Mitä nuoremmasta lap-sesta on kyse, sitä useammin hänen mielipiteensä jätetään selvittämättä. Pienen lapsen mielipiteen ja näkemysten selvittäminen voi olla haastavaa ja se nähdään aikaavievänä prosessina.
Lastensuojelussa halutaan korostaa lapsen osallistumisoikeuden ja lapsen edun välistä yhteyttä. Lapsen edun arvioiminen edellyttää, ettälapsi on saanut osallistuaitseään kos-kevan asian käsittelyynja hän on saanutilmaista asiassa oman mielipiteensä. Tavoitteena on, ettäjokaisellalapsella ontodellinen mahdollisuus vaikuttaaitseään koskeviin pää tök-siin. Lapsella ei ole kuitenkaan velvollisuutta osallistua, vaan halutessaan hän voi olla osallistumatta asian käsittelyyn. (de Godzinsky 2013, 156-157, 167.) Lapsen konkreett i-nenläsnäolo ei kuitenkaan vielätakaalapsen osallisuutta häntä koskevaan päätöksen te-koon. Lapsenläsnäolo esimerkiksi palavereissa kertoo hänen asemastaan asiakkaana,jo l-loin hän voi halutessaan osallistua keskusteluun,tai on ainakin kuulemassa,mitä hänestä puhutaan. (Forsberg 1998, 236;Eskonen & Korpinen & Raitakari 2006, 30-36, 42.)
YK:nlapsen oikeuksien sopimuksen mukaanlapsen etutoteutuu vasta sitten, kun hänen ihmisoikeutensakin toteutuvat. Tämä edellyttää, että lapselle, joka kykenee muodos ta-maan omat näkemyksenä häntä koskevassa asiassa,turvataan myös oikeusilmaista näke-myksensä. Tämä ei kuitenkaantarkoita sitä, ettälapsi päättäisi omista asioistaan.(Niem i-nen 2013, 348.) On hyvä huomata, ettälapsella on oikeus sopimuksen mukaantulla huo-mioiduksi oman elämänsä sosiaalisena toimijana, jolloin hän ei ole vain aikuisten teke-mien päätöstentaitoimenpiteiden kohde. Lapset myös haluavat äänensä kuuluviin heitä itseään koskevissa asioissa,jonkavuoksilastatulee kuunnellaja kuulla. (O´Kane 2008, 151; Hohti & Karlsson 2013, 165.)
Lastensuojelun yhteydessä puhutaan useinlastensuojeluntoimintakenttäänliittyvästä re-surssipulasta, epäpätevistä sosiaalityöntekijöistä sekälastensuojelutyön henkisestä kuor -mittavuudesta. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksena lastensuojelun asiakkaana olevat
lapset eivät välttämättä saajokatilanteessa niinlaadukastalastensuojelua kuinlaki ede l-lyttäisi. Haluan kuitenkin uskoa, ettälapsen oikeudettulevat huomioiduksi siinä määrin kuin laki velvoittaa ne minimissään huomioimaan. Tällä tarkoitan esimerkiksi lapsen kuulemisentoteutumista sekälapsenja sosiaalityöntekijän fyysistä kohtaamista. Lapsen kuuleminentailapsen kertomuksen uskottavuus on merkityksellisessä osassalas tensuo-jelun palveluita suunniteltaessa,toteutettaessaja arvioidessa. Ongelmanaon, kuinka luo-tettavana lapsen kertomaa pidetään. Lapsen kertomaan vaikuttavat ikä- ja kehitystason lisäksi useat eri asiat, kuten esimerkiksilapsenlojaalius aikuisia kohtaan,lapsen mie len-kiinto kyseessä olevaa asiaa kohtaan sekälasta kuulevan aikuisentaidotjaintressit kuulla lasta. Lapsen mielipide voidaan selvittää vapaamuotoisesti ja siinä voidaan käyttää tar -vittaessa erilaisia apuvälineitä ja menetelmiä. Mielipide tulee selvittää lapsen ikätason edellyttämällä tavalla. Lapsen mielipide voidaan jättää selvittämättä vain sellaisissa ta-pauksissa,jossa se perustellusti vaarantaisilapsenterveyttätai kehitystä,tai selvittäminen olisi muutoinilmeisentarpeetonta. (Araneva 2016, 485, 191.)
Sama luotettavuuden ongelma onnähtävissä myös muidenikäryhmien kohdalla, vaikka tuolloin syyt epäluotettavaan kertomukseen voivat olla erit. Osallisuuden luominen ja mahdollistaminen ovat kuitenkin tärkeä osa lastensuojelupalveluita. Osallisuuden mah-dollistavat palvelutjohtavatjaetun vallan käyttöön sekä asianmukaiseen palveluun. Sos i-aalityön asiakkaat suhtautuvat pääasiassa kuitenkin avoimesti kriittiseenja yhteisölliseen tapaan toimia. (Payne 2005, 249, 300.) Luotettavuuden dilemmasta huolimatta dialog i-suus ja yhteistoiminnallisuus palveluiden käyttäjien ja ammattilaisten kesken tulisi olla luonnollinen osa palvelujen suunnittelua (Niskala & Kostamo-Pääkkö & Ojaniemi 2015, 148). Mahdollisuus osallistuaja ollaläsnälastensuojeluprosessin eri vaiheissa avaa lap-selleja nuorelle kokonaiskuvan päätöksenteostaja siihen vaikuttavistatekijöistä. Mikäli lapsi ja nuori saa olla mukana yhteisessätoiminnassaja dialogisessa keskustelussa, hän voi kasvaessaan ja kehittyessään ottaa enemmän osaa myös varsinaiseen päätöksen te-koon.
Suomen oikeusjärjestelmän eri asteissa on viime vuosien aikana ollut käsittelyssä niin sanottu "Ulvilan murha", jossa aviovaimoa on epäilty puolisonsa murhasta joulukuussa 2006. Murhatutkinnan aikana asianomistajina on kuultu perheen alaikäisiä lapsia. Sekä käräjäoikeus että hovioikeus ovat arvioineet lasten kertomusten luotettavuutta rikoso
i-keudellisena näyttönä tuomiota antaessaan. Haastattelijan käyttäytyminen haastattelut i-lanteessa vaikuttaajopa enemmänlapsen kertomuksenluotettavuuteen kuinlapsen om i-naisuudet. Lapset ovat helposti johdateltavissa, eivätkä he välttämättä pysty muodos ta-maan selväärajaa mielikuvituksenjatodellisuuden välille. Lapsi voi myös kertoa aja tuk-sistaan siten, miten hän kuvittelee aikuisen haluavan ne kuulla. (Väisänen 2013, 80-82.)
2.2 .2 O ikeus saada t ie toa
Lastensuojelulain 5§ koskeelapsenja nuoren mielipidettäjatoivomusta. Laissa säädetään lapsen oikeudesta saada häntä koskevaa tietoa lastensuojeluasiassa ja mahdollisuudesta oman mielipiteen esittämiseen. Tietotulee kuitenkin antaalapsenikä- ja kehitystaso huo-mioiden, ja oikeus kuuluu kaikille lapsille iästä huolimatta. (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417.) Tämän lain nojalla lapsella ja nuorella on aina lähtökohtaisesti oikeus saadatietoa. Lapselle annettavatieto voi olla ratkaisevassa asemassalapsen oman miel i-piteen muodostamisessajatätä myötä koko päätöksentekoprosessissa. Riittävänja oikean tiedon antaminenlapselle voi olla vaikeaa,jonka vuoksi huonosti suoritettulapseninfor -mointi aiheuttaa ongelmia, kunlapsen mielipiteen merkitystä arvioidaan päätöksen teko-tilanteissa. (de Godzinsky 2013, 177-178.)
Lapsen osallisuus on monitahoista kommunikointialapsen kanssa. Kommunikointi pitää sisällään vastavuoroista tiedonvaihtoaja vuoropuhelua. Osallisuuden peruslähtökohtana onlapsenja häntä ympäröivien henkilöidenja eriinstanssien vuorovaikutus,jolloinlapsi osallistuu myös häntä koskevantiedon muodostukseen. Lapsen aito osallistuminen pää-töksentekotilanteeseen edellyttää, ettälapsella on käytössään riittävästi päätöksentekoon vaikuttavaa tietoa sekä tietoa päätöksen seurauksista lapsen elämään. Lapsen osall isuu-desta keskusteltaessa pääpainoliittyylapsen kuulemiseen sekälapsen näkemyksen huo-mioimiseenja sen kunnioittamiseen.(Pajulammi 2013, 96-97.) Lapsen osallisuuden mah-dollistaminenja kuuleminen pitää näin ollen sisälläänlapsen oikeuden saada häntä kos-kevaa tietoa. Lapselle tulee antaa kaikki tarvittava tieto päätöksentekoprosessin tueksi. Lapsentahdonmuodostuksentuleekintäyttäätietytlaadulliset kriteerit,jottalapsen m ie-lipide voi saada oikeudellisen merkityksen.
Edunvalvojantai muun asiastariippumattoman aikuisen määrääminenlapsellelas tensuo-jeluprosessiin voi edesauttaa lasta ja nuorta saamaan neutraalia tietoa prosessista (To lo-nen 2015, 299). Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä arvioilapselle annettavant ie-don määrää ja laatua. Tällöin on vaarana, että tieto on puolueellista, tai siitä jää jotain oleellista antamatta. Edunvalvoja voi ulkopuolisenatahona olla arvioimassa millaistat ie-toalapsitodellisuudessatarvitsee. Edunvalvoja usein myöstunteelapsen paremmin kuin sosiaalityöntekijä, jonka vuoksi edunvalvoja pystyy huomioimaan lapsen kehitystason sosiaalityöntekijää paremmintietoa annettaessa.
Lapsen mielipidettä selvitettäessälapselle on kerrottava selkeästilapsenikä- ja kehi tys-taso huomioiden,mistä asiasta on kyse. Kerronnastatulee käydäilmi,miksilasta kuullaan ja mihintarkoitukseen häneltä saatujatietoja käytetään. Lapselletulee myös kertoa konk-reettisesti, millaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja on olemassa, ja millä tavoin eri ratkaisut vaikuttavatlapsen elämään. Tietotulee antaalapselle konkreettisellaja ymmärrettävällä tavalla. Hänelle tulee esimerkiksi kertoa, miten päätettävät toimenpiteet vaikuttavat hä-nen koulunkäyntiin, harrastuksiin, ystäväpiiriin sekä muihin lapselle merkityksellisiin asioihin. Suulliseninformaationlisäksilapsella on oikeus saada nähtäväksi asiasta synty -nyttai siihenliittyvä kirjallinen aineisto, mikäli se ei sisällälapselle haitallistatietoa.(de Godzinsky 2013, 168-169; Araneva 2016, 190.) Sekä suullisen että kirjallisen informaa-tion antaminen edellyttäälapsen kohtaamistaja vuorovaikutuksessa syntyväätiedon siir -toa aikuiseltalapselleja päinvastoin. Ilman aikuisen antamaatietoa ei voi olettaalapsen antavan tietoa omassa asiassaan. Vastuu lapsen oman tiedon muodostukseen on siis a i-kuisella.
Lapsen oikeus häntä koskevaantietoonliittyyläheisestilapsen oikeuteen osallistuai tse-ään koskevan asian käsittelyyn. Tämä eitarkoita vain päätöksentekotilanteita, vaanlapsen asioiden käsittelyälaajemmassa näkökulmassa eri viranomaisissa. Lapsen osallistuminen asian käsittelyyn ja tämän myötä tiedon saaminen omassa asiassaan lapsi osallistuu sa-mallalapsen edun mukaisen ratkaisun tuottamiseen. (de Godzinsky 2013, 166.) Lapsen osallistuminen sisältää siis oikeuden olla henkilökohtaisestiläsnä häntä koskevien asio i-den käsittelytilanteissa, mutta myös oikeuden saada tietoa. Dialogisuus ja yhteistoim in-nallisuuslapsenja viranomaisten keskentulisi ollaluonnollinen osa sosiaalityötä. As iak-kaan oma kokemustieto sisältää kehittämisenresurssin,jotatulee hyödyntää sosiaalityön toimintaa suunniteltaessa.(Niskala & Kostamo-Pääkkö & Ojaniemi 2015, 148.)