Kolmas tutkimuskysymyksemme liittyi siihen, miksi jotkut ryhmän lapsista hyötyivät toisia lapsia enemmän ryhmän toiminnasta ja pystyivät eritasoisesti kehittämään tarkastelemiamme sosioemotionaalisia taitoja.
Löysimme aineistosta useita lasten hyötymiseen vaikuttaneita tekijöitä.
Olemme jaotelleet nämä tekijät hyötymistä heikentäviin ja hyötymistä edistäviin tekijöihin sekä tekijöihin, jotka lapsesta riippuen joko edistivät tai heikensivät ryhmän toiminnasta hyötymistä.
Lasten lähtötilanteissa oli vaihtelua taitotasoissa sosioemotionaalisten taitojen alueella sekä valmiuksissa toimia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa.
Hyötymistä heikentävät tekijät liittyivät enimmäkseen lasten lähtötilanteisiin.
Yksi näistä tekijöistä oli itsesäätelyn vaikeudet, joiden todettiin hankaloittavan lasten leikkiin osallistumista. Myös Lehtinen, Turja ja Laakso (2011, 236, 250) ovat todenneet, että itsesäätelyn monenlaiset vaikeudet voivat tuottaa vaikeuksia lasten leikkitoiminnassa. Lasten, joilla oli pulmia itsesäätelyssä, oli haastavaa keskittyä ryhmässä toteutettuun leikkiin ja toimia tilanteisiin sopivin tavoin. Heille myös leikkitilanteissa vastaan tulleet pettymykset hankaloittivat leikin jatkamista ja toisten lasten kanssa toimimista. Myös itsesäätelyn pulmiin liittyvän vetäytyvyyden huomattiin heikentävän Jannen ja Mikon hyötymistä pienryhmässä toteutetusta leikistä. Heidän kohdallaan vetäytyvyys esti leikkiin osallistumista ja näin myös erilaisten roolien ja sosioemotionaalisten taitojen harjoittelu ryhmässä jäi vähälle.
Katrilla ja Jannella todettiin mielikuvitustaitojen puutetta, joka hankaloitti heidän leikkiään. He usein tarvitsivat toista henkilöä tai aikuista viemään heidän leikkiään tai roolihahmoaan jollain tavalla eteenpäin. Myös vuorovaikutustaitojen puutteen nähtiin heikentävän Katrin, Juhan, Jannen ja Mikon hyötymistä ryhmän toiminnasta. Heidän toiminnassaan huomattiin usein vaikeutta liittyä toisten lasten seuraan, päästä vuorovaikutukseen tai säilyttää jo syntynyt vuorovaikutusyhteys. Tämän vuoksi he jäivät monesti myös ryhmässä ulkopuolisiksi. Kristiinan ja Jannen kohdalla totesimme yhteistoiminnan vaikeuden hankaloittaneen heidän leikkiään ja näin
heikentäneen heidän hyötymistään ryhmän toiminnasta. Vertaisryhmään integroituminen vaatii lapsilta erilaisia sosiaalisia taitoja, kuten vuorovaikutustaitoja, seuraan liittymisen taitoja sekä sosiaalisen ymmärtämisen taitoa (Laine 2005, 115; Poikkeus 2008, 126; Salmivalli 2005, 137). Katrin, Jannen, Juha, Mikon ja Kristiinan kohdalla näiden taitojen puutteet hankaloittivat leikkiin ryhtymistä ja ryhmässä toimimista.
Huolettavaa on se, että jos lapsi jatkuvasti jää vertaisryhmän ulkopuolelle, jää hän myös paitsi sosiaalisten taitojen harjoituskentästä, jossa hänen olisi turvallista opetella muiden ihmisten kanssa olemisen taitoja.
Viiden lapsen kohdalla havaittiin empatiataitojen puutetta, jonka huomasimme olevan myös yhteydessä ryhmän toiminnasta hyötymiseen.
Juhan, Kristiinan ja Katrin kohdalla empatiataitojen puute näkyi itsekkyytenä, kun taas Jannen ja Mikon kohdalla arvelimme heiltä puuttuvan erilaisia malleja empaattisesta toimimisesta. Nämä viisi lasta ovat myös ryhmän toiminnasta heikoiten hyötyneet lapset. Heillä ei ryhmän toiminnan aikana myöskään nähty empatiataitojen kehittymistä.
Monen tekijän liittyessä lasten haastaviin lähtötilanteisiin sosioemotionaalisten taitojen kohdalla, on kohtuullista pohtia sitä, millaisista lähtökohdista tulevia lapsia ryhmän toiminta todellisesti hyödyttää.
Tutkimustulostemme mukaan sovellettuun sosiodraamaan pohjaavasta toiminnasta hyötyivät jollakin tavalla ryhmän seitsemästä lapsesta kuusi, kaikki Katria lukuun ottamatta. Kuitenkin, mitä heikompi tai haastavampi lapsen lähtötilanne on ollut ennen ryhmää, sitä heikompaa on ollut myös hyötyminen ryhmän toiminnasta. Voimme siis todeta, että ryhmän toiminta hyödyttää eniten niitä lapsia, joilla haasteet tai puutteet itsesäätelyn ja tunnetaitojen alueella eivät ole kovinkaan suuret. Tätä toteamusta tukee huomio siitä, että ryhmän toiminnasta eniten hyötyneellä Jennillä ei nähty ryhmän alkaessa vaikeuksia itsesäätelyssä, vaan ainoastaan tunnetaitojen alueella.
Hyötymistä edistäviä tekijöitä havaitsimme kaksi, positiiviset kokemukset ryhmässä sekä avoimuus. Positiivisten kokemusten totesimme motivoineen Jenniä, Emmiä, Juhaa, Jannea ja Mikkoa myös myöhempään aktiivisuuteen ja yrittämiseen ryhmässä. Lisäksi onnistumisista saatu myönteinen palaute rohkaisi lapsia toimimaan ryhmässä aktiivisemmin ja avoimemmin. Avoimuus ryhmässä liittyi erilaisissa rooleissa toimimiseen.
Avoin ja rohkea heittäytyminen erilaisiin leikkeihin, rooleihin ja harjoituksiin edisti niin Jennin, Emmin kuin Mikon ja Jannenkin hyötymistä. Vastaavasti Katrin, Juhan ja Kristiinan hyötymistä nähtiin heikentävän heidän vastustamisensa epämieluisien roolien kohdalla.
Tekijät, joilla oli joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus lasten hyötymiseen olivat toisten lasten vaikutus sekä luottamus aikuiseen. Toisten lasten vaikutus nähtiin useimmiten negatiivisena tekijänä niiden lasten vuorovaikutuksessa, joilla oli itsesäätelyn pulmia. Leikissä tämän ilmeni toisten riehaannuttamisena tai ärsyttämisenä, jolloin monien lasten leikki häiriintyi. Toisaalta toisten lasten vaikutus nähtiin positiivisena Emmin ja Mikon kohdalla, sillä huomasimme heidän saavan positiivisia toimintamalleja muilta lapsilta muun muassa empaattisesta käyttäytymisestä. Muun muassa
Talib (2002, 61) painottaa juuri empatiataidon kehittyvän mielikuvien ja mallioppimisen myötä.
Toisten lasten vaikutukseen liittyen ajattelemme, että Jennin hyötyminen johtuu osittain myös siitä, että hänelle ryhmään valikoituneet lapset eivät olleet ennestään tuttuja. Muilla lapsilla oli ryhmässä joku entuudestaan tuttu lapsi, esimerkiksi luokkatoveri, jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta aloittaa toimintaansa ryhmässä niin sanotusti ”puhtaalta pöydältä”. Arvelemme, että tämän kaltaisissa pienryhmissä on lapselle eduksi, jos ryhmässä olevien lasten kesken ei ole jo vakiintuneita toimintamuotoja tai rooleja. Lasten tuntiessa toisensa entuudestaan, voivat väärät toimintamallit tai roolit siirtyä myös ryhmän toimintaan, lasten odottaessaan toisiltaan tietynlaista käyttäytymistä.
Luottamus aikuiseen nähtiin heikentävänä tekijänä Katrin kohdalla, jolle luottaminen tuotti suuria vaikeuksia. Vastaavasti Jennin ja Mikon luottamus aikuiseen hyödytti heitä, sillä se auttoi heitä toimimaan erilaisissa leikeissä ja harjoituksissa aikuisten antamien ohjeiden ja vihjeiden mukaan.
Kuten olemme jo aikaisemmin todenneet, vaikuttaa lasten sosioemotionaaliseen kehitykseen monenlaiset niin sisäiset kuin ulkoisetkin tekijät. Sen vuoksi on haastavaa arvioida yhden tekijän, kuten tämän ryhmän vaikutusta lapsen kehitykseen. Voi myös olla, että kaikki ryhmässä opitut taidot tai ryhmän hyödyttävyys tulee toisilla lapsilla esiin vasta myöhemmin.
Myöhemmin esiin tulevaa hyötymistä ei tässä tutkimuksessa ollut mahdollista tutkia.
Lato-ryhmässä käytetyssä sovelletussa sosiodraamassa korostettiin mielikuvituksellista toimintaa, jonka pohjalle roolityöskentely mahdollistui.
Sovelletussa sosiodraamassa uskotaan onnistuneen luovan toiminnan tarjoavan lapsille onnistumisen kokemuksia ja malleja hyvään käyttäytymiseen ja toimintaan. Kaikkien ryhmään osallistuneiden lasten kohdalla mielikuvitusta vaatinut toiminta ei ollut ongelmatonta ja näin ollen myös ryhmästä saadut onnistumisen kokemukset olivat vähäisempiä. Heidän kohdallaan myös ryhmässä harjoitellut mallit, joiden tarkoituksena oli lapsen toiminnan helpottaminen esimerkiksi kouluyhteisössä, jäivät heikoiksi.
Toisaalta yhtenä sovelletun sosiodraaman tavoitteena oli myös kuuntelutehtävien ja rauhoittumisen onnistuminen. Tämä onnistui esimerkiksi
”keskeneräisen” prosessityypin pojilta hyvin, mutta tuotti vaikeuksia esimerkiksi osalle ”aaltoilevan” prosessityypin” lapsista, sillä heillä oli taipumusta impulsiiviseen käyttäytymiseen. ”Aaltoilevan” prosessityypin lapset kykenivät kuitenkin saavuttamaan kehitystä sosioemotionaalisten taitojen alueella, johon vaikuttaa heidän kykynsä mielikuvitukseen.
Mielikuvitusta käyttämällä leikkitilanteissa, he pystyivät saavuttamaan leikissä malleja, joita pystyivät hyödyntämään myös muussa toiminnassaan ryhmässä tai sen ulkopuolella. ”Aaltoilevan” prosessityypin lapsilla aggression poisjääntiä voidaan pitää ainakin osittain mielikuvituksellisen toiminnan tuloksena, sillä ryhmässä harjoiteltiin leikin avulla, kuinka riitatilanteissa voi toimia ilman väkivaltaa.
Niiden lasten kohdalla, joilla havaittiin vaikeutta käyttää mielikuvitustaan, harjoiteltujen mallien soveltaminen käytäntöön olisi pitänyt olla korostetumpaa. He eivät ehkä ymmärtäneet ryhmän toiminnassa, miksi
jotakin leikkiä leikittiin, tai miksi leikissä esimerkiksi harjoiteltiin käyttäytymistä juhlatilanteessa. Tämä havainto korostui myös ryhmän toiminnan päättyessä, sillä osa sosioemotionaalisia taitoja kehittäneistä lapsista pystyi itse kertomaan, kuinka he olivat kehittyneet käyttäytymisessään. Yksi
”aaltoilevan” prosessityypin lapsi kertoi, että oli ryhmässä oppinut, ettei välitunnilla saa kostaa nyrkillä. Lapset, joilla oli vaikeutta käyttää mielikuvitusta, eivät nähneet ryhmän toiminnan päättyessä itse omassa toiminnassaan samanlaista kehitystä, tai eivät ainakaan osanneet laajentaa kehityksen tarkastelua muihin toimintaympäristöihin. Heille ryhmän toiminnassa olisi varmasti pitänyt korostaa, miksi jotakin asiaa opetellaan yhdessä, ja miten tätä taitoa voisi hyödyntää. Heidän oman mielikuvituksensa rajallisuuden vuoksi, he eivät kyenneet itse asiaa oivaltamaan.