1920-luvun taittuessa seuraavaan vuosikymmeneen Kuortaneella huolestuttiin kuntalaisten työllisyystilanteesta. Työllistymisen tueksi alettiin kaavailla hätäaputöitä, jotka yleensä olivat jonkinlaisia teiden kunnostamiseen tai metsänhoitoon liittyviä töitä. Vuonna 1929 työttömyystilanteesta keskusteltiin valtuustossa, ja jälleen kerran yksimielisesti valtuuston jäsenien keskuudessa todettiin, että työttömyyttä alkoi lisääntyä yhä enenevissä määrin kunnassa. Työttömyyden ehkäisemiseksi Kuortaneelle valittiin työttömyyslautakunta, johon kuuluivat kunnallislautakunnan esimies Jussi Mikkilä, köyhäinhoitolautakunnan esimies Elias Koivisto, työnantajain piiristä Matti Salminen sekä työntekijäin edustajana E. Mäki-Turja.170
1930-luvun alkupuolella työttömyystilanteesta keskusteltiin useissa valtuuston kokouksissa, ja työttömyys näytti koskettavan paikkakuntaa erityisesti talvisin ja kiristyvän edelleen.
Lisämäärärahoja myönnettiin erilaisiin töihin, joilla pyrittiin ehkäisemään työttömyyttä.
Syyskuussa 1931 todetaan, että ”työttömyystilanne näyttää ensi talvena kunnassa perin uhkaavalta”, eikä kunnalla ollut mitään, mistä järjestää töitä työttömille. Valtioltakaan ei apua juurikaan herunut, vaikka suurin osa työllistymisen toivosta laitettiin apurahojen saamisen varaan. Kunnanvaltuustossa ehdotettiin sekä Kuortaneen ja Töysän välisen tien kuntoon panemista sekä Kuortaneen ja Seinäjoen välisen tien tekemistä työttömyysongelmaan ratkaisuksi, mutta määrärahojen puuttuessa sitäkään ei voitu tehdä. Tämä harmitti valtuustossa, sillä Kuortaneen ja Seinäjoen välistä tietä olisi haluttu rakentaa valtion varatyönä, jotta työttömät olisivat päässeet sen työmaalle töihin. Tietä pidettiin myös erittäin tärkeänä koko Etelä-Pohjanmaan työttömiä varten, mutta anomus määrärahasta tiehen hylättiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä.
170 KKa, I Cb:2 Kunnanvaltuuston pöytäkirjat 27.12.1928, 16.3.1929, 20.12.1929.
Vuoden 1932 tammikuussa valtuustossa todetaan kunnassa olevan noin 180 työtöntä, jolle täytyisi keksiä työtä. Ratkaisuksi esitettiin Leppälän kylätien Kuortaneen osuuden kuntoon saattamista, sillä sitä varten kunta oli saamassa 17 000 markkaa. Työttömyysongelma oli siis ainakin hetkellisesti helpottamassa kunnassa, mutta jo samana syksynä mietittiin, mistä saataisiin työttömille työtä ja millä varoilla sitä järjestettäisiin. Veroa ei haluttu enää nostaa, sillä Kuortaneen valtaväestön, maanviljelijöiden veronmaksukyky oli vuosi vuodelta heikentynyt.171 Verotuksesta oli päättämässä kyseiset maanviljelijät, joten tuskinpa kukaan omaa verotustaan halusi nostaa. Syyskuussa 1934 tilanne näytti kuitenkin työttömyyden suhteen paremmalta, sillä valtuustossa katsottiin työtilanteen olevan kunnassa sellainen, että työttömyyslautakuntaa ei enää tarvittaisi, joten se päätettiin lopettaa.172
Vuoden 1933 loppupuolella Kuortaneella ei oltu huolissaan työttömyydestä, sillä Vaasa-lehden 28.11. ja 11.12. numerot kertovat, että Kuortaneella järjestettiin runsaasti metsätöitä, jonka vuoksi kirjoitetaan, että työttömyyttä tuskin on koko talvena, vaan työtä riittää kevätpuolelle saakka. Kaikille luvattiin työmahdollisuudet vilkastuneen metsänmyynnin johdosta, jota kunta ja yksityiset tekivät. Hakkuita oli joka puolella kuntaa, joten töitäkin riitti kaikille halukkaille.173 Työllisyys ja työttömyyshän ovat asioita, mitkä vaikuttavat niin kunnallispolitiikkaan kuin eduskunnankin politiikkaan. Työttömyyttä yritetään saada laskemaan, ja Kuortaneella ainakin talvella 1933–1934 asia oli hyvin järjestetty niin kunnan kuin yksityistenkin toimijoiden puolesta.
Tutkittavana ajanjaksona Kuortaneen taloudellinen puoli vaikuttaa kuitenkin olleen hallinnassa.
Vaikka velkaa oli jouduttu tekemään, varallisuutta oli kuitenkin enemmän tutkittavan ajanjakson alkupuolella. Vuosien 1921–1923 kunnalliskertomusten mukaan velkaa on ollut puolen miljoonan markan174 molemmin puolin. Myös verotuskysymys oli 1922 pinnalla niin Kuortaneella kuin muuallakin Suomessa. Se ”toi ristiriitaisuutta kunnalliseen elämään”, kuten kunnankirjuri Juho Kokkila kertomuksessaan kirjoittaa, sen enempää kuitenkaan erittelemättä, missä asioissa verotus toi ristiriitaa kunnallisessa elämässä. Luultavasti tällä viitataan siihen, että kokoomuslaiset pelkäsivät verojen kasvua. Vuosi 1923 toi kuitenkin muutoksen tullessaan
171 KKa, I Cb:3 Kunnanvaltuuston pöytäkirjat 25.7.1930, 30.9.1931, 22.12.1931, 28.1.1932, 11.11.1932, 24.1.1933.
172 KKa, I Cb:4 Kunnanvaltuuston pöytäkirja 27.9.1934.
173 Vaasa, 28.11.1933 ja 11.12.1933.
174 Nykyeuroissa noin 204 000 euroa Tilastokeskuksen rahanarvonkertoimen mukaan.
kunnan taloudelliseen puoleen. Kunnalla oli rahat erityisen tiukassa, sillä veronkannossa veroja jäi saamatta noin 30 000 markkaa (10 272 e/2017), jotka siirtyivät ulosotossa perittäväksi seuraavalle vuodelle. Myös menoarvioon ei oltu kirjattu kaikkia menoja, joita tuli maksettavaksi, mikä aiheutti edelleen taloudelliseen puoleen epävarmuutta.175 Odottamattomia kuluja kattaakseen kunta otti lainaa henkivakuutusyhtiö Salamalta 300 000 markkaa, sillä pankeilta oli vaikea saada lainaa rahapulan takia. Lainasta ei kuitenkaan ollut enempää erimielisyyksiä tai keskustelua, vaikka laina oli suuri
Kunnan taloudellinen tilanne vaikutti kunnalliskertomuksien perusteella saadun hallintaan vuoden 1923 rahapulan jälkeen. Vuonna 1938 veroäänimäärä kasvoi kunnassa 16 000 äänellä, eli veroja maksettiin kunnassa enemmän kuin edellisenä vuonna, ja liikkeet olivat saaneet parempia tuloksia, joten kunnankin varallisuus oli kasvanut. Veroäänen hintaa oli saatu laskettua markan verran alemmas kuin edellisvuonna, joka johtunee veroäänimäärän kasvusta.
Myös kunnalliskodin maatilasta saatu tuotto auttoi kunnan taloutta hieman kohenemaan, varsinkin, kun sieltä saatu omavaraisuus kunnalliskodille auttoi menoja vähenemään, sillä kunnalliskodin ylläpito oli yksi isoimmista menoeristä kunnalle. Myös maininta 1938 kertomuksen lopussa, että velkoja on saatu vähennettyä ja omaisuutta lisättyä, kertoo siitä, että kunnan taloudelliset asiat olivat osaavissa ja hyvissä käsissä. Taloutta hoidettiin järkevästi.176
Veroäänet kuitenkin kasvoivat 6100 äänellä seuraavana vuonna, mutta kunnan velkoihin se ei vaikuttanut positiivisesti, vaan velat kasvoivat jälleen. Kunnan omaisuus kuitenkin oli kasvanut uuden koulun ja kunnalliskodin maatalouspuolen arvojen noususta johtuen. Myös kunnan omistamaa metsää oli hintojen kohoamisen myötä myyty, erityisesti kunnallislautakunnan esimiehen, Jussi Mikkilän ehdotuksesta, joten metsäomistuksesta oli hyötyä kunnallistalouden hoidossa.177
Vuoden 1933 keväällä Vaasan läänin maaherra velvoitti laatimaan uuden ohjesääntöehdotuksen kunnankätilöitä varten, joten toimeen ryhdyttiin kunnallislautakunnassa. Lautakunnan ehdotelma uudeksi ohjesäännöksi tuli käsittelyyn kunnanvaltuustoon toukokuussa, ja se hyväksyttiin yhdellä korjauksella, joka oli kunnanvaltuuston mielestä olennainen tässä asiassa.
175 Vuonna 1922 hankitusta Porraslammin talosta jouduttiin maksaa edelleen 54 tuhatta markkaa, ja käräjäkappojen hinta nousi merkittävästi.
176 KKa, Dd, Kunnalliskertomukset v. 1922–1923, 1938–1964, vuoden 1938 kunnalliskertomus.
177 KKa, Dd, Kunnalliskertomukset v. 1922–1923, 1938–1964, vuoden 1939 kunnalliskertomus. Metsien myymisestä KKa, I Cb:4 Kunnanvaltuuston pöytäkirjat 7.9.1933, 18.12.1935 ja 3.8.1937; Soikkanen 1966, 609.
Valtuustossa päätettiin yksimielisesti anoa lääkintöhallitukselta vain yhden kätilön pitämistä kunnassa, joka tapahtuisi sitten, kun toinen kätilöistä luopuisi virasta, todennäköisesti seuraavana syksynä. Asiaa perusteltiin valtuustossa sillä, että koska kunnassa oli jonkin verran yli 5 000 asukasta, ja syntyvyys oli vain noin 150 vuodessa, niin yksikin kätilö pystyi virkaa hoitamaan, sillä kaikki eivät käyttäneet kunnankätilöä synnyttäessään.178 Tällä todennäköisesti pyrittiin säästämään kunnan menoissa, sillä 1930-luvun alun valtuuston pöytäkirjoissa mainittiin monestikin esimerkiksi avustuksien antamisen tai uudistuksien tekemisen hylkääminen taloudellisista syistä. Kuortaneella, kuten muuallakin Suomessa ja maailmassa, taloudellinen tilanne oli tuolloin hankala 1920-luvun talouskriisin jälkeen.179
1930-luvun loppupuolella kunnantalouteen kiinnitettiin enemmän huomiota, eritoten siihen, mihin ja keiden kautta rahoja kulki. Joulukuussa 1936 kunnankassan välitarkastuksen yhteydessä nostettiin esille, että olisi kiinnitettävä yhä enemmän huomiota siihen, että rahatodisteissa (toisin sanoen kuiteissa) ja laskuissa olisi esimiesten ja asianomaisten hyväksymiset. Asiasta keskusteltua ehdotus periaatteessa hyväksyttiin ja seuraavan vuoden puolella tarkennusten jälkeen hyväksyttiin kunnolla. Samoihin aikoihin ehdotettiin myös, että kunnan rahanhoito siirrettäisiin jonkun rahalaitoksen hoidettavaksi. Ehdotuksen tekijää ei ollut merkitty ylös, mutta valtuustossa esimerkiksi oli pankinjohtaja Luoma, joten ehdotus oli saattanut tulla häneltä. Pankki olisi saanut tuloja kunnan rahanhoidosta ja lisäksi myös hyvää mainetta. Tästä todettiin, että se vaatisi suurempia järjestelyitä ja päätettiin asia jättää toistaiseksi.180 Rahanhoidon uudelleenjärjestelyssä saattoi olla valtuustossa joillakin jäsenillä omat intressit, sillä ainakin Aukusti Luoma toimi pankinjohtajana sekä Vilho Ala-Kulju oli ollut Säästöpankin hallituksessa. Kuitenkaan rahanhoitoa ei uskottu valtuuston ulkopuolelle, mikä kertoo ”minä itte” tekemisen puolesta, eli tehtiin asiat mieluummin itse, kun annettiin ne muiden hoidettavaksi, vaikka tuskin rahanhoito olisi tuntemattomiin käsiin mennyt.