Kriittinen diskurssianalyysi Faircloughin mukaan

Kriittinen diskurssianalyysi (Critical Discourse Analysis, CDA) on 2000-luvun vaihteesta alkaen muodostunut yhdeksi keskeisimmistä menetelmällisistä viitekehyksistä poliittisten tekstien tutkimuksessa. Ennen varsinaisen poliittisen diskurssianalyysin täsmentämistä Fairclough työskenteli pitkään kriittisen diskurssianalyysin piirissä, mikä muodostaakin pohjan hänen poliittiselle diskurssianalyysilleen. Faircloughin (2010, 118) mukaan kriittinen diskurssianalyysi on erityisen toimiva menetelmä tutkittaessa sosiaalisen ja kulttuurisen muutoksen vaikutusta nyky-yhteiskunnan organisaatioihin. Se on siis pätevä menetelmällinen apuväline myös tutkittaessa eurooppalaista

54

identiteettiä, jolla on keskeinen vaikutus EU:n instituutioiden legitimiteettiin. Lisäksi, kuten Fairclough (2010, 94) toteaa, tekstien yksi keskeisistä tehtävistä on juuri (sosiaalisen ja henkilökohtaisen) identiteetin rakentaminen, minkä ansiosta se sopii hyvin tämän tutkimuksen viitekehykseksi.

Faircloughin (2010,10–11; 31; 93) määrittelemässä CDA:ssa erona moniin muihin diskurssianalyysin perinteisiin nähden on se, että se korostaa analyysin systemaattisuutta ja diskurssin suhdetta sitä ympäröivään yhteiskuntaan. Myös yhteiskunnallisten valtasuhteiden näkökulman ottaminen analyysin keskiöön on yksi CDA:n tunnusmerkeistä. Vallan käsite ja yhteiskunnan toimijoiden väliset suhteet toistuvatkin hyvin usein CDA:ta hyödyntävissä tutkimuksissa (ks. esim. van Dijk 1997, 11; van Dijk 2001, 95–98; Pynnönen 2013, 28; Carta & Wodak 2015; Wodak 2001; Wodak 2011; Teti 2012; Tekin 2008). CDA:n tarkoitus ei monien muiden diskurssianalyysin perinteiden tavoin ole vain kuvailla erilaisia diskursseja, vaan myös arvioida diskurssien vaikutusta yhteiskuntaan (Fairclough &

Fairclough 2012, 79). Sen tavoitteena on siten deskriptiivisen analyysin lisäksi tarjota vaihtoehtoja yhteiskunnan parantamiseksi.

Fairclough määrittelee kriittisen diskurssianalyysin yleiset piirteet seuraavasti:

1. It is not just analysis of discourse (or more concretely texts), it is part of some form of systematic transdisciplinary analysis of relations between discourse and other elements of the social process.

2. It is not just general commentary on discourse, it includes some form of systematic analysis of texts.

3. It is not just descriptive, it is also normative. It addresses social wrongs in their discursive aspects and possible ways of righting or mitigating them. (Fairclough 2010, 10–11.)

CDA on siis systemaattista tekstien analysointia, jonka tavoitteena on selvittää diskurssin ja sitä ympäröivän yhteiskunnan suhteita. Kuten Faircloughin määritelmästä käy ilmi, CDA:han sisältyy myös normatiivinen eli arvottava elementti. Hänen mukaansa normatiivisuus näkyy siten, että pelkän kuvailemisen sijaan arvioidaan taustatiedon (background knowledge) vaikutusta siihen, miten tarkasteltavat arvot ja ideologiat aletaan nähdä neutraalina arkiajatteluna (common sense) (Fairclough 2010, 31). Fairclougin (2010, 93) mukaan nämä kriteerit täyttävän CDA:n tavoitteena on tutkia, miten diskurssien ja yhteiskunnan väliset suhteet heijastelevat yhteiskunnan valtasuhteita ja vallan tavoittelua.

Faircloughin ja Fairclougin (2012, 79) mukaan CDA:n kriittisyys koostuu siis kahdesta eri tasosta:

normatiivisesta kritiikistä (normative critique) ja selittävästä kritiikistä (explanatory critique).

Normatiivinen kritiikki tarjoaa näkemyksen siitä, millainen yhteiskunnan tulisi olla, ja onko diskurssin ilmentämä yhteiskunta sellainen. Se myös tarjoaa vaihtoehtoja, joiden avulla yhteiskunnasta voitaisiin tehdä enemmän halutun ihanteen mukainen. Selittävä kritiikki puolestaan keskittyy ymmärtämään

55

yhteiskunnan sosiaalisia rakenteita ja analysoimaan eri toimintavaihtoehtojen mahdollisia lopputulemia. (Ibid.)

Faircloughin ja Faircloughin (2012, 79) mukaan sekä normatiivinen että selittävä taso ovat välttämättömiä osia kriittistä diskurssianalyysia hyödyntävässä tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa painopiste on kuitenkin selkeästi selittävässä kritiikissä. Vaikka kriittinen diskurssianalyysi tähtääkin yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseen tarjoten niihin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, menetelmää voidaan soveltaa myös diskurssin vaikutusten kriittiseen arviointiin. En tule tämän tutkimuksen puitteissa antamaan arvioita siitä, millainen eurooppalaisen identiteetin diskurssin tulisi omasta mielestäni olla, jotta ihmisten hyvinvointi voitaisiin Euroopassa maksimoida¹⁶, vaan arvioin parlamenteissa rakentuvan eurooppalaisen identiteetin diskurssin vaikutusta EU:n jäsenmaissa vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin ja sen mahdolliseen vaikutukseen jäsenmaiden kansalaisten EU-asenteisiin.

Tarkentaakseen CDA:n viitekehyksessä käytettävän diskurssin luonnetta Fairclough (2010, 94) hahmottelee kolme diskursiivisen toiminnan ulottuvuutta: tekstin, diskurssin ja sosiaalisen toiminnan (social practice). Diskurssi syntyy tekstin ja sosiaalisen toiminnan kohdatessa ja muodostaessa välilleen kahdensuuntaisen suhteen (ibid.). Voidaankin katsoa, että teksti muodostaa diskurssin fyysisen ilmentymän, kun taas sosiaalinen toiminta tekee tuottaa tekstille sen sisällöllisen merkityksen, jota diskurssianalyysin keinoin pyritään määrittelemään.

Kuvio 1. Diskurssi syntyy tekstin ja sosiaalisen toiminnan kohdatessa (Faircloughin [2010, 94] mukaan).

16Faircloughin ja Faircloughin (2012, 79) mukaan yksi CDA:n tavoitteista on juuri tarjota yhteiskunnassa vallitseville toimintatavoille vaihtoehtoja, joiden avulla sen jäsenet voisivat paremmin.

56

Tässä tutkimuksessa tekstin roolissa ovat Eduskunnan ja Assembléen täysistuntojen pöytäkirjat, jotka muodostavat yhdessä niitä ympäröivän yhteiskunnallisen toiminnan kautta eurooppalaisen identiteetin diskurssin. Pelkkä teksti ei itsessään riitä todisteeksi identiteettidiskurssin olemassaolosta, vaan sen sisältämien merkitysten paljastaminen vaatii tutkijan myötävaikutuksen, mikä on yksi esimerkki Faircloughin tarkoittamasta sosiaalisesta toiminnasta. Mikään tutkijan tekstistä erottelema merkitys, normi tai asenne ei ole olemassa sellaisenaan, vaan ne kaikki ovat syntyneet sosiaalisen toiminnan tuloksena. Sen vuoksi olen eritellyt myös tässä tutkimuksessa mahdollisimman huolellisesti diskurssin rakentumiseen vaikuttaneita sosiaalisen toiminnan ilmentymiä.

Tiivistän Taulukossa 4. Faircloughin (2010, 95) erittelemät CDA:n keskeisimmät käsitteet ja niiden vastineet tässä tutkimuksessa:

57 Diskurssinsisäinen järjestys

Order of discourse

Totality of discursive practices of an institution, and relations between them.

Parlamenttien keskustelut tietyltä ajanjaksolta (tässä vuodelta 2017)

Taulukko 4. Kriittisen diskurssianalyysin keskeisimmät käsitteet Faircloughin (2010, 95–96) mukaan ja niiden esiintyminen tässä tutkimuksessa.

Fairlcoughin käsitteet vastaavatkin sisällöltään pitkälti aiemmin määrittelemiäni käsitteitä. Fairclough näyttäisi kuitenkin välttävän kontekstin käsitettä ja käyttävän sen sijaan useampaa eri käsitettä kuvaamaan diskurssin fyysistä ja sosio-kulttuurista toimintaympäristöä. Hänen käsitteensä diskursiivinen tapahtuma (discursive event) on mikro- eli tilannekontekstin kanssa hyvin läheinen käsite. Ero on kuitenkin siinä, että konteksti viittaa mihin tahansa tilanteeseen, jossa tekstiä tuotetaan, kun taas diskursiivinen tapahtuma on diskurssin rakentumisen kannalta erityisen keskeinen tilanne.

Jägerin & Maierin (2009, 49) mukaan tapahtuman diskursiivisuus riippuu sen hetkisen yhteiskunnan valtasuhteista. Diskursiivinen tapahtuma on heidän mukaansa sellainen, joka olennaisesti vaikuttaa diskurssin muodostumiseen. Tämän tutkimuksen kohdalla Eduskunnan ja Assembléen EU-aiheiset keskustelut ovat tällaisia diskursiivisia tapahtumia, sillä ne muokkaavat parlamenttien identiteettidiskurssia ja siten identiteettidiskurssia laajemminkin kansallisella tasolla. Ne sisältyvät tässä kontekstin käsitteeseen, mutta ne erotellaan tarvittaessa analyysin edetessä omiksi tapahtumikseen.

Toinen taulukosta esiin nouseva huomionarvioinen käsite on diskurssienvälisyys (interdiscursivitiy).

Sillä tarkoitetaan Faircloughin mukaan eri diskurssien ja tekstien vuoropuhelu ja niiden vaikutusta toisiinsa (2010, 95). Interdikursiivisuus ei ole tämän tutkimuksen keskiössä, mutta tietoisuus eri diskurssien ja tekstien välisistä yhteyksistä on tutkimuksen taustalla tiedossa. Mikäli nämä yhteydet osoittautuvat identiteettidiskurssin rakentumisen kannalta merkittäviksi, niistä toki mainitaan analyysin edetessä. Interdiskursiivisuus sisältyy tässä tutkimuksessa makrokontekstin (konteksti sosio-kulttuurisena viitekehyksenä, ks. 3.2.2.) käsitteeseen, ja siksi sitä ei arvioida erikseen.

Yksi merkittävä kriittisen diskurssianalyysin tuoma lisäarvo diskurssintutkimukseen on ajatus, jonka mukaan tutkijan on itse oltava erityisen kriittinen omia tulkintojaan kohtaan ja tiedostaa, mitkä kaikki tekijät näihin tulkintoihin vaikuttavat (ks. esim. Wodak 1999, 186). Diskurssianalyysin ensimmäiset teoreettiset tuotokset pitivät ennemmin oletuksena, että huolellisesti tehty analyysi johtaa aina päteviin tulkintoihin, ja tutkijan roolin tulkitseminen jätettiin monesti tutkijan itsensä pääteltäväksi. Kriittinen

58

diskurssianalyysi kuitenkin nostaa selkeästi esiin tutkijan oman tulkinnan merkityksen tutkimuksen tuloksiin ja muistuttaa tutkijaa tarkkailemaan tätä vaikutussuhdetta jatkuvasti kriittisestä näkökulmasta.

Oma tavoitteeni on noudattaa tätä kriittisyyden vaatimusta myös tässä tutkimuksessa. Se on ainoa keino mahdollistaa diskurssianalyyttisen tutkimuksen toisintaminen ja mahdollisten rinnakkaisten tulkintojen keskinäisen vertaileminen, jotka ovat olennaisia tutkimuksen validiutta lisääviä tekijöitä.

Diskurssianalyysi saa osakseen kritiikkiä usein juuri sen vuoksi, että tekstien analyysi nojaa esimerkiksi monia kvantitatiivisia menetelmiä vahvemmin tutkijan subjektiiviseen tulkintaan. Katson kuitenkin, että se ei ole ongelmallista niin kauan kuin päättelyn logiikka ja sitä koskeva itsekritiikki nostetaan aktiivisesti ja avoimesti esiin tutkimuksen edetessä.

CDA toimii pohjana monille vielä alakohtaisemmille diskurssianalyysin sovelluksille, joista yksi on poliittisten tekstien tutkimukseen erityisen hyvin soveltuva poliittinen diskurssianalyysi, jota tarkastelen seuraavaksi.