KOYRÉ JA LUONNONTIETEEN HISTORIA AATEHISTORIANA

Luonnontieteen historian kirjallisuudessa Alexandre Koyrésta on muodostunut käsite: puhu-taan yleisesti koyrélaisesta luonnontieteen historian tulkinnasta, mikä tarkoittaa tieteenhistori-an aatehistoriallista, internalistista tulkintaa. Hänen tutkimustensa pohjalla on nähtävissä tieteenhistorian voimakas idealistinen virtaus.²⁶⁶ Koyrélle luonnontieteen historia oli “puhtaan ajattelun” kehitystä. Koyré kohotti luonnontieteen historian teknisen lähdetutkimuksen korke-alle tasolle, koska hän hallitsi niin klassiset kuin nykykielet ja käytti laajaa kirjallista lähdere-pertuaaria. Tutkimuskohteina Koyrélla olivat luonnontieteen historian suuret uudistajat, ku-ten Kepler, Galilei, Descartes ja Newton.

Koyré muotoili oman tulkintansa vallankumouskäsitteestä 1940 julkaistussa esseekokoelmas-sa Études galileennes. Koyréta voidaan pitää Burttin ohella tieteenhistorian kontekstualisti-sen²⁶⁷ koulukunnan perustajana. Hänen mukaansa tieteen vallankumouksen tausta oli paljas-tettava koko käsitteellisessä rikkaudessaan. Tämä merkitsi tarkkaa 1600-luvun aatehistorial-lista rekonstruktiota. Tieteen vallankumousta Koyré kutsuu “syvällisimmäksi älylliseksi mu-taatioksi ihmiskunnan historiassa“ (intellectual mutation).²⁶⁸ Silloin tieteellinen tulkinta luon-nosta muuttui täydellisesti: orgaanisesta, äärellisestä, laadullisesta, hierarkkisesta ja teleologi-sesta maailmanselityksestä siirryttiin homogeeniseen, äärettömään ja matematisoituun maa-ilmankäsitykseen. Koyrén kirjan nimi From Closed World to Infinite Universe (1957) kuvaa hyvin syvällistä ja dramaattista maailmankuvamuutosta. Koyrén draaman taju, analyyttisyys

264 I. Floris Cohen, The Scientific Revolution 1994, s. 62.

265 E. J. Diksterhuis selvittää kompaktisti klassisen mekaniikan yhteyttä Aristoteleen voimakäsitteeseen sekä myös Arkhimedeen ja Eukleideen matemaattiseen voiman abstrahointiin artikkelissa The Origins of The Classical mechan-ics From Aristotle to Newton, Critical Problems in the History of Science, teoksessa toim. M. Clagett 1962.

266 Arnold Thackrey 1984, s. 16–18. Thackreyn mukaan Koyrén vaikutus Yhdysvalloissa näkyi luonnontieteen historian ”idealistisen ohjelman” suosiona. Koyrén idealismin hän kiteyttää lauseeseen: ”Luonnontiede on olemuk-seltaan teoriaa ja totuuden etsintää.” Thackrey 1984, s. 16.

267 Peter Galison (Isis, 2008/1) jakaa kontekstuaalisuuden tieteenhistoriassa kahteen kategoriaan. Ensimmäinen kategoria on käsitefilosofiaan painottuva kontekstuaalisuus, joka käyttää hyväkseen luonnontieteessä tuotettuja tekstejä, siten että esim. Descartesin tekstejä verrataan saman ajan ja saman alan muihin filosofisiin teksteihin. Laa-jempi kontekstuaalisuus taas pyrkii kartoittamaan ajan poliittiset, institutionaaliset, taloudelliset tai ideologiset asiayhteydet. Käsitefilosofinen konteksti vastaa perinteistä internalistista luonnontieteen historiaa ja laajempi taas eksternalistista. Kumpikin suuntaus on saanut opetukselliset sovellutukset: HPS:n ja STS:n. Galison 2008, s. 112–

113. Tässä kohdassa tarkoitetaan Galisonin kapeampaa tulkintaa artikkelissa Isis 2008/1, s. 113. Koyrén asemaa kontekstualismin tutkijaesikuvana kuvataan artikkelissa I. B. Cohen ja Marshall Clagett, Commemoration, Isis 1964, s. 157–166.

268 Koyre, Metaphysic and Measurement 1943, s. 20–21.

78

ja tarkka lähdetutkimus kiehtoivat uutta luonnontieteen historioitsijasukupolvea.²⁶⁹ HPS-opetuskokeiluissa käytetään tällaisia käsitefilosofian harjoitteita, joissa on materiaalina histo-riallisten käsitejärjestelmien muutoksia.

Henkilöt, jotka Koyrén mukaan muuttivat vallankumouksellisesti liike- ja avaruuskäsitys-tämme olivat Galilei (avaruuden geometrisointi, inertiakäsite²⁷⁰ ja kiihtyvän liikkeen kuvaus) ja Rene Descartes. Koyrén ”älyllinen mutaatio”, vallankumous, johtaa pitkällä aikavälillä siihen, että vanhat ilmiöt oli nähtävä täysin uudessa valossa. Todellisuuden rakenne ei paljas-tu sellaisenaan (induktio) vaan ilmiöt nähdään jonkin teorian kautta eikä puhtaita havaintoja ole olemassa. Juuri tätä Koyré tarkoittaa, kun hän kuvaa Galilein mullistavaa metodia: ”…

kun tehdään hyvin muotoiltu kysymys (koeasetelma), luonto paljastaa todellisen, geometrisen luonteensa…se voidaan tehdä ainoastaan järjen avulla. Galilein esitiedot ilmiöstä olivat niin laajat, että on sama, tehdäänkö koe todellisuudessa vai ei.²⁷¹ (kursiivit LH)” Luonnontieteellinen ajattelu on kuin käsitteiden verkko, johon havainnot pyydystetään ja kääritään. Verkko muodostuu ajalle luonteenomaisista käsitteistä ja metafyysisistä periaat-teista. Näitä metafyysisiä periaatteita ei ole suoraan missään käsikirjoituksessa lueteltu, mutta ne kuitenkin vaikuttavat tutkimukseen hiljaisena tietona (tacit knowledge²⁷²). Koska verkko on totaliteetti, sitä ei yksi eriävä havainto voi järkyttää.²⁷³

Verkkomainen maailmankuva saattaa asteittain muuttua, kuten suuressa tieteellisessä vallan-kumouksessa tapahtui. Ymmärtääksemme toisen aikakauden rationaalisuutta, meidän on tunnettava sen ajattelun verkkoa laajemmin: ”Juuri tämä on historiallista relativismia – kyky nähdä vanhat tieteelliset teoriat rationaalisina omassa historiallisessa kontekstissaan.²⁷⁴ ”Aris-toteelinen liikekäsitys voidaan ymmärtää vain Aristoteleen järjestelmän sisältä yhteydessä

269 C.C. Gillispien kuvaa Koyrén merkitystä historioitsijasukupolven esikuvana ”… luonnontieteen historia ei enää ollut jonkun tieteenfilosofian, kuten positivismin, keppihevonen tai marxilaiselle käsitykselle alisteinen…nyt luon-nontieteen historia oli huolellista tutkimusta, analyyttistä ja vieläpä kiihottavaa ideoiden kamppailun historiaa.”

Charles Gillispie, Koyré, Alexandre, teoksessa (toim.) C. Gillispie, Dictionary of Scientific Biographies 1980, vol. 7, s. 486.

270 Oikea inertian lain määritelmä, joka on avain uuden mekaniikan syntyyn, löytyy Descartesilta. Koyrén analyysin mukaan Newton otti sen Descartesilta synteesiinsä, vaikka ei suostunut viittaamaan Descartesiin. Koyré, Galilei Studies 1978, s. 109.

271 Koyré 1978, s. 108. J. Heilbron kirjassaan Galileo (2010) avaa varhaisiin kokeisiin liittyviä myyttisiä tarinoita.

Hänen mukaansa Galilei oli kokeellisen luonnontieteen uranuurtaja, mutta esimerkiksi Pisan tornin pudotuskokeita hän tuskin teki, koska oli yliopiston ”toogapakon” alainen, eikä ole todennäköistä, että hän olisi tämä hankala vaate-kappale päällään voinut tehdä pudotuskokeita yliopiston henkilökunnan todistaessa tapahtumaa. Toogapakkoa Galilei arvosteli kirpeäsanaisesti. Heilbron 2010, s. 60–61.

272Vaikka ”hiljainen tieto” ideana löytyy Koyrélta, varsinaisesti tacit knowledge -käsitteen määritteli tieteenfilosofi Michael Polányi. Polányin suosikkiesimerkki hiljaisesta tiedosta oli ihmisen kasvojen tunnistaminen: se tapahtuu, ilman että pystytään määrittelemään, mihin yksityiskohtaan tunnistus perustuu. Toinen Polanyin esimerkki on käsite

”pianistin kosketus”. Tällainen henkilökohtainen ”kosketus” on luonteenomaista myös luonnontieteelle. Henkilökoh-tainen ei tee tiedosta subjektiivista. ”Aidossa” tietämisessä on aina määrittelemätön henkilökohHenkilökoh-tainen komponetti, mutta myös objektiivinen, yleinen komponentti. Michael Polányi, Personal Knowledge 1958, s. vii-viii. Tieteensosio-logia on ottanut käsitteen käyttöön tiedeyhteisön yhteisenä, määrittelemättömänä toimintatapana. Erityisesti Kuhn, Ravetz, Collins ja MacKenzie korostavat käytännön (määrittelmättömän ja jaetun) merkitystä tutkimuksessa. Tämä komponetti on avannut tieteensosiologialle paljon tutkimuskohteita. Giuliano Pancaldini, Tacit Knowledge, teoksessa toim. J. Heilbron 2003, s. 789.

273 James Stump, History of Science through Koyre´s Lenses, Studies in History and Philosophy of Science 2001, s.

251.

274 Ibidem, s. 253.

79 laajempaan ”muutoksen” käsitteeseen ja Ptolemaioksen maakeskeisyys Almagestin kokonais-järjestelmän sisältä.

Kontekstuaalisuus johtaa helposti relativismiin ja käsitykseen käsitejärjestelmien yhteismitat-tomuudesta. Relativismi oli kuitenkin Koyrélle vieras ajatus, sillä hän uskoi luonnontieteen lähestyvän historiallisena prosessina totuutta. Luonnontieteen teoriassa ei ole hänen mukaan-sa mitään sopimuksenvaraista. Luonnontieteen päämäärä on totuuden selvittäminen, ja todel-lisuuden rakenne oli osoittautunut luonnontieteen tutkimuksen perusteella matemaattiseksi.

Koyrén mukaan Galilein ajattelu ei ole puhtaasti matemaattista vaan fysikaalis-matemaattista (physico-mathematical): ”…todellisuus on matematiikan uudelleensyntymä…ei ole kuilua havainnon ja teorian välillä…tiedemies ei pyri pelastamaan ilmiöitä, vaan ilmaisemaan ilmi-öiden todellisen luonteen…”²⁷⁵ Kun aristoteelinen tiede Koyrén mukaan tyytyi “osapuilleen”

selityksiin, verbaalisiin kuvauksiin, uusi tiede pyrki matemaattisen täsmälliseen kuvaukseen.

Tärkeänä aatteellisena juonteena uuden tieteen synnyssä Koyré pitää platonilaisuuden elpy-mistä. Tieteen vallankumous oli ytimeltään platonilainen, koska vallankumous tapahtui idea- eli käsitteellisellä tasolla.²⁷⁶ Galilein kokeilla oli Koyrén mielestä vain vahvistava eli konfir-moiva merkitys. Koyrén mukaan Galilei suoritti kuuluisat kokeensa lähinnä vain ajatuskokei-na. Hän näki intuitiivisesti putoamisliikkeen tiettynä matemaattisena suhteeajatuskokei-na. 1500-luvun lopun mittalaitteilla lain johtaminen puhtaasti havainnoista olisikin ollut käytännössä mahdo-tonta.²⁷⁷

Luonnontieteen historiassa, Koyrén käsityksen mukaan, ei ollut sijaa sosiaalisille tulkinnoille.

Tiedemiesten välillä oli tiukka hierarkia: tieteen perustyöläiset sekä erillinen nerokategoria.

Koyrén mukaan luonnontieteen historian merkittävimmän teoksen, Principian (1687) synnyt-ti: “Newtonin näkemys ja eksperimentaalinen nerous – ei ammattitaito. Muut ajan tutkijat, esimerkiksi Isaac Newtonin kiistakumppanit, kuten Robert Hooke, olivat vain ammattitaitoi-sia…”²⁷⁸. Koyré vastusti jyrkästi tieteenfilosofiassa vallalla ollutta positivistista suuntausta.

275 Koyré, Galilei Studies 1978, s. 108.

276 Koyrén mukaan tieteen vallankumous oli platonilaisuuden voitto aristoteelisuudesta. Koskaan ei kuitenkaan ollut maksettu Koyrén mielestä niin suurta hintaa voitosta kuin nyt, sillä avaruus ja luvut (esim. pythagoralaisuus) menet-tivät kosmisen merkityksensä. Koyré 1978, s. 209.

277 Koyré 1978, s. 108. George Johnson (2008) kertoo Stillman Draken ja Thomas Settlen historiallisesta Galilei-koesimulaatioista. Heidän historiallisesti tarkkojen kokeidensa mukaan kaltevaa tasoa voi käyttää vain konfirmoivana kokeena, koska 1600-luvulla käytetty vesikello on mittalaitteena epätarkka. Drake on kuitenkin varma, että Galilei musikaalisena henkilönä käsitti melodiaan liittyvän tahtijaon, jota käyttäen pääsee mittauksessa tarkempiin tuloksiin.

Miksi Galilei kirjoitti vain kokeissa käyttämästään vesikellosta? Draken mukaan hän ei kehdannut kirjoittaa, että hyräili melodiaa ja teki liidulla merkkejä. George Johnson, The Ten Most Beautiful Experiments, 2008. James Ma-cLachlan taas (Experienting in History of Science, Isis 1998) vakuuttaa omalla kokeellaan (vesi- ja viinikoe), että Koyré oli väärässä ja että Galilei teki todellisuudessa kokeet, joita kuvaili. Joskus Galilein koeraportti oli tyylillisistä syistä epätarkka.

278 Newtonin merkitys uuden maailmankuvan synteetikkona tulee esille Koyrén myöhäisessä tuotannossa, erityisesti postuumisti julkaistussa kirjassa Newtonian studies 1965. Newtonin ajattelusta löydetyt uskonnolliset piirteet sopivat hyvin Koyrén tieteenhistorialliseen käsitykseen. Stephen J. Wykstran Osirisin (2000) mukaan Alexandre Koyré älyllisti modernin tieteen. Tärkeänä osana, tässä projektissa oli nerojen metafyysisen ja siis myös uskonnollisen ajattelun syvyys, s. 31. Koyré: “ Newton eroaa ajattelun syvyydessä muista aikalaistutkijoista. Syvyys merkitsee syvällistä metafyysistä ajatelua. Hänen absoluuttisen ajan ja avaruuden käsitteensä, sekä kolme liikelakiaan perustui kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalan aktiivisen toiminnan vakaumukseen. Tämä vakaumus teki mahdolliseksi ylittää Boylen pinnallinen empirismi ja Descartesin kapea rationalismi.” Koyré 1978, s. 114. Koyrén käsitys oli vallalla 1960-luvulle asti internalistien piirissä. Tämän älyllistämisprojektin seurauksena tieteenharjoitus on ylevämpi ammatti, kuin muut ammatit. Tällainen koyrélainen idealismi ärsytti 1960-luvun nuorta radikaalia tutkijapolvea, ja idealismin kritiikiksi syntyi tieteensosiologia ja tieteenfilosofianen naturalismi.

80

Koyré ei voinut hyväksyä positivistien rationaalista rekonstruktiota. Hän näki nerojen ajatte-lun totaliteettina, josta ei voida tieteenfilosofisista syistä leikata tieteen ulkopuolista esoteeris-ta (irrationaalisesoteeris-ta) ainesesoteeris-ta. Koyrén mielestä Newtonin meesoteeris-tafyysinen usko kaikkivoipaan ju-maluuteen antoi mahdollisuuden empiirismatemaattisen tieteen syntyyn. Inhimillisen ajatte-lun eli länsimaisen tieteen kehitys kohti totuutta ei voinut olla suoraviivaista.²⁷⁹

Koyré nostaa esiin kaikki elementit, jotka katsotaan HPS-opetuksessa keskeisiksi. Koyrélai-sessa tulkinnassa on myös syy, miksi länsimainen tiede on asetettava koulutukKoyrélai-sessa erityis-asemaan. Samalla hänen tulkinnassaan ovat kaikki ne puutteet, jotka ovat kritiikin muodossa löydettävissä tieteensosiologiasta. Yhteenvetona Koyrén luonnontieteen historialliset lähtö-kohdat olivat seuraavat:

– Länsimaisen tieteen synty on asetettava historiallisena prosessina erityisasemaan. Luonnon-tiede lähestyy historiallisena prosessina kohti totuutta.

– Länsimaisen tieteen uudistajat, uusien teorioiden kehittäjät, ansaitsevat luonnontieteen his-toriassa erityisaseman. Nämä uudistajat ovat esimerkkejä luonnontieteen vaatimasta luovasta panoksesta. Uudistajien syvälliset metafyysiset käsitykset mahdollistivat suuret oivallukset.

Luonnontiede ei ole rutiinimaista metodin soveltamista.²⁸⁰

– Teoriat ovat maailmankuvia, joiden kautta ilmiöitä tarkastellaan.

– Koyrélta periytyy voimakas idealistinen vakaumus. Luonnontieteen historian keskeinen sisältö on “puhtaan ajattelun” kehitystä. Länsimainen tiede on kehittänyt yhä tehokkaampia tapoja kuvata ilmiöitä. Näiden teorioiden historiallisen synnyn tarkastelu tekee abstraktista luonnontieteestä ymmärrettävän.

– Luonnontieteen historia on ennen kaikkea teorioiden ja käsitteiden kehityksen historiaa.

– Realismin painottaminen. Luonnontieteen historia kertoo, kuinka luonnontiede kehittyi teorioineen ja lakeineen kohti yhä tarkempaa kuvaa todellisuudesta.

– Luonnontieteen historiaa tulee tutkia ja opiskella, koska siinä on nähtävissä selkeää edistys-tä. Moderni eli länsimaiden tiede on totuuden löytämistä, ja siksi sitä tulee erityisesti arvos-taa.

Kaiken tämän vuoksi Koyré on HPS-opetuksen keskeisin esikuva ja tieteen sosiologien terä-vimmän kritiikin kohde.

Koyré tutki luonnontieteen suurta vallankumousta 1500–1700.²⁸¹ Vuonna 1957 pidetty luon-nontieteen historian kongressi osoitti, että tieteen vallankumous luonluon-nontieteen historian

279 “Itinerarium mentis in veritatem is not right line…” Koyre, Newtonian studies 1965, s. 114. Nick Jardinen (2000b) mukaan Johannes Kepler oli toinen Koyrén suuri uuden tieteen sankari, koska myös Keplerillä oli syvä teologinen ja metafyysinen platonilainen vakaumus ja tätä platonilaista intuitiotaan hän käytti tutkimustensa johtotäh-tenään, hänen tiedemiesluonnolleen oli tuskallisesti joutua siitä luopumaan. Kepleriä käytetään usein esimerkkinä tieteen ja uskon erosta: objektiivinen todellisuus pakottaa luopumaan rakkaista metafyysisistä periaatteista. Tällaista tapahtuu luonnontieteessä, mutta ei uskonnossa.

280 Koyrélainen tulkinta löytyy edelleen esim. kirjan The Cambridge Companion to Newton (toim. I .B. Cohen ja George E. Smith 2002) esipuheesta, s. 17. Toimittajat pitävät 1600-lukua nerojen vuosisatana ja suurimpana nerona Newtonia (tällaista kuvausta Heilbron 2008 juuri paheksui), jonka rinnalle luonnontieteen historiassa voidaan asettaa vain James Clerck Maxwell ja Albert Einstein. Newtonin nerous kattoi myös matematiikan, jossa hänen neroutensa rinnastuu Friedrich Gaussiin.

281 Roy Porterin mukaan internalistinen tutkimussuunta sai lähtökohtansa Koyrésta, ja liike synnytti joukon teknisesti taitavia tutkijoita. Porter nimeää A. R. Hallin, I. B. Cohenin, M. Clagettin, R. S. Westfallin ja C. C. Crombien. Kaik-kia näitä tutkijoita leimasi koyrélainen idealismi ja tieteen sosiaalisen puolen laiminlyönti. Porter, The history of science and the history of society, teoksessa toim. Olby, Cantor, Christie ja Hodge 1990, s. 35.

81 tutkimuspainopisteenä oli jäämässä syrjään.²⁸² Internalistisen tutkimuksen polttopisteeseen nousivat aluksi evoluution ja kemian vallankumoukset, sitten geologian, genetiikan, sähkö-magnetismin, suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan vallankumoukset. Luonnontieteen historioitsija Thomas Kuhn käsittelikin kirjassa Tieteellisten vallankumousten rakenne (1962) luonnontieteen suuria käsitteellisiä vallankumouksia etsien tieteellisistä vallankumouksista yhteisiä rakenteita.²⁸³

Thomas Kuhnin kirja ei ollut kovinkaan merkittävä luonnontieteen historian perustutkimuk-selle, jossa edettiin kohti yhä tarkempaa kuvausta eri aikakausien ja tieteenalojen muutoksen luonteesta. Tämä tutkimus käytti entistä monipuolisempia tutkimusmetodeita ja yhä monipuo-lisempaa lähdemateriaalia. Luonnontiede liitettiin yhä tarkemmin eri aikojen aatteellisiin ja myös yhteiskunnallisiin konteksteihin. Positivistien käsitys luonnontieteen yleisistä tunnus-merkeistä kumottiin. Luonnontieteen yleisiin historian läpäiseviin piirteisiin tutkijat eivät enää uskoneet.²⁸⁴