merkityksellistä. Osalla oli toisen asteen opinnoissa enemmän haasteita, koska koulunkäynnin tuki koettiin huomattavasti vähäisempänä. Yhdelle oppilaitoksen opo oli ehdottanut poissaolojen vuoksi keskeyttämistä ja oli huolissaan jaksami-sesta. Nuori itse koki vointinsa vaihtelevan ja uskoi jaksavansa taas lähiaikoina paremmin.
Osalla (5/12) toiselle asteelle siirtyneistä oppilailla oli ehtinyt tulla vaihdoksia.
Toisen asteen opiskelupaikkojen vaihdokset liittyivät kertomuksissa oman paikan hakemiseen. Esimerkiksi valmentavat opinnot eivät olleet motivoineet riittävästi tai aikuislukio vaikutti päivälukiota paremmalta vaihtoehdolta. Kaksi oli joutunut vaihtamaan koulupaikkaa kiusaamisen vuoksi. Yksi oli löytänyt paikkansa työelä-mästä.
V: No, mä kävin paris koulussa. Mut ne ei oikeen ollut mulle.
Piia: Olikse niin, et sait päättötodistuksen sairaalakoulusta ja lähdit jatko-opintoihin?
V: Todistus oli periaattees perseestä. Mut mä en jatko-opinnois kau-heesti viihtynyt. Et siel kymppiluokalla mua kiusattiin. Ja se opettaja ei tehnyt sille asialle mitään. Ja mun äiti päätti, et lopetetaan. Sit mä menin sinne valmentaviin, mut se oli sit ihan niinku istutaan luokas ja höpistään turhasta. Ja se ei kiinnostanu mua yhtään. Kun se ei auta yhtään mitään.
Et ollaan luokassa ja puhutaan vaan jostain turhasta. Joten ne päivät oli sit sitä, et mä saatoin olla siel kaks tuntii ja sit lähtee töihin.
Menin tonne valmentavalle kurssille tän koulun jälkeen. Menin sinne sen takii, ku en mä tiennyt mihin mun ois pitänyt mennä opiskelee, en vieläkään itse asiassa tiedä mikä mua kiinnostaa, et mitä pitäis opiskella, nii menin sit sinne, et saisin ylimääräisen vuoden ajatteluaikaa ja saisin ehkä jotain ideoita sielt kurssilta. Mut ei siitäkään tullut juuri mitään. En mä saanut mitään ideaa, en mä vieläkään tiedä mihin pitäis mennä ja sit puoles välis varmaan sitä valmentavaa kurssii taas hiipu motivaatio ja sit olin paljo myöhässä. Sekin meni sit vähän miten sattuu. En mä itse asiassa käytännössä saanut ees suoritusta siitä, koska oli niin paljo poissaoloja.
4.5Koulupolun merkitykselliset käännekohdat
Kysyin haastatteluissa lapsilta, nuorilta ja heidän vanhemmiltaan koulupolun mer-kityksellisistä tapahtumista, ihmisistä ja asioista. Merkityksellisiksi käännekoh-diksi määrittelin ne tapahtumat, joille haastateltavat antoivat erityistä painoarvoa ja jotka he itse kertoivat merkitykselliseksi. Lisäksi määrittelin käännekohdiksi sellaiset tapahtumat ja henkilöt, joista he puhuivat haastattelujen aikana toistu-vasti. Erityisen merkittävinä käännekohtina pidin sellaisia, joista sekä lapsi tai nuori että hänen vanhempansa puhui toistuvasti ja painokkaasti. Kiinnostavaa oli
havaita, että asiat ja tapahtumat, joista haastateltava lapsi tai nuori puhui toistu-vasti, nousivat esille myös heidän vanhempiensa haastatteluissa ilman että asiasta erikseen kysyin.
Lasten ja nuorten oli usein vaikea vastata suoraan kysymykseen merkityksel-lisistä ihmisistä tai tapahtumista. Toisaalta heidän haastatteluissaan toistui tie-tyistä kokemuksista puhuminen, joten tunnistin ne merkitykselliseksi. Alussa yri-tin jäsentää kokemuksia polarisaation positiivinen - negatiivinen kokemus kautta, mutta se osoittautui nopeasti keinotekoiseksi ja toimimattomaksi. Erityisen mer-kitykselliset tapahtumat olivat harvoin puhtaasti jompaakumpaa. Yleensä niistä löytyi elementtejä molemmista. Kokemusta ei ollut myöskään tarpeen arvottaa.
Esimerkiksi sairaalan osastolle joutuminen oli ollut samalla sekä pelottava vaihe, mutta oli toisaalta vauhdittanut tuen saamista ja parantumista. Suhde lastensuoje-luilmoituksen tehneeseen koulukuraattori koettiin toisaalta vaikeana, mutta toi-saalta arvostettiin tilanteeseen puuttumista.
Et silleen, vaikka mut heivattiin sielt koulust ulos, ni ei sekään ollu silleen ikävää, koska se niinku, koska sekin tavallaan oli sellainen kohta jolloin mun käytös alkoi paranee. Koska mä ollut enää siel koulussa. Ja sit mä vaan niinku tein niit tehtävii ja niinku opiskelin. Vaikka mä en kos-kaan saanu nelosluokalta todistusta. Nii silti se niinku, se on ollut silleen ihan ok se et mut heivattiin ulos, koska se tavallaan paransi mun koulun-käyntiä ja mä pystyin oppimaan asioita. Et mä tein tehtäviä, ku siel ei oikeen tehty siel nelosluokalla mitään.
Koulupolkukertomuksista oli tunnistettavissa monenlaisia käännekohtia. Jaottelin nämä käännekohdat siirtymiin ja vaihdoksiin, akuutteihin kriiseihin, tilanteen kär-jistymisiin sekä yksittäisiin tapahtumiin. Erityisesti erilaiset siirtymävaiheet ja vaihdokset muodostuivat herkästi käännekohdiksi, joiden jälkeen tilanne lähti joko kohentumaan tai pahenemaan. Tyypillisiä merkityksellisiä siirtymiä olivat luokan tai opettajan vaihtuminen, siirtymä yläkouluun, siirtymä toiselle asteelle, työntekijöihin liittyvät vaihdokset, muutto toiseen kuntaan, erikoissairaanhoidon piiriin ja sairaalaopetukseen tuleminen sekä nivelvaihe sairaalaopetuksesta seu-raavaan kouluun.
Kuudessa (6/22) kuvauksessa yläkouluun siirtyminen ennen sairaalaopetusjak-soa oli erityisen haastava käännekohta, jonka yhteydessä lapsen tai nuoren oireilu oli pahentunut tai alkanut. Alakoulussa yleensä luokanopettaja on tiiviisti kaikessa mukana, kun taas yläkoulussa aineopettajasysteemissä pitää toimia yhdessä usei-den aikuisten kanssa. Vaikuttaa myös siltä, että kaveriporukat muotoutuvat uudel-leen yläkoulussa, minkä vuoksi ryhmäytymiseen tulisi erityisesti panostaa. Myös sairaalakoulun sisällä yläkoulun siirtymään liittyi haasteita. Kohdekoulussa muu-tokset koulupäivän käytännöissä ja aikuisten odotuksissa olivat lapsen kannalta
liian isoja. Aikuisten odotukset lapsen kyvystä toimia erilaisissa tilanteissa tulisi-kin suhteuttaa lapsen kehitystasoon eikä luokka-asteeseen.
No sillon mul alko sitten kaikki tollaset psyykkiset jutut ja psykootti-suus ja tommoset alko sitten tulee tosi voimakkaina ja mä olin tosi hu-kassa enkä mä tienny mitä tehä ja sitte mä aloin lääkitsee itteeni sil alko-holilla ja join tosi paljon ja en käyny kouluu ollenkaan. (kuvaa yläkouluun siirtymistä)
Erikoissairaanhoidon kontaktin ja sairaalaopetusjakson alkaminen olivat tyypilli-sesti koulupolkukertomuksissa käännekohtia, joista tilanteen kohentuminen alkoi.
Omat hoitotahon vastuuhenkilöt ja terapeutit olivat koulupolun kannattelevia mer-kityksellisiä ihmisiä. Osastohoito nähtiin osin ristiriitaisesti. Vaikka varsinkin viikko-osastolla oleminen oli osin kielteinen kokemus, sen merkitys nähtiin tär-keänä asioiden eteenpäin saamisen kautta. Lastensuojelun sijoitus koettiin kai-kissa kertomuksissa kielteisenä, vaikka senkin merkitys koulu- ja kotitilanteen rauhoittumisen kannalta nähtiin.
Sitten asiat alko hoitua ja mennä eteenpäin. Tuntui, et nyt meidän ote-taan ensimmäistä kertaa tosissaan ja täällä on ihmiset jotka haluaa oikeesti hoitaa tätä lasta. Tehtiin uusia diagnooseja, vasta täällä diagnosoitiin adhd, mikä oli ollut kyllä selvää meille kaikille, mutta täällä se vasta diag-nosoitiin. Lääkitys lähti pyörimään. Sairaalan kautta sai toimintaterapiaa, mitä meille ei oltu suostuttu antamaan. Sit asiat lähti todella rullaamaan.
(vanhempi kuvaa osastojakson alkamista)
Laitokseen joutuminen vaikutti erittäin paljon huonoon suuntaan. Se oli ehkä isoin källi mitä tapahtui mun koulu-uran aikana.
No siel laitoksessa olo, niin se etäisyys ja sitten henkinen kasvu ni sai meijän perheen välit sillee parantumaan, et mähän en ollu mun isän kaa esim. minkäänlaisis väleissä ollenkaan ja mä kielsin, et se ei saa tulla edes käymään siellä, mut sitten mä otin ite sen askeleen ja päätin soittaa sille, mut ylipäätänsä se, että mun siskon ja äidin ja mun, jokaisen henkinen kasvu ja se etäisyys sai meijän välit paranee ja sit siellä ollessa mä opin oikeesti arvostaa asioita ja sit esim. sitä, et mul on ihana perhe, joka vä-littää ja mä tajusin tai se kasvu siellä oli se, et mä tajusin, et mä oon sanonu tosi pahoja asioita mun perheelle ja mä en oo tajunnu sitä, et ne haluu vaan mun parasta, et se oli kyl kaikist ihanin asia minkä laitoksesta on hyötyny se, et sai takas perheen välit hyvään kuntoon.
Erilaiset kriisit puhuttivat paljon haastatteluissa. Akuutteja kriisejä aineistossa oli-vat esimerkiksi vanhempien ero, ystävän muutto toiseen kaupunkiin, ystävän me-nettäminen, ystävän itsemurha, psykoosisairauteen sairastuminen, sijoitus lasten-suojelulaitokseen tai tapaturmaan joutuminen. Oireilun alkaminen, sen merkittävä pahentuminen ja sairastuminen olivat selkeitä koulupolun käännekohtia. Muuta-malla lapsista ja nuorista oireilun alkaminen ja pahentuminen tapahtui hyvin no-peasti, esimerkiksi psykoosisairauteen tai syömishäiriöön sairastuminen. Useim-milla oireilu näytti kehittyneen pitemmän ajan kuluessa pitkäkestoisen psyykkisen kuormituksen johdosta. Lapsen tai nuoren tilanteen kärjistyminen oli usein pidem-män kehityksen tulosta, jota vauhditti useampi tapahtuma. Esimerkiksi pahentu-nut itsetuhoisuus oli johtapahentu-nut lopulta itsemurhan yritykseen ja sairaalan osastolle.
Raju itsehallinnan menettäminen ja poliisin koululla käynti olivat johtanut kou-lusta ulos heittämiseen.
Lapseni rupes ite puhumaan, että hän on masentunu ja ei halua mennä kouluun ja, tota siihen sitte tuli. Se oli niinku neljännen keväällä muis-taakseni sitte ku tuli niinku kokonaan stoppi siihen, et hän ei voi mennä enää kouluun. Ja sitte ko hän sano, että hän, hänel ei oo enää elämäniloa, että hän haluaa kuolla, ni se oli semmone, mikä tietyst pelästytti lopulli-sesti meijät vanhemmat. (vanhempi)
Lähes kaikissa haastatteluissa nousi esille yksittäisiä tapahtumia tai henkilöitä, joista haastateltava puhui toistuvasti. Tapahtumat yksinään eivät selittäneet niitä edeltävää tai niiden jälkeistä kehitystä, mutta toivat kertomuksiin tarttumapintaa.
Ne toimivat eräänlaisina symboleina laajemmassa kokonaisuudessa ja edustivat usein jonkinlaista kulminaatiopistettä. Monesti jokin yksittäinen tilanne kerto-muksissa katkaisi kamelinselän. Luokassa heitetty läppä oli viimenen pisara kou-lusta kokonaan poisjäämiseen. Pidempi karkumatka kotoa oli vienyt nuoren väli-aikaiseen sijoittamiseen. Äidin näkemä oman lapsen kiinnipito päiväkodissa oli saanut vanhemmat ottamaan lapsen pysyvästi pois päiväkodista. Erityisesti las-tensuojeluilmoituksen kohteeksi joutuminen nousi haastatteluissa kipukohdaksi.
Ilmoituksen tekeminen sai myös ymmärrystä, vaikka ilmoituksen teko oli monesti hoidettu perheen näkökulmasta kömpelösti. Useampi koulusta poisjäänyt nuori koki, että vanhempia rangaistiin nuoren toiminnasta. Vanhempaa ärsyttynyt las-tensuojeluilmoituksen tehnyt työntekijä saattoi samalla näyttäytyä kuitenkin myönteisessä valossa henkilönä, jonka toiminta laittoi sysäyksen asioiden edisty-miselle.
Sitten kun oli näitä väkivallan purkauksia koulussa aikuisiin kohdis-tuen ja ilmeisesti johonkin lapseen, niin opettaja teki lastensuojeluilmoi-tuksen. Joka sitten lastani murehdututti, koska hän alkoi pelätä että hänet huostaanotetaan ja tätä rataa. Hän siitä sitten pelästy. Vanhempana siinä
mielessä ikävä juttu, tuntui että eikö tätä olisi voinut jotenkin yhdessä en-sin ennen kun mennään suoraan lastensuojeluun. Siitä oli useammatkin palaverit lastensuojelun kanssa ja he totesi, ettei ole mitään lastensuoje-lullista tarvetta. Ilmoittavat koululle, ettei näitä ilmoituksia tarvitse enää tehdä. Joka sitten taas oli lapseni opettajalle, että hän koki, että ei heillä sitten ole mitään keinoja. Että mitä he sitten tekee, että seuraava sitten on, että soittaa 112, jos lapseni saa jotain väkivaltapurkauksia.
Haastatteluissa nousi esille myös ikävät yksittäiset vuorovaikutustilanteet, joissa ammatti-ihmisten sanat olivat loukanneet. Esimerkiksi liikunnanopettajan harkit-semattomasti lausutut kommentit painosta olivat osaltaan vaikuttaneet pakon-omaiseen liikkumiseen ja syömishäiriön kehittymiseen. Sijainen oli vitsaillut lap-sen käsialasta tietämättä laplap-sen vaikeista hienomotorista pulmista. Vanhemmista moni oli saanut kuulla koulun henkilöstöltä, usein rehtorilta, kuinka ”poikkeuk-sellinen” heidän lapsensa kielteisessä mielessä on. Useampi vanhemmista oli esi-merkiksi kuullut työntekijältä, kuinka he eivät olleet uransa aikana nähneet vas-taavaa lasta. Tai kuinka heidän lapsensa asioiden hoitamiseen jouduttiin käyttä-mään poikkeuksellisen paljon aikaa. Tällainen puhe oli lisännyt vanhempien toi-vottomuuden tunteita entisestään. Harkitsematon puhe ja sanavalinnat olivat jät-täneet ikävän muiston.
Ehkä se huono kohtelu just, et kun mä sanoinki tän yläasteen rehtorin toteamus, se joka on jääny mul mieleen, että laps, joka on vieny niinko enemmmän, enemmän aikaa ja energiaa kuin mitä kaikki muut yhteensä, niin kyl se vähä pahalta tuntu sit tietysti... (vanhempi)
Mä muistan vielä yhessä palaverissa rehtori sano, että hän ei oo, ikinä oo käyttäny keneenkään oppilaaseen niin paljo aikaa ko tähän meijän poi-kaan (naurahtaa) näitten kuukausien aikana. (vanhempi)
Ja opettaja sano, et, sun hiihtämises ei oo tekniikkaa ja sä oot vähän tommonen lihava lyllykkä, mitä ei sais opettaja suustaan päästää missään nimes tonikäsille. Vahinkohan se varmasti oli, mut lapselleni se oli puna-sin kirjaimin sitte. Ja sit hän hiihti kun Mäntyranta sen talven ykpuna-sinään koulun jälkeen - sukset jalkaan ja mettään. Ja sitten nosti sen liikuntanu-meronsa ysiin. (vanhempi)
Annoin haastateltavien puhua ajallisesti runsaasti heille tärkeistä kokemuksistaan.
Tällainen käännekohdista puhuminen vaikutti auttavan haastateltavia tilanteen jä-sentämisessä. Useat haastateltavat toivat esille, kuinka haastattelutilanteessa ky-sytyt kysymykset auttoivat heitä oivaltamaan ja jäsentämään tapahtunutta. Kolme haastatteluihin osallistunutta nuorta kertoi, että oli haastattelun ansioista
oivaltanut ja ymmärtänyt jonkin asian uudella tavalla. Osa myös kiitti mahdolli-suudesta puhua rauhassa ja kiirehtimättä kokemuksistaan. Vaikuttaisi siltä, että jo itsessään koulupolun käännekohtien jäsentäminen toimi kannattelevana element-tinä.
V: Joo sen jälkeen oikeestaan mä en nyt ihan ehkä tarkkaan osaa sa-noo, mut mä en ehkä nyt ennen tätä puhumista edes tajunnu sitä, et se meni siin vaiheessa hankalammaks. Mutta mä en ehkä osannu ihan niin hyvin enää ottaa sillee kontaktii ihmisiin sen jälkeen, et se on oikeestaan vähän hankaloitunu sen jälkeen. Et kai siin meni jotenkin itseluottamus ehkä matalammaks. Oli jotenki se.
Piia: Johtuks se itseluottamuksen madaltuminen niin mistä sun mie-lestä?
V: Mä luulen, et se johtu siitä, että se kun se kaveri lähti ni sit siit tuli semmonen jotenkin semmonen epävarma olo kaverisuhteissa ja sillee.
4.6Koulunkäynnin keskeytyminen ja koulua