Kommunikatiivinen vuorovaikutus kotitaloudessa

Silloin kun perinteen tai lainsäädännön kautta saatuja normeja halutaan kehit-tää, kotitalouden toimijoilta vaaditaan aktiivista, emansipatorista asennetta, niin että olemassa olevat normit uskalletaan kyseenalaistaa. Brown & Paoluccin (1979) ja Brownin (1985a, 1985b) tarkasteluissa emansipatorinen asenne mer-kitsee sitä, että kyetään käsittelemään yhdessä perimmäisiä ongelmia, jotka liittyvät muun muassa vallankäyttöön perheessä ja yhteiskunnassa. Emansipato-risen asenteen mukainen perheen arkipäivän tilanteita koskeva päätöksenteko edellyttää kiinnostusta ajankohtaisiin tapahtumiin ja eri instituutioiden toiminta-prosesseihin sekä asianmukaisia, riittäviä tietoja kaikilta toiminnan alueilta.

Emansipatorisen tiedonintressin mukainen asenne merkitsee pyrkimystä kom-munikatiiviseen toimintaan. Jos pyrkimys yhteiseen hyvinvointiin ja keskinäiseen yhteisymmärrykseen saa keskeisen aseman kotitalouden toiminnassa, toimintaa voidaan luonnehtia kommunikatiiviseksi vuorovaikutukseksi. Yhteisymmärrykseen

pyrkivä kommunikatiivinen toiminta perustuu toimijoiden tasavertaisuuteen ja vastavuoroisuuteen. Kommunikatiivisessa interaktiossa kumpikaan subjekti ei kontrolloi toisen toimintaa, vaan he yrittävät ymmärtää toisiaan laajentamalla ja syventämällä omaa ja toisen henkilön ymmärtämistä. (Habermas 1981a, 383–

385, 445–446; 1994, 68–75; Sarvimäki 1986, 108–110; Vaines 1992)

Kommunikatiivisen toiminnan käsite nostaa tilanteiden hallinnasta esille kaksi näkökulmaa: toimintasuunnitelman toteuttamiseen liittyvän tavoitteen pohdinnan ja sekä tilanteen hallintaan ja yhteisymmärryksen tavoittelemiseen liittyvän neuvottelun, jotka ovat toinen toistensa ehtoja. Toimintaan osallistuvat eivät voi saavuttaa tavoitteitaan, mikäli he eivät kykene vallitsevassa tilanteessa pääse-mään yhteisymmärrykseen. Kommunikatiivinen vuorovaikutus merkitsee tilan-teen tulkintaan tukeutuvaa toimintasuunnitelman toteuttamista. (Habermas 1994, 82–83)

Arjen hallinta -käsitteen kannalta katsoen toimintatilanne muodostaa osan toimijan tulkitsemaa ja yksilöllisesti kokemaa situaatiota. Tämä osa sisältää ne toimintamahdollisuudet, joita toimija pitää suunnitelmansa täytäntöönpanon kannalta merkityksellisinä. toimijan voi sanoa hallitsevan tilannetta, jos hän panee toimintasuunnitelman täytäntöön yhteisymmärryksessä muiden toimijoiden kanssa. Tällainen sosiaaliseen toimintaan nojaava teoria edellyttää osallistujilta ainakin yhtä yhteistä tietoa: heidän tilannetta koskevien peruskäsitystensä on käytävä riittävästi yksiin. Aina ei riitä, että ollaan jossakin suhteissa yhtä mieltä.

Yhteiseksi kutsutaan tietoa, joka konstituoi yhteisymmärryksen. Yhteisymmärrys merkitsee, että asianosaiset pitävät tietoa intersubjektiivisesti sitovana. Vasta-vuoroinen sitovuus voi syntyä vain yhteisistä näkemyksistä. Näkemyksiin liitetyt perustelut muodostavat tällöin hyväksytyn perustan, jolla tilanteen tullen saate-taan vedota toisen käsityksiin. Yhteisymmärrys on mahdollista saada aikaan pakolla, mutta jos se selvästi perustuu ulkoiseen vaikuttamiseen, lahjontaan, pelotteluun, johdatteluun tai harhauttamiseen, sitä ei voi oikeastaan pitää yhteis-ymmärryksenä, vaan interaktioon osallistuvien on yhdessä pyrittävä ymmärtä-mään kulloistakin tilannetta ja sen hallintaa. (Habermas 1994, 70–72) Eettinen asenne kohdistuu siten kommunikatiivisessa toiminnassa sosiaalisen ympäristön ihmissuhteiden laatuun ja erityisesti vallankäytön kontrollointiin.

Kommunikatiivisessa vuorovaikutuksessa toimintaympäristö nähdään hyvin laajana käsitteenä, joka pitää sisällään luonnon, yhteiskunnan ja ihmiset sosiaa-lisine suhteineen (Bubolz & Sontag 1993, 432). Arjen hallinnan kehittyminen kommunikatiivisena toimintana on riippuvainen Brownin (1985a) mukaan siitä, missä määrin toimijat ovat omaksuneet eettisen vastuullisuuden, johon kuuluu huolenpito, sitoutuminen, kasvu ja yhteisöä koskeva empaattinen ymmärtämys.

Thomas & Smith (1994, 22) laajentavat huolenpidon koskemaan hyvinvointia globaalisessa yhteisössä. Sellaiseen laaja-alaiseen vastuullisuuteen viittaa myös Ollila (1992, 270–271) puhuessaan kontrollin taidosta osana hyvän elämän to-teuttamista. Kontrollin avulla ihminen kykenee hallitsemaan ulkoisia oloja ja

omaa sisäistä maailmaansa luonnon kokonaisuuden osana. Tässä työssä kontrolli-käsitettä (control) on tietoisesti haluttu välttää, koska sen on katsottu viittaavan ulkopuolisen henkilön tarkkailuun. Kontrolli on siksi korvattu hallinta-käsitteellä (mastery), jonka avulla painotetaan nimenomaan sitä vastuuta, mihin Ollila edellä viittaa puhuessaan hyvän elämän toteuttamisesta (vrt. Korvela 1994, 119).

Sarvimäki (1986, 171) luonnehtii kasvatustoimintaa kokonaisuudessaan kom-munikatiiviseksi vuorovaikutukseksi, jossa kehittyvä persoona on vuorovaikutuk-sessa oman kulttuurinsa edustajien kanssa ja luo tämän vuorovaikutuksen väli-tyksellä oman maailmankatsomuksena ja siihen kuuluvat arvokäsitykset, joista muodostuu lähtökohta kulttuurin kehittämiselle. Tällainen ajattelu viittaa eksis-tentialistiseen käsitykseen persoonallisuudesta; sen mukaan subjekti luo itse toimintansa välityksellä oman arvomaailmansa. Ahlmanin (1920) ajattelussa arvot ilmaisevat tahdon laatua. Ahlmanin (1920, 155) määritelmä arvoista tahdon kvaliteettina merkitsee sitä, että tahtoessamme jotain luomme arvot todelliseksi.

Sosiaalisen toiminnan intersubjektiivinen ja universaali arvoperusta tulee koros-tuneesti esille kommunikatiivisessa vuorovaikutuksessa. Kommunikatiivinen toiminta kotitaloudessa perustuu yksilön luovuttamattoman arvon kunnioittami-seen ja inhimillisten voimavarojen tiedostamikunnioittami-seen. Mitä useampia eri-ikäisiä jäseniä kotitalouteen kuuluu, sitä suurempaa joustavuutta toiminta edellyttää ja sitä voimakkaampia kommunikatiivisen toiminnan vaatimukset ovat. Joustavuus on yhteistoiminnan edellytys, ja sen toteutuminen toiminnassa osoittaa, että kaikkien perheenjäsenten tarpeet ja arvostukset ovat tulleet huomioon otetuksi.

Toiminnan aikana suunnitelmia täytyy muuttaa ja on pohdittava, miten inhimillis-ten voimavarojen avulla voidaan luoda tai keksiä uusia vaihtoehtoja olemassa olevien voimavarojen lisäämiseksi. Tällainen toiminta muistuttaa yleistä systeemi-teorian toimintaperiaatetta: se kykenee jatkuvasti muuntamaan ja sopeuttamaan käyttäytymistään paitsi olosuhteiden, myös omien tarpeiden ja intressien mu-kaan. Vaikka toiminta voidaan jäsentää eriasteisten alatoimintojen hierarkiaksi, on silti kysymys toiminnallisesta tapahtumakokonaisuudesta. (Vrt. Hallman, 17–

20)

Kommunikatiivinen toiminta on luonteeltaan yllätyksellistä silloinkin, kun pää-määränä on saavuttaa yhteisymmärrys osapuolten kesken. Joustaminen merkit-see toiminnan reflektiota, jonka kautta on mahdollista edistää päämäärätietoi-suutta. (Sarvimäki 1988, 103–104, 106) Erityisesti kotitalouden kasvatustoiminta on jatkuvaa suunnittelua, päätöksentekoa ja joustavaa suunnitelmien sopeutta-mista ajankohtaisen tilanteen mukaisesti. Kasvatustilanteessa on eduksi, jos kaikki osapuolet uskaltautuvat luovaan vuorovaikutukseen. Wilenius (1975a, 35–

36) muistuttaa, että tilanteen mukaisen kasvatuskeinon keksiminen ja käyttämi-nen on luoteeltaan luova teko, joka edellyttää toiminnallista mielikuvitusta, jonka avulla ainutkertaiseen tilanteeseen annetaan ainutkertainen vastaus.

Kasvatustoiminta kotona tapahtuu useimmiten perheen muiden toimintojen yhteydessä, jolloin inhimillinen vuorovaikutus lasten vanhempien välillä kytkeytyy

toiminnan kokonaisuuteen, eikä sitä voida siksi sivuuttaa kotitaloustutkimukses-sa. Lasten ja vanhempien välistä vuorovaikutusta tutkittaessa on nonverbaalisen vuorovaikutuksen osuus vähintään yhtä merkittävä kuin verbaalisen, mutta tutkimuksissa korostuu kuitenkin vuorovaikutuksen verbaalinen puoli. Sen analy-sointi edistää arkipäivän toimintaan liittyvien intentioiden ymmärtämistä. (Marti-kainen 1992, 149–151)

Latomaa (emt. 70) päätyy siihen, että pedagoginen toiminta sosiaalisen toi-minnan muotona olisi nähtävä väistyvänä tai vähitellen itsensä tarpeettomaksi tekevänä kasvatettavan kyvyn ja yhteisymmärryksen kasvaessa. Tällöin pyrki-myksenä on, että epäsymmetrinen pedagoginen suhde muuttuisi vähitellen tasa-vertaiseksi toimijoiden väliseksi yhteisymmärrykseksi. Tällainen tasavertainen vuorovaikutussuhde olisi ihanteellinen myös kotitalouden toiminnassa silloin, kun ohjataan lapsia arjen hallintaan ja ottamaan vastuuta kodin yhteisistä tehtävistä.

Vuorovaikutuksen avoimuus ja joustavuus auttaa sopeutumaan vaihteleviin tuloksiin, ja sen ansioista kyetään korjaamaan tehtyjä virheitä. Sitä mukaa kuin lasten verbaalinen vuorovaikutus kehittyy, voidaan reflektointia lisätä kotitalou-den toiminnassa, mikä lisää avoimuutta ja toiminnan joustavuutta. Kommunika-tiivinen toiminta kotona sisältää yhdessä olemista ja keskustelemista, pohdintaa yksin ja yhdessä, lepoa ja virkistystä, toisin sanoen yhdessä elämistä siten, että henkiset voimavarat uudistuvat. Yhteisymmärrykseen pyrkivä toiminta tarjoaa mahdollisuuksia perheenjäsenten välisen vuorovaikutuksen vahvistumiseen, joka parantaa perheen yhteenkuuluvuutta, toimivuutta ja sopeutuvuutta.