Kielitaidon vaikutus

Yhteisen kielen puuttuminen tai löytyminen vaikutti suuresti halussa tutustua maahanmuuttajiin tai eri ryhmien jäseniin Mikon ja Mirjan vastauksissa. Mikko ja Mirja sijoittivat kiinalaisen perheen kauas asuntotehtävässä yhteisen kielen puuttumisen takia, mikä oli Mirjan syy sijoittaa myös suomenruotsalainen perhe kauas. Asuntotehtävässä keskimääräisesti romanit haluttiin kauimmaiseksi suomalaisista perheistä, mutta poikkeuksellisesti Mikko halusi tehtävässä romanit lähelle asumaan yhteisen kielen olemassa olon takia:

H: heitä (romaneja) kun oot nähny suhteellisen paljo katukuvassa nii ootko jutellu heille koskaan?

Mikko: no en oo jutellu oikeestaan mutta oon huomannu että ne osaa hyvin suomee että niiden kanssa ois tosi helppo kommunikoida ku ne kuitenki osaa nii selvää suomee jotku

7 POHDINTA

Ensimmäisessä kirjallisessa tehtävässä eli asuntotehtävässä oppilaat sijoittivat ulkomailta muuttavat perheet kauemmaksi kuin suomalaiset perheet pois luettuna romaniperhe, mikä voi kieliä romaniyhteisön huonosta maineesta valtaväestön keskuudessa ja haluttomuudesta asua maahanmuuttajien keskuudessa, jos vaihtoehtona on asua miellyttävinä suomalaisia ryhminä pidettyjen ryhmien edustajien kanssa. Toki syynä voisi olla aivan vain tottumattomuudesta romaneihin ja maahanmuuttajiin, mutta ei KeskiSuomessa suomenruotsalaisiakaan ole paljoa, mikä vie pohjaa tottumattomuus -selitykseltä. Toisaalta esimerkiksi oppilaiden mahdollisesti jo aloittamat tai heidän vanhempien sisarusten ruotsin kielen opinnot voivat saada oppilaat helpommin sosiaalistumaan suomenruotsalaisiin.

Toisessa kirjallisessa tehtävässä oppilaat lähes poikkeuksetta kokivat naapuriin muuttavan pakolaisperheen, jossa on samanikäinen lapsi, mukavaksi asiaksi. Kysyttäessä mitä huonoja asioita ja vaikeuksia muuttavan lapsen erilaisuudessaan olisi, ainoastaan kiusaaminen sai useita mainintoja ollen neljässä vastauksessa. Esille nousi siis huoli siitä, miten yhteisö ja muut ihmiset maahanmuuttanutta lasta kohtelisi, ei miten vastaajan ja muuttaneen lapsen välinen suhde voisi muodostua vaikeaksi lapsen taustan takia.

Vastaajien enemmistö vastauksissaan piti afrikkalaisen pakolaisperheen muuttamista naapuriin hyvänä asiana ja he haluaisivat leikkiä perheen lapsen kanssa.

Haastatteluissa useat oppilaat näkivät, että jokainen voi pitää kiinni omasta kulttuuristaan, joka on merkki individualistisesta kulttuurista, jossa jokaisella on oikeus yksityisyyteen ja yksilöllä on oikeus ja vastuu valinnoistaan (Hofstede 1993, 100, 109). Yhtenäiskulttuuria haluavia näkemyksiä, joissa kaikkien tulisi omata ”suomalaiset tavat, kulttuuri ja elämänarvot” ei esiintynyt. Yksi oppilas asetti ihmisten oman kulttuurin toteuttamisen rajaksi Suomen lain, joka voi olla kovin erilainen kuin vaikkapa erilaiset uskonnolliset lait tai käyttäytymiskoodistot. Juntusen (2010) mukaan kirkollinen lainsäädäntö ja menettelyt voivat olla yleisen lainsäädännön kanssa ristiriidassa, jolloin ”länsimaisella oikeusvaltiolla on oltava oikeus pitää kiinni niistä arvoista, joille yhteiskunnan oikeusjärjestys rakentuu”

(Juntunen 2010, 7). netistä Näin jokaisen oman kulttuurin toteuttamisen vapauden aste Suomessa kuitenkin lopulta määräytyy ”maassa maan tavalla” -periaatteen mukaan ja toteutettavissa oleva kulttuuri määrittyy sellaiseksi, jonka länsimäinen kulttuuri ja oikeuskäsitys sallivat.

Useat oppilaat kokivat kaikki ihmiset taustasta riippumatta tasa-arvoisiksi. Kuitenkin esiintyi myös eri etnisen taustan omaavia ihmisiä kohtaan välttelyä ja epäluuloisuutta.

Kokemukset vaikuttavat suuresti asenteisiin. Eetu ei pitänyt tummaihoisista, eikä halunnut olla heidän kanssaan tekemisissä. Kuitenkin kontaktiteorian mukaisesti hän piti enemmän hänen luokallaan aiemmin olleesta tummaihoisesta pojasta kuin vieraasta tummaihoisesta ihmisestä. Kontaktiteorian mukaan paras lääke ennakkoluuloja vastaan on myönteinen kanssakäyminen ryhmärajojen yli (Hiilamo 2016, 728). Hyväksyäkseen erilaiset ihmiset samassa yhteisössä ihmisten tulee olla tekemisissä toistensa kanssa. Mitä enemmän ihmiset ovat tekemisissä toisten etnisten ryhmien kanssa, sitä vähemmän yksittäiset huonot kokemukset vaikuttavat ihmisten ennakkoluuloihin koko ryhmää kohtaan. Tuleekin pitää huoli siitä, että lapset menevät lähikouluperiaatteen mukaan kouluihin, eivätkä vanhemmat yritä etsiä lapselleen vanhempien mielestä parempia kouluja, joissa oppilasaines voi olla homogeeninen (ks. Kosunen 2012). Mahdollisimman paljon ylempien ja alempien yhteiskuntaluokkien edustajien lapsia tulisi olla samoissa kouluissa ja luokissa, kuten myös eri etnisen taustan omaavien tulisi olla sekaisin asuinalueilla ja kouluissa. Viime vuosina saman kaupungin sisällä eri asuinalueiden eriytyminen on ollut valitettavasti nopeaa (ks.

Helsingin Sanomat 2014 & Tammi 2015).

Suomea oppilaat kuvailevat turvalliseksi maaksi, johon muutetaan turvan takia ulkomailta, johon media on voinut vaikuttaa, sillä esimerkiksi Suomeen tuleviin turvapaikanhakijoihin liittyvät uutiset voimistanevat näkemystä Suomesta turvallisena maana. Oppilaiden näkemys Suomesta turvallisena maana on samansuuntainen kansainvälisten vertailujen kanssa, joissa Suomi nostetaan todella turvalliseksi maaksi (World Economic Forum 2017, 35), mistä oppilaat ovat voineet kuulla mediasta, vanhemmiltaan tai koulussa.

Varsinkin vanhempien sanomisilla ja mielipiteillä on vaikutusta oppilaiden asenteisiin, mikä käy ilmi joidenkin oppilaiden vastauksista. Soilamon (2006) mukaan kouluikäisten suomalaisten ja maahanmuuttajalasten asenteet ovat pitkälti peräisin heille merkittäviltä aikuisilta eli useimmiten vanhemmilta (Soilamo 2006, 43–44). Useat lapset uskovat

ajattelevansa kuten vanhempansa. Monikulttuurisuus -teemasta on kuullut mediassa olleen puhetta osa oppilaista. Kaikki nämä oppilaat kertovat jutelleensa vanhempiensa kanssa teemasta tai katsoneet mediaa ”sivusilmällä” juuri vanhempien ollessa paikalla. Toisaalta useat oppilaat eivät mieltäneet puhuvansa vanhempiensa kanssa paljoakaan tai ollenkaan monikulttuurisuudesta.

Kavereiden kanssa kukaan oppilaista ei ollut puhunut monikulttuurisuus -teemasta mitään.

On mahdollista, että oppilaat välittävät tietoa ja asenteita tasa-arvoa huokuvien tai toiseuttavien kommenttien ja toiminnan, ei pitkähköjen keskustelujen välityksellä, joten yksikään oppilaista ei tunnistanut koskaan ”puhuneensa kavereiden kanssa”

monikulttuurisuudesta. Myöskään koulussa ei ollut käsitelty monikulttuurisuutta oppilaiden mukaan, mitä kolme oppilasta piti hyvänä asiana, mikä on täysin poikkeava Kaikkosen vuonna 1999 tekemän yläkouluikäisten suomalaisnuorten käsityksiä tutkineen tutkimuksen tulosten kanssa. Kaikkosen (1999) tutkimien oppilaiden mukaan vieraita kulttuureja ei käsitelty tai ulkomaalaisista puhuttu riittävästi koulussa ja he informaatioperustaisen opiskelun sijaan kaipasivat opiskelua vieraista kulttuureista ja ulkomaalaisista suoran kohtaamisen kautta. (Kaikkonen 1999, 135–136.) Voi toki olla, että esimerkiksi tämän tutkielman haastatelluille kolmannen luokan oppilaille yksilöteemahaastattelu monikulttuurisuus -teemasta oli epämiellyttävä ja vaikeasti ymmärrettävissä, minkä takia he pitivät hyvänä asiana monikulttuurisuus -teeman käsittelemättömyyttä koulussa.

Jotkin oppilaat kertoivat monikulttuurisen taustan omaaviin ihmisiin tutustumishalunsa riippuvan suuresti yhteisen kielen olemassa olosta, mikä osaltaan voi kertoa konkretiassa voimakkaasti kiinni olevasta lapsen maailmasta. Lisäksi vasta kolmannen luokan oppilaat eivät ole opiskelleet esimerkiksi englantia tai mitään muutakaan vierasta kieltä kauaa, joten heidän vieraiden kielten taitonsa lienee useimmiten melko alkeellinen. Vanhemmille ja kielitaidoiltaan kehittyneemmille oppilaille saattaisi riittää mainiosti, jos toinen kykenisi olemaan kanssa käymisissä esimerkiksi joko suomeksi tai englanniksi. On otettava huomioon, että jossakin toisessa osassa Suomea ruotsin kielen asema ja merkitys olisi huomattavasti suurempi kuin Keski-Suomessa.

Vaikka tämän tutkimuksen tulosten mukaan koulussa ei ollut käsitelty monikulttuurisuus -teemaa, yhden oppilaan haastattelusta kävi ilmi, että opettaja oli näyttänyt erilaisuuden

hyviä puolia korostavan videon ja puhunut videon aiheesta. Ehkäpä opettaja on nähnyt peruskoulun kolmannen luokan oppilaat vielä liian nuoriksi keskustelemaan esimerkiksi maahanmuuton mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Voi olla hyvä, että opettajan näyttämässä videossa ylipäätään esitettiin erilaisuuden näkeminen positiivisena asiana, sekä sen hyväksyminen ja siitä iloitseminen, oli erilaisuus sitten etnistä tai vaikkapa yksilöiden luonteiden erilaisuutta.

Haastatteluaineiston yhteenvetona voidaan todeta, että oppilaat pitävät Suomea turvallisena maana, johon muutetaan sen turvallisuuden ansiosta. Oppilaista jokainen ihminen voi pitää oman kulttuurinsa muiden ihmisten erilaisista kulttuureista huolimatta. Kaikki ihmiset nähdään tasa-arvoisina, mutta ennakkoasenteita ja -luuloja on joihinkin etnisiin ryhmiin.

Ainakin vanhemmat näyttävät oppilaiden haastatteluiden perusteella muovaavan oppilaiden asenteita. Mediasta monikulttuurisuus -teemasta on kuullut puolet haastatelluista ja osa oppilaista on puhunut vanhempiensa kanssa, mutta teemasta ei ole oppilaiden mukaan keskusteltu kavereiden kanssa tai koulussa, jossa siitä puolet oppilaista ei toivonutkaan keskusteltavan.