Vuosi vuodelta tärkeämmäksi ohjaajan työssäni ovat nousseet kysymykset koh-taamisesta ja kommunikaatiosta. Olen opettanut liikettä jo yli neljäkymmentä vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt oppia yhtä sun toista liikkeen mekaniikasta, koor-dinaatiosta, liikkeen hallinnasta, liikkeen jatkumosta ja kombinaatioista, liikkeen ajoituksesta. Työkalupakissa on siis varsin paljon ammattitietoa ja osaamista liikkumisesta. Feldenkrais-työssä onkin ollut innostavaa kehittää itsessään ohjaajana neitseellisen tietämättömyyden tilaa. Tällöin ohjatessa yllättyy näke-mästään ja oppilaiden tulkinnoista, joita ei olisi itse osannut ajatella. Näin oma ohjaaminen rikastuu, kun on löydettävä ennalta suunnittelemattomia polkuja kohden kyseessä olevaa toimintaa. Tietämättömyyden tilassa ei ole valmista vastausta, ei reseptiä tilanteeseen, ei ennalta määriteltyä ja määrättyä liikettä, vaan voi kohdata tilanteen tässä hetkessä ja tyhjänä. Tietämättömyyden asenne nostaa tunneilla ohjaajan ja ohjattavan kohtaamisen keskiöön, kuuntelulle ja havaitsemiselle avautuu tilaa, ja on avoin vastaanottamaan uutta informaatiota.
”Raisa lukee musta tosi hyvin minkälainen tarve minäkin päivänä on.”
”Oltiin joka kerta siinä mikä sattui olemaan sen päivän ja hetken tunnelma, ja lähdettiin siitä käsin. Joka kerta oli olo kuin olisi uudesti syntynyt.”
(Tanssin koulutusohjelman kausipalaute 2016, Taideyliopiston Teatteri-korkeakoulu)
Feldenkrais-ryhmätunnilla ohjaus tapahtuu sanojen avulla. Moshe Feldenkrais valitsi ryhmätunneilleen metodikseen sanallisen ohjauksen, koska sanasta liik-keeksi -prosessi stimuloi aivojamme ja kutsuu meidät rakennustöihin. Kuullessasi liikkeen kuvauksen sinun on rakennettava liikesuunnitelma itse, ja koko systee-misi on luotava liike olevassa hetkessä sisäkautta.
Ohjatessa on tärkeää olla sanallisesti spontaanissa ja liikkuvassa tilassa.
Koen, että tärkeintä on olla uskollinen omalle äänelle, vapauttaa itsensä odotus-arvoista, odottaa ja kuunnella. Näin sanat sikiävät tapahtuvasta, ilmaantuvat tuoreina ja merkityksellisinä, löytävät kaikupintansa liikkeessä ja tunnin osallis-tujissa. Minulle sanoilla ohjaaminen on avannut avaran maiseman, uuden ulot-tuvuuden liikkumiseen, keinon koskettaa toista ihmistä ja hänen liiketuntoaan.
Käsitteet syntyvät tekemisestä, liikkumisesta, kehollisuudesta, teke-minen synnyttää ajattelua. Ovathan esimerkiksi oikean ja vasemman käsit-teet syntyneet kyvystä ymmärtää ja hahmottaa tilaa omasta kehosta käsin.
Opetustilanteessa tavoitteeni on johdattaa oppilas kohden liikkeellistä ajattelua sanallisen ajattelun sijaan.
Liike on niin paljon enemmän kuin sanoilla voi ilmaista, sanoilla voi vain sanoa. Feldenkrais-ohjaajana kurkotan liikettä kohden, kohden sanojen lii-kettä ja niiden liikkeen avulla kohden sanattomuutta, kohden liikekokemusta.
Kuitenkin olen monivuotisessa työssäni oppilaideni kanssa, joille olen suuresti kiitollinen, oppinut, kuinka laajalle sana tai yksi lause saattaa ihmisessä soida.
Laajimmillaan se samanaikaisesti ankkuroi meidät tähän hetkeen, nostaa käyt-töön menneen ja suuntaa kohden tulevaa, vapauttaa meidät liikkeeseen. Osunut sana myös synnyttää assosiaatioita, juurruttaa tämän hetken omaan elettyyn elämään. Monen monta kertaa tunnin jälkeen joku on tullut minulle kertomaan, kuinka tietty sana herätti hänet ja yhtäkkiä hän ymmärsi, mistä oli kyse, ja oletan hänen tällä tarkoittaneen, että ymmärryksessä kyse on siitä, kuka ja missä olen, siis itsen ymmärryksestä. Tunnilla sanallinen ohjeistus liikkeellistyy aistimuksen ja kokemisen ohjaamana. Tilanteessa on läsnä monta ulottuvuut-ta, useita kokemisen kerroksia. Feldenkrais-työskentely ohjaa tukeutumaan reaaliaikaiseen aistipalautteeseen, mutta liikkuja ammentaa myös muististaan.
Feldenkrais-työskentely on kummallinen yhdistelmä äärimmäistä tarkkuut-ta ja äärimmäistä vapauttarkkuut-ta. Siinä tarkkuut-taiteillaan subjektiivisen ja objektiivisen raja-pinnalla, spontaanin ja suunnitellun välissä. Tämä rajalla kulkeminen on suuri haaste ohjaajan sanavalinnalle, puheenparrelle. Vaatii taitoa kyetä käyttämään kieltä niin, että tarkkuus ja vapaus ovat läsnä rinnakkain, samanaikaisesti.
Joskus esimerkiksi on tarpeen ohjeistaa kääntämään päätä puolelta toiselle ilmaisemalla epätarkasti suuntaa, toisessa yhteydessä vuorostaan olennais-ta on anolennais-taa olennais-tarkkaan ensimmäinen suunolennais-ta, kääntämään päätä vasemmalle ja oikealle. Ilmaisun valinta riippuu siitä, missä kohtaa tuntia ollaan menossa ja mihin halutaan suunnata oppilaan huomio.
Feldenkrais-ohjauksessa sanavalinnat ovat minusta yhtäaikaisesti kuin kar-tan piirtämistä ja metsässä vaeltamista. Jos kartta hämärtyy, eksyy helposti metsään, eksyy kokemukseen ja kadottaa suunnan ja rakenteet. Mutta pelkkä kartta ei vielä ole kokemisen tae. Mielestäni sanat Feldenkrais-tunnilla ovat kuin poijuja, väylämerkkejä merellä, maamerkkejä, kiintopisteitä. Työskenneltäessä on mahdollista viitoittaa sitä, mitä ei vielä ole olemassa.
Ohjatessa oikein ajoitettua sanaa ei tarvitse keksiä, se ikään kuin ilmaantuu, putoaa tilasta tähän, on suorassa suhteessa tilanteeseen. Se syntyy vuorovai-kutuksesta. Vuoroin liike synnyttää sanan, vuoroin sana liikkeen. Feldenkrais-työssä tärkeintä on, että ohjaajan ja ohjattavan välille syntyy elävä kontakti,
että ohjaaja oppii koskettamaan ohjattavaansa sanojensa avulla ja ohjattavan toiminta yltää koskettamaan ohjaajaa.
Kun olen pitänyt hyvän Feldenkrais-ryhmätunnin, tunnen liikkuneeni syväl-lä itsessäni, tiedän liikkeen kehossani, vaikka konkreettisesti katsottuna olen vain puhua pälpättänyt. Kokemus on minulle lähellä taiteellisen työn kokemusta ehyen olemassaolon tunteesta.
Yksilötunnin työmetodina on pääasiassa kosketus kommunikaationa, väy-länä tietoisuuteen, tunnistamiseen, liikkeen ymmärrykseen ja uuteen, ennen kokemattomaan.
”Tunnen nautinnon väristyksiä, tätä liikettä en ole ennen kokenut.”
(Kirjaamani sanallinen palaute työtilanteessa 2016)
On maaginen hetki, kun liike avautuu uuteen suuntaan ja avaa uusia yhteyksiä kehoon. Ohjattavani saattaa ilmaista, että tuollaista liikettä ei ole osannut kuvi-tella olevan olemassakaan, ei olisi osannut sitä edes ajakuvi-tella. Olemme löytyneet uusille vesille. Ja nämä uudet suunnat ja liikkeet ilmaantuvat ikään kuin lah-jana, palkintona kärsivällisyydestä, kunnioituksesta, pakottamattomuudesta ja aidosta kiinnostuksesta. Kun työ sujuu, tunnen varmuutta, käteni löytävät perille ja vaisto vie.
On oltava herkkä viesteille. Kuinka ihminen, jota kosketat, reagoi kehollises-ti? Tunnistatko vasteen, onko se torjunta vaiko kutsu jatkaa? Miten hengitys reagoi, hiljenee, iso huokaus, pidätys? Tämä kaikki on keskustelua ilman sanoja.
”Kosketus on läheisyyttä, lämpöä, välittämistä ja läsnäoloa, joita jokainen tarvitsee.
Feldenkrais-tunnilla kosketus tuo myös tietoisuutta ja saa aikaan ahaa-elämyksiä omasta kehosta. Kosketuksen kautta saa luottamusta ja uskallusta olla ja aistia;
kosketuksen tuella pelottava liike tai liikesuuntakin tuntuu vähemmän pelottavalta ja sille antautuessa saattaa havaita, että alkuperäinen pelko on ollutkin aivan turha.”
(Sähköpostipalaute 2017)
Muistuma yksityistunnin tapahtumista: oppilaani on olemukseltaan keveä, väl-kehtivä, elohopean vilkas. Asetumme työhön, ja alkumatkalla paineita ilmaantuu kehoon. Havaitseminen käynnistyy. Silti tuntuu hyvältä ja mahdolliselta koskettaa häntä. Siirryn paikasta toiseen, koen tulevani kutsutuksi, äly ja tunne pelaavat yhteen, ajattelen tietoisesti ja samalla en ajattele. Sitten tulee hetki, että en ha-lua koskettaa häntä suoraan käsilläni, käytän rullia, niiden avulla saan laveita
pintoja kosketetuiksi ja rullat peilaavat liikettä. Tämän jälkeen painaudun käsil-läni sisätuntoon, kosketuksen sävy muuttuu jälleen. On eläväistä, tilanne elää, vaihdamme asentoja, etenemme spontaanisti ja kuitenkin iso skeema on minulle jollain tietoisuuteni tasolla hyvin selvä. Pyydän oppilastani myös koskettamaan itseään suuntaamalla tietoisesti havaintonsa ja sisäisen fokuksensa, syntyy vasta-peli ja yhteys käsikosketukseni ja hänen sisäisen kosketuksensa välille. Tunti on menestyksekäs, tunnin lopussa kävely, liike, olemus ovat muuttuneet, suorastaan hätkähdyttävästi. Olemme molemmat eläväisiä, tunnen itseni iloiseksi.
Kosketuksen avulla työskentely on minulle ehkä vieläkin vaistonvaraisempaa kuin sanoilla ohjaaminen. Koskettaessani olen hiljaisen tiedon kulkuväylänä, sekä ohjattavani että omani. Siihen ei liity minulle mitään mystistä. Tieto, tai-to, kokemus, historia, vuoropuhelu, aistimukset, kaikki nämä yhdessä antavat suunnan toiminnalle. Koska käsillä on niin paljon dataa, kaiken ei tarvitse nousta älyllisesti muovailtavalle tasolle. Tunteminen on tietämistä. Koskettaminen on jännittävää vuoropuhelua, ja kosketuksella koen kommunikoivani sävykkääm-min ja elävämsävykkääm-min kuin keskustellessani sanojen avulla.
Kosketuksella on vahva vaikutus ihmiseen, reagoimme siihen, aistimme sen sävyn herkästi. Kosketus voi joko lisätä tai vähentää fysiologista stressiä, se voi stimuloida tai rauhoittaa.
Me tiedämme, että aivot ovat plastiset ja kehittyvät koko elämän ajan.
Keskushermoston kehityksen plastisuus selittää sen, että toistuvat koske-tuskokemukset vaikuttavat hermoston kehitykseen ja toimintaan pysyvästi.
Kosketuksessa on voimaa.