Keskeiset tulokset teorian valossa

Tutkimuksessani onnistuin mielestäni vastaamaan esittämiini tutkimuskysymyksiini hyvin. Tutkimukseni tulokset tukevat aiempia tutkimuksia, mutta osin myös tuovat uuttaa tietoa mm. stressin vaikutuksesta oppilaisiin ja opetukseen.

Stressitekijöinä luokanopettajat kokivat erilaisia asioita ja tilanteita, jotka johtuivat työstä itsessään, työyhteisöstä, yhteiskunnasta, oppilaista, vanhemmista ja jostain muusta syystä. Opettajien kertomat stressitekijät olivat samankaltaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa on havaittu (Salo & Kinnunen 1993, Haikonen 1999) Opettajat kokivat kiireen, työnkuvan muuttumisen ja moniulotteisuuden, lisääntyneet työtehtävät sekä opetussuunnitelman asettamat tavoitteet kuormittavana. Mm. Syrjäläinen 2002 ja Rajala (1982) ovat saaneet samansuuntaisia tuloksia opettajien stressitekijöistä.

Työyhteisöllä opettajat näkivät positiivisen vaikutuksen omaan työssä jaksamiseen. Opettajien vastauksissa korostui myös eriarvoisuuden kokeminen työyhteisössä sekä eriävien mielipiteiden stressaavuus. Osa opettajista koki huonon työilmapiirin stressaavana. Opettajat myös toivoivat, että yhteiseen keskusteluun olisi enemmän aikaa. Rajalan (1982) mukaan juuri ajanpuute työyhteisön ihmissuhteiden hoitamiseen nähtiin hyvin stressaavana. Myös Kalimo (1987), Haikonen (1999) ja Syrjäläinen (2002) ovat omissa tutkimuksissaan havainneet huonosti toimivan työyhteisön aiheuttavan stressiä opettajille.

Tutkimuksessani suurimmaksi yhteiskunnasta johtuvaksi stressitekijäksi nousi resurssien vähentäminen, jonka katsottiin vaikuttavaan moneen eri asiaan. Rajalan (1982) tutkimuksessa resurssien puutteen koettiin näkyvän erityisesti oppimateriaalien ja -tilojen puutteena. Omassa tutkimuksessani (niin kuin myös Syrjäläinen 2002;

Haikonen 1999; Himberg 1996) resurssien puutteen negatiivisena vaikuksensa nähtiin suuret luokkakoot, jotka johtivat opettajien mukaan yhä suurempiin ongelmiin. Myös opettajan arvostuksen väheneminen ja opettajille asetetut suuret vaatimukset koettiin stressiä aiheuttavina tekijöinä. Median vaikutuksen oppilaisiin ja opetukseen koettiin olevan myös kuormittavaa. Myös Rajalan (1982) mukaan opettajat kokivat median antaman epäasiallisen kritiikin opettajia kohtaan stressaavana. Kiviniemen (2000)

tekemän tutkimuksen mukaan opettajien työolosuhteet ovat säästötoimenpiteiden vuoksi muuttuneet merkittävästi. Omassa tutkimuksessani opettajat kertoivat myös säästöjen vaikutuksesta työn suorittamiseen. Opettajien mielestä tavoitteet ovat korkealla ja hienoja, mutta jos välineitä ja resursseja työn toteuttamiseen ei ole jäävät tavoitteet pelkiksi unelmiksi.

Oppilaista johtuvana stressitekijänä opettajat nostivat erityisesti esille oppilaiden käytöshäiriöt ja – tavat sekä hyvin eritasoisen oppiaineksen. Myös oppilaiden ongelmalliset kaverisuhteet ja riitatilanteiden ratkaiseminen koettiin stressaavana. Myös Kalimo & Toppinen (1997) ja Salo & Kinnunen (1993) ovat saaneet tuloksia, joiden mukaan opettajat kokivat stressaavina tekijöinä työssään oppilaiden käyttäytymisen. Haikosenkin (1999) tutkimuksessa työtä rasittavina tekijöinä koettiin huonosti käyttäytyvät oppilaat sekä oppilaiden riitojen selvittely ja erilaiset työrauhahäiriöt.

Opettajat kokivat, että oppilaiden vanhemmat asettivat koululle ja opettajille liiallisia vaatimuksia. Myös eriävät näkemykset vanhempien kanssa aiheuttivat opettajille stressiä. Lisäksi kuormittavana koettiin vanhempien negatiivinen tai välinpitämätön asenne koulua kohtaan. Luokanopettajat näkivät myös osan vanhempien olevan kykenemättömiä kasvattamaan, rajoittamaan ja ohjaamaan omaa lasta erilaisista syistä johtuen. Himberg (1996) on omassa tutkimuksessaan havainnut juuri oppilaiden vaikeiden kotiolojen vaikuttavan oppilaiden huonoon käytökseen myös koulussa. Vain pieni osa opettajista koki vanhempien olevan positiivinen voimavara työssä. Muutamissa ääritilanteissa luokanopettajat kokivat vanhempien jopa kiusaavan tai häiriköivän opettajaa tahallisesti.

Opettajat mainitsivat jostain muusta syystä stressiä aiheuttaviksi tekijöiksi oman elämäntilanteensa sekä oman persoonan vaikutuksen. Myös Kalimon & Toppisen (1997) sekä Räisäsen (1996) mukaan opettajan työssä stressin kokeminen riippuu suuressa määrin opettajan omasta persoonasta. Tutkimuksessani stressitekijätosion tulokset tukevat aiempien tutkimusten tuloksia, mutta uusiakin ulottuvuuksia on opettajan työhön tullut erityisesti sähköisen viestinnän ja työnkuvan alituisen muuttumisen myötä, jonka opettajat kokivat stressaavana.

Luokanopettajilla ilmeni tutkimukseni mukaan monenlaisia fyysisiä stressiperäisiä oireita kuten mm. unihäiriöitä, päänsärkyä, vatsavaivoja, verenpaineen nousua. Lisäksi opettajat kokivat persoonansa muuttuvan negatiivisesti stressin vaikutuksesta. Luokanopettajat kertoivat myös kokevansa erilaisia keskittymisongelmia

75

kuten asioiden unohtelu ja olennaiseen keskittymisen vaikeuksia stressaantuneena.

Muutamat opettajat mainitsivat myös uupumisen sekä erilaisia oireita, jotka saattavat viitata työuupumukseen. Tällaisia oireita olivat mm. haluttomuus työhön, jaksamisen väheneminen sekä välinpitämättömyys itsestä. Koiviston (2001, 153) mukaan työuupumus voidaan tunnistaa mm. siitä, että henkilö kadottaa työn mielekkyyden ja muuttuu sitä kohtaan välinpitämättömäksi. Myös kokonaisvaltainen väsymys voi olla merkki työuupumuksesta. Tutkimuksessani muutama opettaja kertoi kokevansa juuri tällaisia oireita, kuten välinpitämättömyyttä työhön ja itseensä sekä voimattomuuden ja haluttomuuden tunnetta työn tekemiseen.

Stressin vaikutus oppilaisiin ja opetukseen-osiossa, sain tutkimukseeni uutta tutkimustietoa. Suurin osa opettajista koki oman stressin vaikuttavan opetukseen sekä oppilaisiin jollain tavoin. Stressi vaikutti opetukseen sen laatua alentamalla, koska opettajat kertoivat toteuttavansa opetuksen hyvin pelkistetysti stressaantuneena eikä tuntien suunnitteluun ollut tällöin opettajien mielestä tarpeeksi aikaa. Opettajan stressi näkyi opetuksessa myös siten, että opettajan persoona muuttui kärsimättömämmäksi, levottomammaksi, tiukemmaksi ja huumorintajuttomammaksi.

Opettajat näkivät oman stressin siirtyvän myös oppilaisiin, jolloin oppilaatkin muuttuivat levottomimmiksi ja heidän opiskelumotivaationsa laski. Myös Salon (1995, 40) mukaan opettajat näkivät oman stressin vaikuttavan oppilaiden opiskelumotivaatioon sitä alentamalla. Tutkimuksessani osa opettajista koki oppilaiden muuttuvan hiljaisemmiksi ja etääntyvän stressaantuneesta opettajasta. Oppilaat saattoivat myös muuttua opettajaa kohtaan sovittelevammiksi. Myös luokan ilmapiirin nähtiin huononevan opettajan stressin vaikutuksesta.

Selviytymiskeinoikseen luokanopettajat kertoivat paljon erilaisia keinoja, joita he käyttävät stressiä hallitakseen. Ylivoimaisesti suurimpana keinona opettajat mainitsivat erilaiset harrastukset kuten liikunta, lukeminen, musiikin kuuntelu, käsityöt jne. Salo ja Kinnunen (1993, 90) saivat tutkimuksessaan myös samanlaisia tuloksia, joiden mukaan opettajien yleisimpänä selviytymiskeinona olivat harrastukset. Omassa tutkimuksessani myös töiden suunnittelu, priorisointi ja vähentäminen koettiin stressinhallinnassa tärkeinä. Opettajat korostivat myös stressaavasta asiasta puhumisen tärkeyttä. Lisäksi opettajat mainitsivat terveellisten elämäntapojen merkityksen sekä perheen ja ystävien merkityksen stressinhallinnassa. Opettajat kokivat myös työn ja vapaa-ajan selkeän erottamisen auttavan selviytymään stressistä. Salon ja Kinnusen tutkimuksessa (1993) yhtenä opettajien tärkeimpänä selviytymiskeinona oli

ongelmanratkaisu. Omassa tutkimuksessani vain kolme opettajaa mainitsi ongelman aktiivisen ratkaisemisen selviytymiskeinokseen.

Suurin osa opettajista koki stressinhallintakeinojensa muuttuneen mm. iän ja kokemuksen vaikutuksesta. Haikonen (1999) on havainnut samanlaisen ilmiön omassa tutkimuksessaan. Opettajat kertoivat myös kokeilleensa erilaisia keinoja ja valinneensa itsellensä toimivimmat vaihtoehdot. Osa opettajista korosti itsetunnon ja oman persoonansa tuntemista stressinhallinnassa.