• Ei tuloksia

Maailmalla vallitseva koronatilanne on omalta osaltaan vaikuttanut koulunkäynnin toteutusmuotoi-hin, opinnäytetyön etenemiseen ja toteutukseen. Koulutus pidettiin kahtena päivänä kahdelle eri ryhmälle (kaksi erilaista asiakastapausta), joten kuulijakunta jäi pieneksi. Osasyynä siihen oli kotihoi-don työvoiman tarve kentällä ja opinnäytetyön tiivis toteutusaikataulu. Aikataulusta teki tiukan opin-näytetyöntekijöiden samanaikaiset työvelvoitteet, lähiopetukseen osallistuminen koulussa sekä aika-taulujen yhteensovittaminen yhdessä Iisalmen kotihoidon kanssa. Kysyntää kehittämistyön koulutus-kertojen lisäämiselle tuli esimiestasolta asti, mutta aikataulu ei antanut periksi. Koulutustilaisuuksien pitäminen olisi tullut aloittaa aikaisemmin. Näin olisimme ehtineet vastaamaan kysyntään lisäkoulu-tuksista. Kehittämistyö koettiin toisin sanoen johtoportaassakin merkitykselliseksi ja onnistuneeksi.

Kehittämistyömme koulutustilaisuuksien palautteissa ilmeni hyviä kehitysideoita. Alussa läpikäydyt teoriaosuudet olisi ollut hyvä jakaa jokaiselle koulutukseen osallistujalle tiivistelmämonisteena. Toi-nen kehitysidea koski asiakastilanteita, joita olisi voinut olla enemmän. Kirjallisten sekä suullisten palautteiden perusteella koulutustilaisuus on kaiken kaikkiaan koettu piristäväksi, hyödylliseksi, mie-lenkiintoiseksi, hauskaksi ja kaikin puolin onnistuneeksi. Erityisesti tilannekomiikka simulaatio-oppi-misessa koettiin suojamuuria alentavaksi tekijäksi, joka myös tehosti oppimista sekä loi rennon ilma-piirin.

Kehittämistyön tekeminen oli meille kokonaisuudessaan uusi ja opettavainen prosessi, joka vahvisti ABCDE-menetelmän hallintaa, tiimityöskentelytaitoja, delegointia ja toi tärkeää esiintymis- ja koulu-tuskokemusta. Uskomme, että kehittämistyömme toi Iisalmen kotihoidon henkilökunnalle uusia nä-kökulmia ABCDE-menetelmän käytöstä asiakkaan tilanarvioinnin välineenä.

Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin kotihoidossa työskentelevien hoitajien osaamista tunnistaa asiakkaan voinnin heikentyminen sekä havainnoida mahdolliset kriittiset muutokset voin-nissa. Jos mahdollisia puutteita onnistutaan osoittamaan, voi tämä saada pidemmällä aikavälillä muutoksia koulutussisältöjen painotuksissa. Olisi myös hyvä tutkia asiakkaan tilan havainnoinnin sel-keyttämisen vaikutusta hoidon laatuun ja hoitajien työssä jaksamiseen.

LÄHTEET

Aebersold, Michelle & Tschannen, Dana 2013. Simulation in nursing practice: The Impact on patient care. The Online Journal of Issues in Nursing 18 (2), Manuscript 6. DOI:

10.3912/OJIN.Vol18No02Man06. Viitattu 17.02.2021.

Ahonen, Outi, Blek-Vehkaluoto, Mari, Ekola, Sirkka, Partamies, Sanna, Sulosaari, Virpi & Uski-Tall-qvist, Tuija 2019. Kliininen hoitotyö. 8. painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Aikakausikirja Duodecim 2015. Leikkauksenjälkeisen kivun hoito. Kuva. https://www.duodecim-lehti.fi/duo12492. Viitattu 16.6.2021.

Aivovammat. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Anestesiolo-giyhdistyksen neuroanestesian jaoksen, Suomen Fysiatriyhdistyksen, Suomen Neurokirurgisen Yhdis-tyksen, Suomen Neurologisen YhdisYhdis-tyksen, Suomen Neuropsykologinen Yhdistys ry:n ja Suomen Vakuutuslääkärien Yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021. https://www.kaypahoito.fi/hoi18020. Viitattu 16.7.2021.

Ak, Mehmet, Cinar, Orhan, Sutcigil, Levent, Congoluglu, Emel, Dovyap, Haciomeroglu, Bikem, Can-baz, Hayri, Yaprak, Hulya, Jay, Loni, Ozmenler, Kamil Nahit 2011. Communication skills training for emergency nurses. International Journal of Medical Sciences 8 (5), 309-401. DOI:

10.7150/ijms.8.397. Viitattu 22.10.2021.

Alakare, Janne, Stenman, Tiina & Turunen, Hanna 2020. Peruselintoimintojen systemaattinen arvi-ointi ABCDE-periaatteella. Oppiportti. Verkkojulkaisu. https://www.oppiportti.fi/op/dvk00217. Viitattu 16.6.2021.

Alanen, Pasi, Jormakka, Juha, Kosonen, Antti & Saikko, Simo 2016. Oireista työdiagnoosiin: Ensihoi-topotilaan tutkiminen ja arviointi. 1. painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

ARENE 2020a. Ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettiset suositukset. Verkkojulkaisu. Ammat-tikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry.

http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Rapor- tit/2020/AMMATTIKORKEAKOULUJEN%20OPINNÄYTETÖIDEN%20EETTISET%20SUOSITUK-SET%202020.pdf?_t=1578480382. Viitattu 28.11.2021

ARENE 2020b. Vastuullinen opinnäytetyö. Verkkojulkaisu. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. http://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2020/Arenen%20ONT%20eetti-set%20ohjeet%20esitysmateriaali%202020.pdf?_t=1578486373. Viitattu 28.11.2021.

Arstila, Antti, Björkqvist, Stig-Eyrik, Hänninen, Osmo & Nienstedt, Walter 2016. Ihmisen fysiologia ja anatomia. 18-19 painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Bennett, Paul, Bramley, David, Buttgieg, Dianne, Kitney, Patricia, Tam, Raymond & Wang, Wei 2017. Handover between anaesthetists and post-anaesthetic care unit nursing staff using ISBAR principles: A quality improvement study. Journal of Perioperative Nursing 29 (1), 30-35.

DOI:10.26550/2209-1092.1001. Viitattu 22.10.2021.

Billett, Stephen & Choy, Sarojni 2013. Learning through work: Emerging perspectives and new chal-lenges. Journal of Workplace Learning, 25 (4), 264-276. DOI:10.1108/13665621311316447. Viitattu 2.2.2021.

Castrén, Maaret, Helveranta, Kai, Kinnunen, Ari, Korte, Henna, Laurila, Kimmo, Paakkonen Heikki, Pousi, Jouni & Väisänen, Olli 2012. Ensihoidon perusteet. 4. painos. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

Castrén, Maaret, Korte, Henna & Myllyrinne, Kristiina 2017. Hengityksen, verenkierron ja tajunnan häiriöt. Verkkodokumentti. Kustannus Oy Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/spr00005. Vii-tattu 9.7.2021.

Chaitow, Leon, Bradley, Dinah & Gilbert, Chris 2014. Recognizing and treating breathing disorders - A multidisciplinary approach. 2. painos. Churchill Livingstone Elsevier.

Cheng, Adam, Grant, Vincent, Dieckmann, Peter, Arora, Sonal, Robinson, Traci & Eppich, Walter 2015. Faculty development for simulation programs: Five issues for the future of debriefing training.

Simulation in Healthcare, 10, 218. DOI: 10.1097/SIH.0000000000000090. Viitattu 11.02.2021.

Cheng, Adam, Eppich, Walter, Kolbe, Michaela, Meguerdichian, Michael, Bajaj, Komal & Grant, Vin-cent 2020. A conceptual framework for the development of debriefing skills: A journey of discovery, growth, and maturity. Simulation in Healthcare, 15, 55-60. DOI: 10.1097/SIH.0000000000000398.

Viitattu 15.01.2021.

Decker, Sharon, Fey, Mary, Sideras, Stephanie, Caballero, Sandra, Rockstraw, Leland, Boese, Teri, Franklin, Ashley E., Gloe, Donna, Lioce, Lori, Sando, Carol R., Meakin, Colleen & Borum, Jimmie C.

2013. Standards of best practice: Simulation standard VI: The debriefing process. Clinical Simulation in Nursing, 9 (6S), S27-S29. DOI: 10.1016/j.ecns.2013.04.008. Viitattu 2.2.2021.

Dochy, Filip, Gijbels, David, Segers, Mien & Van Den Bossche, Piel 2011. Theories of learning for the workplace: Building blocks for training and professional development programs. Routledge.

https://doi.org/10.4324/9780203817995. Viitattu 2.2.2021.

Eriksson, Elina, Korhonen, Teija, Merasto, Merja & Moisio, Eeva-Liisa 2015. Sairaanhoitajakoulutuk-sen tulevaisuus -hanke. Verkkodokumentti. https://docplayer.fi/5313910-Sairaanhoitajan-ammatilli-nen-osaaminen.html. Viitattu 18.10.2021

Eloranta, Tuija & Virkki, Sari 2011. Ohjaus hoitotyössä. 1. painos. Helsinki: Tammi.

Forstrønen, Astrid, Johnsgaard, Tone, Brattebø, Guttorm & Hegg Reime, Marit 2020. Developing fa-cilitator competence in scenario-based medical simulation: Presentation and evaluation of a train the trainer course in Bergen, Norway. Nurse Education in Practice, 47 (102840), 1-9. DOI:

10.1016/j.nepr.2020.102840. Viitattu 22.2.2021.

Gray, Erika, Currey, Judy & Considine, Julie 2018. Hospital in the home nurses’ recognition and re-sponse to clinical deterioration. Journal of Clinical Nursing 27 (9-10), 2152-2160. DOI:

10.1111/jocn.14076. Viitattu 24.10.2021.

Harder, Nicole 2018. The value of simulation in health care: The obvious, the tangential, and the obscure. Clinical Simulation in Nursing, 15, 73-74. DOI: 10.1016/J.ECNS.2017.12.004. Viitattu 25.02.2021.

Harjola, Veli-Pekka 2015. Sydämen akuuttivajaatoiminta ja keuhkopöhö. Verkkodokumentti. Kustan-nus Oy Duodecim. https://www.duodecimlehti.fi/duo12531. Viitattu 22.5.2021.

Harjola, Veli-Pekka, Mäkijärvi, Markku, Päivä, Hannu, Valli, Juha & Vaula, Eija 2016. Akuuttihoito-opas. 20. uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Henttonen, Tarja, Ojala, Mirja, Rautava-Nurmi, Hanna, Vuorinen, Sinikka & Westergård, Airi 2012.

Hoitotyön taidot ja toiminnot. 1. painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Huhtakangas, Juha 2016. AVH-potilaan hengitys- ja keuhkokomplikaatioiden ehkäisy akuutissa vai-heessa. Verkkodokumentti. Kustannus Oy Duodecim. https://www.kaypahoito.fi/nix00632. Viitattu 3.11.2021.

Humaloja, Markus, Peura, Pekka & Toivola, Marika 2017. Flipped learning: käänteinen oppiminen. 1.

painos. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy.

Häggman-Laitila, Arja 2009. Näyttöön perustuvaa hoitotyötä edistävät tekijät - systemoitu kirjalli-suuskatsaus hoitotyöntekijöiden käsityksiin. Hoitotiede 21, 243-58. https://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1564035. Viitattu 22.10.2021.

Iivanainen, Ansa & Syväoja, Pirjo 2013. Hoida ja kirjaa. 7. painos. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.

Karjalainen, Mika, Norrgård, Marcus, Peltomaa, Minna, Pirneskoski, Jussi, Rantala, Heidi & Tirkko-nen, Joonas 2018. Suositus peruselintoimintojen arvioinnista ja seurannasta. Lääkärilehti 7 (12-13), 786-788. http://hdl.handle.net/10138/302267. Viitattu 26.1.2021.

Kettunen, Raimo 2020a. Sydämen vajaatoiminta. Verkkodokumentti. Kustannus Oy Duodecim.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00084. Viitattu 2.5.2021.

Kettunen, Raimo 2020b. Sydäninfarkti ja sydänkohtaus. Verkkodokumentti. Kustannus Oy Duode-cim. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00086. Viitattu 31.5.2021.

Kuisma, Markku, Holmström, Peter, Nurmi, Jouni, Porthan, Kari, Puolakka, Tuukka, Alakare, Janne &

Kimpimäki, Katja 2021. Ensihoito. 8. uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Kupias, Päivi & Koski, Mia 2012. Hyvä kouluttaja. 1. painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. Viitattu 20.10.2021.

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980. Viitattu 24.3.2021.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785. Vii-tattu 27.2.2021.

Lassus, Johan & Harjola, Veli-Pekka 2016. Sydämen vajaatoiminnan syysairaudet. Verkkokirja. Kar-diologia. https://www.oppiportti.fi/op/kar01706/do. Viitattu 2.5.2021.

Metsävainio, Kirsimarja 2021. Verenkierron arviointi ja seuranta (C = circulation). Anestesiologian ja tehohoidon perusteet. Verkkokirja. Duodecim. https://www.oppiportti.fi/op/atd00048/do. Viitattu 27.2.2021.

Mikkilä-Erdmann, Mirjamaija 2017. Digitaalisen oppimateriaalin mahdollisuudet. Julkaisussa: Savolai-nen, Hannu, Vilkko, Risto & Vähäkylä, Leena (toim.) Oppimisen tulevaisuus. Printon Trükikoda, Tal-linna 2017: Gaudeamus, 1-148. Viitattu 22.2.2021.

National Clinical Effectiveness Committee (NCEC) 2013. National early warning score. Department of Health (DOH). https://www.lenus.ie/bitstream/handle/10147/317078/EWSguide.pdf?sequence=1.

Viitattu 17.3.2021.

Niemi-Murola, Leila & Metsävainio, Kirsimarja 2021. Avoin hengitystie (A = airway). Anestesiologian ja tehohoidon perusteet. Verkkojulkaisu. Duodecim. https://www.oppiportti.fi/op/atd00187/do. Vii-tattu 27.2.2021.

Nurmi, Elisa, Rovamo, Liisa & Jokela, Jorma. 2013. Simulaatiotilanteiden suunnittelu. Simulaatio op-piminen terveydenhuollossa. Helsinki: Fioca Oy.

Ojasalo, Katri, Moilanen, Teemu & Ritalahti, Jarmo 2014. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Pakkanen, Jonna, Salminen, Leena & Stolt, Minna 2012. Potilassimulaatio sairaanhoitajaopiskelijoi-den hoitotyön taitojen oppimisessa - kirjallisuuskatsaus. Hoitotiede 24 (2), 163-174.

https://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-1564035. Viitattu 22.10.2021.

Pousi, Piia 2018. Valmistuvien sairaanhoitajien valmiudet kriittisesti sairastuneen potilaan tunnista-miseen ja hoidon aloitukseen. Opinnäytetyö. Ensihoidon kehittäminen ja johtaminen (YAMK). Kaak-kois-Suomen ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805097442. Viitattu

23.10.2021.

Rautava-Nurmi, Hanna, Westergård, Airi, Henttonen, Tarja, Ojala, Mirja, Vuorinen, Sinikka & Rusa-nen, Seija 2019. Hoitotyön taidot ja toiminnot. 6. uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Ritmala-Castrén, Marita, Lönn, Maarit, Lundgrén-Laine, Heljä & Meriläinen, Merja 2017. Potilaan voinnin perusarviointi. Teho- ja valvontahoitotyön opas. 2. uudistettu painos. Kustannus Oy Duode-cim. Viitattu 22.10.2021.

Rosenberg, Per, Silvennoinen, Minna, Mattila, Minnamaria, Jokela, Jorma & Ranta, Iiri 2013. Simu-laatio-oppiminen terveydenhuollossa. 1. painos. Helsinki: Fioca 2013.

Saarelma, Osmo 2021. Rintakipu. Verkkodokumentti. Kustannus Oy Duodecim. https://www.ter-veyskirjasto.fi/dlk00324. Viitattu 31.5.2021.

Sairaanhoitajat s.a.a. Sairaanhoitajan ammatilliset työkalut. Verkkojulkaisu. https://sairaanhoita-jat.fi/ammatti-ja-osaaminen/ammatilliset-tyokalut/. Viitattu 15.7.2021.

Sairaanhoitajat s.a.b. ISBAR eli potilasturvallisuus. Kuva. https://sairaanhoitajat.fi/ammatti-ja-osaa-minen/ammatilliset-tyokalut/. Viitattu 22.10.2021.

Savonia-ammattikorkeakoulu 2018. Sosiaali- ja terveysala, Iisalmi. Opetussuunnitelmat. SN18SM Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma (monimuotototeutus). https://www.savonia.fi/opiskele-tutkinto/tut-kinnot-ja-hakeminen/opetussuunnitelmat/?yks=IS&krtid=1173&tab=6&krtid2=94611 Viitattu 24.10.2021.

Silfvast, Tom, Castrén, Maaret., Kurola, Jouni., Lund, Vesa & Martikainen, Matti 2016. Ensihoito-opas. 8. painos. Duodecim. Helsinki.

Siirilä-Waris, Krista, Harjola, Veli-Pekka, Melin, John, Peuhkurinen, Keijo, Nieminen, Markku S. &

Finn-Akva Tutkimusryhmä 2005. Akuutti sydämen vajaatoiminta Suomessa monikeskustutkimuksen valossa. Suomen Lääkärilehti 60, 41. Viitattu 3.5.2021.

Soar, Jasmeet, Nolan, Jerry P., Böttiger, Bernd W., Perkins, Gavin D., Lott, Carsten, Carli, Pierre, Pellis, Tommaso, Sandroni, Claudio, Skrivars, Markus B., Smith, Gary B., Sunde, Kjetil, Deakin, Char-les D 2015. European Resuscitation Council guidelines for resuscitation 2015: Section 3. Adult ad-vanced life support. Resuscitation 95, 100-147. DOI: 10.1016/j.resuscitation.2015.07.016. Viitattu 16.1.2021.

Sydämen vajaatoiminta. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Kardiologi-sen Seuran asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017 (viitattu 29.5.2021). https://www.kaypahoito.fi/hoi50113.

Syvänne, Mikko & Hekkala, Anna-Mari 2019. Sydämen vajaatoiminta. Verkkojulkaisu. Sydänliitto.

https://sydan.fi/fakta/sydamen-vajaatoiminta/. Viitattu 2.5.2021.

Tamminen, Juuso & Metsävainio, Kirsi-Marja 2015. Hyvä tiedonkulku parantaa potilasturvallisuutta.

Verkkojulkaisu. Finnanest. http://www.finnanest.fi/files/tamminen_metsavainio_hyva_tiedon-kulku_parantaa_potilasturvallisuutta.pdf. Viitattu 26.1.2021.

TENK 2020. Tutkimusetiikan eurooppalaiset käytännöt ja ohjeistus. Verkkodokumentti. https://al-lea.org/wp-content/uploads/2020/08/Finnish_European_Code_of_Conduct_digital-final.pdf. Viitattu 28.11.2021.

Terveydenhuoltolaki 2010/1326. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326. Viitattu 27.2.2021

Terveyskylä 2019a. Tajunnantason arviointi. Verkkojulkaisu. Aivotalo. https://www.terveyskyla.fi/ai-votalo/sairaudet/aivovammat/tietoa-aivovammoista/tajunnantason-arviointi. Viitattu 8.5.2021.

Terveyskylä 2019b. Tajunnantason arviointi. Kuva. https://www.terveyskyla.fi/aivotalo/sairaudet/ai-vovammat/tietoa-aivovammoista/tajunnantason-arviointi. Viitattu 8.5.2021

Thim, Troels, Krarup, Niels Henrik Vinther, Grove, Erik Lerkevang, Rohde, Claus Valter & Løfgren, Bo 2012. Initial assessment and treatment with the Airway, Breathing, Circulation, Disability, Exposure (ABCDE) approach. International Journal of General Medicine 5, 117-121. DOI:

10.2147/IJGM.S28478. Viitattu 26.1.2021.

THL 2019. Sydän- ja verisuonitaudit. Verkkojulkaisu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/sydan-ja-verisuonitaudit. Viitattu 2.5.2021.

Toivanen, Suvi 2011. Simulaatio opetusmenetelmänä hoitotyön täydennyskoulutuksessa - Ryhmä-haastattelu psykiatrisille sairaanhoitajille. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 22.10.2021.

Ukkonen, Heikki & Kupari, Markku 2016. Sydämen vajaatoiminnan oireet. Verkkokirja. Kardiologia.

https://www.oppiportti.fi/op/kar01709/do. Viitattu 2.5.2021.

Vaughan, Jody & Parry, Andy 2016. Assessment and management of the septic patient: part 1. Brit-ish Journal of Nursing 25 (17), 958-964. DOI: 10.12968/bjon.2016.25.17.958. Viitattu 15.3.2021.

Watkins, Terri, Whisman, Lynn & Booker, Pamela 2015. Nursing assessment of continuous vital sign surveillance to improve patient safety on the medical/surgical unit. Journal of Clinical Nursing 25, 278-281. DOI:10.1111/jocn.13102. Viitattu 23.10.2021.