Kehittämishanke

Tutkimuskohteena oleva kehittämishanke on nelivuotinen (2002 – 2005) Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhden sairaanhoitoalueen laboratorio- ja kuvantamispalveluiden kehittämishanke. Kehittämishankkeeseen osallistuneet asiantuntijat antoivat hankkeelle nimeksi PYÖRRE, pyörät pyörimään – tiimit toimimaan. Kehittämistyö kohdistui seudulliseen julkisten laboratorio- ja kuvantamispalvelujen kokonaisuuteen. Itse kehittämishankkeessa oli tavoitteena kehittää sairaanhoitoalueen viiden kunnan terveyskeskusten sekä yhden sairaalan laboratorio – ja kuvantamispalveluiden seudullista yhteistyötä ja työtoimintaa niin eri organisaatioiden omissa työyksiköissä kuin myös erityisesti organisaatioiden välisesti. Tässä tutkimustapauksessa kyseessä on julkisen sektorin vastuulla olevien laboratorio- ja kuvantamispalveluiden tuottaminen yhdellä noin 170 000 asukkaan sairaanhoitoalueella.

Tutkimuksessa mukana oleva sairaanhoitoalue vastasi vuosina 2002 – 2005 viiden kunnan väestön terveydenhuoltopalveluista siten, että sairaala vastasi kehittämishankkeessa mukana olevien laboratorio- ja kuvantamistutkimusten

terveyskeskusten laboratorio- ja kuvantamisyksiköt perustason palvelutarjonnasta.

Kullakin kunnalla ja hankkeessa mukana olleella organisaatiolla oli puolestaan itsenäinen päätöksenteko- ja ohjausjärjestelmänsä. Näin ne vastasivat itsenäisesti oman kuntansa osalta perus- ja muista tehtävistään hoito- ja palveluketjujen kokonaisuudessa. Monen itsenäisen organisaation mukanaolo kehittämishankkeessa, ja siten myös tutkimuksessa, merkitsee erilaisten organisaatioihin juurtuneiden kulttuurien, toimintatapojen ja työmenetelminen läsnäoloa. Jokaisessa organisaatiossa on oma päätöksenteko-, toiminnan ohjaus- ja johtamisjärjestelmänsä, jotka heijastuvat sekä hankkeeseen että tutkimukseen.

Tapaustutkimus sijoittuu erilaisten organisaatioiden, ammattilaisten työtehtävien ja työtapojen sekä työtoiminnan kontekstien maailmaan, jotka tutkimuksessa tulee tavalla tai toisella löytää ja ottaa huomioon sekä kehittämistyön taustatekijöinä että prosessitekijöinä. (Kuvio 2.)

Kuvio 2. Seutuverkoston kehittämistyön kunnat ja työorganisaatiot

Kehittämishankkeen keskeinen päämäärä oli laboratorio- ja kuvantamispalveluiden toiminnallisen seutuverkoston kehittäminen asiantuntijoiden yhteistyönä. Hankesuunnitelmassa kehittämishankkeen tavoitteeksi asetettiin kunta-, organisaatio- ja terveydenhuollon erikoisalarajojen ylittäminen, 15 työorganisaation toimintojen ja niiden noin 170-henkisen moniammatillisen henkilöstön

sitouttaminen seudulliseen yhteistyöhön ja kuntien väestön laboratorio- ja kuvantamistutkimusten ja -palveluiden laadun kehittämiseen. Laadun kehittämisen lisäksi tavoitteeksi asetettiin kustannustietoisuuden ja -tehokkuuden sekä tietoteknisten yhteyksien ja henkilöstön työhyvinvoinnin kehittäminen.

Kehittämistyön päämääränä oli jatkossa turvata alueen väestölle laadukkaita ja saumattomasti toteutuvia laboratorio- ja kuvantamispalveluja. (Lohela, Mattila, Paasovaara & Tarkiainen 2003.)

Kehittämishankkeessa mukana olleiden työorganisaatioiden osallistujat olivat laboratorioiden ja kuvantamisyksiköiden eri ammattiryhmien edustajia, joista jatkossa käytetään käsitettä asiantuntija. Asiantuntijalla tarkoitetaan osallistujien oman työtehtävän ja -toiminnan asiantuntemusta, kuten ylihoitajan, osastonhoitajan, ylilääkärin, röntgenlääkärin ja -hoitajan, kemistin, bioanalyytikon ja tutkimusavustajan asiantuntemusta, jonka he tuovat mukanaan kehittämistyöhön, jota tutkitaan. Hankkeessa mukana ollut ammattikorkeakoulu välittyy tutkimuksessa tutkimuksen tekijän, ammattikorkeakoulun kehittämistyöhön osallistaman henkilöstön toiminnan ja opiskelijoiden kehittämistyön eri vaiheissa tekemien oppimistehtävien viittausten kautta. Kehittämishanke sai ulkopuolista rahoitusta Työministeriön Työelämän kehittämisohjelmalta (Tykes-ohjelma siirtyi 17.3.2008 osaksi Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesin toimintaa). Hankkeeseen osallistui lisäksi muutama näiden organisaatioiden ulkopuolelta kutsuttu asiantuntija teemakohtaisena kouluttajana.

Tutkimuksen kontekstiin heijastuvat erilaiset tilanteissa mukana olevat ja niihin vaikuttavat tekijät sekä kehittämishankkeeseen osallistuvien suhtautuminen kokonaisuuteen. Tutkimusraportissa edellä mainitut tekijät näyttäytyvät kehittämistyön edetessä muuttuvina ja muutosta rakentavina konteksteina, joiden kautta lukija ei voi välttyä kohteen omalta tulkinnalta tai uudelleen konstruoinnilta omassa mielessään. Konteksteja kuvattaessa kuvataan erilaisia kehittämishankkeeseen liittyneitä esiintymisympäristöjä, kuten paikallisia, sosiaalisia ja toiminnallisia ympäristöjä sekä kehittämistyötä eri tasoilla, kuten yksilön, ryhmän, verkoston ja alueen tasolla. Kontekstin käsite liittyy ilmiön merkityksen luomiseen. Anttilan (2005, 175 – 176) mukaan ilmiön merkitystä voidaan arvioida oikein vain kontekstiyhteyteensä asetettuna. Ihminen elää ja toimii monissa monimutkaisesti toisiinsa yhteyksissä olevissa maailmoissa. Jokaisen

uutta tietoa omiin ajattelumalleihinsa. Käytännön kehittämistyön eri vaiheissa ja tilanteissa kontekstit ja toiminta saavat erilaisia merkityksiä tai tilanteet merkityksellistävät kontekstin eri tavoin.

Tässä tutkimuksessa osallistujien konteksti tarkoittaa kehittämishankkeen laboratorio- ja kuvantamistoimintaa kokonaisuutena, sen eri organisaatioiden työyhteisötasoja ja seutuverkostotasoa sekä työtoimintaa. Tämä toimintakokonaisuuden tuntemus tulee esille kehittämistyöhön osallistuneiden ammattilaisten asiantuntemuksen kautta. Näin kehittämishanketta ja tutkimusta määrittävät toisaalta luontevat organisaatiokohtaiset asiantuntijoiden oman työtoiminnan kontekstit ja toisaalta alueellisen seutuverkoston yhteistoimintaa kehittämään pyrkivät kehittämistyön kontekstit. Kehittämishankkeen osallistujien ja myös tämän tapaustutkimuksen näkökulmasta laboratorio- ja kuvantamisen työtoiminnan kontekstit muodostavat ydinkontekstin. Ne muodostavat sekä arjen työtoiminnan että seudullisen verkoston yhteistoiminnan kehittämistyön kontekstin.

Kehittämistyön päävaiheina on tunnistettavissa kehittämishankkeen käynnistämiseen liittynyt ideointi- ja suunnitteluvaihe, sitä seurannut perusanalyysivaihe, varsinainen hankkeen aikainen työ- ja yhteistoiminnan kehittämisen vaihe sekä kehittämishankkeen päätösvaihe (Kuvio 3). Nämä kaikki kehittämistyön vaiheet ovat mukana tässä tapaustutkimuksessa.

Kuvio 3. Kehittämishankkeen päävaiheet (Paasovaara 2006, 13, mukaellen)

Kehittämishanke itsessään oli käytäntölähtöinen. Sen tarkoituksena oli kehittää arjen työkäytäntöjä ja -toimintaa rajatussa kontekstissa. Kehittämistyö edellytti yhdessä tekemistä niin suunnittelun, toiminnan ja kokeilun kuin myös arvioinnin kehityssykleissä. Noita kehityssyklejä ja osaprosesseja sekä niihin rakentuneita kehittämistyön menetelmiä ja interventioita tarkastellaan sekä työ- ja yhteistoiminnan että kehittämistyön rakentumisen tekijöinä. Kehitysprosesseista saatavaa tietoa suhteutetaan kehittämistyön tavoitteisiin ja konkreettiseen toimintaan. Tieto, joka näin syntyy, on sekä konkreettista että toimintaan ja ympäristöön sidottua (van Aken 2004). Käytännössä on kuitenkin aina epävarmuutta, sillä uudet ratkaisut eivät ole valmiina, vaan ne täytyy havaita ja kehittää edelleen (Tsoukas 2005, 1 – 9). von Wrightin (1998) mukaan asiat eivät ole irrallaan ja pelkästään irrallaan olevien asioiden ymmärtäminen ei ole riittävä tutkimukselle. Uuden tiedon ja uusien lähestymistapojen löytäminen kehittämishankkeesta edellyttääkin tutkimuskontekstia kuvaavaa tietoa kehittämistyön ajalta ja sen hyväksikäyttöä tutkimuksessa. Pragmatismin mukaan tieteellinen tutkimus on aina käytännöllistä toimintaa, jolla vaikutetaan kohteeseen muun muassa lisäämällä ja hyödyntämällä tietoa. Yhtäällä ollaan lisäämässä uutta tietoa ja tietämystä, mutta samalla ollaan myös käyttämässä tietoa käytännössä.

Oleellista ei ole se, että teoreettiselle tiedolle löytyy vastaavuus reaalimaailmasta.

Tieto on väline toimia siinä. (Habermas 2003; Laudan 1977.)

Kehittämistyö hankkeessa eteni monivaiheisena, -ulotteisena ja -tasoisena sekä useina samanaikaisina osaprosesseina. Monivaiheisuutta, moniulotteisuutta ja monitasoisuutta voidaan kuvata ja määrittää käytännön toiminnan muutostarpeena.

Mäkelin ja Vuoria (2000) tarkoittavat moniulotteisuudella muutoksen vaikutusta aikomuksiin ja uskomuksiin, ulkoiseen ja sisäiseen strategiaan ja toimintaan.

Monitasoisuudella he tarkoittavat muutoksen toteutumista eri tasoilla, kuten organisaation, organisaatioiden välisen verkoston, toimintojen, prosessien ja tiimien välisillä tasoilla. Monivaiheisuus kuvaa muutoksen etenemistä prosesseina. Juuti ja Lindström (1995, 25 – 27) ovat kuvanneet koko kulttuurijärjestelmän muutosta toisen asteen muutoksena. Tällä he tarkoittavat muutosta, transformaatiota, jossa koko viitekehys ja toiminnan uskomusjärjestelmä muuttuvat, kuten parhaimmillaan tapahtuu toiminnan kehittyessä verkostotoimijuudeksi. Ensi asteen muutos tarkoittaa uskomusjärjestelmän sisällä tapahtuvaa kehittymistä ja aiempaa parempaa

huomioon otetaan ympäristön muutokset, edellyttää pysyvien muutosten aikaansaaminen myös muutoksia uskomusjärjestelmissä. (Kuvio 4.)

Kuvio 4. Muutoksen moninaisuus kehittämishankkeessa (Mäkelin & Vuoria 2000;

Juuti & Lindström 1995, mukaellen)

Kehittämishankkeen tavoitteena olleeseen seutuverkoston kehittymiseen on liitettävissä moninaisten muutosten haasteita. Niissä selviytyminen edellyttää sekä verkostossa yhdessä oppimista että asiantuntijoiden erilaisista kokemuksista oppimista.