U udenkaupungin ensimmäisistä asukkaista kerrot- taissa m ainittiin jo, että ne kolme kylää, joiden maalle kaupunki perustettiin, ainakin osaksi seisoivat autioina ja naapurikylä Sorvakko kokonaan. Asumuksia ei siis ollut ennestänsä tarjona monellekaan uudelle porvarille.
Myös on kerrottu, kuinka näm ät porvarit, saatua n i
mensä porvarikirjaan, heti kiiruhtivat kauppamatkoilleen, ja kun heillä tavan mukaan laivaväkenä oli poikansa, vävynsä ja renkinsä, niin ei kotia jäänyt uusien talo
je n rakentajiakaan. Kesä-aika ei muutenkaan ollut mu
kava talojen siirtämiseen maalta kaupunkiin, taikka ra
kennusaineiden hankkimiseen; sillä parhaatkin kesätiet olivat pikemmin jalkapolkuja ja ratsastusteitä, kuin kuor- main kuljetukselle aivottuja. K aupungin porvariston oli siis pakko viettäm ään ensi talvensa vanhoilla asumasi- jOiliansa, ja siellä ensimäinen raastuvankokouskin pidet
tiin, “H arikkalan nimismiestalossa“ Uudellakirkolla. Mut
ta mitä ei kesällä saatu aikaan, se tehtiin seuraavana talvena. Tupa nousi tuvan viereen, talo talon; porvarit ja virkam iehet m uuttivat perheineen uuteen kotiinsa, ja ainakin Syyskuusta alkaen v. 1618 raastuvan istunnot pidettiin kaupungissa.
Pian oltiin jo niin kotiutuneita paikalla ja luotta
mus kaupungin tulevaisuuteen oli niin luja, että ruvet
tiin puuhaamaan yleisiä rakennuksiakin. K irkko ja raa
*) Esitelmä pidetty suomalaisessa iltamassa Uudessakaupungissa Maalisk. 18 p. 1889, sittemmin lisätty.
tihuone, niitä kaupunki ennen muita tarvitsee ja ne täälläkin yleisistä rakennuksista ensimmäiset.
Kirkko. *) Ensimäinen tieto oman kirkon raken
tamisesta tavataan raastuvan oikeuden pöytäkirjassa Maaliskuun 10 p. 1619. Silloin suostuttiin Wehmaan kihlakunnan voudin Jaen Eerikinpojan kanssa, “kirkon rakennusta varten viidestäsadasta tukista tänne tuotaviksi ensi kesänä, suokoon Jumala, viidestäkymmenestä taa
larista. “ Porvariston aikomus siis ensimmältä oli ra
kentaa puukirkko, m utta syystä taikka toisesta se sitte luopui tästä aikeesta, ja Kesäkuun 12 p. 1623 2) laskettiin perustus kivikirkolle, erään pienen kallion eteläiselle rinteelle Mäyhölän kylän rannalla, elikä tarkoin samalle sijalle, missä n. s. vanha kirkko ny t seisoo.3) Tämä
en-*) Missä ei lähteitä ole mainittu, ovat tiedot saadut kirkon ar
kistossa löytyvästä kirjasta nimeltä “Liber ecclesiae Neostadiensium Anno 1643.“ 2) Cederberg, Hist. Kokoelm. I s. 13. — Piispa Teng- strömin väite (Afhandl. om presterl. tjenstgöringen II s. 316), että Uuden
kaupungin kivikirkko muka valmistui v. 1623, on kaiketi epähuomion virhe, koska Ephr. Hceckertin, Sjöstaden Nystad 3 §, jota Tengström sanoo lähteeksensä, kertoo ihan toisin. Todenmukaiselta kuitenkin näyttää, että kaupungissa v. 1622 vaiheilla jo löytyi jonkinmoinen väliaikainen saarnatupa, jossa jumalanpalveluksia pidettiin vuoteen 1629 asti. Sillä kaupunki sai ensimäisen kirkkoherransa jo v. 1623 (1622?) ja ennen häntä näyttää eräs herra Henrikki, joka raastuvan oikeuden pöytäkirjoissa 1626 mainitaan Uudenkirkon kappalaiseksi (Strandman, Herdaminnen, häntä ei mainitse kappalaisten joukossa, vaan kirkkoherrana 1630), pitäneen kaupungissa saarnaajan virkaa, ku
ten edempänä saadaan nähdä. Missä tämä saarnatupa seisoi, minkä- moinen se oli ja minnekä se sittemmin joutui, ovat kysymyksiä, joi
hin Uudenkaupungin arkistoissa ei löydetä varmaa Vastausta. 3) Ta
vallansa “vanha kirkko“ ja tämä ensimäinen kivikirkko ovat saraa kirkko, tavallansa eri kirkot. Kun viimemainitun kirkon seinät olivat kahdenkertaiset, maata välitäytteenä, niin ne pian rupesivat halkei
lemaan ja seuraavalla vuosisadalla ne toinen toisensa perästä täytyi hajoittaa perustuksiin asti ja uudesti rakentaa, katon ollen korjauk
sien aikana nostettuna puupönkkien väkeen. Näiden uudistusten kautta ei “vanhalle kirkolle“ enää jäänyt tästä ensimäisestä kivikirkosta muuta kuin sen sija, vähän kiviä — enimmät kivet kuitenkin tuotiin Sundholman kartanon maalta — ja ehkäpä muutamia vesikaton kannatti- mia. Seiniä uudesti rakennettaissa, avattiin myös useita uusia akkunoita.
43
simmäinen kivikirkko oli suorakaiteen muotoinen ilman m uitta ulkonevitta ositta, kuin kivestä tehty etehinen etelän puolella. Pituus tehtiin kirkolle sisäpuolelta sei
niä 5IV2 kyyn. ja leveys 30 kyyn. niinkuin “vanhan kirkonkin1* on; mutta matalampi l) se oli “vanhaa kirkkoa“, jonka seinäin korkeus maan kaltevuuden vuoksi vaihte- lee itäpäästä länsipäähän 8—43/4 kyynärään ja koko kor
keus maasta katonharjalle 517a—48V4 kyyn. Ovia oli viisi. Läntisessä päässä oli iso-ovi, josta morsiuskansa kävi kirkkoon ja ruum iit tuotiin hautaan. Eteläpuolella taas oli pikku-ovi, eli kuorin-ovi, myös teinin-oveksi ku t
suttu, kun teineillä (ja myös lukkareilla) oli tapana jou
lupäivänä messua epistola tämän oven edessä, — kun
nes piispa Mennanderin kiertokirjan kautta Maaliskuin*
21 piitä 1759, samana vuonna Turussa pidetyn pappein
kokouksen päätöksen mukaan, sellainen “paha tapa“
kiellettiin, — ja eteläinen-ovi} jonka edessä seisoi kivestä rakennettu * etehinen aina v. 1752 asti ja joka näyttää olleen porvarien ovena. Pohjoispuolella oli pohjois- eli naisväen-ovi, vastapäätä eteläistä-ovea, ja pappien- eli sakas- tin-ovi vastapäätä teinin-ovea. Ovet olivat siis melkein samoilla paikoilla, kuin nytkin “vanhassa kirkossa.“ Niin ei ollut akkunain laita. N iitä oli kaikkiansa vain 8, joista itäseinällä kaksi, etelän puolella samoin kaksi, yksi kummallakin puolella eteläistä ovea, länsipäädyssä niinikään kaksi, joihin pormestari Caspar Eickman sitte lahjoitti 9 lasia, varustetut “hänen nimellään ja puu- m erkillään“, ja pohjoispuolella myös kaksi, toinen toi
sella, toinen toisella puolella naisväen-ovea. K aikki ak
kunat olivat neljä-osaisia, kuten vieläkin useat niistä ovat, lasit lyijyllä kiinnitetyt ajan tavan mukaan.
Kellotapulia ei ensimmältä ollut eikä tornia; mutta ei kirkko niitä tarvinnutkaan, kun ei kelloja ollut. To
sin oli kuningas Kustaa Aadolf! eläissään kirkolle lah
joittanut 4 tynnyriä viljaa kellon hinnaksi, mutta eihän niillä vielä pitkälle päästy, ja sen pahemmaksi onneksi
*) Cederberg, Hist. Kokoelin, s. 13.
ne olivatkin unhottuneet pormestari Iisakki Niilonpo- jan vilja-aittaan, josta ne vasta v. 1636 löydettiin, kun maaherra A ntti Niilonpoika (Hittener) kävi tutkimassa pormestarin tilikirjoja ja muita toimia. Myöskin oli porvaristo K ristiina kuningattaren holhojahallitukselta alamaisessa anomuksessa, joka ei kanna päivämäärä, mutta näyttää lähteneen Iisakki pormestarin kädestä noin vuosien 1632 ja 1636 välillä, anonut kelloapua, m utta ei ollut tähän haikeaan ruikutukseensa saanut toi
vottua vastausta. 2) Näin vieri taas vuosia muutamia, kunnes Tuomas nahkurin (“Thomas Skinnare“) päähän pisti, että eiköhän Toukokuun 27 p. 1643 hän astui esiin ja “kysyi pormestarilta, neuvostolta ja koko por
varistolta, eikö häntä uskottaisi ja valtuutettaisi kau
pungin puolesta tekemään nöyrä anomuskirjoitus H. K.
M:lle ja hallitukselle sekä korkeasukuiselle herralle, herra Juhana Oxenstiernalle, että he jollakin tavoin auttaisi
vat meitä kellon hankkimisessa kaupunkikirkkomme ta r
peeksi ja kansan kutsumista varten jumalanpalvelukseen, (kun jumalanpalvelusta aloitetaan), jota ei täällä tätä ennen ole tapahtunut; johonka kaikki myöntävästi vas
tasivat, toivottaen Jum alan onnea matkalle, ja Tuomaan omasta pyynnöstä hänelle ensi aluksi lupasivat ruoka
rahaksi 1 äyrin kuparia joka porvarilta, vaan jos J u mala onnea antaa, he tahtovat sen korottaa“, kertoo tästä pöytäkirja. P yydetty valtakirja ja pormestari Klemetti Laiskan kaupungin puolesta antam at 12 kupa- ritaalaria taskussa 3) lähti nahkuri Tuomas Eerikinpoika Ruokola ny t kellorahain keräntään ja antoi “suppliik- kinsa“ Kesäkuun 24 p:ltä 1643 K ristiina ku ning atarelle, joka sen alle piirsi nämät painavat san at: “1 Skep- pund“ ja lähetti kirjan Elokuun 1 p. kammarikollegi- ollensa.4) Tästä kuninkaallisesta lahjasta tiedon saatua ja ollessaan “syysm atkalla“ Tukholmassa, pormestari
x) Raast. pöytäk. 8/a ja % 1636. 2) K. k. Nystads besvär. 3) Raast. pöytäk. 23/10 1643. Tämä rahamäärä osoittaa, että porvaria oli siihen aikaan muka 384. 4) K. k. Nystads besvär.
45
Klem etti Laiska ja raatimiehet Yrjö Syvärinpoika, Ur- banus Matinpoika, Eerikki Heikinpoika, Eerikki TTtha, Mikko Siuttu, Matti Antinpoika ja Jaakko Pitkäluoto sekä Tuomas Ruokola, A ntti K outtu y. m. Uudenkau
pungin porvaria lunastivat lahjoituskirjan, antaen 1 rii
t i n taal. “äth secretario för konung: bref opäkuparenu, ja kävivät sitte kellonvalaja Ju rgen Putecenilta J) Tuk
holmassa sellaista kelloa ostamassa, joka punnittuna Tuk
holman R autatorin vaalia painoi 2 sippuntaa 10 leivis
kää 5 naulaa. Tästä kellosta lie lupasivat 240 riikin taalaria sekä 16 lammasta, ja kontrahti tehtiin Loka
kuun 23 p . 2) Kello oli arvattavasti ostaessa jo valmis ja tuotiin Uuteenkaupunkiin heti, kun pakkanen oli ra
kentanut kestävän sillan Ruotsin ja Suomen välille; sillä jo Helmikuun 27 p. 1644 silloinen kirkkoherra Elias Nii- lonpoika “pyytää saada 6 miestä auttamaan kelloa ylös.“
Minnekä uylösu, sitä ei raastuvan pöytäkirjassa selitetä;
m utta kun tornia ei ollut, niin kello ensi aluksi ehkä ripustettiin jonkinmoisen hirsi vivun väkeen. Oli miten oli, sijallaan ja soittokunnossa kello oli ainakin Touko
kuun alkupuolella, koska Toukokuun 11 p. 1644 raastu
vassa julistettiin, että “niiden, jotka antavat soittaa sa- nomakelloja (usjäiaringningu) tulee maksaa isosta kel
losta 1 taalari kuparirahaa ja pienemmästä kellosta 4 äyriä.“ Tästä julistuksesta päättäen, kirkolla nyt oli kaksi kelloa, m utta mistä tuo “pienempi kello“ oli tu l
lut, siitä ei löydy mitään tietoa. 1649 vuoden kaluluet- telo ei mainitse muuta kuin yhden, uison kellon“, k ir
kon omaisuutena ja vasta 1661 vuoden luettelo sanoo myös löytyvän “pienemmän14 uuden kellon, joka v. 1651 ostettiin Tukholmasta ja painoi 16 leiviskää 10 naulaa.“
Tämä oli luultavasti sama kello, jonka kirkkoherra Joh.
Hoeckert sanoo kantaneen kirjoitukset “Grloria in excel- sis Deo“ ja “Jurgen Putson imesit A N:o 165.“ 3)
*) Hänen vaimonsa Agneta Matin tytär oli Uudenkaupungin por
varin Simuna Matinpojan leski (Raast. pöytäk. 24/s 1654. 2) Raast.
pöytäk. 23/io 1643. 3) Cederberg, Hist. Kokoelm. s. 15. Vuosiluku oli arvattavasti 1651, josta viimeinen numero oli epäselvä.
K un kirkolla nyt oli kellot, niin ruvettiin m ietti
mään kellotapuliakin. Toukokuun 27 p. 1646 otettiin tämä asia raastuvan kokouksessa käsiteltäväksi ja pää
tettiin kellotapuli rakentaa puinen. Mestariksi otettiin rakennusmestari Eerikki Simunanpoika, joka siitä vaatii palkkaa 40 taalaria kuparia, ja hänelle annettiin apu
miehiksi salvumiehet A ntti Skaffar, Juho M artinpoika ja Matti Längh, jotka kukin tyy tyiv ät 20 kupari taala
rin palkkaan. Työn he tekivät omalla ruoallaan, m utta kaupunki kustansi aineet ja lupasi apulaisia hirsien nos
tamiseen ja kantamiseen, ja Heinäkuun 15 p. m äärättiin joka porvarin vitkastelem atta tuomaan kellotapulin ra kennukseen “1 lauta ja 6 naulaa.14 Tämä kellotapuli sei
soi kalliolla kirkon pohjoispuolella. x)
K irkko-aita ympäröi melkein puoliympyrän tapaan kirkon itäistä ja eteläistä puolta. Se arvattavasti oli ensimmältä puinen, koska sitä vielä v. 1643 sanotaan vain aidaksi (“gard“) eikä niinkuin myöhemmin kirk- komuuriksi (“kyrkom ur44). Vasta Helmikuun 9 p. 1654 m aistraatti käski “koko porvaristoa hyvään aikaan tuo
maan heidän kivensä kirkko-aituusta varten, jo tta se ensi kevätpäivinä saataisiin valmiiksi.44 Nämät kivet käytettiin kuitenkin vain jalaksi, jonka päälle hirsi-aita rakennettiin-, koska v. 1682, kun sitä taas rakennettiin, joka talosta kaupungissa ja maalla sekä torpasta käsket
tiin sitä varten tuoda 2 h irttä ja 2 lautaa. K irkkopiha sen sisällä oli vesiperäistä alankomaata, jota sen vuoksi täytyi täyttää. Tätä täyttäm istyötä alotettiin v. 1648.
Raastuvan kokouksessa Tammikuun 2 p. päätettiin, että kukin porvari oli velvollinen tuomaan sen täytteeksi 10 kuormaa santaa. Täyttäm istyötä kesti sitte kestämis- tään, ja vielä v. 1752 kertoo kirkkoherra Joh. Hoeckert, että sitä täytettiin joka kolmas v u o si.2)
J) V. 1691 rakensi Putkisaaren Matti uuden kellotapulin, sekin puinen, koillispuolelle kirkkoa sille kohdalle, mistä nyt ne kivirappu- set alkavat, jotka käyvät nykyiseen, v. 1775 kivestä rakennettuun kellotapuliin (katso kirkonkokousten pöytäk. ja kirkon tilikirjaa.) 2) Cederberg, Hist. Kokoelm. s. 16.
47
Itse kirkon rakennustyön sanoo kirkkoherra Ephr.
Hoeckert *) päättyneen v. 1629. Tämä on kaiketi niin ym m ärrettävä, että kirkossa siitä alkaen voitiin pitää jumalanpalvelusta; mutta valmis ei kirkko vielä ollut.
L attiana esim. oli kirkossa paljas maa ja sekin kovin epätasainen, jonka vuoksi Marraskuun 12 p. 1645 mais
traatti määräsi joka talosta tuomaan “1 kuorma eli 1 tynnyri santaa kirkkoon, kirkon lattian tasoittamiseksi.“
Pian sen jälkeen nousivat vaatimukset tasaistakin maa- lattia korkeammalle ja Toukokuun 9 p. 1647 päätettiin raastuvan kokouksessa hankkia kirkkoon lattiakiviä Tal
linnasta ja Kalmarista, niin “että kunkin porvarin sekä porvarin pojan ja vävyn tulee hankkia 1 k iv i“, josta hei
dän kuitenkin piti saaman maksu “rajanaapureiltaan.“
Mutta huonosti tätä päätöstä noudatettiin, koskei, hau
takiviä lukuun ottamatta, vieläkään ole lattiakiviä k ir
kossa paljon muualla kuin kuorissa. Lakea ei myöskään ollut kirkossa. Sen vuoksi Elokuun 12 p. 1640 porva
reita kehoitettiin “korkean esivallan kirjeen ja suosiol
lisen tahdon m ukaan“ tuomaan lautoja ja nauloja “kir
kon peittäm istä varten44, ja Lokakuun 30 p. 1643 porva
rit käskettiin 44 olemaan avullisina laen rakentamiseen kirkkoon, johonka he kaikki suostuivat.44 Laki tehtiin, vaan ei kaarevaksi, kuten nykyinen. Ensimäinen laki oli varsin laaka, joten kirkko tuli kylläkin matalaksi, tuskin päälle 4 kyyn. korkeaksi. Tuskallisesti ahdista
van vaikutuksen sellainen matala H erran huone tekisi meidän aikaisiin sanankuulijoihin, jotka ovat tottuneet korkeisin, valoisiin temppeleihin, m utta sen aikuiset Uu- sikaupunkilaiset pitivät kirkkonsa ehkä kylläkin korke
ana, koska ty ytyiv ät siihen koko sata vuotta, eli vuo
teen 1731 asti, jolloin kirkon ahtauden vuoksi ja jo tta parvi voitaisiin rakentaa kirkon läntiseen päähän, lai
tettiin kirkkoon kaareva laki, Matti Matinpoika Pukki
*) Sjöstaden. Nystad 3 §.
rakennusmestarina ja muuraaja Iisakki Pertunpoika sekä M atti seppä *) apulaisena.
Mitä muuten kirkon sisustukseen tulee, niin oli se yksinkertainen ja vaatimaton. A lttari seisoi vastapäätä kirkon isoa ovea samalla paikkaa, kuin vieläkin, mutta kehä eli ehtoollispöytä oli nykyistään melkoisesti pie
nempi. A lttarin koristeena oli puusta leikattu ristin- naulitun vapahtajan kuva (uChri crucifixu) ja kaksi muuta pientä puukuvaa (“2 smä beleter öfver altaret“);
mutta myöhemmin saatiin laudalle maalattu alttaritaulu, joka kuvasi “ccena Domini“ eli H erran ehtoollista ja mahdollisesti vieläkin löytyy nykyisen v. 1732 Rostoc
kista ostetun alttaritaulun takana. Tämän puisen taulun sijaan lahjoitti sitte kultaseppä Niilo Juhanpoika vaat
teelle maalatun ta u lu n ,2) joka myös kuvasi H erran eh
toollista, niinkuin nykyinenkin, ja joka 1705 vuoden kalukirjassa sanotaan vanhaksi sekä 1724 vuoden luet
telossa “jo kelvottomaksi tauluksi.u A lttaria peitti 4 kyyn. punaista verkaa ja sillä seisoi 3 rautaista kynt- tiläjalkaa vaksikynttilöitä varten. Nämät k yn ttilät oli
vat 2 kyyn. pitkiä ja suhteellisesti paksuja. Ne k y n tti
län päät, joita vielä on tallella kirkossa entisiltä ajoilta, ovat noin 3—4 tuumaan läpimitaten. A rvattavasti altta
rilla myös seisoivat kirkon molemmat messinkiset kynt- tiläjalat. A lttarin koristeena mainitaan vielä 4 kyyn.
*) Matti sepän nimeä kantaa vielä “Matt’-sepän“ aukko, joka on Suukarin luodon ja Sorvakon maan välillä ja jonka rannalla Matilla kuuluu olleen pajansa. Raast. pöyt. <2% 1682 mainitaan jo eräs Mats Seppä. Lieneekö sama mies? 2) Niilo kultaseppä kuoli v. 1644, ja Hel
mikuun 27 p. kiitollisuuden osoitteeksi “oikeus (raastuvan) myönsi Niilo kultasepän maahanpaniaisiksi aterian ruokaa, a/a tynn. olutta ja kunniallisen lepopaikan kirkossa.“ Niilo oli maan mainio kultaseppä, mutta jätti jälkeensä suuria velkoja. Sen vuoksi näyttää sitte syntyneen vaikeuksia häntä haudattaissa. Mutta tullientarkastaja Jaakkima Tim- me, joka siihen aikaan istui “kuninkaan miehenä“ raastuvan oikeu
dessa, käski 4/3 1644 “haudata kultaseppä Niilo-vainaja ja lupasi vas
tata kaikista jälkipuheista velkojille, mutta pormestari ja raati tah
toivat tästä olla varsin vapaat.“ Niin Niilo sai lepopaikkansa.
49
punaista “T vist“ nimistä vaatetta, jonka oli lahjoittanut entisen pormestarin P entti Arvidinpojan leski Mariana Jaakontytär, ja alttari kehää peitti viheriä sametti vaate.
Tätä suojelemassa käytettiin punaisella reunuksella va
ru stettu alttariliina, jonka varkaat kesällä 1642 tu r
m elivat poikkileikkaamalla. Kehän sisäpuolella seisoi pappia varten Sundholman isännöitsijän Erasmus Ola- vinpojan lahjoittama palli, joka oli päällystetty kukik- kaalla dammaskilla.
K irkon koillinen nurkka oli lautaseinällä erotettu sakastiksi. Tämän lautaseinän vieressä seisoi saarnas
tuoli, melkein lattialla kirkon mataluuden vuoksi, ja sen laitaan oli naulattu messinkinen kynttiläjalka. Keh- nonpuolista tekoa saarnastuoli lienee alkuansa ollut, koska kam reiri P ietari Plagm an v. 1648 seurakunnan puolesta osti uuden Yrjö puusepältä Turusta, maksaen tuolista 60 riikintaalaria, siihen luettuna myös “taivaan14 eli taivokkeen hinta. Tämä tuoli oli tamminen, arvat
tavasti sama, joka kirkossa vieläkin on, ja sitä kehut
tiin varsin kauniiksi. K ruunun sen päälle teki kersantti Heldenstein 24 taalarista, kun se 1735 asetettiin nykyi
selle paikallensa kuorin ensimmäisen pilarin kylkeen.
Saarnastuolissa seisoi Erasmus Olavinpojan lahjoittama tuntilasi.
Penkeistä ei 1643 vuoden kalukirja puhu mitään, muista kuin “kirkkoherran tuolista“, joka oli viheriällä veralla verhottu, m utta 1661 vuoden kaluluettelo tietää, että ainakin pormestarin rouvalla oli penkkinsä, johon pormestari Caspar Eickman oli lahjoittanut messinkisen kynttiläjalan. Vanhin tallella oleva penkkijakokirja on
vasta vuodelta 1705.
Valaistusta varten oli kirkolla, paitsi jo mainittuja kynttiläjalkoja, kuorissa messinkinen kynttiläruunu, jossa alkuansa oli ollut 6 torvea, vaan joista 3 jo v. 1643 oli varsin m enettynyt ja neljäs riippui, miten riippui, ja on semmoisena m ainittuna vielä 1661 ja 1705 vuosienkin kalukirjoissa. Toinen eheä, 6-torvinen riippui saarnas
tuolin edessä. Kolmas samallainen oli eteläisen-ja
poh-4
jois-ovien välillä. Neljäntenä oli rautainen “kynttilä- jalka laesta riippuvana4*, ehkä sama, jota 1825 vuoden luettelossa sanotaan “kynttiläruunuksi parvella44 ja v.
1880 lahjoitettiin Muinaismuisto-yhdistykselle.
Koristuksina seisoi taulu kahden puolen alttaria.
Toinen vaatteelle m aalattu kuvasi vapahtajaa ristillä, toi
nen “K ristuksen piinan historiaa.4* Laesta riippui pieni laiva.
Messuvaatteita oli kirkolla v. 1043 seuraavat, ni
m ittäin: 2 messupaitaa, toinen, v. 1623 tehty, eheä, toi
nen rikkinäinen, sekä 2 messukasukkaa, toinen punaista silkkitahtia risti selässä, tekokultanauhoista tehty, toi
nen valkeata “makieria44 vaskilanka-ristillä. Kolmannen sai kirkko v. 1644 kaupungin ensimmäiseltä porvarilta, Yrjö Syvärinpoika W iikaiselta muuratun haudan pai
kasta. Se oli viheriätä • kukikasta dammaskia, valkea dammaskinen risti sen päällä, ja oli varustettu merkillä X, jonka kahden puolin olivat kirjaim et P ja S sekä päällä N E ja alla 1644.
Ehtoollisastioita ensimmältä oli ainoastaan pieni hopeainen kalkki ja leipälautainen, jotka yhteensä pai- noivat 15 luotia. N iitä käytettiin sairaille H erran eh
toollista jakaessa, ja samaan tarkoitukseen käytettiin myös se puolen tuoppia vetävä tinapullo, joka maini
taan 1643 vuoden kalukirjassa. K un ei muuta kalkkia ollut, täytynee otaksua, että kirkossa, ehtoollista jaetta
essa, käytettiin sitä tinatuoppia (“tennkanna44), joka ka
lukirjassa luetellaan, ja leipälautaisena ehkäpä saman tuopin kantta. Yiinakannun asemesta taas käytettiin kaiketi kirkon omistamaa kannun vetoista tinapulloa.
Näin sitä tultiin toimeen aina siksi, että Uusikaupunki tuli V aasaporin kreivikunnan pääkaupungiksi. Eihän suinkaan olisi käynyt laatuun tinaisista tarjota H erran ehtoollista kreivillisille armoille, jotka täällä pitkiä ai
koja asuivat. Sen vuoksi pormestari Jooseppi Jaakon- poika v. 1647 kaupungin puolesta ostikin kirkolle 60 luotia painavan, hopeaisen, ulkoa ja sisältä kullatun kal
kin ja rikkinäisen leipälautaisen “ratsuväen luutnantilta,
51
miehuulliselta P entti Pentinpojalta Taivassalosta.u K au
pasta oli suostuttu niin, että kaupunki 40 luodista mak
saisi 2 kuparitaalaria luodilta, m utta 20 luotia myyjä lahjoittaisi kirkolle, ehkäpä sovinto-uhriksi siitä, että hän näm ät pyhät kalut varmaankin oli ryöstänyt josta
kin Saksanmaan luostarista taikka kirkosta Kolmenkym
menen vuoden sodan aikana. V aaditut 80 taalaria koot
tiin niin, että annettiin pormestarille valta kantamaan
“kultakin henkilöltä, joka ehtoolliselle menee, olkoonpa kotimies taikka palkkalainen, laivamies taikka laivamie- hen vaimo, talollinen taikka torppari, jotka kuuluvat tä
män meidän kaupunkimme kirkkoon, ketäkään e ro tta m atta taikka vapauttam atta, 5 äyriä kuparirahaa.4* x) K alkin peitteitä oli silloin jo luvultansa viisi, silkillä ja kullalla ommeltuja.
Lasten ristitsem istä varten oli kirkolla kaksi mes
singistä kaste-maljaa, m utta kun pappeja vain oli yksi, niin toinen malja tietysti oli liikaa ja siitä tehtiin sen vuoksi 1646 — “kirkon v iiri“, ehkäpä sama pikku kukko, joka vieläkin ylvästelee kirkon harjalla, sen itäisessä päässä. — K irkon iso kukko on viime vuosisadalta —.
Kulkusella varustettu samettinen kukkaro myös oli k ir
kolla jo 1643 “kukkarolla käyntiä“ varten. Tästä käyn
nistä Toukokuun 11 p. 1644 raastuvassa päätettiin, että
“kaksi taikka yksi mies käyköön kukkarolla, kukin 14 päiväänsä14, ja että Sven Matinpoika (ent. pormestari) oli seuravana päivänä alottava kukkarolla käynnin.
K ahta ei vielä voinut käydä yhtä aikaa, kun oli vain yksi kukkaro, m utta tämä puute tuli pian autetuksi, kun Erasmus Olavinpoika lahjoitti kirkolle uuden kukik- kaasta dammaskista tehdyn ja hopeakulkusella varuste
tun kukkaron. Sen jälkeen raastuvassa H einäkuun 7 p.
1649 päätettiinkin ja määrättiin, että “nuorien ja siivo
jen porvarien tulee kunkin vuoronsa mukaan kuukau
den ajan käydä kirkossa kukkarolla ja jumalanpalveluk
*) Raast. pöytäk. 7 u 1647. Tästä maksusta päättäen seura
kunnan ripellä käyvä väestö siihen aikaan nousi 518 henkilöön.
sen päätyttyä kirkon isännän taikka kuudennusmiehen kanssa lukea rahat, jotka kirkon isäntä kirjoittakoon ta r
koin eri kirjaan, koska hänen niistä tulee tehdä tili ja selvä.u
K irkonkirjasta ei ollut suuren suuri, mutta oli siinä 3 suomalaista ja yhtä monta ruotsalaista virsikirjaa, 2 suomalaista ja 1 ruotsalainen käsikirja, 1 Ericus EriGfn suomalainen postilla, 1* psaltari suomeksi, 1 suomalainen uusitestam entti ja 1 „Praecationale Fennonicum “; kaik
kiansa siis 13 kirjaa.
Muuta omaisuutta kirkolla mainitaan joitakuita k ir
veitä, rautakankia ja lapioita sekä aitta, joka seisoi ul
kopuolella kirkkoaitaa. Rahaa oli kirkonkassassa 1649 vuoden alkaessa kaikkiansa 9 taal. 18 Va äyr.
Niinkuin edellisestä näkyy, kirkko ei liioin ollut komea ulkoa eikä sisältä, eikä rahoista ja tavaroistakaan rikas. Mutta oli komeuden ja rikkauden miten oli, niin onhan luonnollista, että kivikirkon rakentaminen ja sen varustaminen välttäm ättöm ästikin tarvittavilla kaluilla kysyi suurempia varoja, kuin mitä äsken perustettu kau
punki siihen voi uhrata. Omilla varoillaan kaupunki tus
kin olisikaan moneen aikaan vielä jaksanut kivikirkkoa rakentaa; mutta, katolin ajoilta perintönä, vallitsi sekä ylhäisissä että alhaisissa suuri taipumus hyvillä töillä lepyttämään taivaan vihaa ja sen vuoksi suurempi alt
tius, kuin nykyaikoina, uhraamaan maallisia varojansa pyhiin tarkoituksiin, ennen kaikkia kirkoille. Kaukaa
tius, kuin nykyaikoina, uhraamaan maallisia varojansa pyhiin tarkoituksiin, ennen kaikkia kirkoille. Kaukaa