Katsaus fenomenologian historiaan ja kaksi tutkimusperinnettä

Fenomenologian syntyajankohta on 1900-luvun alussa ja siitä ei ole missään vaiheessa raken-tunut yhtenäistä oppijärjestelmää. Fenomenologian määrittelyssä huomio keskittyy erityisesti sen sisäiseen monimuotoisuuteen. Fenomenologiaa yhdistää konkreettisten ja selkeiden teesien sijaan määrätty filosofinen ote (Saarinen 2002, 216). Fenomenologian eri suuntauksille löytyy joka tapauksessa selkeästi niitä yhdistäviä ajattelutapoja. Miettinen, Pulkkinen ja Taipale (2010, 9) tulkitsevat tällaisiksi fenomenologisen perinteen yhteisiksi luonteenomaisiksi piirteiksi kiin-nostuksen elettyä todellisuutta kohtaan, sekä elämismaailman ja sen rakenteiden tutkimuksen.

Ensimmäisenä fenomenologina pidetään yleisesti saksalaista filosofia Franz Brentanoa (1838 – 1917). Hän erotti psykologiset ja fysikaaliset ilmiöt toisistaan tarkoituksena hahmotella luon-nontieteistä riippumatonta psykologiaa. Brentanon vaikutus filosofiassa ja psykologiassa ihmi-sen tietoisuuden tutkimukihmi-sen kehitykselle on ollut merkittävä jatkuen hänen oppilaistaan koos-tuvan ja hänen ajattelustaan vaikutteita saaneen Brentanon koulukunnan välityksellä. Muun mu-assa Edmund Husserl oli kahden vuoden ajan (1884–1886) Brentanon oppilaana. (Albertazzi 2005.) Brentanon mukaan psykologisille ilmiöille ominainen perusrakenne oli intentionaali-suus, joka selkeästi erotteli ne fysikaalisista ilmiöistä. Brentanon luomiin tunnetuimpiin käsit-teisiin lukeutuu edelleenkin käytössä oleva kokemuksen perusyksikköä kuvaava psyykkisen ak-tin käsite (Niskanen 2008, 99).

Fenomenologian myöhemmässä kehityksessä voi hahmottaa kaksi toisistaan selkeästi erottuvaa tutkimusperinnettä, Edmund Husserlin edustaman deskriptiivisen fenomenologian ja Martin Heideggerin ilmiöitä tulkitsemaan pyrkivän fenomenologisen hermeneutiikan. Tässä kokemus-asiantuntijuuden tutkimuksessa lähestymistapa on fenomenologiseen hermeneutiikkaan ja Rau-halan eksistentiaalisen fenomenologian ihmiskäsitykseen pohjautuva, jolloin kokemusasiantun-tijana toimiminen on ilmiöiden tulkintaa ja ymmärtämistä. Asioiden ja tapahtumien kuvaami-sesta tulee tästä näkökulmasta yksi tapa niiden ymmärtämiseen pyrkivää tulkintaa. Kuvailevan ja tulkitsevan ymmärtämisen välinen ristiriita ja siihen suhtautuminen on olennainen kysymys koskien koko hermeneuttisen psykologian tieteenfilosofista traditiota (Niskanen 2008, 110).

Husserlin kehittämän deskriptiivisen fenomenologian perimmäisenä tavoitteena on kokemusten ja niiden olennaisten sisältöjen kuvaaminen ja erittely. Hänen mukaansa filosofiassa olisi tavoi-teltava pyrkimystä asioihin itseensä takertumatta pelkkiin käsite-erittelyihin (Reinikainen 2012, 23). Ihmisten välittömät aidot kokemukset ja niiden kautta esiin tuleva kokemusmaailma näyt-täytyi Husserlille kaikkien eri tieteiden alkulähteenä. Husserl piti tietoisuutta perustaltaan mer-kitysrakenteena, jonka perusrakenteena on sen kohteeseen suuntautuminen. Sen tutkiminen oli fenomenologian keskeinen tehtävä. (Husserl 1995, 9-17.) Tietoista kokemusta voi kuvata tajua-van subjektin ja toiminnan kohteen väliseksi intentionaaliseksi merkityssuhteeksi. Merkityssuh-teet muodostuvat tajunnan antamina merkityksinä kohteelle. (Silkelä 1999, 121.)

Husserlin tavoite oli luoda fenomenologiasta puhtaita kokemuksia tutkiva ankara tiede (Niska-nen 2008, 100). Puhtaan kokemuksen määreenä on irtautumi(Niska-nen teoreettisten tai luonnollisten asenteiden mukaisista olettamuksista. Himangan (1995, 10) mukaan Husserl tavoitteli juuri en-nakkoasenteista vapaata, ilman teoreettisia käsitteitä tapahtuvaa ilmiöiden kuvausta. Tämän saa-vuttaminen tapahtuisi epookin, eli transsendentaalisen reduktion menetelmää käyttäen. Kurin-alaisesti loppuun suoritetun epookin avulla irtaudutaan ennakkoluuloista ja näin avautuu mah-dollisuus painolastista vapaaseen maailman kokemiseen. (Kunnari 2011, 45.) Niskasen (2008, 100–102) mukaan Husserl piti psykologiatieteissä mahdollisena vähemmän radikaalina mene-telmänä pitämänsä eideettisen reduktion käyttämistä epookin sijasta. Backmannin ja Himangan (2007) mukaan eideettinen reduktio tarkoittaa asian mahdollisten ilmenemismuotojen läpikäy-mistä ja niin kattavaa kyseenalaistamista, että esiin saadaan sen lähtökohtaisin ilmenemismuoto eli olemus(Filosofia.fi). Husserlin työn tärkeänä antina on lisäksi intentionaalisten toimintojen

merkitysrakenteiden, joista hän käytti nimitystä ”noema”, esiin nostaminen (Mäntylä 2012, 12).

Husserl pyrki ymmärtämään tietoisuuden rakentumista ja on tätä kautta vaikuttanut voimak-kaasti fenomenologian myöhempään kehitykseen. Ympäröivästä aineellisesta maailmasta saatu alkuperäinen ja puhdas kokemus nousee mielekkyysperustaksi kaikelle käsitteelliselle, kulttuu-riselle ja käytännölliselle (Kunnari 2011, 45).

Martin Heidegger edustaa fenomenologian kehityksessä fenomenologista hermeneutiikkaa. Kä-sitteellä ”Dasein” hän kuvasi ihmisen täälläoloa luonnehtivaa konkreettista, arkipäiväisessä maailmassa olemista. Inhimillisestä olemassaolosta hän käyttää sen luonnetta hyvin kuvaavaa nimitystä täälläolo. (Heidegger 2000, 32.) Ihmisen perusominaisuuksiin liittyy selvästi pyrki-mys itseymmärrykseen ja ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa koettujen tapahtumien tulkit-seva ymmärtäminen. Heidegger jatkoi fenomenologisen filosofian kehittelyä, mutta oli eri mieltä Husserlin pyrkimyksestä absoluuttisuuteen ja yleispätevyyteen. Heidegger ei pitänyt Husserlin päämääriä mahdollisina saavuttaa tutkimuksen kohteen luonteesta johtuen (Backman 2010, 65). Tutkimuksen kohteen erityisluonteella Heidegger viittaa maailmassa olemisen var-muuteen ja ehdottovar-muuteen, jotka hän näkee ihmisenä olemisen ontologiseksi lähtökohdaksi.

(Niskanen 2008, 104 – 105.) Hän ei pitänyt Husserlin tavoitetta täydelliseen reduktioon mah-dollisena koska siinä jätettiin huomioimatta ilmiöön liittyvä tilannekohtaisuus, eli situaatio. Ek-sistentiaalisen fenomenologian näkökulma painottaa omaa todellisuuttaan muovaavien ihmisten ainutkertaisuutta ja omaleimaisuutta (Niskanen 2008, 105). Kokemusasiantuntijalle tämä voi konkretisoitua muovaamalla omaa todellisuuttaan etääntymällä ja antamalla välimatkaa koke-muksiinsa saaden samalla uutta näkökulmaa kipeisiin asioihin.Näin puhtaan fenomenologian kautta on tultu eksistentiaalisen fenomenologian ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihminen to-dellistuu kehollisena, tajunnallisena ja situationaalisena kokonaisuutena (Kunnari 2011, 53).

Heidegger perusteli käsityksensä reduktion sopimattomuudesta fenomenologisten menetelmien välineeksi ajatuksella, että historiallisten käsitteistön kautta tapahtuva tulkinta oli vääjäämättä niiden erottamaton osa (Backman 2010, 68 – 69, 71). Ihminen on tiiviisti sidottu hänen ajatus-maailmaansa muovaavaan todellisuuteensa, jonka ehdot määrittelevät hänen tapaansa tarkas-tella todellisuutta myös tutkijana (Niskanen 2008, 104).

Selvän eron Husserlin ajatteluun voi havaita eksistentiaalisten fenomenologien tärkeänä pitä-mässä situaation merkityksen korostamisessa ihmisen todellistumisen osalta (Kunnari 2011,48).

Situaatio on laaja käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen elämismaailman kokonaisuutta. Rauhala pai-nottaa samalla tavoin Heideggerin kanssa hermeneutiikkaa ja tulkitsevaa ymmärtämistä ihmi-senä olemisen keskeiihmi-senä ominaispiirteenä. (Rauhala 1992, 105–115.) Niskasen (2008, 106) mukaan Rauhalan eksistentiaalisen fenomenologian alkujuuret ja lähtökohdat löytyvät Husser-lin ja Heideggerin filosofioista. Rauhalan tulkinnan mukaan ihmistä on mahdotonta tutkia pel-kästään positivistisella tutkimusotteella, koska ihmisenä olemisen kaikkia piirteitä ei voi suo-raan mitata ja havainnoida.Situaation tärkeyttä painottaessa on oleellista pitää mielessä holisti-sen ihmiskäsitykholisti-sen mukaiset muut kokonaisuuden osat, tajunnallisuus ja kehollisuus, jotka ovat myös tärkeitä. Situaatioon kuuluu siten monia erityyppisiä olemassaolon tapaa muokkaavia komponentteja, joiden yhteydessä Rauhala puhuu niiden välttämättömyyssuhteesta. (Rauhala 2005, 42–43.) Situaatio on kaikkea sitä ihmistä ympäröivää todellisuutta, johon kehollinen ja tajunnallinen ulottuvuus ovat suhteissa. Se koostuu osittain konkreettisia esineitä, kuten puista ja rakennetun ympäristön esineistä. Situaation käsitteen laaja-alaisuutta ilmentää hyvin erilais-ten ei-aineelliserilais-ten rakennetekijöiden, kuerilais-ten arvojen ja normien ymmärtäminen myös siihen kuu-luviksi. Voi olettaa yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja normien näkyvän selvästi myös mie-lenterveyden kokemusasiantuntijoiden toiminnan lähtökohdissa. Olennainen osa situaatiota ovat koti, työ, opiskelu ja perhe. Myös sosiaalinen ympäristö ja toiminta toisten ihmisten kanssa kaikissa eri yhteyksissä ovat merkittävä osa situaatiota. Mielenterveyden kokemusasiantunti-juuden osalta yhteiskunnalliset ja kulttuuriset olosuhteet ovat tärkeitä situaation rakenneteki-jöitä. Mielenterveyden kokemusasiantuntijan yksilöllistä situaatiota suhteessa ympäröivään maailmaan määrittävät kokonaisvaltaisesti yksilöllisen elämismaailman rajat.