Pari kahvilassa tapaamaani miestä kyseli heti ensimmäisenä kenttäpäivänä minulta tutkimukseni tarkoituksesta ja kahvilaan tuloni syistä. Kenttätyön edetessä tutustuin heihin ja kahteen naisasiakkaaseen lähemmin. Yksi mie-histä osoittautui kahvilan toiminnan ja jatkuvuuden kannalta keskeiseksi hahmoksi eli sen pitkäaikaiseksi kahvilanhoitajaksi, jonka kyky tulkita mi-nulle asiakkaiden ja ammattiavun välisiä suhteita, A-klinikan ja asiakkaiden toimintaa osoittautuivat ensiarvoisiksi. Näiden kahden naisen kanssa taas syntyi lähes ystävyyteen rinnastuvia, keskinäiseen uskoutumiseen perustuvia
20Tosin Arthur Kleinman ja Erin Fitz-Henry korostavat, että kokemuksella on yhtä lailla perustansa subjektiivi-sissa ja kollektiivisubjektiivi-sissa prosesseissa, jotka vastavuoroisesti muokkaavat toisiaan (Kleinman & Fitz-Henry 2007, 53).
suhteita. Kaikki neljä ihmistä olivat perillä siitä, miten uteliaisuuteni ja kah-vilassa ”roikkumiseni” liittyivät jatko-opintoihini yliopistolla. Heidän kans-saan onnistuin luomaan tutkimukseni kannalta keskeiset informanttisuhteet, keskustelemaan havainnoistani ja tulkinnoistani mutta myös heidän elämän-tilanteestaan, ajatuksistaan sekä päihdehoitoon liittyvistä kokemuksistaan.
Perinteisessä, vieraassa kulttuurissa tehdyssä tutkimuksessa infomantit jää-vät väistämättä kentälle ja läheinenkin suhde heihin päättyy siinä vaihees-sa, kun tutkija viimeisen kerran lähtee kotiin. Omassa kotikaupungissani sijaitsevalla A-klinikalla syntynyt, ystävyydeksi kehittynyt informanttisuh-de olisi säilyäkseen vaatinut paitsi yhteyinformanttisuh-denpitoa tutkimuskontekstin ulko-puolella myös roolien uudelleen määrittelyä. Minä päätin pysytellä kahvi-la-asetelmassa enkä esimerkiksi sopinut tapaamisia sen ulkopuolelle, vaik-ka koinkin tässä ristiriitoja. Toisaalta vaik-kahvilassa tapahtui jatkuvasti uskou-tumista ja omien yksityisasioiden kertomista ilman, että suhde välttämät-tä jatkui sen ulkopuolella. Jotkut asiakkaista tosin olivat tavanneet ja tutus-tuneet lähemmin, jotkut taas totesivat, etteivät halua sekoittaa A-klinikalla käymiseen muuta elämäänsä. Informanttisuhteissa tapahtunut jakaminen voidaan siis tässä mielessä rinnastaa kahvilan muuhun vuorovaikutukseen, joka toisaalta integroitui asiakkaiden arkeen ja toisaalta tapahtui siitä erillään ja erossa ainakin juomisen areenoista21.
Kuvaan seuraavassa lyhyesti näitä neljää henkilöä, joiden nimet, iät ja muut tunnistamisen mahdollistavat, esim. ammattia koskevat tiedot olen muut-tanut samantyyppisiksi, tunnistamisen kannalta kuitenkin riittävän toisen-laisiksi. Lisäksi kenttäkuvauksissa ja haastatteluissa esiintyy kymmenkunta muuta tutummaksi tullutta kahvilassa kävijää, joiden kanssa ei kuitenkaan syntynyt informanttisuhdetta. Nämä kahvilatuttavani esiintyvät tekstissä nimettöminä. Asiakkaille tutut ja keskusteluissa esiintyneet A-klinikan ja päihdehuollon ammattilaiset esiintyvät tekstissä pseudonimillä silloin, kun samaa henkilöä koskevien näytteiden yhdistäminen oli mielestäni oleellista.
21Informanttisuhteeseen liittyvän emotionaalisen sidoksen ja vastavuoroisuuden perusoletuksia on kyseenalais-tettukin viimeaikaisessa kenttätyötä koskevassa keskustelussa. Esimerkiki Leo Coleman suosittaa vetäytymään emotionaalisesta vaihdosta informanttien kanssa, eikä pidä sitä perusteltuna tutkimustiedon saamiseksi (Cole-man 2009, 116).
Lasse
Ensimmäinen ja tärkein informanttini oli Lasse, kahvilanhoitaja. Kahvilan-hoitajan rooli tarjosi sekä hänelle että minulle luontevan lähtökohdan tu-tustumiselle. Hän auttoi minut ”sisään” ja opasti kahvilan kuvioihin kuten muutkin tulokkaat. Tämä hieman yli 40-vuotias mies työskenteli kenttätyö-ni aikana kahvilassa työllistämistuella ja oli ollut aikoinaan ensimmäinen, kahvila-vapaaehtoiseksi klinikan johtajan toimesta pyydetty asiakas. Hän oli naimisissa ja kahden täysi-ikäisen, jo kotoa irtautuneen lapsen isä, joka en-nen työttömyyttä oli ollut taksinkuljettajana. Lasse kertoi minulle auliisti paitsi klinikasta ja kahvilasta myös päihdeasiakkuuteen liittyviä käsityksiään, tulkintojaan ja selityksiään, lisäksi tein hänen kanssaan yhden haastattelun.
Lasse oli ollut katkaisuhoidossa ja päihdelaitoksissa, osallistunut A-klinikalla päiväryhmiin ja terapiaan, mutta kenttätyön aikoihin kertoi toivovansa, että pääsee omin keinoin tasapainoon juomisen kanssa. Hän ei uskonut täysrait-tiuteen omalla kohdallaan, muttei tietääkseni juonutkaan kahdeksan kuu-kauden kenttäjaksoni aikana. Lisäksi hän oli osallistunut muutamiin päih-dealan vapaaehtoisille tarkoitettuihin koulutuksiin ja kävi silloin tällöin ker-tomassa ammattilaisille omista, niin juomiseen, asiakkuuteen kuin asiakas-kahvilan hoitamiseen liittyvistä kokemuksistaan. Hänellä oli siis jo ennen in-formantiksi tulemistaan kokemusta asiakkaiden maailmojen tulkkaamisesta ammattiauttajille. Etsin Lassen käsiini vielä väitöskirjaprosessin loppupuo-lella ja pyysin häntä kommentoimaan käsikirjoituksiani. Tämän hän ystä-vällisesti tekikin oikaisten muun muassa joitain asiakaskahvilan toimintaan liittyviä, liian suppeita lukuja ja tietoja. Omaan kahvilanhoitajan rooliinsa liittyviä tulkintojani tai muita väitöskirjan sisältöjä hän ei kommentoinut.
Jussi
Toiseen informanttiini tutustuin kahvilan retkellä, toisen kenttätyöviikon lo-pulla. Hän oli Jussi, hieman alle 40-vuotias kaupallisella alalla ja yrittäjänä-kin toiminut mies, jolla oli opistotasoinen koulutus ja pitkä kokemus työ-elämästä. Jussi oli eronnut ja lapseton. Hän oli tutustuessamme juuri aset-tunut omaan vuokra-asuntoon pitkällisen tuttavien nurkissa asumisen jäl-keen. Jussi kartoitti työllistymistä edistäviä koulutusmahdollisuuksia sekä haki sitkeästi oman alansa työtä. Hän kertoi usein myös yksinäisyydestään
ja toiveestaan, että löytäisi seurustelukumppanin. Jussi kävi kenttätyön ai-koihin A-klinikan terapeutilla pari kertaa kuukaudessa ja oli retkahduksen jälkeen myös katkaisuhoidossa.
Leena
Kolmas informantti tuli minulle tutuksi kahvilassa, kun aloimme kahviku-pin ääressä keskustella kahden kesken naisen elämästä ja haasteista. Hän oli Leena, kohta 45-vuotias kiinteistöalan yrittäjä. Leena oli lapseton ja eroa-massa avomiehestään ja sairauslomalla työstään, sekä haaveili alan vaihdos-ta johonkin ihmisläheisempään. Hän oli tutustuessamme ollut lääke- sekä alkoholivieroitusjaksolla laitoksessa noin puoli vuotta sitten, kävi tässä vai-heessa terapiassa A-klinikalla viikoittain ja osallistui kenttätyöni aikana myös yhteen päiväryhmäjaksoon. Leena kertoi tavoittelevansa täysraittiutta, mutta kipuili toisaalta ahdistuneisuuden, toisaalta alkoholin kohtuukäyttöön liit-tämiensä odotusten välillä. Kenttätyön aikana puhuimme paljon henkises-tä kasvusta ja hengellisishenkises-tä aiheista sekä lainasimme toisillemme henkises-tähän liit-tyvää kirjallisuutta. Leena osallistui vapaaehtoisena erään kristillisen järjes-tön toimintaan ja teki töitä muun muassa kirpputorilla.
Kirsi
Neljäs informanttini oli Leenaan verrattuna minulle lähtökohtaisesti etäi-sempi ja maailmansa vieraampi, vaikka yhtymäkohtia kenttätyön aikana sit-ten löytyikin. Hän oli Kirsi, muutaman vuoden yli 30-vuotias nainen, jo-ka oli tehnyt sejo-kalaisia töitä siivousalalla ja toimistossa. Hän oli eroamassa lapsettomasta avoliitosta, jonotti asuntolapaikkaa kuntoutuskodista ja su-ri eroa koirasta, joka oli jäämässä miehelle. Kirsi tuntui kokevan ahdistuk-sen ja tarkoituksettomuuden tunteet välillä juomista merkittävämmäksi on-gelmaksi, vaikka olikin käynyt A-klinikalla katkaisuhoidossa useita kerto-ja kerto-ja kävi kenttätyön aikana myös päiväryhmässä, satunnaisesti AA-ryhmis-säkin. Hän kävi myös A-klinikalla terapiassa. Terapiasuhteessa Kirsille kes-keiseltä vaikutti mahdollisuus tavoittaa terapeutti juuri silloin, kun ahdis-tus kaatui päälle.
Informanttini edustivat kahvila-asiakkaiden joukossa melko poikkeuksel-lisia elämäntilanteita ja taustoja, koska heistä useimmilla oli suhteellisen pit-kä työhistoria, ammatillinen koulutus, melko vakaa asumistilanne ja joko
voimassa oleva tai eroon päättynyt avo- tai aviosuhde. Kaikki olivat myös A-klinikan jatkohoito- ja kuntoutuspalveluiden käyttäjiä. He valikoituivat informanteiksi varmaankin siksi, että minulla oli heidän kanssaan enem-män yhteistä kuin monen muun kahvila-asiakkaan kanssa. Suuri osa muis-ta asiakkaismuis-ta oli ollut raskaissa fyysisissä töissä satunnaisesti ja suhteellisen vähäisellä koulutuksella, osa ei ollut käynyt edes peruskoulua loppuun. He kävivät kahvilassa välillä hyvin intensiivisesti, välillä heitä ei näkynyt eikä heidän liikkeistään tiedetty mitään viikkoihin. Sen sijaan informanttini tu-livat sinne suhteellisen säännöllisesti ja kertoivat, jos aikoivat olla pidem-pään poissa. Vaikka erot oman keskiluokkaisen, suhteellisen turvallisen maa-ilmani sekä kahvila-asiakkaiden enemmistön välillä estivät pitkäjänteisten informanttisuhteiden syntymisen, monet heistä antoivat arvokkaan panok-sen tutkimukseeni. He avasivat satunnaisissakin kohtaamisissa näkymiä mi-nulle vieraaseen, miehiseen ja usein kaoottiselta ja pelottavalta vaikuttavaan maailmaansa. Informanttini puolestaan tulkitsivat minulle parhaansa mu-kaan tuota maailmaa, joka oli tullut heille tutuksi juomisen kautta.