KÄSITYÖAMMATIT JA TEOLLISUUS

KÄSITYÖLÄISET.

Ammatti-pakko ja ammattikasvatus.

Varsinaisina kaupunkilaiselinkeinoina olivat käsityöammatit 1600-luvulla samanlaisen säännöstelyn javalvonnan alaiset kuin kauppamiehen toimikin. Merkantilismin aika oli siis samalla ammattipakon aikaa.

Mutta ulottaessaan vallankäyttönsä käsityöläisenkin elinkeinonharjoituk-sen ja yksityiselämän pikkuseikkoihin asti esivalta osoitti samalla suurta huolenpitoa eri ammattien ja yleisen ammattitaidonkehityksestä. Ammat-tikuntien keskiaikaiset paikallissäännökset ja -etuoikeudet yleistettiin merkantilistisen talouspolitiikan valtakaudella koko valtakuntaa koske-viksi ja valtiovalta valvoi

ammattisäännösten noudattamista

yhtä anka-rasti kuin muiden lakien loukkaamattomuuttakin.

Ruotsi-Suomen käsityöläisten elinkeinoelämää järjestettiin 1600-luvullavv. 1621 ^ja 1669 julkaistuillayksityiskohtaisilla ammattisäännöillä.

Niissä säädettiin, että 3—4 ^saman ammatin mestaria saattoi muodostaa oman ammattikunnan paikkakunnalleen. Ammattikunnan hallitukseen kuului ammattivanhin (olderman) puheenjohtajana ja pari jäsentä apu-laisina (bisittare). Ammattikunta kokoontui hallituksensa määräyksestä tarkan järjestyssäännönmukaisiin kokouksiin. Sen asiakirjat, sinetti ja varat säilytettiin taidokkaasti koristetussa ammattilippaassa. Ammatti-kunnan kokouksissa ammattilipas pidettiin avoinna, mutta muuten sen

säilyttäminen ja lukitseminen oli ammattivanhimman huolena.¹

Suuremmissa kaupungeissa kuten Turussa, jossaräätälien ammatti-kunta ^järjestyi

v.

^{1625, suutarien v.} 1629 ^ja seppien

v.

^1633, valvoi kaik-kien

ammattikuntien

^yleiskilta

v.

1621

ammattisäännön

mukaisesti kau-pungin käsityöläisten yhteisiä asioita. Pienemmissä kaupungeissa

ammat-EhtoolliskalkkiRauman kirkosta.

Jalka keskiaikaista ^{käsityötä.}

Valok. Kansallismuseo.

tien valvonta oli pormestarin jaraadin huo-lena. Näin oli laita Turkua lukuunotta-matta, jonne kaikkien ammattienyleiskilta perustettiin ^v, 1635 kaikissa maamme kaupungeissa 1600-luvun alkupuolella ja

pienemmissä kaupungeissa, kuten Porvoos-sa, UudessakaupungisPorvoos-sa, Porissa, Pietarsaa-ressa ja

Raumallakin

kautta koko

1600-luvun. Samoin oli ^myös laita esim. Sunds-vallissa Ruotsin puolella.² Ne pikkukaupun-kien ammattilaiset, joita ei ollut kaupun-gissa niin monta, että ammattikunta olisi voitu perustaa, liittyivät jonkintoisen lähei-sen kaupungin vastaavaan ammattikuntaan, sillä ammattikuntaan kuulumatta käsityö-läinen ei saanut harjoittaa elinkeinoaan.

Oli aivan 1600-luvun ajanhengen

mu-kaista, että ammattivalmistus tehtiin niin vaikeaksi ja aikaavaativaksi kuin suinkin, niin että vain erikoisen tarmokkaat ^ja hy-villä ammattitaipumuksilla varustetut henkilöt kykenivät

suoriutumaan

sen eri asteista kohoten lopulta itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi. Käsi-työläisten toimeentulon kannalta oli näet tärkeätä, ettei samalla paikka-kunnalla ollut liian monta saman ammatin harjoittajaa, koska valmistei-den liikatuotanto olisi polkenut valmisteivalmistei-den

hinnat.

Kuluttajien etua silmällä pitäen säädettiin toisaalta määrättyjä hintataksoja käsityöval-misteillekin.

Käsityöläisen ammattivalmistukseen kuului kolme astetta. Ensin hän oli oppipoikana, sitten kisällinä javihdoin täysin oppineena, mestarinäyt-teet suorittaneena mestarina. Oppipojaksi otettiinkäsityöläiseksi aikova n. 14 vuoden ikäisenä. Koko 1600-luvun oli voimassa ^sääntö, että

oppipo-jaksi pyrkivän tuli esittää kaupungin pormestarin jaraadin tai kihlakun-nanoikeuden antama ^todistus siitä, että hän oli hyvämaineinen ja aviolii-tossa syntynyt ja että hänen vanhempansa

olivat

^{rehellisiä ja} luotettavia 166

ihmisiä. Tällainen ankaruus sukuperän ja maineen suhteen oli omiaan luomaan vastuuntuntoa koko ammattikuntaan ja samalla kohottamaan ammattilaisten siveellistä^{ryhtiä ja} ammattitietoisuutta. Tämä perinnäi-nen omanarvontunto muovaili sitten eri kisälli- ja ammattimestari-tyyppejä, jotka ovat ^hyvin tunnetut kirjallisuudessakin.

Oppipojalta vaadittiin toisinaan pitempi, toisinaan lyhyempi koeaika.

Sen kuluessa mestari saattoi havaita, oliko käsityöläiseksi pyrkivällä am-mattiin tarvittavat edellytykset. Koeaika vaihteli 14 päivästä 2 kuukau-teen. Vasta senjälkeenmestari otti oppipojan vakinaisesti palvelukseensa.

Oppiaikakesti 3—4 vuotta. Oppipojan tuli ehdottomasti totella mestaria ja noudattaa hänen mieltään. Mutta mestari oli puolestaan velvoitettu opettamaan hänelle tunnollisesti ja perusteellisesti ammattitaidon eri koh-dat ja muutenkin valvomaan hänen kasvatustaan. Tavallisesti samalla mestarilla oli korkeintaan 2 oppipoikaa kerrallaan opissa. ^Oppipoika sai palkkaa B—lo kuparital. vuodessa sekä täyden ylläpidon mestarin luona.

Oppiajan päätyttyä sai oppipoika ammattikunnalta kisällikirjan ja mestariltaan tavallisesti uuden ^puvun, mutta hänen täytyi juhlan kun-niaksi tarjota killassa olutta kiltaveljille. Kisälli jäi tavallisesti vielä vuodeksi mestarinsa ^työhön, mutta sai nyt parempaa palkkaa ^ja oli mes-tarin holhouksesta ^vapaa. Sitten alkoivat kisällin vaellusvuodet, jolloin

hän

sai

nähdä

maailmaa laajemmalti, perehtyi eri

olosuhteihin

^ja ammat-tinsa eri puoliin. Kisällin tuli vähintäin 3 vuotta palvella eri mestarien luona. Sitten hän sai suorittaa mestarinäytteet. Tämä tapahtui tavalli-sesti siinä kaupungissa, jossahän aikoi mestarina ^harjoittaa elinkeinoaan.

Taasen täytyi mestariksi pyrkivän esittää

ammatti-

^ja oppitodistuksensa ja suosituksen niiltä mestareilta, joiden luona hän oli kisällinä työsken-nellyt. Sitten hän sai vuoden työskennellä jonkun kaupungin mestarin luona, jotta

ammattikunta

^voisi

arvostella

^hänen työntekoaan ja elämän-tapaansa.

Mestarinäytteensä kisälli valmisti omin neuvoin oldermanin tai jon-kin muun mestarin työpajassa ammattikunnan määräämän valvojan seu-ratessa hänen työtään. Mestarinäyte tarkastettiin ammattikunnassa kaikkien mestarien ollessa läsnä. Jos se hyväksyttiin, sai viereisessä huo-neessa jännittyneenä

odottanut

kisälli astua

ammattikunnan

^mestarien

168

eteen, vannoa mestarinvalan ja vastaanottaa mestarikirjansa ollen sitten oikeutettu harjoittamaan

asianomaista

luvallista ammattiaan. Mestariksi pyrkivän tuli maksaa ^myöskin erinäisiä maksuja m.m. sisäänkirjoitus-maksu ammattivanhimmalle ^ja hänen apulaiselleen ja lunastusmaksu kir-jurille, edelleen avustusta köyhille, mestarinmaksu sekä „pyyntöraha”

korvaukseksi siitä, että ammattikunta

kutsuttiin

koolle. Mestarinäyt-teeseen tarvittavat aineet täytyi asianomaisen myöskin itse kustantaa, kestitä työn valvojaa ja pitää mestariksi päästyään pidot kiltaveljille.

Kun kaikki tämä oli onnellisesti ohitse, meni uusi mestari raastupaan saa-dakseenporvarikirjan jasen mukana porvarinoikeudet. Sitten

hän

saattoi perustaa oman kodin, ^josta hänen oli täytynyt kisällivuosina kieltäytyä.³

Rauman käsityöläiset.

Raumalla ei ollut koko puheenaolevalla aikakaudella suurta käsityö-läiskuntaa. Vuosisadan vaihteessa v. 1600 mainitaan Raumalla vain 4 käsi-työläistä, nimittäin kaksi suutaria, yksi räätäli ja yksi seppä. V. 1614 oli seppiä jaräätäleitä 4, suutareita 3 jamaalareita 1 eli yhteensä 12 käsityö-läistä.⁴ Kuningas Kustaa Adolf

kehoittikin

Raumalle v. 1616 antamassaan etuoikeuskirjeessä kaupungin pormestarin jaraadin huolehtimaan siitä, että kaupunkiin asettuu asumaan tarpeellinen määrä eri ammatinharjoit-tajia, ettei matkustajilla olisi

mitään

valittamisen aihetta, ja että lähellä asuva yhteinen kansa saisi,

mitä

se tarvitsee.⁵ Puheenaolevan vuosisadan alkupuolella olivat

esivallan

toimenpiteistä huolimatta Rauman käsityöläis-ten keskuudessa kuitenkin vain tavallisimmat ja

välttämättömimmät

am-matit edustettuina, mutta vuosisadan jälkipuoliskollahuomataan edistystä sikäli, ettäkaupungissa oli harvinaisempia

ammattimestareitakin.

Arvokas kultasepän ammatti, jonka harjoittajien lain mukaan tuli asua kaupungissa jo siihen aikaankin, jolloin määräykset muiden

käsityö-läisten sijoittumisesta kaupunkeihin eivät olleet lopullisesti vahvistetut, oli Raumalla edustettuna kautta koko 1600-luvun. Vv. 1614—1619 maini-taan Raumalla kultaseppä Erik Niilonpoika ja

1620-luvulla

kultaseppä Jöns. Hänen jaeuralaisentilanomistajan, VaaniinKlemetin, välillä syntyi sitkeä riita kultaketjusta, jonka Jöns oli saanut korjattavaksi, mutta

jonkahän oli pantannut kolmannelle henkilölle.

Raastuvanoikeuden pöytäkirjoista ilmenee, että riitapuolet koettivat vuosia käräjöityään rat-kaista asiaa käsirysyssäkin saaden sakkoja kumpikin. Kultaseppä Jonas jakultaseppä Lauri Antinpoika mainitaan Raumalla 1600-luvun kes-kivaiheilla, Juhana Sutrin 1600-luvun loppupuo-lella jahänen poikansa Mikko Sutrin 1700-luvun alussa.⁰

Merenrantakaupunkina Rauma saattoi

1600-luvullakin

ylpeillä muutamasta tunnetusta laivanrakentajastakin. Kuuluisimmat olivat Jaakko Snikkari ^ja Henrik Yrjänänpoika 1600-luvun alkupuolella ja Sipi Anundila 1600-luvun jälkipuoliskolla.

Kynttilä)aika Rauman kir-kosta. Valok.

Kan-sallismuseo.

Pitsinnypläyksestä, joka kukoisti Raumalla seuraavina vuosisatoina ja jokaon uudelleenelpynytmeidän ajallamme, ei

1600-luvulta

ole säilynyt mitään mainintoja, mutta

nähtävästi

^sitä

kuitenkin

paikkakunnalla

har-joitettiin.

V. 1637 oli Raumalla 7 käsityöläistä,

nimittäin

kultasepänleski Anna, joka jatkoi miehensä liikettä, sepät Jaakko ja Tuomas, suutarit Lauri ja Tuomas, perheellinen räätälimestari Juhana ja naimaton nuorempi

mes-tari,

räätäli

Juhana Pietarinpoika. Viimemainitut ammattilaiset olivat, samoinkuin sepätkin säännöllisesti muita käsityöläisiä

lukuisammat.

Vv. 1643—1649 mainitaan Raumalla hienoseppä Matti.

Huhtik. 26 p. v. 1646 kehoitettiin Rauman porvaristoa noudattamaan esivallan antamaa määräystä, että jokaisen ammatinharjoittajan oli lii-tyttävä jäseneksi ammattikuntaan.⁷ Raumalaiset käsityöläiset liittyivät nähtävästi Turun vastaaviin ammattikuntiin, sillä vain räätäleitä ja sep-piä oli Raumalla vakinaisesti niin monta, että ^oma

ammattikunta

^olisi voitu perustaa, mutta niistä ei ole säilynyt mitään jälkeä aikakirjoissa.

Edellä (s. 54) mainitut, raatimiehinä toimineet räätälimestarit Juhana Ruth ja Yrjänä-mestari olivat nähtävästi samalla ammattivanhimpia.

Koska pormestari Timme erikoisesti vaali käsityöammatteja, saattoi

170

hänen aikanaan jokinammattikuntakin olla Raumallakin olemassa.⁸ Turku oli joka tapauksessa raumalaisten käsityöläisten opintokaupunkina 1600-luvulla ja vielä sittenkin, kun myöskin Poriin kertyi niin lukuisasti ammattilaisia, että sinne voitiin perustaa erinäisiä ammattikuntia. Myö-hemmiltä ajoilta on säilynyt tietoja siitä, että Porin maistraatti lähetti Raumalle kirjallisen pyynnön raumalaisten käsityöläisten liittymisestä

Porin ammattikuntiin.

Helmik. 27 p. ^v. 1649 laadittiin Raumalla Pietari Brahen ^käskystä kirjanpitäjän Elias Yrjänänpojan sekä pormestari BaltzarLaurinpojan ja raatimiesten läsnäollessa täydellinen käsityöläis- ja ammattilaisluettelo.

Se sisälsiseuraavat ammattilaiset:⁹

räätäleitä ³

viininlaskijoita ja tupakanmyyjiä 1

kalastajia 4

muurarhmestareita 1

astiantekijöitä 1

humialatarhureita 2

teurastajia 1

Majatalonpitäjät, viinanpolttajat, oluenpanijat, leipurit ja teurasta-jat sekä kapakoitsijat olemme jokaupan yhteydessä maininneet.

Edelläolevassa luettelossa esiintyvät

räätälit

^{olivat Yrjänä} Mikon-poika, Juhana Ruth ja Juhana-mestari,

Nahkurina

^{oli Erik} Juhanan-poika. Seppiä olivat hienoseppä Matti, seppä Tuomas ja Henrik Erikin-poika. Puuseppiä olivat: Pietari Yrjänänpoika ja Matti Tasala ja laivanrakentajia Henrik Yrjänänpoika ja

Jaakko

Snikkari. Salvumiehiä olivat Simo Antinpoika, Jaakko Jönsinpoika, Paavali Henrikinpoika, Jaakko Konstari, Erik Lakari (Laggare), Olavi Juhananpoika ja Pentti Riikoila. Perämiehiä olivat Matti Henrikinpoika Sonkki, Henrik Matin-poika Pero, Lauri Helsing ja Paavali Sipinpoika. Kalastajia olivat Mikko

ja Grels Longi, Olavi Yrjänänpoika jaLauri Markunpoika ja,

suutareita

Tuomas Jäkäri, Lauri Helsing, Jaakko Pentinpoika ja

Mikko.

Astian-tekijänä oli Henrik Matinpoika Anundila,

muurarimestarina Jaakko

^Rääpi

ja

humalatarhureina

^Juhana Sipinpoika ja

Juhana

Klöövi.

Käsityöläisammattilaisten huomattava lisääntyminen 1640- ja 1650-luvulla kuvastaa osaltaan Raumalle v. 1641 suodun, vaikka rajoitetunkin ulkomaanpurjehdusoikeuden edullista vaikutusta kaupungin

elinkeinoelä-mään. Ratkaisevammin vaikuttivat siihen kuitenkin silloisen pormestarin Jaakkima Timmen edellä kerrotut toimenpiteet. Varsinaisten käsityö-läisten lukumäärä kohosi käsityöläis- ja ammattiluettelon mukaan

v.

1649 yli 20 :n, mutta se aleni yhtä nopeasti 1650-luvun lopulta lähtien, niin että esim. v. 1675 manttaaliluettelossa oli käsityöläisiä vain 8 henkeä, mikä oli ollut normaali lukumäärä vuosisadan alussakin.¹⁰

Eri ammattilaisina Raumalla mainittakoon edellisten lisäksi Voiluo-dosta v. 1649 Raumalle muuttanut astiantekijä Sipi Antinpoika¹¹, puuseppä

ja kirkonrakentaja Henrik Helsing 1660-luvulla ja kirkonrakentaja Erik Matinpoika 1680-luvulla. Sorvari Yrjö mainitaan 1660-luvulla jasorvari Mikko Simonpoika

v.

^1686,

räätäli

^Matti Simonpoika v. 1659, Henrik Simonpoika vv. 1659—1664, Erik vv. 1669—1675, ^Jooseppi vv. 1675^— 1677, Juhana v. 1683 ^jaKaarle Pentinpoika v. 1690. Hatuntekijä Erik Hannunpoika mainitaan

v.

1669. Suutareita oli

Mikko-suutari

1650-luvulla, Paavali v. 1675, Elsan talon omistaja Yrjänä Tuomaanpoika v. 1676, Simo Niilonpoika, Erik Henrikinpoika, Juhana Wänninpoika 1680-luvulla jaMatti Päiväinen 1690-luvulla.

Palttinakankuri

^Antti Hen-rikinpoika

mainitaan 1670-luvulla

^ja

Esko

^{Eskonpoika ja} Samuli

1690-luvulla. Lasimestari Niilo Grannilla oli oma ^talo jokirannassaKäkelän lähellä ja Ruotsista muuttaneella messinkiseppä Gabriel Jönsinpojalla Talonpoikainkorttelissa. 1670-luvulla mainitaankaupungissa kupariseppä

ja v. 1675 m.m. 3 seppää, kaksi heistä asui Kiviniemessä ^ja yksi Seppälän talossa Rautilan kadun varrella. Vv. 1683—1684 uusporvariluettelossa mainitaan kaksi seppää, nim. veljekset Mikko ja Henrik Simonpoika.

Samalta ajalta tunnetaan perämies ^{Juhana Essbjörn.} Vv. _1679—1682 mainitaan hampunkehrääjä Grels.

Hevosvälskäri

^Jooseppi Martinpoika harjoitti ammattiaan Raumalla ainakin vv. 1659—1660 ja pyssymestari eli pistooliseppä Antti Matinpoika örnberg

vv.

1671—1678.¹²

Jo kuningasKaarle IX :n aikana

uudistettiin

^aikaisempi kielto, ettei-vät käsityöläiset saa asettua maaseuduille 2 penikulmaa lähemmäksi kau-punkia harjoittamaan elinkeinoaan ja siten vahingoittamaan kaupunkien

käsityöläisten etuja, vaan

heidän

^on asetuttava kaupunkiin ja

suoritettava

säännöllinen porvarirasitus. Raumallakin luettiin tämä kielto rikko-musten sattuessa yhä uudestaan julki. Maaseudulta kaupunkiin tunkeu-tuvia

nurkkamestareita

^eli

hutiluksia

ahdistettiin niinikään ankarasti koettaen estää heitä

luvattomasta

ja laittomasta ammatinharjoittamisesta, mutta heitä ilmaantui siitä

huolimatta

^kaupungin lähistölle tuon tuostakin

Barokkityylinen nojatuoli Rauman kirkosta.

kaupungin käsityöläismestarien kiu-saksi. Niinpä

raumalainen

räätäli-mestari Jooseppi Antinpoika haastoi toukok, 30 ^p. v. 1670 nurkkamestari

Pietari

^{Mikonpojan vastaamaan} raastuvanoikeuteen siitä, että hän Joosepin vahingoksi harjoitti räätä-linammattia kaupunkilaisten tilauk-sesta, vaikkei ollut pyrkinytkään kaupungin porvariksi. Syytetty myönsi valmistaneensa pukuja kau-punkilaisillekin, mutta asuneensa maalla ja esitti puolustuksekseen, että kaupunginräätäli Jooseppi oli myös käynyt maalla työssä. Kumpi-kin sai sakkoa sekä ankaran nuh-teen ja kehoituksen seurata tarkoin

ammattisäännöksiä.

Pohjan so-dan aikana oli

Mikko Tibiander

nurkkaräätälin maineessa, mutta hän muutti sittemmin kaupunkiin ja lunasti

v.

1712 Maalarin talon. Am-mattilaisten

toimeentulo

oli

vaikea.

Esim.

tammik. 13 p.

v.

1651 takava-rikoitiin kultaseppä _Jonaksen työpa-jahänen

veloistaan

ja syksyllä 1659

räätälimestari

Henrik Simonpoika pyysipormestarilta jaraadilta lupaa 172

saada asettua harjoittamaan ammattiaan kaupunkiin yhden kuukauden ajaksi kokeeksi voidakseen ratkaista, tulisiko hän kaupungissa toimeen ammatillaan. Hän saikin pyytämänsä luvan, mutta pitensi sitä omaval-taisesti yli määrätyn kuukauden, niin että pormestarin ja raadin täytyi ahdistaa häntä tekemään lopultakin ratkaisunsa, asettumaan kaupunkiin jasuorittamaan porvarin rasitukset tai poistumaan muualleonneaan hake-maan. Keväällä 1677 taasen pantattiin jopa räätäli Joosepin saksetkin maksamattomista

leivinuunirahoista.

Eräät tutkijat, kuten Lindholm, päättelevät Rauman käsityöläisten ammattitaidon alhaiseksi siitä syystä, että sieltä mainitaan lähetetyn m.m.

hylkeennahkoja Tukholmaan valmistettaviksi ja sarkaa Saksaan värjät-täväksi, On kuitenkin huomattava, että Lahden rouva Kristiina Moncho-ven, joka lähetti nahkoja Tukholmaan, oli itse syntynyt Tukholmassa ja halusi saada

karduannahkaa,

siis tavallista hienompaa valmistetta, joten asia on siten selitettävissä. Lähettäessään v. 1664 sarkaa Saksaan värjät-täväksi porvari Lauri Laurinpojan vaimo taasen noudatti vain paikka-kunnalla yleistä tapaa „koettaa miten värjäys vieraissa

luonnistaisi”.

^Se ei ollut mikään epäluottamuslause oman kaupungin ammattilaisille, vaan ilmaus siitä jatkuvasta,tutunomaisesta liikeyhteydestä, mikä Raumalla on aina ollut Tukholmaan ja Saksan kaupunkeihin.¹³

Rauman

vilkkaasta

liikeyhteydestä Tukholman ja Itämeren kaupun-kien kanssa seurasi myöskin, että varsinkin varakkaammat kodit lähetti-vät poikiaan saamaan ammattiopetusta ulkopuolelle oman maan rajojen-kin. Syksyllä 1639 esim. tiedetään porvari Simo Simonpojan pyytäneen veljelleen suvun ja sukuperän todistusta, kuten

ammattikuntasääntö

vaati, sillä veli oli mennyt Tukholmaan käsityöläisammattia oppimaan ja aikoi jäädäsinne vakinaisestikin.¹⁴ Rauman

kirkkoherran

Grels Clementis Finnon pojan, Lapin

kirkkoherran

Johannes Aureliuksen poika Abraham Aurelius pyysi

niinikään

^syksyllä 1673 Rauman pormestarilta ja

raadilta

todistusta sukuperästään ja vanhemmistaan

ilmoittaen

rupeavansa

har-joittamaan

~kiitettävää

kirjansitojan ammattia”, jotahän oli käynyt muu-taman vuoden oppimassa erään danzigilaisen mestarin

luona.

V. 1676 taasen mainitaan raumalaisen kalastajan

Mikko

^Longin poika Matti liha-kauppiaana Tukholmassa.¹⁵

174

TEOLLISUUSLAITOKSET.

Raumalla ei ollut 1600-luvulla mitään manufaktureja eikä muita teollisuuslaitoksia kuin vaatimattomia tiilitehtaita maallakaupungin lähei-syydessä. Niistäkin tunnetaan vain Kordelan tiilitehdas 1680-luvulla.

Muuten tuotettiin tiiliä

tarvittaissa

_m.m. Eurajoelta ja Taivassalon Leik-luodosta, joka näyttää olleen maineessa hyvistätiilistään. Kaupunkilaisilla

oli sitäpaitsi pari kolme ^vesimyllyä läheisissä koskissa. Koudinojan mylly Äyhön järveen laskevanKoudinojan koskessa (Bergströmin koski)

tunne-taan jo 1650-luvun keskivaiheilta, jolloin se kuului laivuri Delfendalille siirtyen sitten kaupungin entiselle pormestarille Mikko Laurinpoika Geb-hardtille. Hän piti sitä käynnissä 1660-luvulla. Senjälkeen mylly oli autiona pari vuosikymmentä, kunnes ^v. 1686 ^sen rakensivat jälleen kun-toon kauppiaat Pärttyli Klaunpoika _{Bong ja} Juhana ^Gebhardt, Rauman-joessa, nykyisenKirstin talon alapuolella, vastapäätä kirkkoa oli

niinikään

vanhastaan mylly, joka näkyyvielä 1756 asemakartassakin. Pappilan koh-dalla Rauman^joessa oli kaupungin kirkkoherralla toisinaan myöskin koti-tarvemylly. Tuulimyllyjä oli kaupungissa runsaasti, niitä näkyi kaikilla kaupungin syrjäkulmilla olevilla kallioilla ja kummuilla, etenkin Naula-mäen ^jaLajon kallioilla ja Myllymäellä, jokasai niistä

nimensäkin.

¹⁰

Vesi- ja tuulimyllyjen lukuisuus viittasi siihen, että Rauman kau-pungin porvarit kaupan, merenkulun ja käsityöammattien rinnalla har-joittivat huomattavaa maanviljelystäkin. Siitä samoinkuin muistakin maalaiselinkeinoista puhumme seuraavassa luvussa.

In document Rauman kaupungin historia II · DIGI (sivua 183-193)