Fyysisen aktiivisuuden voidaan yleisesti ajatella olevan kaikkea luurankolihaksilla tuotettua liikettä, minkä seurauksena energiankulutus kasvaa lepotason energiankulutuksesta (Casper-sen ym. 1985; Malina ym. 2004, 458; Sirard & Pate 2001). Liikkumista on kaikki lihasvoi-malla tuotettu liike riippumatta toimintaympäristöstä (engl. context), tapahtumapaikasta (engl. setting) ja tavoitteesta (engl. goal) (Caspersen ym. 1985). Fyysinen aktiivisuus viittaa siis fysikaaliseen tai fysiologiseen ilmiöön, mutta sillä on myös biomekaanisia ja käyttäyty-miseen liittyviä tekijöitä (Caspersen ym. 1985; Malina ym. 2004, 458). Biomekaanisesta nä-kökulmasta fyysistä aktiivisuutta voidaan määrittää voiman, nopeuden, kiihtyvyyden, mekaa-nisen tehon tai mekaamekaa-nisen työn avulla (Malina ym. 2004, 458). Fysiologisen näkökulman alle kuuluu aktiivisuuden tarkastelu energiankulutuksen tai kuormituksen kautta (Malina 2010).
Energiankulutusta voidaan mitata hapenkulutuksen, kilokalorien, metabolisen tehon tai MET-arvojen avulla (engl. metabolic equivalent of task, aktiivisuuden tasoja verrattuna lepoener-giankulutukseen) (Malina ym. 2004, 458). Kun tarkastellaan MET-arvoja, yhden MET-arvon voidaan katsoa vastaavan 3,6 ml/kg/min hapenkulutusta (McArdle ym. 2001, 166). Käyttäy-misen kannalta tarkasteltuna fyysistä aktiivisuutta voidaan luokitella aktiivisuuden laadun, suoritusympäristön, vuorovaikutuksen ja esimerkiksi välineiden käytön mukaan (Malina ym.
2004, 458). Fyysisen aktiivisuuden taso voi vaihdella matalasta korkeaan. Aktiivisuuden ta-soon ja kulutettuun kalorimäärään vaikuttavat olennaisesti aktiivisuuden tapa, intensiteetti, kesto ja useus. Harjoittelu ja fyysinen aktiivisuus sekoitetaan joskus keskenään. Fyysinen harjoitus voidaan ajatella yhdeksi osaksi fyysisen aktiivisuuden kokonaisuutta. Harjoittelu on aina tarkoin määriteltyä, suunniteltua ja se liitetään yleensä vahvasti fyysiseen kuntoon.
(Caspersen ym. 1985.)
Kokonaisenergiankulutuksen voidaan katsoa koostuvan useammasta eri tekijästä. Siihen kuu-luvat lepoenergiankulutus, ruoansulatuksen aiheuttama energiankulutus sekä fyysisen aktiivi-suuden ja harjoittelun aikaansaama energiankulutus. Eniten variaatiota esiintyy selkeästi fyy-sisen aktiivisuuden ja harjoittelun aikaansaamassa energiankulutuksessa. Tämä kokonais-energiankulutuksen osa-alue voi olla lähellä nollaa, jos fyysinen aktiivisuus on hyvin vähäis-tä. Aktiivisuuden ollessa suurta, energiankulutus voi olla jopa 10–20 -kertainen lepoener-giankulutukseen nähden. (Malina ym. 2004, 458.)
Metabolinen ekvivalentti eli MET- arvo voidaan määrittää fyysisen aktiivisuuden aikaansaa-man energiankulutuksen ja lepoenergiankulutuksen suhteena (Malina ym. 2004, 458). MET-arvojen avulla voidaan määrittää kulutetun energian määrää fyysisesti aktiivisen ajanjakson aikana (ACSM 2006, 148-149; Ainsworth ym. 2011). Fyysistä aktiivisuutta eli liikkumista voidaan luokitella intensiteetin perusteella kevyeksi (engl. light), keskitehoiseksi (engl. mo-derate) tai kovatehoiseksi (engl. vigorous). Mitä kovatehoisemmasta liikkumisesta on kyse, sitä suurempi on energiankulutus tiettynä ajanjaksona lepotilaan verrattuna. (Caspersen ym.
1985.) Lepotilan MET-arvon katsotaan olevan 1,0 (vastaava hapenkulutusarvo 3,5 ml/kg/min). Kevyen liikkumisen MET-arvo on 1,6–2,9, keskitehoisen liikkumisen 3,0–5,9 ja kovatehoisen liikkumisen vähintään 6,0. (Ainsworth ym. 2011.) On olemassa koottuja
tau-lukkoja, joihin on laskettu valmiiksi erilaisten fyysisen aktiivisuuden muotojen MET-arvoja.
Taulukot on kuitenkin koottu pääasiassa aikuisilla toteutettujen mittauksien avulla, joten ne eivät välttämättä päde lapsille. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että lapsilla on yleensä suurem-pi energiankulutus painokiloa kohden kuin aikuisilla. Myös lepoenergiankulutus käyttäytyy samalla tavalla. (Malina ym. 2004, 458.) Lisäksi nuorten lasten aktiivisuuden luonne eroaa hyvin paljon aikuisten aktiivisuudesta. Aikuisille toteutettuja mittauksia ei siis voida luotetta-vasti suoraan yleistää lapsille. (Corder ym. 2008.) MET-luokittelun ohella, fyysisen aktiivi-suuden tason (engl. physical activity level, PAL) avulla voidaan arvioida fyysisen aktiivisuu-den aikaansaamaa energiankulutusta yli 24 tunnin ajanjaksolla. PAL-arvo saadaan laskettua jakamalla kokonaisenergiankulutus lepoenergiankulutuksella. PAL-arvot voivat vaihdella 1.0 (ei aktiivisuutta olleenkaan)– 4.5 (erittäin aktiivinen) välillä. (Malina ym. 2004, 458.)
Liikkumiseen liittyvät englanninkieliset käsitteet ja suomenkieliset vastineet saattavat mennä helposti sekaisin. Fyysinen aktiivisuus eli englanniksi physical activity tarkoittaa liikkumista ja paikallaanolosta johtuvasta liikkumattomuudesta käytetään englanninkielistä termiä seden-tary behaviour/sedentariness. (Suni ym. 2014.) Liikkumaton aika on fyysisesti passiivista aikaa, ja itsessään jo riskitekijä lapsen hyvinvoinnille ja terveydelle. (Hinkley ym. 2010;
Tremblay ym. 2011). Liikunta sana on suomalainen käsite, jolle ei löydy samansisältöistä vastinetta muista kielistä (Laakso 2007). Sanan voidaan ajatella olevan yläkäsite, jonka yksi ulottuvuus on fyysinen aktiivisuus (Jaakkola ym. 2013). Liikunnan käsite on sen sijaan hyvin monimuotoinen. Se edellyttää hermo-lihasjärjestelmän toimintaa, eri aistijärjestelmien yhteis-työtä sekä usein myös hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa (Pönkkö & Sääkslahti 2013). Liikunta on tahdonalaista toimintaa, joka ilmenee liikkeinä ja niiden yhdistelminä (esimerkiksi motoriset taidot, liikkuminen, leikkiminen, liikunnan harrastaminen) (Pönkkö &
Sääkslahti 2013) Fysiologisen ja fyysisen toiminnan lisäksi liikuntataitoihin liittyvä ajattelu ja käyttäytyminen sisältyvät käsitteeseen (Sääkslahti 2015, 18). Lyhyesti kiteytettynä liikunnak-si voidaan katsoa ”kaikenlainen liikkumiseen, liikuntaan, liikunnan harrastamiseen, mutta myös muuhun fyysiseen aktiivisuuteen liittyvä käyttäytyminen ja toiminta” (Sääkslahti 2015, 141). Käsitteen alle lukeutuvat esimerkiksi urheilulajien harrastaminen, pihaleikit, hyötylii-kunta, arkiaskareet, koulu- ja välituntiliikunta. Liikunta voi olla luonteeltaan spontaania, ta-voitteellista, omaehtoista tai ohjattua toimintaa. Sitä toteutetaan yleensä erilaisissa
ympäris-töissä ja yhteisöissä, joiden mukaan toimintaa voidaan nimetä (perheliikunta, koululiikunta, työpaikkaliikunta). (Jaakkola ym. 2013.) Lisäksi liikuntaa voidaan tarkastella sen mukaan, minkä laatuista se on, kuinka kovalla intensiteetillä sitä toteutetaan, kuinka usein ja kuinka pitkään kerrallaan. Jos liikunta on kuntotavoitteista ja ohjattua toimintaa, voidaan tällaisen liikunnan katsoa olevan liikuntaharjoittelua/harjoittelua (Suni ym. 2014). Lajilähtöinen kil-paurheilu on esimerkki hyvin tavoitteellisesta liikunnasta (Jaakkola ym. 2013). Liikunnalla on samat myönteiset vaikutukset kuin fyysisellä aktiivisuudellakin, mutta samalla se tukee myös lapsen sosioemotionaalista kehitystä (Sääkslahti 2015, 141).
On olemassa terveysliikunnan suosituksia, joiden mukaan jokainen edistää terveyttään lii-kunnan avulla, ilman terveyshaittoja. Kun terveysliilii-kunnan suositukset täyttyvät, ihminen liikkuu riittävästi eli on fyysisesti aktiivinen (engl. physically active). Suosituksiin nähden liian vähän liikkuvat ovat fyysisesti inaktiivisia (engl. physically inactive). (Suni ym. 2014.) Nykytutkimusten mukaan ihmiset istuvat paljon ja liikkuvat vähän. Lisäksi ollaan huolissaan terveysvaaroista ja -riskeistä, joita paikallaanolo/liikkumattomuus aiheuttaa (De Rezende ym.
2014.) Paikallaan oleminen ja liian vähäinen liikkuminen tarkoittavat eri asioita (Suni ym.
2014). Pate ym. (2008) ovat määrittäneet paikallaanoloon kuuluvaksi kaikki valveilla ollessa istuen tai makuuasennossa tehtävät toiminnot, joiden energiankulutus on enintään 1,5 MET.
Paikallaanolon/liikkumattomuuden määritelmää täsmennetään parhaillaan, jotta käsitteet tuli-sivat yleisesti selkeämmiksi. Tällöin on helpompi vertailla myös eri tutkimuksia keskenään.
(Suni ym. 2014.) Seisominen ei sisälly tällä hetkellä nykyiseen paikallaolon määritelmään (Sedentary behaviour research network 2012), vaikka paikallaan seistessä ei varsinaista lii-kettä tapahdu (Ainsworth ym. 2011; Tudor-Locke ym. 2014). Seistessä lihasaktiivisuus on suurempaa kuin istuessa (Tikkanen ym. 2014), mutta silti energiankulutus on enintään 1,5 METia. (Ainsworth ym. 2011; Tudor-Locke ym. 2014), mikä vastaisi Pate ym. (2008) määri-telmää liikkumattomuudesta.
Fyysisen aktiivisuuden hyötyjen lisäksi esiin nostetaan usein myös siitä aiheutuvat mahdolli-set haitat. Nämä negatiivimahdolli-set vaikutukmahdolli-set liitetään usein intensiiviseen ja yksipuoliseen liikun-taan, joista esimerkkejä ovat vammat ja loukkaantumiset. On tärkeää huomata, etteivät urhei-lu ja kova harjoitteleminen muodosta lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden
kokonaismää-rää, vaan aktiivisuuden kirjo on laaja. (Malina 2010.) Vastaavasti myös liiallinen fyysinen inaktiivisuus on haitallista. Liiallista istumista ja paikallaanolon jaksoja tulisi välttää (De Decker ym. 2013.) Paikallaanolo ja istuminen ovat jo itsessään kuolleisuuden ja monien sai-rauksien riskitekijöitä (Dempsey ym. 2014). Yleisen näkemyksen mukaan paikallaolon kor-vaaminen kevyellä liikkumisella tai liikunnalla on terveyden kannalta edullista, vaikka lii-kunnan intensiteetti jäisikin alle terveysliikuntasuositusten (Suni ym. 2014.)